Lapseton kertoo: miksi hankit lapsia

Toimitus

Tältä kuvittelen mahdollisen esikoiseni näyttävän.

Minulla ei ole juuri mitään lapsensaamista vastaan, mutta yhteen kysymykseen haluaisin kuulla vastauksen ennen kuin alan lisääntyä. On selvästi vaikea kertoa yksiselitteisesti: MIKSI HANKKIA LAPSIA?

Lapselliset tutut myhäilevät, että kyllä sitten ymmärrät, kun sinulla on omiasi. Okei, tuo kuulostaa siltä, etteivät he tuttipullo kädessäkään osaa eritellä syitä.

Yleisimmät kuulemani perustelut:

”Olen aina halunnut lapsia.”

”Olen aina pitänyt lapsista.”

”Olen aina halunnut perheen.”

Ne eivät ole oikeita vastauksia vaan automaattilauseita kansakunnan kliseearkistosta. Keho ohjaa meitä lisääntymään, joten se, että kovasti kaipaa hedelmöitystä, ei ole kovin ainutlaatuinen tunnetila.

Ensisynnyttäjien ikä on noussut koko ajan lähemmäs 30 vuotta eli entistä useampi miettii lapsensaamista pitkään. Kun minä tulin ulos kohdusta, naiset synnyttivät keskimäärin 25-vuotiaina.

Lasta ei silloin kyseenalaistettu, koska ydinperhe oli ainoa säädyllinen ratkaisu, eikä naisten oikeus päättää omasta kehostaan ja elämästään ajanut vielä suvunjatkamisen edelle.

Tiedän varsin hyvin, miksi olla hankkimatta lapsia: ne ovat kalliita, väsyttäviä, kapinallisia ja ajavat aina vanhemman hyvinvoinnin edelle.

Heitänpä mahdollisena siittäjänä muutaman epäsivistyneen arvauksen, miksi ihmiset hankkivat kaikista tulevista kärsimyksistä huolimatta lapsia. Yksinkertaiset näkemykseni ovat tietysti lähes arvottomia, koska en ole omakohtaisesti kokenut lisääntymisen ihmettä.

Kuunnelkaa silti hetki, kun kylän lapseton idiootti horisee hämmennystään ääneen.
 

1) Lapsi tekee yhteisön

Vanhempi haluaa ympärilleen ihmisiä, joilla on tiivis suhde toisiinsa. Ihmissuhteet ovat mutkikkaita, mutta ainakin ensimmäisinä vuosina lapseen on selkeä läheisyyssuhde. Se rauhoittaa. Suunnitelma tähtää kauas: vaikka omat lapset lopulta kääntyvät vanhempiaan vastaan ja halveksuvat heitä, vuosikymmenten päästä isovanhempana saa jälleen selkeää rakkautta.

2) Lapsi on selfie

Jälkikasvu on kuin peili, josta voi tiirailla omaa napaa. Lapsi jatkaa vanhemman persoonaa ja sukua yllättävillä tavoilla: on aina riski, että omaa lasta alkaa hävetä vähän samalla tavalla kuin itseäänkin häpeää. Tunne on siis karmivan läheinen.

Rohkeimmat itsestääntykkääjät kasvattavat lapsestaan täydellisen parhaan ystävän, jonka voi opettaa pitämään pinkeistä minihameista ja Juha Tapiosta.

3) Lapsi on kiva ylläri

Nussiminen on kivaa, eikä päätöstä lapsensaannista tarvitse tehdä, jos hedelmöitys tapahtuu vahingossa. On ihmiskunnan hienoin demokraattinen vinouma, että lapsen voi saada melkein kuka tahansa panokykyinen vaikka kaikki muu elämään liittyvä on sairaalloisen tarkkaan säädeltyä.

Yllärivanhempi pääsee ihmettelemään, että tuollainen ihme syntyi minusta surkimuksesta. Se on varmaan kivaa.

4) Lapsi on uutta

Perushokema kuuluu, että kadut vanhempana, jos et tee lapsia. Ilman lapsia jää paitsi jostain hyvin ainutlaatuisesta kokemuksesta, jonka voi saada vain hyvin rajallisessa eliniässä. Säväyttävien kokemusten hankkiminenhan on yksi elämän ainoista päämääristä. Olen tosissani.

