Kun saat lapsen, älä jätä ystäviäsi

Toimitus

Keskustelupalstat ja mielipidesivut täyttyvät säännöllisesti huolesta, että työssäkäyvä vanhempi laiminlyö lastaan. Itse olen huomannut, että kun arjen korttitaloni alkaa työkiireissä huojua, sijaiskärsijöiksi joutuvat lapsen sijasta ystävät.

Esimerkki: Eräänä peruskeskiviikkona ajoin kahteen suuntaan taksilla saadakseni työni hoidettua kunnialla kireästä aikataulusta huolimatta. Alkuillasta jonotin lievästi oireilleen lapsen kanssa varmuuden vuoksi terveyskeskuspäivystyksessä. Mielestäni ansaitsin vähintään kasiplussan sekä työntekijänä että vanhempana.

Ystävänä suoriuduin kehnommin, jälleen kerran.

Kun peruin illalle kaavaillun kaveritapaamisen puolihuolimattomalla viestillä ja kerroin päivystysreissusta, kaveri vastasi salamana, että tulisi tuomaan kotiovelleni ruokaa lääkärikäyntimme jälkeen.

Tarjous oli liikuttava ja olisi ehdottomasti pelastanut iltani – mutta löysin sen viesteistäni vasta parin päivän päästä. Illalla oli kiire olla hyvä vanhempi ja seuraavana päivänä taas hyvä työntekijä, joten unohdin vastata. Se harmitti, eikä vain väliin jääneen aterian takia. Tunsin oloni huonoksi ystäväksi.
 

Tutkimusten mukaan ystävyyssuhteet ovat vaarassa erityisesti elämän taitekohdissa – kuten silloin, kun toinen saa lapsen.

Ei, lapsen saaminen ei ole ainut arkeen ja aikatauluihin vaikuttava elämänmuutos, eikä lapsiperhearki ole oma, yhteiskunnasta ja kaikesta muusta elämästä erillinen saarekkeensa, jota ei voisi ymmärtää sen ”ulkopuolelta”. Mutta saareketta siitä välillä muovaillaan. Harvemmin puhutaan siitä, kuinka hyvin tai huonosti onnistuu esimerkiksi kahden reissutyötä tekevän yritysjohtajan ystävyys – mutta usein törmää tämän Hesarin jutun kaltaisiin tarinoihin siitä, mitä kamalaa ystävyydelle tapahtui jommankumman perheellistymisen myötä.

Perheellistymisen ja ystävyyksien lakastumisen välisestä yhteydestä puhutaan luonnonvoimana, joka yllättäen ja kenenkään sille mitään voimatta käy ystävyyssuhteen yli ja pyyhkäisee sen mennessään.

Itse en suostu hyväksymään, etten voisi itse mitään sille, miten ystävyyssuhteeni voivat. Toki olen huomannut, kuinka helvetin hankalaa työn, perheen ja muun elämän yhdistäminen välillä on – esimerkiksi taannoisen viestisekoiluni yhteydessä. Luonnonvoimien syyttäminen tuntui minustakin houkuttelevalta, sillä paljon vaikeampaa oli vastata kaverille, että ”anteeksi, unohdin vastata”. Oman arjenhallinnan pettäminen hävettää, ja syystäkin, jos unohduksia, peruutuksia ja kieltäytymisiä alkaa kertyä. On niitä minullekin kertynyt.

Siispä ymmärrän hyvin, miksi yhtäkkiä jollain epämääräisellä tavalla voi alkaa tuntua turvallisemmalta ratkaisulta siirtyä tapaamaan ainoastaan kavereita, joilla on myös lapsia: oletus on, että perheellinen kaveri ymmärtäisi lapsetonta ystävää paremmin, jos suunnitelmiin tuleekin muutoksia.

Kärjistetysti ajatusmallissa toisella puolella rajaa ovat ne ”huoletonta elämää” viettävät lapsettomat, joiden ei mukamas tarvitse koskaan varautua hetkellä millä hyvänsä iskevään aikataulukaaokseen tai reagoida itsestä riippumattomista syistä muuttuneisiin suunnitelmiin. Toisella puolella ovat ruuhkavuositaakan alla tarpovat perheelliset, joiden arjessa kaikenlainen epävarmuus on, mukamas, alati läsnä.

