Jenni Pääskysaari: ”Nielin sovinistisia huomautuksia liian pitkään”

Toimitus

Uuden Trendin teema on tulevaisuus. Sen kunniaksi toimittaja Jenni Pääskysaari kirjoitti tyttärelleen kirjeen tulevaisuuteen, jonka hän toivoo olevan nykyistä tasa-arvoisempi.


”Rakas esikoistyttäreni, kultatyttöni.  Sinä olet 16- ja minä 41-vuotias. Juuri nyt minun on helppo saada sinut nauramaan: riittää, että kerron sinulle omasta nuoruudestani. Huvitut siitä, miten erilainen se oli sinun nuoruuteesi verrattuna. Miten otsatukkapermanentti, Aira Samulinin tanssitunnit, olkatoppaukset, KISS, tasakattoinen hometalolähiö, Kummeli, lama ja sosiaalidemokratia muokkasivat minusta minut. Se naurattaa liki kuoliaaksi sinut, teinin, joka on tehty snäpeistä, Beyoncén Lemonadesta, John Greenin kirjoista, 1D:stä, Tarja Halosen presidenttiydestä ja chailattesta.

Tänään yritin huvittaa itseäni miettimällä, millaista elämää sinä elät, kun olet nelikymppinen. Vaikka kuvittelen työkseni, luovuuteni ei riittänyt. Kun maailmassa on vuonna 2016 ammatteja, kulkuvälineitä ja ruokia, joita ei ollut olemassa viisi vuotta sitten, miten voisin edes arvailla, millaista arkesi on vuonna 2040? Siksi en arvaile. Toivon.
 

Toivon, että saat kutsua perheeksesi ketä haluat. Toivon, että olet saanut rakentua ihmiseksi, joka todella olet. Määrittelet itsesi sitten naiseksi, mieheksi tai joksikin muuksi, toivon, että saat olla yhteiskunnan aktiivinen jäsen.

Kuudennella luokalla tulit kotiin tuohtuneena ja kysyit, miksi luokan discon dj:n pitää aina olla poika. Tunsin valtavaa ylpeyttä. Toivon – ei, vaan uskon –, että kysyt yhä vastaavia kysymyksiä, etkä ole antanut typerien lokeroiden ja oletusten määrittää valintojasi.

Toivon, että ensimmäisessä oikeassa työpaikassasi sinulta ei kysellä ”onko sun tissit jo kasvaneet”, kuten minulta aikanaan. Ja vaikka kyseltäisiinkin, uskaltaisit katkaista puheet ajoissa. Minä nielin sovinistisia huomautuksia liian pitkään.

Toivon, että elät maailmassa, jossa johtajan, poliitikon, pörssiyhtiön hallituksen jäsenen, koomikon, kokin, asiantuntijan ja tv-esiintyjän arvostetuin ominaisuus ei ole penis. Maailmassa, jossa naiset eivät näytä olevan vähemmistössä, vaikka meitä on maailman väestöstä puolet.

Toivon, että olet ihminen, joka tekee, etkä ihminen, joka arvostelee muiden tekemisiä.

Toivon, että sovinnaisuuksilla on hyvin vähän merkitystä elämässäsi. Olen itse elänyt 25 vuotta lähes päihteetöntä elämää, ja se on tehnyt minusta kummajaisen kulttuurissa, jossa humaltuminen on normi. Toivon, että sinä käyt taistelusi tolkullisemmilla tantereilla.
 

Eilen kysyit, saatko ottaa nenäkorun. Pyysin palaamaan asiaan myöhemmin. Mietin, voinko minä olla antamatta sinulle lupaa. Minä, jonka oma käsi on täynnä tatuointeja? Jos lopulta suostun pyyntöösi, toivon, ettet menehtynyt nenäkorun tulehtumisesta aiheutuneisiin komplikaatioihin.

Toivon, että hymyilet, kun katsot peiliin. Että hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet, puhut itsellesi ja itsestäsi kauniisti, etkä odota muilta yhtään vähempää.

Toivon, että et edes muista, mitä ”pojat on poikia”, ”nainen on naiselle susi”, ”pillu ratissa”, ”hyvä veli”, ”missikisat”, ”lasikatto”, ”kehätyttö” ja ”miesten asevelvollisuus” tarkoittavat.

Toivon, että elät maailmassa, joka on sisäistänyt, että määräysvalta naisen kehoon kuuluu vain hänelle itselleen. Maailmassa, jossa lyhyt hameenhelma, klitoris tai vähäpukeinen selfie ei anna kenellekään lupaa koskea sinuun ilman lupaa, loukata vapauttasi tai tuomita sinua.

Toivon, että seksi ja orgasmi ovat sinulle muutakin kuin tuntemattomien kiiltokuvaihmisten tekoja älypuhelimen näytöllä.

Toivon, että tiedät ansaitsevasi parasta – niin rakkaudessa kuin rintaliiveissäkin. Toivon, että tiedät miten paljon rakastan sinua. Olemmehan puheväleissä?

Toivon, että olet rohkea, peloistasi huolimatta.

Ja toivon, että löydät Eeva Kilven runot viimeistään, kun minä kuolen. Kirja – se paperikasa kansien välissä – lohduttaa, kun on kaksin surun kanssa. Lohdutti ainakin minua, kun isäni kuoli ja äitini sairastui vakavasti.

Toivon, että annat anteeksi. Itsellesi ja muille. Kaiken.”

 

Myös muusikko Lauri Tähkä ja toimittaja Reetta Räty kirjoittivat omat kirjeensä tulevaisuuteen uusimmassa Trendissä.
 

 

Teksti: Jenni Pääskysaari
Kuvitus: Veera Ala-Vähälä

 

 

Share

Kommentit

smuutsis (Ei varmistettu)

Tämä kirje sai minut liikuttumaan ja havahtumaan siihen, miten erilaisessa ja niin paljon kovemmassa maailmassa nykyajan lapset elävätkään. Toivon, että kaikki pärjäävät. ps. JOULU ;)

Nanna.S (Ei varmistettu)

Oon NIIN kateelinen Jenni Pääskysaaren tyttärelle!!! Siis voiko jollain olla noin ihana äiti?! Jos ois tollanen mutsi (tai äiti ja koti edes ylipäätään), niin elämä olis aika paljon helpompaa. Asun itse lastenkodissa ja lusin täällä vielä maaliskuun (tai oikeastaan lukuvuoden) loppuun kunnes täytän 18. Jos hoidan koulun hyvin ja muutenkin käyttäydyn, niin pääsen johonkin tukiasuntoon. En vaan tajuu mun frendejä ku ne ei yhtään arvosta tai kunnioita äitejään, vaikka ne on melkein kaikki tosi ihania. Se, että ei saa tehdä mitä huvittaa, tarkoittaa, että ne välittää. Jos vaihtais mun kanssa paikkaa kuukaudeks, niin vois tulla äitiä ikävä, kirjaimellisesti. Ollaan koulun kirjastossa ja kaveri näytti just tän kirjotuksen ja mulle tuli tosi paha mieli ja surullinen olo...

Kommentoi