Jo joka viides suomalainen nainen 
ei tee lapsia – miksi he joutuvat yhä selittelemään elämäänsä?

Toimitus

Koiranomistaja, fyysikko, entinen luokanopettaja, tanssinharrastaja, kulttuuri-
ihminen, ystävä, helsinkiläinen, reissaaja. Esimerkiksi näillä sanoilla voisi kuvailla Kaisa-Reeta Koskista, 42. Silti hänet määritellään usein ennen kaikkea yhdellä sanalla, joka tuosta listasta puuttuu: lapseton.

Koskinen ei ole harvinaisuus, sillä 21 prosentilla 40-vuotiaista suomalaisnaisista ei ole lapsia. Pieni osa heistä tulee äidiksi päälle nelikymppisenä, mutta noin joka viides nykyisistä nelikymppisistä naisista elää koko elämänsä 
ilman lapsia.

Joka viides on paljon. Joka viides suomalainen kannattaa keskustaa. Joka viides suomalainen asuu pääkaupunkiseudulla. Silti lapsettomat joutuvat selittelemään elämäänsä. Oletus on yhä se, että naisesta tulee jossain vaiheessa elämäänsä äiti.

Asenteista kertoo paljon se, että suomen kielessä ei edes ole lapsetonta elämäntapaa kuvaavia sanoja, jotka eivät lähestyisi asiaa puutteen ja poissaolon kautta. Asenne on Koskiselle tuttu.

”Kun tein opettajan sijaisuutta, erään oppilaan vanhempi sanoi, etten voi tietää mitään kasvattamisesta, koska minulla ei ole omia lapsia. Oli kuin suoniini olisi virrannut jäävettä. Tunsin silloin itseni niin loukatuksi, etten
tiennyt, mitä sanoa. Olin sentään tahkonnut seitsemän vuotta opettajankoulutuslaitoksella. Jos osaaminen on
äitiydestä kiinni, OKL:n todistuksia voitaisiin jakaa synnytyslaitoksella.”

Enää pitkään aikaan naisen pärjääminen elämässä ei ole ollut kiinni siitä, että hän pääsee hyviin naimisiin ja jatkaa miehensä sukua. Siksi lapsettomiin naisiin kohdistuvien asenteiden olisi korkea aika muuttua.
 

Elämänmalli haussa

Sinkkuelämän Samantha ja Lumikin paha äitipuoli. Seksihullu uraohjus, tunnekylmä hirviö ja miesten hyljeksimä harmaa vanhapiika ovat roolit, joita populaarikulttuuri tarjoilee lapsettoman aikuisen naisen malliksi.

Kaisa-Reeta Koskinenkin murehti kolmekymppisenä sitä, että jos lapsia ei tule, päätyykö hän yksinäiseksi vanhukseksi, jonka ruumis löydetään kotoa kissojen syömänä. Koskinen työskenteli tuolloin Brysselissä Nokian lobbarina, mutta ulospäin hienolta näyttävä työ oli alkanut tuntua merkityksettömältä. Urakriisi pakotti Koskisen pohtimaan, mitä hän halusi elämältään. Vastaus ei ollut perhe.

”On helppoa sotkea muiden odotukset ja omat halut. Minä tajusin, että perhe ei ollut jotakin, mitä olisin aidosti halunnut. Minulle oli tärkeää voida tehdä asioita joutumatta kyselemään muiden mielipiteitä: matkustaa, tehdä tarvittaessa pitkiä työpäiviä ja asua ulkomailla.”

Tällä hetkellä Koskinen työskentelee Energiaviraston erityisasiantuntijana ja matkustaa työnsä vuoksi paljon. Vapaa-ajalla hän toteuttaa unelmiaan: Koskinen on esimerkiksi ottanut kaksi löytökoiraa, opetellut tanssimaan balettia, purjehtinut Kreikassa, tanssinut salsaa Kuubassa ja osallistunut pyöräilyä, melontaa ja uintia yhdistäviin seikkailukisoihin. Ne ovat kaikki asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi.
 

