Julia Roberts Givenchyn dramaattisissa mainoskuvissa

Toimitus

Siinä missä monien muotitalojen mainoksissa ovat viime sesonkeina poseeranneet nuoret poptähdet Rihannasta Lady Gagaan, ensi keväänä muodin mainoskasvoina nähdään hieman aiempaa varttuneempia naisia. Viime viikolla kerroimme Versacen palkanneen Madonnan kevätkampanjansa keulakuvaksi, ja nyt Telegraph-lehti uutisoi Givenchyn napanneen näyttelijä Julia Robertsin uudeksi mainoskasvokseen.

Ensi maaliskuussa muotilehtien sivuille ilmestyvä Mert Alasin ja Marcus Piggottin valokuvaama kampanja esittelee Givenchyn tummanpuhuvaa kevätmallistoa. Aikaisemmin kosmetiikkajätti Lancômen mainoskasvona poseerannut Julia Roberts nähdään kuvissa hyvin dramaattisissa tunnelmissa. Givenchy-suunnittelija Riccardo Tisci halusi tuoda kampanjassa esille täysin uuden puolen pitkän linjan näyttelijästä.

”Halusin esitellä intellektuellimman, vakavamman ja puhtaamman Julian. Tämä on uusi tapa tarkastella hänen persoonansa, ja tämä asenne tekee hänestä samalla coolin ja urbaanin”, Tisci kuvailee mainoksissa lähes meikittä poseeraavaa Robertsia.

Tisci on kertonut suunnittelevansa mallistojaan voimakkaille naisille, ja hän on aiemminkin onnistunut houkuttelemaan Givenchy-kampanjoiden keulakuviksi vahvoja ja persoonallisia kasvoja. Givenchyn mainoksissa ovat vuosien varrella poseeranneet niin muusikko Erykah Badu kuin muotilegenda Carine Roitfeldkin. Julia Roberts liittyy siis erittäin nimekkääseen seuraan.

Teksti: Laura Paananen, joka Julia Robertsin tähdittämät mainoskuvat nähtyään tykkää Givenchyn kevätmallistosta nyt vieläkin enemmän

Lähde: Telegraph Fashion

Kuva: Riccardo Tisci Instagram

 

Share

Kommentoi