Ja muodin Oscarit voittivat...

Toimitus

Maanantai-iltana New Yorkissa jaettiin jälleen muotimaailman Oscareiksikin tituleeratut CFDA-pystit. Ketkä poistuivat kemuista palkinnot kainaloissaan?

Mary-Kate ja Ashley Olsenin luotsaama The Row palkittiin jo toistamiseen vuoden naisten vaatemerkkinä. Ensimmäisen kerran The Row nappasi samaisen kunnian vuonna 2012. Tyylilleen uskollisina Olsenin kaksoset edustivat tilaisuudessa kokomustissa.

 

Himoittujen ämpärilaukkujensa ansiosta muotiväen suosioon nousseet Floriana Gavriel ja Rachel Mansur saivat tunnustusta Mansur Gavriel -asustemerkilleen. Swarovskin sponsoroima vuoden asustesuunnittelijoiden pysti oli kaksikon ensimmäinen CFDA-palkinto.

 

Tom Fordin kelpasi hymyillä, kun hän pokkasi vuoden miesten vaatemerkki -palkinnon. Ford paistatteli parrasvaloissa nyt jo toista vuotta putkeen, sillä viime vuonna suunnittelija palkittiin samaisessa gaalassa elämäntyöstään.

 

Tänä vuonna elämäntyöpalkinnon vei hullunkurisista tempauksistaan tunnettu Betsey Johnson. Punaisella matolla vedetty spagaatti oli vasta alkulämmittelyä, sillä palkintopystiä noutaessaan Johnson intoutui heittämään lavalla kärrynpyöriä.

 

Vuoden tyyli-ikonina palkittiin muusikko Pharrell Williams, joka poseerasi punaisella matolla yhdessä palkinnon jakaneen Kanye Westin kanssa. Myös Westillä oli syytä juhlaan tuoreiden perheenlisäysuutisten johdosta: Westin vaimo Kim Kardashian synnyttää parin toisen lapsen loppuvuodesta.

 

Kurkkaa kaikki illan voittaja täältä.

Teksti: Laura Paananen, joka ei voi olla miettimättä, että onko Betsey Johnson kenties Michael Monroen kauan kadoksissa ollut kaksonen.

Lähde: CFDA

Kuvat: All Over Press

 

Share

Kommentoi