Vääränlaisia aikuisia

Muiden silmissä lapseton ei kuitenkaan ole ihan oikea aikuinen. Tämä selvisi myös tutkimuksessa: kun tutkija Erja Laakkonen selvitti vuonna 2015 julkaistussa väitöskirjassaan pari-kolmikymppisten käsityksiä siitä, mitä aikuisuus tarkoittaa, useimmat luettelivat tutun puoliso-lapset-omakotitalo-litanian. Myös sukulaisten silmissä lapseton on usein osa lapsuudenperhettään, siis vanhempiensa lapsi.

”Ei enää kiinnostanut roikkua baareissa”, monet kuvaavat elämänvaihetta, jossa he tajusivat olevansa valmiita hankkimaan lapsia. Tämän on Koskinenkin saanut kokea.

”Kun eräs tuttuni kuuli, että minä ja kaverini olemme lapsettomia sinkkuja, hän kommentoi, että te sitten varmaan käytte työpäivän jälkeen puistossa juomassa lämmintä valkoviiniä suoraan pullosta. Käsitys ei voisi olla 
kauempana totuudesta”, Koskinen sanoo.

Koskinen on hyvä esimerkki siitä, että lapsettomuus ei ole mikään skumpanhuuruinen välivaihe vaan aikuisen ihmisen arkea, johon kuuluu taloyhtiön kokouksia ja työpalavereita. Koskinen on valinnut olla lapseton, mutta hän on valinnut elämäänsä myös klassiset ydinperheeseen liitetyt symbolit, eli rivitaloasunnon, kaksi koiraa ja farmariauton.

”Minua hämmentää käsitys siitä, että ihminen olisi vastuuton, koska hänellä ei ole muita ihmisiä huolehdittavana”, hän sanoo.

”Moni ajattelee, että minä voin esimerkiksi tapaamisista sovittaessa joustaa, koska en elä lapsiperhearkea. Se ottaa välillä päähän, sillä minulla on kiireinen matkatyö ja hoidan arjen hommat yksin.”

Valintoja ja pakkoja

Koskinen on siis valinnut olla hankkimatta lapsia. Samoin tekee entistä useampi. Väestöliiton alkuvuodesta julkaisemassa tutkimuksessa kävi ilmi, että 13 prosenttia 20–40-vuotiaista suomalaisista suunnittelee elävänsä vapaaehtoisesti lapsettomana. Muutos on ollut nopeaa: vielä viime vuosikymmenellä sama luku oli 5–7 prosenttia.

”Lapsiperhe on alkanut näyttäytyä riskinä, jonka vuoksi menettää asioita ja joutuu sulkemaan ovia. Uskon, että myös sosiaalisen median ’väsyttää, haluan paiskata lapset seinään’ -tyyppinen puhe vaikuttaa ihmisten käsityksiin siitä, kuinka tavoiteltavaa lasten hankkiminen on”, sanoo Väestöliiton tutkija Anneli Miettinen.

Kaikille lapsettomuus ei kuitenkaan ole selkeä valinta vaan jotakin, mikä vain tapahtuu. Niin kävi esimerkiksi tanssinopettaja Leena Kalliolle. Kun Kallio oli kolmekymppinen, hän haaveili silloisen poikaystävänsä kanssa kolmesta lapsesta. Niille oli nimetkin: Susanna, Anniina ja Johanna. Suunnitelma ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Kun Kallio lähti 32-vuotiaana Italiaan opiskelemaan, seitsemän vuotta kestänyt suhde päättyi.

Suomeen palattuaan Kallio alkoi seurustella, mutta hän ei halunnut silloiseen suhteeseensa lapsia.

”Olen ihminen, joka voi ajatella lapsia vain turvallisessa suhteessa, jossa molemmat ovat sitoutuneet vanhemmuuteen”, Kallio sanoo.