5) Lapsi antaa lapsuuden

Lapsi on vanhemmille kuin haalarit teekkarille: se antaa vapauden vakavuudesta. Saa juosta järjettömästi, saa sössöttää, saa maata lattialla katsellen Pikku Kakkosta. Innostumista kaikesta uudesta on hurmaavaa seurata, ja samanlaista asennetta kyynistyessään salaa kaipaa elämäänsä.

6) Lapsi nostaa itsetuntoa

Vanhemmasta tuntuu tärkeältä huolehtia jostain heikommasta. Se antaa elämälle tarkoituksen. Jotkut amerikkalaiset iloitsevat (esimerkiksi New York Timesin lapsensaamisen järkevyydestä keskustelevan blogipostauksen kommenteissa), kuinka tuskallisen kalliit lapset pakottavat laatimaan järkevän budjetin elämälle. Onni tulee yhdessä selviämisestä, se on hyvin ymmärrettävää.

Minustakin oli lapsena huojentavaa, että laman velkamyllerryksen keskellä vanhempani antoivat uskon, että kaikesta selvitään.

7) Lapsissa on tulevaisuus

Tänä vuonna syntyvät joutuvat kasvamaan yhteiskunnallisten vallankumousten ja ympäristökatastrofien keskellä, jolloin suurin huoli ei olekaan, saako lapsi liikaa hiilihydraatteja. Myönteinen lapsentekijä vastaa, että lapsissa on tulevaisuus. Kakrut selvittävät tämän sotkun.

Tällaiset vanhemmat voivat kasvattaa lapsistaan survivalisteja, jotka jatkavat ihmiskunnan tarinaa, vaikka ydinbunkkerista käsin. Kiitos heille.

 

Lue Tero Kartastenpään aikaisempia kirjoituksia:

7 huonoa perustelua miksi sukupuolettomuus ei toimi

Sivistynyt bileröökaaja

Feministien hylkäämä mies

Kun dyykkari kinkun löysi

 

Seuraahttps://twitter.com/kartastenpaa

Share

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

8) Sinulla on (paremmalla todennäköisyydellä) joku, joka huolehtii sinusta, kun olet itse vanha ja raihnainen. 

Yllämainittu syy on ainoa, jonka johdosta ihan joskus ja hyvin ohimenevästi kadun, etten ole itse halunnut/hankkinut lapsia; semminkin kun asia on (yh-)äitini ikääntyessä meillä kovasti tapetilla (olen ainut lapsi ja katson siksi olevani velvollinen huolehtimaan äidistäni sitten, kun tämä ei enää pärjää yksin/ilman tukiverkostoa). 

Hoitsuliini (Ei varmistettu)

Palvelutalossa työskennelleenä en kyllä allekirjoita tätä väitettä :) joillakin mummoilla ja papoilla riitti lasten ja lastenlasten valokuvia kymmeniä ja taas kymmeniä, mutta yhtä yksinäisiä he olivat suurimman osan ajasta kuin kaikki muutkin. Ainoa ero oli, että näillä perheellisillä oli sitten 80-vuotispäivänä suuret juhlat, kun perheettömiä muistettiin vähemmän, esim. seurakunnan puolesta. Kuitenkin sen muut 364 päivää nämä perheelliset vanhukset olivat yksinäisyydessään samalla viivalla muiden kanssa. Välillä myös jotkut hoitajat kokivat velvollisuudekseen huolehtia enemmän näistä "yksinäisistä" joten saattoivatpa he saada jopa parempaa huolenpitoa osakseen :)

CougarWoman
CougarWoman

Jep, siksi sanoinkin "paremmalla todennäköisyydellä" ;) Eiväthän lapset ole sen tae, etteikö vanhana päätyisi yksin johonkin palvelutaloon. Omalla kohdallani kuitenkin haluan, että se palvelutalo on sen verran lähellä, että siellä ei ole vaivalloista käydä. (Siis sen jälkeen kun äiti ei tule toimeen yksin kotona.) Tämä tarkoittaa sitten kyllä sitä, että äidin pitää muuttaa lähemmäksi minua. 

polar coding

Surullista tosiaan, jos monista lapsista ja lapsen lapsista ei kukaan käy vanhusta tervehtimässä kuin juhlapäivänä.. Tulee mieleen kyllä, että ehkä perheessä on ollut sitten jotain ns. pielessä.. Kyllä monet lapset ja lapsenlapset kuitenkin toimivat toisin, ja käyvät tervehtimässä iäkkäitä sukulaisiaan, olen nähnyt tätä paljon.

