Ensinäytössä Lilyssä: The Hearing -musavideo + osallistu arvontaan

Toimitus

Lähestyvän itsenäisyyspäivän kunniaksi tarjoamme upouutta kotimaista musiikkitaidetta. The Hearingin uuden musavideon, jonka näet viikonlopun ajan vain Lilyssä.

The Hearing on helsinkiläisen Ringa Mannerin sooloartistinimi. Looppeja ja lauluharmonioita taidokkaasti kerrostava artisti on julkaissut ensialbuminsa Dorian, jolta näet alla videon George As A Boy. Tässä se tulee:

Miten video ilmentää kappaleen maailmaa mielestäsi?
- En olisi ikinä osannut kuvitella George As A Boy -kappaleeseen juuri tällaista videota, ja silti se onnistuu täydellisen hämmentävästi kaivamaan biisin tunnelmasta esiin jotain todella olennaista. Ohjaaja Teemu Niukkanen on nero, kertoo Ringa Manner.

Mitä hauskaa/mieleenpainuvaa kuvauksissa tapahtui?
- Minua tönittiin ja sain paljon luunappeja. Se ei sattunut yhtään ja nauratti lähes koko ajan. Tuli samalla tavalla ärsyyntynyt olo kuin pienenä. Pokan pitäminen oli muutenkin lähes mahdotonta. Yleensä pyrin nauramaan aika vapautuneesti aina jos naurattaa.

Vinkkaa meille joku hyvä suomalainen musiikkivideo.
- On niin monenlaisia hyviä musiikkivideoita! Tällä hetkellä tulee mieleen ainakin kolme nerokasta, joista mainitsen kuitenkin vain yhden: Minä ja Ville Ahonen - Ennen kuin kuolen Videossa on niin koruton kuvailmaisu staattisine kameroineen, tiiliseinineen ja vielä mustavalkoisena, että käsittämättömän hieno koreografia saa roppakaupalla lisää ansaitsemaansa painoarvoa.

 

Osallistu levyarvontaan! Mikä sinusta on paras kotimainen musavideo?

Arvomme 3 kappaletta The Hearingin Dorian-levyä. Arvonta suoritetaan maanantaina 9.12. klo 12. Arvonta järjestetään yhteistyössä Exogenic Music Groupin kanssa. Voittajalle ilmoitetaan sähköpostitse. Jos et ole Lilyyn rekisteröitynyt käyttäjä, lisää kommenttiisi sähköpostiosoite. Onnea arvontaan!

Arvonta on suoritettu. Kiitos kaikille osallistuneille! Palkinto on nyt arvottu ja onni suosi nimimerkkejä: bisousroosa Silkkitassu hedonya. Heille on lähetetty sähköpostia.

Kuva: Nelli Palomäki/Gaea Records

Share

Kommentit

Tuiskuttaa (Ei varmistettu)

Vieläkin muistoissani on Crashin Sugared! Se on ihana video.

Monia ihania videoita löytyy. PMMP - Matkalaulu on kuitenkin ehkä suosikkini!

cheap las vegas deals flight and hotel (Ei varmistettu) http://cheapflightslasvegasus.com/

Fantastic site you have here but I was curious about if you knew of any discussion boards that cover the same topics talked about in this article?
I'd really love to be a part of online community where I can get feed-back from other experienced individuals that share the same interest.
If you have any recommendations, please let me know.
Cheers!

Hanki (Ei varmistettu)

Pint and we fall - Soundtrack for Obsession on nerokas!

Ihmeellistä eloa

Kaikki J.Karjalaisen videot on mukavia.

bisousroosa
bisous

Scandinavian Music Group - Balladi 1 tuli ekana mieleen :-)

NennaM (Ei varmistettu)

Scandinavian music groupin Hölmö rakkaus videoineen tuo mieleen valtavasti ihania muistoja ja on siksi suosikkini.

minttu47 (Ei varmistettu)

PMMP:n Matkalaulu

skeletor (Ei varmistettu)

Islaja: Skeleton walk

Niinnu (Ei varmistettu)

Mielestäni Hermanni Turkin Lihava kuu on varsin veikeä.

aako (Ei varmistettu)

PMMP: Matkalaulu

Täältäkin ääni The Crashin Sugared-biisille. Tuo video on syöpynyt mieleen niin tarkasti, että aika helppo valinta.

Silkkitassu

The Crashin Sugared! Ihana!

hedonya
Onnen neliöt

Herra Ylppö ja ihmiset : Mies Murtuu

Hennni (Ei varmistettu)

Magenta Skycoden The Simple Pleasures on yksi symppiksimmistä!

Toimitus
Toimitus

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Palkinto on nyt arvottu ja onni suosi nimimerkkejä:

bisousroosa

Silkkitassu

hedonya

Kommentoi