Niinpä hän ei surrut kolme-nelikymppisenä lapsettomuutta vaan sitä, ettei sopivaa kumppania löytynyt. Kun neljänkympin rajapyykki aikanaan ylittyi, Kallio päätti nauttia elämästään ilman lapsia.

”En voi väittää, että se, ettei minusta tule äitiä, olisi ollut läpihuutojuttu. Siihen on liittynyt myös surua ja tuskaa: ensin siitä, että en löytänyt sopivaa kumppania, sitten siitä, että kun tapasin ihmisen, jonka kanssa halusin lapsia, biologia oli ajanut jo ohi”, Kallio toteaa.

Tarina on tyypillinen. Usein lapsettomuus jaotellaan ”tahattomaan” ja ”vapaaehtoiseen” lapsettomuuteen – siis siihen, että lapsia ei pystytä biologisista syistä saamaan ja siihen, että niitä ei tietoisesti haluta.

Käytännössä yleisin syy on kuitenkin se, että esimerkiksi parisuhde tai taloudellinen tilanne ei ole vakaa 
oikeaan aikaan. Suuri osa kaupungissa asuvista sinkkunaisista tunnistaa klassisen tilanteen: miehiä on vähemmän kuin naisia. 
 

Tee perheesi itse

Oli lapsettomuus tietoinen valinta tai ei, ihminen voi valita, miltä oma lapseton elämä näyttää. Nykyisin moni aikuinen rakentaa ympärilleen verkostoja, jotka eivät perustu perinteisiin perhemalleihin.

Yhdellä on sunnuntaipoikaystävä, toinen toimii varamummona, kolmas jakaa illalliset ja Ikea-kalusteet parhaan ystävänsä kanssa. Ne ovat esimerkkejä siitä, millaisia uudenlaisia ihmissuhteita lapsettomuus ja sinkkuus synnyttävät.

Se ei ole niin vallankumouksellista kuin luulisi. Vielä 1900-luvun alussa erilaiset uusperheet olivat tyypillisiä. Eri sukupolvet asuivat yhdessä, ja kun ihmiset kuolivat nuorina, leskillä oli uusia puolisoita ja orvoiksi jääneillä isä- ja äitipuolia.

”Evoluutioteoreetikot ovat sitä mieltä, että ihmiselle on lajityypillistä pyrkiä lisääntymään ja siksi auttaa lähisukulaisiaan. Mutta kyllä se, että sukulaisista huolehditaan enemmän kuin muista ihmisistä, on myös kulttuuriimme kuuluva eli opittu tapa”, sanoo Jyväskylän yliopiston perhetutkimuksen professori Kimmo Jokinen. 

Opittujen tapojen hyvä puoli taas on se, että niitä voi muuttaa. Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen kehottaa ihmisiä luomaan uudenlaisia ihmissuhteita, joiden piirissä voi luottaa siihen, että apua ja seuraa on saatavilla. Ystävät voivat vaikkapa solmia ”aina saa soittaa” -sopimuksen ja kuskata toisiaan terveyskeskukseen tai auttaa talvirenkaiden vaihdossa. Moni sinkku kutsuukin ystäviään perheekseen. 

Niin tekee myös fyysikko Kaisa-Reeta Koskinen. Kuten useimpien nelikymppisten, hänenkin lähipiiriinsä kuuluu sekä lapsellisia että lapsettomia ihmisiä.

”Olisi hienoa luoda omia traditioita. Olen suunnitellut, että voisin tänä vuonna olla ensimmäistä kertaa aikoihin joulun Suomessa ja viettää sitä ystävieni kanssa.”

Joitain omia perinteitä Koskisella ja hänen ystävillään jo on. He ovat esimerkiksi perustaneet oman sunnuntai-saunaseuran, jonka kanssa he kiertävät Helsingin yleisiä saunoja.