 

Teron listaamat syyt lastenhankintaan on osuvia! Ainakin tämän lapsentekoa harkitsevan lapsettoman näkökulmasta..

 

Pepe (Ei varmistettu)

Siinä onkin hyvä syy hankkia lapsia. Siittää palvelija ja passaaja eläkepäiville. Eikö tuo ole aika itsekäs ajatus?

Mahdoton Nainen

Kerro mulle yksikin syy hankkia lapsia joka ei ole tavalla tai toisella itsekäs.

Pepe (Ei varmistettu)

Aivan. Yksi vähän vähemmän itsekäs tapa voi olla sijaissynnyttäjänä toimiminen mutta järjetöntä sekin ja itsekästä niiltä joille lapsi synnytetään, koska maailma jo nyt on täynnä kodittomia ja hylättyjä lapsia.

CougarWoman
CougarWoman

No niin kuin tuosta ylläolevasta kommentoinnista käy ilmi, niin eiköhän se kuitenkin viime kädessä ole lapsen oma valinta..? Luepa muut syyt, ei ne useinkaan vähemmän itsekkäitä ole (poislukien tietysti se viimeinen, totaaliutilitäärinen syy ;)).

En minä ainakaan näe itseäni "passaajana" ja "palvelijana" omalle äidilleni, ennemminkin kiitollisuudenosoituksena siitä mitä kaikkea äiti on tehnyt/uhrannut minun vuokseni.

Aika kummaa argumentointia, sori vaan.

maripui

Ykkönen! 

Mun lapsi oli vahinko (sellanen melkein puhdas. Söin kyllä pillerini ajallaan, mutta juhlin kanssa siihen malliin ettei ole ihmekään jos elimistö oli vähän sekaisin). Maailman paras vahinko. Mä olen miettinyt, että niin parhaat jutut yleensä tapahtuu, hah. Vahingossa, ajattelematta. 
Miksi mä pidin lapseni? Mulla ei ole mitään aborttia vastaan, ei siis mitään. Mä olen nuorempana tehnyt yhden abortin. Mutta musta tuntui hyvältä pitää tää lapsi. Jotenkin oikeemmalta. Niin että tässä ollaan, melkein 5 vuotta myöhemmin kohta nelivuotiaan kanssa. :)

Mutta toi ykkössyy! Mä mietin pitkään, että haluan toisen lapsen. Eka ajatuksena että kaveriksi ekalle. Kun sitten aika vieri, mä ajattelin että haluan toisen sitten uuden miehen kanssa. 
Mutta kun miehen kanssa sitten ajateltiin asiaa tarkemmin, mä tajusin etten mä halua lasta. Mä haluan sen kokemuksen, sen läheisyyden, sen jaetun ajan. Synnytyskivut ja tuen ja valvotut yöt. Ekan kanssahan olin yksin. Mitä mä siis halusin toisesta lapsesta, oli se yhdessäolo ja kokemusten jako. Mä jotenkin ajattelin että se lähentää. Ja kun tajusin että ei lähennäkään ja puhuttiin tästä miehen kanssa.. No, se lähensi. Kovasti. 

annepa (Ei varmistettu)

Vastaus "kyllä sinä sitten ymmärrät, kun on omia" on väärä, koska kysehän on nimenomaan siitä ENNEN LAPSIA -tilasta. Ei siihen voi vastata, että sitten sen ymmärtää, kun on jo saanut niitä.

