Ei enää tönimistä tai hujoppien takaa lavalle kurkkimista: jaetaan keikkayleisö omiin karsinoihinsa

Toimitus

Luulin pitkään, että istumapaikan ostaminen sellaisille keikoille, joissa niitä on tarjolla, oli merkki vanhenemisestani. Että stadionkeikan kokeminen istualtaan permannolla pomppimisen sijaan oli vain ikääntymisen mukanaan tuomaa mukavuudenhalua.

On se sitäkin, mutta katsomossa istuessani olen kuitenkin tajunnut, että se on paras tapa kokea keikka, koska silloin oikeasti näen, mitä lavalla tapahtuu. Vuodet seisovana keikkakävijänä opettivat varvastelemaan, varomaan edessä holtittomasti bailaavan mimmin tukan sujahtamista suuhuni ja siirtymään oikealta vasemmalle ja takaisin sitä mukaa, kun edessä seisova, minua pidempi ihminen heiluttaa päätään. Sellainen kyllästyttää ja saa välttelemään keikkapaikkoja, joissa istumamahdollisuutta ei ole.

Jotta palaisin aktiivikeikkaseisojaksi, ehdotan seuraavaa. Kaikilla olisi mahdollisuus nauttia keikoista seisten, jos yleisössä olisi karsinoita: jaetaan permanto sektoreittain keikkakäyttäytyjien mukaan. Lisäpisteitä keikkapaikka saa, jos ihmiset päästetään sektoreihin pituusjärjestyksessä niin, että lyhimmät ovat edessä.

Tässä laatimani yksinkertainen kaavio keikkayleisön jaottelulle:
 

1. sektori: alle 165-senttiset.
On pitkään ollut lyhyiden ihmisten kirous tuijotella keikoilla edessä seisovan hujopin hartialinjaa. Mutta ei enää!

2. sektori: yli 185-senttiset.
Eikö se olisi tosi pitkille tyypeille itselleenkin kivempaa olla keikalla niin, ettei tarvitse tuntea takana seisovan lyhyen ihmisen harmittelevaa tuijotusta selässään?

3. sektori: maaniset kuvaajat.
Julia kirjoittikin hiljattain tästä keikoilla yleistyneestä ihmistyypistä, joka kuvaa pikselimössöisiä valokuvia ja minivideoita, joita ei koskaan jälkikäteen katso. Näytön uhkaava hehku häiritsee niitä ympärillä olijoita, jotka haluaisivat nähdä itse keikan, joten pannaan kuvaajat omaan karsinaansa.

4. sektori: transsitanssijat.
Energisillä keikoilla saa ja pitää fiilistellä, heilua musiikin tahtiin ja taputtaa. Mutta oma ihmistyyppinsä ovat tanssijat, jotka panevat keikan alussa silmät kiinni ja alkavat heiluttaa itseään jokaiseen ilmansuuntaan kuin transsissa. Ja tätä jatkuu koko keikan niin, että ympärillä seisovien aika kuluu tanssijan itsensä mielestä eteerisiä mutta muiden silmissä ainoastaan holtittomia tanssiliikkeitä väistellessä.

5. sektori: juttelijat.
Tietysti on kivaa lähteä keikalle kaverin kanssa, jota ei ole pitkään aikaan nähnyt ja juu, on kiva kuulla, että toisella menee töissä hyvin ja kumppanin kanssa ollaan yrittämässä lasta – mutta se on kiva kuulla joko ennen keikkaa tai sen jälkeen ja sen kuuleminen on kivaa ainoastaan oman kaverin mielestä, ei kaikkien ympärillä seisojien.

6. sektori: baaritiskillä ravaajat.
Jos iloliemen litkiminen on yhtä tärkeä osa keikkakokemusta kuin itse musiikki, antaa mennä! Mutta jatkuva yleisömeren keskeltä tiskille ja takaisin tarpominen käy raskaaksi, varsinkin niille, joiden viereen litkijä sen läikkyvän tuoppinsa kahdeksatta kertaa roudaa.

 

 

Niin ja kuvassa oleva Kent vetää tänään 28.10. Hartwall Areenalla jäähyväiskeikkansa, ja kyllä, minulla on keikalle istumapaikka. Kuva: Sony / Peter Gehrke.



Lue myös nämä:

Britney Spreas on Valkoisen talon agentti + 5 muuta salaliittoteoriaa

Kaikki mitä et halunnut tietää mulkutuksesta

 

 

Kommentit

Nica
Klassikko viikossa

Ahhh KYLLÄ!!

juttelijat jättäisin omassa diktatuurissani narikkaan. Mun päälle saa heittää kaljat ja kaatua ja mun näkymät blokata mut ette helvetti pilaa mun kuuntelukokemusta, se on synneistä suurin.

Vierailija (Ei varmistettu)

KYLLÄ. NÄMÄ KAIKKI. Ja vahva komppaus myös Nicalle: keikoilla juttelu on synneistä suurin. Tai, no, kerran mun päälle on oksennettu keikan alkaessa - se oli ehkä vielä suurempi synti...

t. Alle 165-senttinen, jonka eteen puskee aina (viime hetkellä!/kesken keikan) se yleisön pisin ja harteikkain dude. Joka on yleensä tuhannen päissään ja tykkää jauhaa kavereidensa kanssa kovaan ääneen.

Räyhälä
Räyhälä

Haha mä luulin että oon ainoa jonka eteen tulee ihan JOKA KERTA se kahden metrin mittainen mies seisomaan. :D Se fiilis kun keikka on just alkamassa ja oot kärkkynyt hyvällä paikalla ihan riemuissasi että nyt muuten näkyy hyvin, ja sitten sieltä jostain hypähtää se kahden metrin ukkeli siihen miniminirakoon suoraan naamasi eteen. Siinä ei oikein voi sanoa muuta kuin että olispa puujalat ja alkaa miettiä kaljatiskille päin siirtymistä.

RMR (Ei varmistettu)

Näin alle 160-senttisenä kannatan tätä jakoa ehdottomasti! Rakastan keikoilla käymistä, mutta ihan aina eteeni tunkee joku kaksimetrinen leveäharteinen tyyppi. Why??? (välillä pyydän kohteliaasti päästä hänen eteensä, mutta lopulta aina uusi hujoppi tulee tilalle)

Öö (Ei varmistettu)

Mihin laitetaan 165-185 senttiset, jotka ei muuten kategorisoidu mihinkään luokkaan? Eteen oma VIP-karsina hyvin käyttäytyville keskipituisille? :D

Toimitus
Toimitus

Tajusin itsekin jälkikäteen, että suljin hyvinkäyttäytyvän 170-senttisen itseni tuosta karsinajaosta pois - tai ehkä tiesin alitajuntaisesti, että viihdyn kuitenkin parhaiten siellä kaljanhakukarsinassa ;) Mutta juu, VIP-karsinaa kannatan, siihen mikserikopin eteen. -Laura-

Vierailija (Ei varmistettu)

Mainio! Ja ulkokeikoille sit vielä erikseen sektori "ketjupolttajat", joihin on muilta sektoreilta riittävä turvaväli ja jonka tarkka paikka määrittyy tuulen suunnan mukaan.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.