Koskinen sanoo suoraan, että lapsettoman kannattaa hankkia mahdollisimman paljon kavereita. Pikkulasten vanhemmat tai muuten kiireistä elämää viettävät ihmiset eivät niin vain lähde kahden tunnin varoitusajalla leffaseuralaiseksi, mutta mitä useampaa ystävää voi kysyä, sitä todennäköisemmin jonkun kalenterissa on elokuvan mittainen aukko.
 

Lapsettomien puolue

Lapsettomuus on paitsi henkilökohtainen, myös iso yhteiskunnallinen kysymys. Suomessa on noin puoli miljoonaa lapsiperhettä. Yksin asuvia on lähes kaksinkertainen määrä. Silti lapsettomat ovat yhteiskunnassa monella tavalla näkymättömiä.

Hallituksessa on perhe- ja peruspalveluministeri, mutta yksikään puolue ei ole keskittynyt lapsettomien tai sinkkujen asioihin. Perheellisille kaupataan perhelomia, perheautoja, perhekokoja ja perhetapahtumia, kun taas vähäiset sinkuille suunnatut tapahtumat ja palvelut tähtäävät siihen, että ihminen saisi parisuhteen – ja sitten lapsia.

Professori Kimmo Jokinen on sitä mieltä, että päättäjien olisi aika tarttua lapsettomuuteen. Ei painostamalla ihmisiä lapsentekotalkoisiin vaan hyväksymällä lapsettomuus yhdeksi elämäntavaksi muiden joukossa.

”Yksinasuvat ovat yhden hengen perheitä”, hän huomauttaa. 

Jokisesta poliitikkojen pitäisi alkaa miettiä etenkin sitä, mitä tapahtuu, kun lapsettomista aikuisista tulee lapsettomia vanhuksia.

”Hyvinvointivaltiota puretaan, mutta omaishoiva ei tule kysymykseen siinä vaiheessa, kun meillä on paljon 80–90-vuotiaita vanhuksia, joilla ei ole hoitamiseen osallistuvia lapsia. Kyse on niin isosta ryhmästä, että on ihme, jos lapsettomuuteen liittyvistä yhteiskunnallisista kysymyksistä ei aleta puhua.”

Liikehdintää näkyy jo. Vuonna 2009 perustettu Yksin
asuvat ry ajaa sitä, että Suomessa puututtaisiin yksin
asuvien köyhyyteen ja rakennettaisiin esimerkiksi yhdelle 
ihmiselle sopivia edullisia koteja.

Maailmalla lapsettomat naiset ovat kehitelleet uutta sanastoa ja alkaneet käyttää itsestään termiä nomo eli no mother. Joitain vuosia sitten työssä käyvät lapsettomat parit nimettiin dinkuiksi lyhenteenä sanoista ”dual income, no kids”.

Kaisa-Reeta Koskinen toivoo, että seuraavaksi muuttuu myös julkinen keskustelu.

”Toivon, että naisen äitiys tai ei-äitiys tuotaisiin mediassa esiin vain, kun sillä on käsiteltävän asian kannalta merkitystä. Asian esiin nostaminen vahvistaa ajatusta, että äitiys on normi ja kaikki muu jotenkin vajaata.”
 


Onnelliset naiset

Nykyisin tanssinopettaja Leena Kallio elää ”vapaata taiteilijaelämää”. Hän pyörittää omistamaansa Lumoavan tanssin keskusta ja opiskelee yliopistossa draamakasvatusta. Hän nukkuu myöhään, käy ystäviensä kanssa tanssimassa ja tekee yrittäjille tyypilliseen tapaan myös iltaisin töitä.

”Tunsin nuorempana syyllisyyttä siitä, etten toteuta porvarillista elämäntyyliä arvostavien sukulaisteni odotuksia. Nyt ajattelen, että muut odottakoot mitä lystäävät. Minulla on lupa olla onnellinen sellaisena kuin olen. Kukaan ei voi olla parempi minä”, Kallio sanoo.

Se paras Leena Kallio kehittää itseään asioissa, jotka häntä kiinnostavat, ja omien sanojensa mukaan ”napsii perhe-elämän kakusta kirsikat” sukulaisten ja ystävien lasten kanssa.