Itse haluan lapsen - siis ainakin yhden - koska haluan tietää miltä se tuntuu. Miltä tuntuu olla raskaana, miten maailmankuva muuttuu, miltä tuntuu äidinrakkaus siitä äidistä. Syyni ovat siis täysin itsekeskeisiä. Toivottavasti aika ei loppunut kesken, vaikka vielä voinkin paneskella mielin määrin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hehe. Mietin aina ihan samaa silloin, kun mulla ei ollut lapsia ja ajattelin, että en niitä varmaan koskaan haluakaan. Silloin yritin aina ymmärtää, että mikä se on se perimmäinen syy/syyt, miksi ihmiset lapsia haluaa.

No, naurettavinta tässä on se, että en edelleenkään tiedä, vaikka lasta sitten ihan tietoisesti tein ja sen sain. Ehkä lähimmäksi pääsee Teron syy: 4) Lapsi on uutta.

Musta alkoi vaan jotenkin selittämättömästi tuntua, että lapsen saaminen voisi olla sittenkin ihan kiva idea. Että on tässä Kallion baarit nähty niin monta kertaa ja hifistelty täydellisen myslisekoituksen teossa jo ihan riittävästi, että voisi sitä kokeilla jotain muutakin. Miksi sitten just lapsi, en tosiaan tiedä. Ja koska aikaa tosiaan on (etenkin naisella) rajallisesti, tuli sitä vaan mieleen ryhtyä hommiin.

Nyt oon superonnellinen ihanasta lapsestani. Vaikka lapsi on ns. tärkeintä elämässäni, musta on yhä huomattavasti kiehtovampaa esimerkiksi yrittää olla hyvä työssäni kuin hyvä äiti. Riittävän hyvä äiti on helppo olla, töissä se on paljon haastavampaa ja jännempää.

Ja huom. En väitä että kaikkien mieli muuttuu näin. Ei muutu eikä tarvi.

paulahelena
ALUAP

Mul on ollu aina niin kivaa mun vanhempien kanssa, että isoin syy sille "oon aina halunnut lapsia" -fiilikselle on varmaankin ollut se, että oon halunnu päästä ite siihen vanhemman rooliin pitämään kivaa sen lapsen kanssa. Toisaalta mussa on eläny aika vahvana myös semmonen konservatiivinen ydinperhe paras perhe -käsitys enkä oo ikinä kauheesti kyseenalaistanu lasten hankkimista.

Nyt ku meillä toi yks 1-vuotias pyörii jaloissa niin täytyy todeta, että onhan se ollu aika paljon muutakin ku kivaa ja dinkkuna olemisessa oli puolensa. Mut en mä silti vaihtais. Ja sisaruksiakin kelpuuttaisin niin ettei ton tyypin tarttis olla ihan ilman verisukua sit kun meistä aika jättää, kun ei sille taida tulla serkkujakaan. Ja tokan (ja ehkä kolmannen) lapsen kanssa vois korjata kaikki mokat, joita tän ekan kaa on tullu tehtyä.

Mahdoton Nainen

Tai tehdä kokonaan uusia mokia... ;)

Eksyksissä elämässä

Minulla ei ole lapsia, mutta haluaisin niitä joskus. Syy on vähän outo, enkä ole sitä koskaan ennen paljastanut, ettei minua passitettaisi hullujen huoneelle.

Minusta on nimittäin aina tuntunut, että tulevat lapseni ovat jo jollain tapaa olemassa. Eihän se tietenkään ole mahdollista, mutta en ole koskaan ajatellut asiaa niin, että haluan tehdä lapsia, vaan että haluan tuoda nuo lapset maailmaan, tutustua heihin ja antaa heille eväät elämään. Jakaa tietoani ja elämänkokemustani (sitten kun sitä on) ja nähdä minkälaisia ihmisiä heistä kasvaa. Jossain toisessa universumissa he odottavat että olen valmis heidät vastaanottamaan.

minttumari

Uusien ihmisten tuottaminen tähän seinähulluun maailmaan siitä huolimatta, että ehkäisy on keksitty, on kyllä ihme idea. Ei ole muuta selitystä kuin se, että luonto on järkeä vahvempi ja pakko se on vaan päästä kokemaan, se vanhemmuus. Sen kovempaa extremeä kun ei maailmasta löydy, kuin lapsen synnyttäminen ja aikuiseksi kasvattaminen. Aika moni myös yksinkertaisesti vain pelkää katuvansa myöhemmin, jos ei lasta tee... Ja sitten sille pitää tietysti säälistä tehdä sisarus, ettei sillä olisi niin yksinäistä.

