Heidi Klumilla uusi muru; Kuinka pitkän ajan päästä erosta voi aloittaa uuden suhteen?

Ladataan...
Toimitus

”Pääset ihmisestä yli puolessa siitä ajasta, jonka olitte yhdessä.”
- Charlotte York, Sinkkuelämää

Julkkispiireissä juoruillaan, että lempi saksalaisemme, huippumalli Heidi Klum on löytänyt uuden poikaystävän. Klum on nähty lähekkäin Thomas Hayon, mainosalalla työskentelevän Saksan Huippumalli haussa -sarjan tuomarin kanssa.

Näyttäisi siis siltä, että Sinkkuelämää-sarjan Charlotte ei ollutkaan oikeassa; Erosta ylipääseminen voi parhaimmillaan viedä vain pikkuruisen osan siitä ajasta, jonka suhde kesti.

Paparazzit räpsivät Huippiksen kuvauspaikalla kuvia Klumista ja Hayosta kihertelemässä ja syöttämässä toisilleen lounasta.  Tämä ei luonnollisesti tarkoita vielä mitään, mutta sisäpiirijuoruilijoiden mukaan kuvat ovat saaneet jo Heidin ex-miehen Sealin suunniltaan.

Klum ja Seal olivat yhdessä seitsemän vuotta ja kertoivat erostaan tammikuussa. Jos uutiset uudesta rakkaasta pitävät paikkaansa, Heidi kulutti Sealista yli pääsemiseen  neljä prosenttia siitä ajasta, jonka parin avioliitto kesti.

Kuinka nopeasti sinä olet löytänyt eron jälkeen uuden?

Teksti: Jenna Kämäräinen, joka siirtyi yhdeksän vuoden suhteesta seuraavaan alle kuukaudessa, mutta haluaa tarkentaa, ettei uuden suhteen alkaminen tarkoita automaattisesti sitä, että ero on hetkessä loppuun käsitelty.
Kuvat: Splash/All Over Press

Share
Ladataan...

Kommentit

Eihän uusi mies tarkoita aina automaattisesti että edellisestä on päästy yli, uusi mies voi toimia myös hyvänä ylitsepääsemislaastarina :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Itselläni meni noin kolme vuotta päästä yli kahden vuoden suhteesta. Ei mene aina ihan Charlotten oppien mukaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vaihtunut aina samantien uuteen. :(

Lyy lymyilee 2.01.4

Siis aloittanut uuden vakavan suhteen?  :D
Siinä meni siis seitsemisen vuotta, tokihan noita muutaman viikon ja kuukauden kestäneitä flingejä oli, mutta en mä niitä kyllä laske.

helposti irti (Ei varmistettu)

En ihan allekirjoita tuota "Pääset ihmisestä yli puolessa siitä ajasta, jonka olitte yhdessä".. Minä pääsin edellisestä reilu 2 vuotta kestävästä suhteesta yli alle 10 minuutissa,nauratti ihan kun näin muuttokuorman takavalot loittonevan!

zirinna (Ei varmistettu)

3/84 = 0.04, eli 4 prosenttia ;) t. pilkunviilaaja

Jenna K

Kiitos kokemuksista kaikille  ja Zirinnalle laskutoimituksen tarkistamisesta. Nimimerkillä: kyllä nyt pitkän matikan lukijaa hävettää...

Vierailija (Ei varmistettu)

Laastarisuhteita voi olla ilman, että itsekään siinä hetkessä tajuaa kyseessä olevan vain lohdun hakeminen uudesta ihastuksesta. Muuten sanoisin, että minun kohdallani edellisestä suhteesta yli pääseminen ja valmius uuteen riipuvat pitkälti siitä, millainen se edellinen suhde oli ja kuinka valmis eroon olen ollut jo ennen suhteen päättymistä.

Ei tällaisia asioita voi laskea kaavoilla. Ihmiset ja suhteet, - vakavatkin - ovat erilaisia.Kiitos siitä!
Terhi L.

Vierailija (Ei varmistettu)

Uuden suhteen voi aloittaa vaikka samana pävänä, mutta siitä ei kannata kertoa exälle..Ja tulee toki tiedostaa että nopeasti eron jälkeen aloitettu suhde saattaa olla laastari, eikä tule kestämään.

Rouva nro 47 (Ei varmistettu)

On varmaan juu aika yksilöllistä.... omia kokeuksia on juurikin suht samantien syöksymisestä seuraavaan onneen ja hyvin on mennyt.

Eliitti ja kärsijät (Ei varmistettu)

Naisilla, noilla elämän vapaamatkustajilla, puskee miehiä ovista ja ikkunoista. Erityisti panomiehiä, joiden kanssa oikeaa suhdetta ei tule, mutta naisiahan se ei haittaa, kunhan saa rillutella miesten kanssa ( ja myöhemmin syyttää miehiä sitoutumiskyvyttömyydestä sen sijaan että katsoisi peiliin). Tästä syystä niin usein tapahtuu, että siirtyy jatkuvasti suhteesta suhteeseen.

Eliitti ja kärsijät (Ei varmistettu)

Viimeisestä lauseesta tippui sana pois. Se menee siis korjattuna näin: Tästä syystä niin usein tapahtuu, että NAINEN siirtyy jatkuvasti suhteesta suhteeseen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Sinällään hullu kysymys, että jokaisen ihmisen kohdalla aika voi olla mikä tahansa eri, ja se voi olla ihan täysin sopiva, tai sitten ei. Riippuen aiemman ja tulevan suhdeen kestosta / laadusta. Tätä on mahdoton asettaa kaavaan :)

Auringonpolttamat

Edellinen poikaystäväni ilmoitti minulle neljä kuukautta eromme jälkeen, että hänen rebound-tyttönsä on raskaana. Asia ei hetkauttanut minua millään lailla, vaikka olimme olleet yhdessä noin kolmisen vuotta. Mutta yhden exäni ylipääsemiseen meni vuosia, paljon kauemmin kuin suhde oli itsessään kestänyt. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihminen on laumaeläin. Yrittää nykyään asua yksin tai suhteessa vastakkaisen tai saman sukupuolen kanssa. Laumaeläimen biologia ja geneettinen perimä kuitenkin panee hanttiin parisuhde elämässä. Naisen geneettinen seksuaali moodi on promiskuiteetti. Ilman sitä emme olisi tässä kirjoittamassa. Promiskuiteetti sopii myös miehille erittäin hyvin, mutta naiset ovat siinä extra loistavia. Nykyinen yhteiskunta ei vain salli naisen orginaalia ominaisuutta. Siksi naisen on tukahdutettava itseään tullakseen hyväksytyksi omassa yhteisössään. Hyvä sisko verkosto vahtii tarkasti omaa reviiriään ja sulkee ulos huorittelulla yms muunlaisilla mukavilla tavoilla omaa geneettistä koodiaan toteuttavan naisen. Ja sitten on hyvä jatkaa elämää täyttämällä tyhjyys ostosvimmalla tai muulla soveliaammalla tavalla. Ja kaikilla on yhtä tylsää samassa veneessä.

Kommentoi

Ladataan...