”Aloin tänä syksynä opettaa tanssia lapsille. Nyt kun olen saanut rauhan sen suhteen, että omia lapsia ei tule, ajatus tuntuu hyvältä. Minulla on heille annettavaa ja heillä minulle.”

Millaiseksi Kallio sitten kuvittelee vanhuuden? 

”Olet ehkä nähnyt postikortteja, joissa mummot istuvat puissa ja kilistelevät viinilaseja. Haluaisin asua sellaisessa mummolassa. Siellä ei soi humppa vaan Abban Dancing Queen.”

Kaisa-Reeta Koskinen puolestaan haaveilee siitä, että voisi perustaa ystäviensä kanssa thaimaalaiselle rannalle kimppavanhainkodin.

Mutta siihen on aikaa, ja sitä ennen Koskinen nauttii elämästään rivitaloyhtiönsä ainoana ei-perheellisenä. Tai oikeastaan ei vain nauti vaan rakastaa, vaikka sen sanominen arveluttaakin. Koskinen pelkää oman onnen hehkuttamisen kuulostavan muiden valintojen arvostelemiselta.

”Kuuntelin vähän aikaa sitten, kun eräät miehet puhuivat siitä, kuinka onni välähtelee hetkellisinä häivähdyksinä. Jäin miettimään, miltä tuntuisi, jos onni vain häivähtelisi”, Koskinen sanoo.

”Minä olen koko ajan onnellinen, myös silloin, kun olen surullinen.”
 

Teksti: Heini Maksimainen
Kuva: Getty Images

Jutussa käytetyt lähteet: Väestöliitto, Tilastokeskus ja Arja Mäkinsen teos Vanhojapiikoja ja vapaita naisia (2008)

Juttu on julkaistu Trendi-lehdessä. Haluatko lisää fiksua luettavaa? Tilaa Trendi tästä.

 
Kiinnostaisiko lukea myös: Lapsetonkin vanhenee

 

 

Share

Kommentit

Naislaif
Naislaif

Mikäli naiseus mitattaisiin vain äitiyden kauttta, niin en ehkä tuntisi itseäni naiseksi. Kolme olen synnyttänyt. Tulin äidiksi ennen kuin edes ehdin ajatella, että tahdonko sitä vai en. Jos aika olisi vain kulunut ilman raskautta, niin olisinko myöhemmällä iällä jättänyt lapset tekemättä? Vaikea ajatella ja turhakin ajatuskulu, sillä perustuu vain jossittelulle. Tulin äidiksi sitä enempää ajattelematta. 

Äitiyteni taival on ollut raskas. Yksi tapaurmaisesti kuollut lapsi ja jäjelleä jääneistä molemmat ovat masennuksen lävitse käyneet. Toinen sortui myös päihteisiin ja on ollut etäällä muutaman vuoden. Yksinhuoltajuus, jokainen tietää sen rankkuuden. Siihen lisättynä heikko miesvalinta ja sen myötä rankat vaikeudet ennen avioeroa, jotka jatkuivat eron jälkeenkin. 

Mitä on äitiys tuonut naiseuteeni. Pelkoa, menetystä ja raatamista. Vuosien matka, jonka aikana huolehdin ja surin ja selvisin.

Ja ei, tämä ei ole itsesäälistä kumpuavaa tilitystä. Rakastanut olen lapsiani ja rakastan vieläkin. Rakastan niin kovasti, että naiseuteni ja muu elämä meinasi kadota. 

Olisiko elämäni ollut helpompaa ilman äitiyttä? Varmasti. Olenko enemmän nainen äitiyden myötä? En ole. Äitiyden jäätyä kauemmas ja lasten ollessa omillaan huomasin olevani nainen. Nainen!

Olen pahoillani niiden naisten vuoksi, jotka eivät äidiksi tule, vaikka niin tahtoisivatkin. 