Näin ainakin meillä.

Ja no joo, sitten tietysti se että on vain kertakaikkisen ihanaa ja tyydyttävää rakastaa omia lapsiaan ja saada heiltä vastarakkautta. (Vaikkakin hlökohtaisesti kyllä koen jo olemassa olevien ihmisten rakastamisen jossain määrin nautinnollisempana ja vähemmän voimia vievänä tapana rakastaa.)

Jane C.

Juurikin pretty much näin (vaikka mulla ei olekaan lapsia): ihminen on biologisesti suunniteltu lisääntymään ja haluamaan jälkikasvua, vaikka järki sanoisi muuta ;) Poikkeus toki vahvistaa säännöt!

mari-marianne (Ei varmistettu)

Syy numero 6 tuntuu olevan melko yleinen. Mikään ei nosta ihmisen statusta yhtä nopeasti kuin lapsen saaminen. Se on luultavasti yksi varmimmista ja helpoimmista tavoista päteä.

Tiia Rantanen

Minulla on ystävä, jonka mielestä lapsia hankitaan uteliaisuudesta, että miltä ihmeeltä se oikein näyttää (vaihtoehto kakkonen) ja siksi, että sille voi pukea lasten aurinkolasit (vaihtoehto joku muu, mikä), koska ei ole mitään hassumpaa maailmassa kuin lapsi, jolla on aurinkolasit. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Paitsi, vauva jolle on piirretty kulmakarvat

johanon (Ei varmistettu)

Syy numero 4 on mielestäni syistä surullisin. Halutaan jotain uutta? Jos elämälleen ei keksi mitään muuta sisältöä baarielämän jälkeen tai ei katso omaa elämäänsä/parisuhdettaan arvokkaaksi sellaisenaan, niin lapsen hankkiminen pelkän uutuudenviehätyksen (tai parisuhteen "etenemisen") takia on mielestäni kummallista. Uusi pipokin luo hetkellisen tunteen uutuudenviehätyksestä.
Toinen mitä en oikein koskaan ole selityksenä ymmärtänyt on se, että ihminen on tarkoitettu lisääntymään, joten pakko lisääntyä. Jos nyt kärjistäen tätä ajattelisin, niin tällä selityksellä ihminen siis sokaistuu biologian edessä, asettuu lapsentekovalmiuteen vaikka järki huutaisi ei ja sitten PUFF, lapsi on maailmassa, sukat hukassa, rahat loppu ja parisuhde onneton? Kaikki tämä vain biologisen pakon takia?

Uskon, että jokainen tietää omat syynsä syvällä sisimmässään sille, tekeekö lapsen vai haluaako elää kokonaan ilman. Ja luulen, että ne syyt ovat siinä määrin henkilökohtaisia ja jokaisen oman elämänpolun koukeroista syntyviä, että siinä ei listojen teko varsinaisesti auta.

Annemaris

Mä en halua lapsia, mutta välillä mä mietin et ois vaan ihan sairaan siistiä nähdä omat kasvonsa toisessa ihmisessä. Mut sit tajuun et voin kahtoo mun sisaruksia, problem solved. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Halusin lapsen, koska mulla oli tylsää ja halusin jännitystä elämääni. Ihan hyvä syy haluamiselle, vähintään yhtä hyvä kuin mikään kuulemistani.

saimah
Mintulle mies 2014

Ensimmäistä kertaa valideja syitä, tää oli kiva! T:lapseton

Toveri (Ei varmistettu)