Onneksi kristallinkirkkaat kahtiajaot kertovat harvoin oikeasta elämästä. Tosiasiassa kuka tahansa pystyy ymmärtämään toista ihmistä, mutta se edellyttää omien kokemusten avaamista.

Kaksi arkitodellisuutta on nimittäin aina vaarassa eriytyä toisistaan – ei silloin, kun toinen saa lapsen – vaan silloin, kun toinen tai molemmat osapuolet lakkaavat tulkkaamasta ajatuksiaan oman päänsä ulkopuoliselle maailmalle.
 

Mitä sitten voi tehdä, jotta niin ei kävisi?

Ensin ilmeisin: ystävien on oltava vanhemman elämässä vuorollaan etusijalla, ja silloin perhearki ja työnantaja joutuvat joustamaan.

Lisää vinkkejä ystävyyden hoitoon antoi tammikuun Trendissä Väestöliiton psykologi Suvi Laru. Larun mukaan ystävyyssuhteista pidetään huolta käänteisellä metodilla kuin parisuhteista: Siinä missä parisuhdetta hoidetaan viikonloppulomilla, hotelliyöpymisillä ja muilla arjen karkottamiseen tähtäävillä kikoilla, ystävyyden huoltoon riittää se, että koettaa kaikin mahdollisin tavoin pysytellä kärryillä siitä, mitä ystävän elämässä on meneillään, ja nyt avainsanat, ihan tavallisina arkipäivinä.

Arkisten sattumusten jakaminen on juuri sitä oman kokemuksen tulkkaamista toiselle.

Yhteinen kieli pysyy yllä esimerkiksi sillä, että soittaa ystävälle puhelun aamun työmatkalla tai päivän päätteeksi Skypellä, jos kasvokkaiseen tapaamiseen ei ole mahdollisuutta. Lisävinkkini: ota kalja ja soita videopuhelu. Tai vedä kaverin kanssa kevyet kalsarikännit ruutujen välityksellä – kokeiltu on.

Toinen kikka on tietojeni mukaan käytössä kahden tutun perheellisen miehen muodostamalla ystäväparilla: kummankin kalenteriin on merkattu tapaaminen joka kuun ensimmäiseksi torstaiksi. Tietenkin ilman lapsia. Piste.

 

Lue lisää:
 
Lapsiperheet, menkää ravintolaan

Lapsetonkin vanhenee
 

 

Kommentit

Tapsa (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus. Olen lapseton ja törmään usein tähän keskusteluun, että kun ystävälle syntyy lapsi, lapseton ihminen "hylkää" perheellisen ystävän. Tällöin se esitetään lapsettoman ystävän syynä, sillä hän on joustamaton eikä ymmärrä lapsiperheen arkea. Älyttömimpiä on teoriat, joiden mukaan lapseton ystävä haluaa viettää aikaa vain sinkkujen ja lapsettomien seurassa.

Todellisuudessa, rehellisesti sanottunta, perheellisten ihmisten käytös on välillä huonoa. Perhe pyhittää monilla täysin sen, että peruskäytöstavat unohtuvat. Myöskin lapsettomilla on aikataulunsa, työt ja omat murheensa. Ei ole niin, että heillä on kaikki aika ja halu maailmassa joustaa perheellisten oikkujen mukaan.

Itselleni kävi niin että lapsettomat kaverini hylkäsivät minut. Sain lapsen kaveriporukastani ensimmäisenä, ja jo raskausaikana minut jätettiin yhteisten menojen ulkopuolelle. Osittain tähän on varmasti syynä se että suomalaisten nuorten naisten ja miesten yhteiset illanvietot yms. ovat melko alkoholipainotteisia ja raskaana olevaa ei haluta pilaamaan tunnelmaa. Tarkennan vielä että tässä hylkäämisessä kyse ei varmasti ollut siitä että olisin puhunut vain vauva/raskausaiheista, en ole sellaista tyyppiä.

Olen kuullut samanlaisia hylkäämiskokemuksia myös muilta jotka ovat saaneet lapsensa kaveriporukan ensimmäisenä. Jos voisin muuttaa menneisyyttä, hankkisin lapsen vasta myöhemmin. Itselle tärkeiden ystävien menetys oli todella rankka paikka ja heikensi elämänlaatua merkittävästi.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.