Olen myös onnellinen niiden puolesta, jotka tekevät päätöksen elää ilman lapsia. Omaan ystävinä tällaisia. Ovat lämpimiä ja viisaista naisia. Antavat muiden lapsille paljon ja kantavat vastuunsa yhteiskunnassa. 

Voi kun nainen voisi ja saisi olla nainen, oli hänen perhetilanteensa sitten mikä tahansa. Onnenkin soisin olevan jokaisen naisen osana, mutta sekään ei aina täysin ole itsestään kiinni. 

Naiseus on eri kiva juttu, mutta sen pitäisi olla sitä näkökulmasta riippumatta kaikkien oikeus. 

On melko kauhea ajatus, että toinen nainen voi olla ikävä toiselle naiselle. Näinkö pian meiltä unohtuu naisen heikko asema, jonka eteen on tehty töitä. 

Ihanaa olla nainen. 

CoffeeAddict83 (Ei varmistettu)

Muuten tärkeä juttu mutta tässä niputetaan turhan selkeästi yhteen lapsettomuus ja sinkkuus/"perheettömyys"/yksinasuminen. Olen vapaaehtoisesti lapseton päälle kolmekymppinen nainen mutta naimisissa ja ollut mieheni kanssa yhdessä yli kymmenen vuotta. Meitä parisuhteessa eläviä vapaaehtoisesti lapsettomiakin on olemassa! Olen aina halunnut parisuhteen ilman lapsia ja koen muodostavani mieheni kanssa perheen, joka riittää minulle täydellisesti.
Oli pakko huomauttaa tästä itseäni ärsyttävästä seikasta, joka toistuu yllättävän useassa lapsettomuutta käsittelevässä jutussa, eli että lapseton = sinkku.
En oikeastaan kutsu itseäni lapsettomaksi, koska se kuulostaa siltä että minulta puuttuisi jotain. Mielestäni sana "lapsivapaa" kuvaa minua paljon paremmin :).

Satunnainen Tarkkailija (Ei varmistettu)

CoffeeAddict83 vei sanat suustani. Itsekin avoliitossa elävänä ja vapaaehtoisesti lapsettomana häiritsi tämä vahva yhtäläisyysmerkkien vetäminen sinkkuuden ja [vapaaehtoisen] lapsettomuuden välillä.

Jos oikein ruvetaan saivartelemaan, niin parisuhteessa elävien vapaaehtoinen lapsettomuus on tavallaan "enemmän" vapaaehtoista verrattuna sinkkuun, jolla ei ole ketään, jonka kanssa tehdä lapsia. Tai onhan niitä keinoja, mutta niihin liittyy enemmän vaivaa.

katiavironviolet (Ei varmistettu)

"Vapaa-ajalla hän toteuttaa unelmiaan: Koskinen on esimerkiksi ottanut kaksi löytökoiraa, opetellut tanssimaan balettia, purjehtinut Kreikassa, tanssinut salsaa Kuubassa ja osallistunut pyöräilyä, melontaa ja uintia yhdistäviin seikkailukisoihin. Ne ovat kaikki asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi."

Mua kyrsii se että jotkut tuntuvat ajattelevan että "lapselliset" naiset eivät haluaisi tai voisi tehdä kaikkea tuota ihan samaa.

Runrunner (Ei varmistettu)

Tosi hienoa, että tätä aihetta on alettu nostaa enemmän esille! Niin kauan minäkin olen saanut valintaani selitellä, tai siis vältellä niitä selittelyitä, että toivoisin tulevien sukupolvien välttyvän niiltä uteluilta ja tökeröiltä kommenteilta kokonaan.