Tämä olikin oikeastaan jo listoilla tavallaan, mutta vielä pakko kommentoida. Tämä elämä on yksi ja ainutkertainen. En haluaisi elää elämääni kokematta sitä, mitä se on, kun on oma lapsi - hyvässä ja pahassa. Jotenkin näin: Be all you can be. Siihen liittyy myös jotenkin elämälle heittäytyminen ja äärimmäiselle epämukavuusalueelle meneminen. Tietty fiilis siitä, että kaikki ei ole kontrollissani. Enkä halua olla se ihminen, joka väittää tietävänsä aina täsmälleen, mikä itselle on parasta ja mikä tekee mut onnelliseksi nyt ja tulevaisuudessa. Ihan varmasti kiroan vielä sitä päivää, kun päätin tehdä lapsen. Ihan varmasti itken vielä onnesta samasta syystä. That`s life. Olikohan tässä nyt mitään järkeä? :D

nik (Ei varmistettu)

Vahva tunne lapsen haluamisesta ei juuri syitä kysellyt. Jälkeenpäin mietittynä syitä olivat ehkä esimerkiksi:

- uteliaisuus. Halu nähdä miltä se näyttää, millainen tyyppi se on, joka minusta ja tuosta toisesta yhdistämällä tulisi. Siinä on minua ja tuota toista fifti-fifti mutta se on ihan uusi ihminen. (Tai kaksi niitä sitten tuli kerralla. Identtiset.) Edelleen olen utelias. Odotan innolla tulevaa, sitä kun nyt vajaa 2-vuotiaiden poikien persoonat kokoajan kehittyy. Ajattelen, että hitto, nää on ja näistä tulee loistotyyppejä. Näiden kanssa haluan ja saan olla pitkään. Ja pystyn myös vaikuttamaan siihen, mitä niistä tulee. Oppiiko ne ajattelemaan, tuleeko niistä ystävällisiä, tuleeko niistä oikeudenmukaisia...

- ylläkin mainittu "be all you can be". Äitiyden kokeminen tuntui tärkeältä. Ja tuntuu edelleen.

- Halu rakastaa omaa lasta. Vaikka ei voinut tietää, miltä se tuntuu, niin silti sitä jotenkin odotti, että niin saa tehdä. Kun huhu kertoo, että ei mitään niin hienoa olekaan kuin oman lapsen rakastaminen. :D Minut yllätti se, miten on oikesti mahdollista rakastaa niin pyyteettömästi tyyppiä, joka ajaa päivittäin raivon partaalle. Se miten on mahdollista antaa jollekin niin nopeasti (reilusti alle sekunnissa) anteeksi lyöminen, pureminen, huutaminen, totaalinen uuvuttaminen jne... Ei sellaista rakkautta anna missään muussa suhteessa. Ja vielä hyvillä mielin ja pyrkimyksenä antaa jatkossakin.

Ihmeellistä hommaa kyllä, lastenteko motiiveineen... Mutta siis kyllähän ne itsekkäitä syitä ovat kaikki. En usko että muita onkaan. Itse en osaa vielä ajatella, että lasten teko turvaisi vanhuuteni. Mutta tietysti toivon, että välimme pysyvät sellaisina, että olen äiti josta halutaan pitää huolta vanhanakin. Itsestäänselväähän se ei ole.

EMerituuli
Loxodon

Mun lapsi oli yllätys! Suunnittelin eläväni lapsettomana, mutta universumi päätti toisin - ja onneksi päätti. Nyt haluan toisen lapsen, koska no, mikään ei ole ihanampaa kuin lapset ja perhe ja äitinä oleminen. Näin siis mun kohdalla. Ei vanhemmuus varmana jokaiselle tuo samanlaista eheyden tunnetta ja onnea, mutta ollaan kaikki erilaisia ja hyvä niin :)

Riika (Ei varmistettu)

Aseta toinen ihminen itsesi edelle, kanna ja hoida häntä. Silloin tiedät, mitä varten me täällä olemme. Sen ei toki tarvitse olla oma lapsi. Mutta ihminen, joka kuolee ilman sinun apuasi. Kun uhraat itsesi toisen vuoksi, tajuat, ettet ole täällä itseäsi vaan muita varten.
Ja asia mikä näissä keskusteluissa aina unohtuu: kaikki eivät saa lapsia. Lapsia ei niin vaan tehdä. Lapsi on lahja. Jos tuon lahjan saa ja on odottanut söpöä asustetta, jolla päteä mammakahvilassa, pettyy pahasti. Vanhemmuus ei nimittäin tuo kunniaa, ei pätevöitä mihinkään, ei suojaa kuolemalta, ei yksinäisyydeltä ja se on usein raskasta. Jotkut eivät selviä vanhemmuudesta, ja se on heille kauhea tragedia. Lapsesi voi hylätä tai vihata sinua. Tai lapsi voi olla sairas.
Ja kun lapsi syntyy, syntyy myös kauhein pelko, pelko lapsen menettämisestä. Ole onnellinen jos saat lapsen ja yritä parhaasi. Lapsi on lahja, joka kasvattaa sinut aikuiseksi. Mistään muusta ei ole takeita.
Lapsettomuus on toki täysin hyväksyttävä valinta. Usein sen valinneet ovat todella kamppailleet itsensä ja päätöksensä kanssa. Kukin tavallaan. Minulle lapset ovat syy elää. Ei ole mitään merkityksellisempiä. Surin ystäväni lapsettomuutta kovasti ja sain juuri kuulla, että kauden vuoden yrittämisen jälkeen ja vaikean raskauden päätteeksi syntyi tyttö. Ei kympin tyttö, mutta hauras seiskan tyttö. Kiitos.

Mahdoton Nainen

Monesta kohdasta oon samaa mieltä, mutta aikuiseksi voi kasvaa myös ilman lapsia.

Kahvin parhaaksi

Tapa tavoitella kuolemattomuutta. Tapa kokea ehdotonta rakkautta ja saada joku itseä suurempi merkitys. Omien vanhempien tekeminen onnellisiksi. Hyvän tyypin kasvattaminen idioottien maailmaan tuntuu kivalta teolta maailmalle. Vauvat on söpöjä. Nimien miettiminen on kivaa ja oikean ihmisen nimeäminen siistiä.

Lustu

Minä en halunnut lapsia. Ihailin kyllä töissä päiväkodissa toisten lapsia ja ajattelin, että ompa sairaalan ihania pieniä ihmisen alkuja kaikki niin erilaisia ja omalla tavallaan parhaita. Sanoin vielä muutama kuukausi sitten, että "minulle riittää nämä lainalapset" ja joskus heikkoina hetkinä itkin koska kaikilla läheisillä oli joku joka oli se kaikkein tärkein ja minulla ei ollut enkä minä ollut kenenkään tärkein. Lapsi ei silloinkaan käynyt mielessäkään. Sitten selvisi, että itseasiassa olen jo raskaana. Olin jo silloin kun sanoin, että lainalapset riittää. Hirveä järjetön rakkaus ilmestyi heti alkujärkytyksen jälkeen. Järkytys kesti ehkä kaksi tuntia. Minä en ollut enää yksin. Antaisin mitä vaan, että voisin tarjota muksulleni kokonaisen perheen, mutta en voi. Sen silti tiedän, että rakkautta sen palleron elämästä ei puutu. Minun syyni lapsen hankinnalle oli siis onnekas vahinko jota en olisi tietoisesti tajunnut tehdä. Ei kaikkien silti tarvitse hankkia lapsia. Ne hankkii jotka haluaa tai joille niitä vaan "ilmestyy".

Kahvin parhaaksi

Ja ai niin, lapsia hankitaan, koska halutaan pois töistä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tero kirjoitat kyllä loistavasti! Hieno idea että tulit Lilylle kirjoittamaan. Tämäkin oli kyllä todella ajatuksia herättävä artikkeli, osaat kirjoittaa sopivan provosoivasti mutta samaan aikaan objektiivisesti.

Heti tekee mieli kommentoida että onhan se ikävää ettei ehdotonta rakkautta ja turvan tunnetta löydy ilman lapsen tekoa (nr.1). Henk. koht. ajattelen että sen tunteen yli täytyy päästä ennen kun hankkii lapsia. Muuten suhde vinoutuu kun vanhempi tarvitsee lasta tyydyttämään omaa turvan tarvetta eikä toisin päin.

Kommentoi