Olen 38-vuotias, naimisissa oleva nainen, enkä koskaan ole halunnut äidiksi. Minusta onkin hieman erikoista käyttää termiä, että olisin valinnut lapsettomuuden, kun jotenkin tuntuu, että mitään valintaa ei ole tarvinnut edes tehdä. Minulle ei ikinä ole tullut sellaista oloa, että haluaisin olla äiti, että haluaisin tulla raskaaksi tai hoivata vauvaa tms. joten lapseton elämä on minun kohdallani täysin luonnollinen asia. Kyse ei myöskään ole siitä, ettei olisi ollut puolisoa tai työ/rahatilanne niin heikko tai muuten epävarma tulevaisuus olisi saanut lykkäämään ajatusta perhekoon kasvattamisesta. En vain ole koskaan saanut sitä tunnetta, että haluan lapsen, joten miksi olisin sitä edes yrittänyt.

Minäkään en halua niputtaa lapsettomuutta ja sinkkuutta samaan yhtälöön, sillä meitä parisuhteessa eläviä onnellisia lapsivapaita on kuitenkin paljon. Myös veljeni ja hänen vaimonsa ovat tehneet tämän päätöksen ja he ovat vielä "sinetöineet" sen sterillä.

Pamsu
Osien summa

Naislaifin linjalla: toivottavasti tästä asiasta pystytään puhumaan, se on tarpeellista, mutta tärkeintä olisi, ettei jouduttaisi vastakkain.

En usko, että kukaan voi olla julkisesti sitä mieltä, että lapsettomuus tai lapsellisuus (ei ole tällekään oikeaa termiä!) olisi absoluuttisesti parempi kuin toinen. On hyvä tiedostaa, että ihmiset elävät eri tilanteissa ja heillä on eri toiveet. Toisen kunnioittaminen yksilönä on kuitenkin se, mitä jokainen kohdalleen toivoo.

T. Nainen, jolla on lapsia, jotka rajoittavat ja rikastuttavat elämää, mutta tekevät pieninä esimerkiksi työssäkäynnistä tietyllä tavalla hankalaa, jolloin toivoisin, että ymmärrystä minuakin kohtaan löytyisi, koska tykkään osallistua kodin ulkopuoliseen aikuisten elämään ja toteuttaa myös niitä puolia itsestäni, jotka eivät liity äitiyteen

suvi1 (Ei varmistettu)

Loistojuttu, kiitos Trendi! Muutama kommentti.

"Koskinen pelkää oman onnen hehkuttamisen kuulostavan muiden valintojen arvostelemiselta."

--> Voi meitä ihmisiä! Tuntuu, että mistään ei saisi iloita. Olen iloinen ilostanne, ollaan iloisia toistemme onnesta. Jos kateus tai muu ikävä tunne iskee, se johtuu ihan omasta päästämme. Arvostelun kuuleminen siellä missä sitä ei ole kertoo vain omasta itsetunnosta. Emmekö ehkä sittenkään ole tyytyväisiä valintoihimme?

Oikeasti meistä suurimmalle osalle on IHAN SAMA, onko teillä/muilla lapsia vai ei. Jos joku (ehkä mielenterveysvikainen) vanhempi joskus on jotain vanhempainillassa tokaissut, so what. Tekisi mieli sanoa, että ei saa olla niin herkkänahkainen, ihmiset ovat uunoja eivätkä mieti mitä sanovat. Moni juttelee tapojen vuoksi sitä ja tätä. Ne eivät ole henkilökohtaisia loukkauksia, älkää niitä sellaisina ottako.

Olen huomanntut, että omiin valintoihinsa tyytyväiset ihmiset, ne oikeasti onnelliset, ovat aika hissukseen muiden valinnoista. Antavat muiden elää, koska ovat tasapainossa itsekin. Sen sijaan muiden valinnoista räksyttävät olisivat usein itse halunneet jotain muuta. Ehkä eivät edes tunnista, mitä?

Ja ehkä tärkeimpänä: Minulla on lapsia. Se ei kuitenkaan ole muuttanut minua, haaveitani, luonnettani tai parisuhdettani mihinkään. Rakastan juhlimista ja kaikkea sitä, mihin sinkut perinteisesti on liitetty. Ja olen äiti! Toivon siis ymmärtävää suhdetta myös meihin päin: en ole toivonut sitä omakotitaloa, mutta kyllä sen vaan on tässä elämäntilanteessa helpoin ratkaisu meille. Se ei kuitenkaan ole filosofia, tavoite, elämäntapa, aate. Se on vain talo.

Vierailija (Ei varmistettu)

Haluaisin lisätä, että kyllä minun pääkaupunkiseudulla asumistanikin ihmetellään tuolla muualla Suomessa ja itse ihmettelen kovastikin keskustaa äänestäviä.

Hölöttävin Pöllö

Lapsellista porukkaa nuo lapselliset XD Mulle kommentoitiin kerran, lapsiin liittyvään kommenttiini todella alentavasti että "Niin, sullahan on vaan kissoja". 

Niin, mulla on vaan kissoja. Olen siis vähemmän arvokas, en edes nainen, minussa täytyy olla jotain vikaa. Päässä tai muuten. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Lapsiperheen elämä ja lapsettoman elämä on vain niin erilaista. Ehkä sen vuoksi on osapuolten vaikea ymmärtää toisiaan. Itse olin pari vuotta sitten vannoutunut lapseton, kunnes ehkäisy petti. Nyt on lapsi, ja outoa kyllä,haaveissa jopa toinen.

Ihmetellyt olen, olenko vain tyhmä, vai jyllääkö näissä lastentekohommissa jokin biologinen vietti, joka saa koko homman tuntumaan niin luonnolliselta, niin hyvässä kuin pahassa. Joka tapauksessa molemmissa elämäntyyleissä (voiko noin sanoa?) on hyvät ja huonot puolensa.

pöpelikössä
Pöpelikössä

Vapaaehtoisesti lapsettomana parisuhteessa elävänä ihmisenä minua jonkin verran ärsyttää tuon jo mainitun lapseton = sinkku -jutun lisäksi se, että vapaaehtoisesti lapsettoman naisen oletetaan usein olevan myös jokin supernainen, ikäänkuin kompensoidakseen sitä kun niitä lapsia ja lapsiarkea ei ole. Jos sinulla ei ole lapsia, niin sitten sinun on vähintäänkin a) oltava luova ja taiteellinen ja toteutettava itseäsi sillä saralla tai b) harrastettava suunnilleen jotain extreme-lajia tai c) oltava urheilullinen ja toimelias tai d) oltava mieletön uraohjus ja nero tai e) matkusteltava maailmaan ääriin ja takaisin tai f) lisää tähän mikä tahansa supermageejuttu. Miks lapseton nainen ei voi vaan olla ihan tavallinen ja harmaa töihin-kotiin-töihin-rytmissä elävä ihan normaalia arkea elävä tallaaja, joka vapaa-ajallaan mielellään vain köllähtää sohvalle katsomaan netflixiä ja rapsuttelemaan varpaanvälejään? Sellainen minä ainakin olen. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Älyttömän hyvä kommentti! Jostain syystä lapsettomuutta puolustellaan ja perustellaan usein noilla mainitsemillasi syillä, mikä ärsyttää minua ihan älyttömästi. Minusta lapsia ei kannata hankkia, jos ei halua, mutta ei myöskään kannata jättää yrittämättä, jos haluaa lapsia, mistään noista syistä.

steriloimislaki (Ei varmistettu)

Steriloimista Suomessa pitäisi helpottaa.
Suomen nykylain 30 vuotta tai kolme lasta on holhoavaa vanhanaikaista lainsäädäntöä.
Muissa Pohjoismaissa ikäraja on 25 vuotta.

Nyt on käynnissä kansalaisaloite "Steriloimislain ikäraja pohjoismaiseksi eli 25 vuotta ja lapsiluvuksi kaksi lasta"
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2401
Aloitteen tavoitteena on 25 vuotta tai kaksi lasta steriloinnin perusteeksi.

Joten jos kannatatte pohjoismaista oikeutta sterilointiiin, kannattakaa ja jakakaa kansalaisaloitetta.

Kommentoi