Lapsetonkin vanhenee

Toimitus

 

”Mites lauantai-ilta meni, olitko bailaamassa?”, ystäväni, kolmen lapsen äiti, kysyy, kun istumme kahvilla sunnuntai-iltapäivänä. Hän esittää kysymyksensä hyväntahtoisella huumorilla, ja tiedän, että voisin taas kerran lähteä leikkiin mukaan ja antaa kieli poskella sen vastauksen, jota hän odottaa: ”Hirveät lärvit vedin ja valvoin aamukuuteen.” Mutten enää millään jaksaisi.

Antakaa kun selitän.

Minulla ei ole lapsia, ja isolla osalla läheisimmistä ystävistäni, kavereistani ja tutuistani on. Heidän arkeensa kuuluu lasten iästä riippuen soseita, tarha- ja koulumatkoja ennen ja jälkeen työpäivän, lyhyitä yöunia, muiden äitiyslomalaisten kanssa vietettyjä lounashetkiä ja fiilistelyä siitä, miten mahtavaa on, kun lapsi oppii jatkuvasti uusia asioita.

Osalla heistä on myös käsitys siitä, millaista minun ja muiden vapaaehtoisesti lapsettomien kolmekymppisten arki on: kärjistetysti sitä, että kansoitamme baarinnurkat, valvomme viikonloput läpeensä ja heittelemme toistemme kanssa yläfemmoja siitä, miten mahtavan huoletonta elämä ilman lapsia on. Juuri tämän käsityksen takia saan välillä kuulla kysymyksiä viikonloppurientoihini liittyen.

Olen päätellyt, että kysymykset johtuvat siitä, että kun lapselliset miettivät elämää ilman lapsia, he muistelevat omaa lapsetonta elämänvaihettaan. He muistelevat aikaa, kun olivat huolettomia opiskelijoita tai hiljattain työelämässä aloittaneita kakkosella alkavia, joiden elämään kuului kotibileitä, baari-iltoja, pitkiä reissuja ja ystävien kanssa hengailua – ja sellaiseksi he kuvittelevat esimerkiksi minun elämäni. Huomasin saman ilmiön, kun erosin pari vuotta sitten. ”Nyt sä sitten olet joka viikonloppu baarissa etsimässä miestä”, sain kuulla. No en ollut. Vaikka en seurustellut, en silti palannut elämään elämää, jota elin ollessani edellisen kerran sinkku, 24-vuotiaana opiskelijana. Menin yhä perjantaina töiden jälkeen mieluummin kotiin katsomaan Netflixiä kuin baariin riekkumaan.

Tässäpä siis uutiskirje teille kyselyikäiset lapselliset: meidän lapsettomienkin elämä etenee ja mekin vanhenemme. Vaikka meillä ei ole lapsia, emme jämähdä parikymppisiksi bilehileiksi vaan elämä seuraa meidänkin perässämme. Itse olen työviikon päätteeksi väsynyt. Vaikka voisin käydä after workilla ilman, että sovin kumppanini kanssa siitä, kumpi hakee lapsen päivähoidosta, iltani jää yhä useammin yhteen olueen. Krapulat tuntuvat pahoilta eikä baareissa huvita hengailla, sillä siellä pyörii minua yli vuosikymmenen nuorempia ihmisiä – kuilu minun ja tanssilattiat kansoittavien parikymppisten välillä on samankaltainen, jollaiseksi te kuvittelette teidän ja lapsettomien välisen kuilun.

Totuus on, että teidän ja minun arkeni muistuttavat toisiaan enemmän kuin uskottekaan. Tietysti minulla on enemmän vapautta tulla ja mennä niin kuin tykkään – ja sitä ymmärrän teidänkin haikailevan niinä hetkinä, kun lapsiperhearki stressaa.

Mutta käytän vapauteni todella mielelläni siihen, että herään aamulla, voitelen itselleni aamupalaksi ruispalat, vilkaisen aamun lehteä sen, minkä ehdin, menen töihin ja töistä vesijuoksemaan, uimahallilta kauppaan ostamaan vessapaperia ja juustoa, kaupasta kotiin tekemään ruokaa ja katsomaan Greyn anatomiaa ja aikaisin nukkumaan. Se on arkea ja se on ihanaa.

Sinua kiinnostaa varmasti myös: Parisuhde ei ole sairaus
Lisää luettavaa fiksuilta naisilta? Tilaa Lilyn & Trendin uutiskirje.

 

Share

Kommentit

Laura Kangasluoma

Ja sitä ymmärränkin kadehdittavan, koska se on kivaa. Ja juuri siksi puhe juhlimisesta välillä hämmentääkin - kun en ainakaan itse sitä kaipaa enkä usko sitä mulle kommentoivienkaan kaipaavan.

Inkkux (Ei varmistettu)

Mukava kirjoitus. Itsekin olen välillä sortunut ajattelemaan lapsettomien ystävieni elämän olevan villiä ja vapaata biletystä ja toden totta sitä kadehtinutkin, itselläni mahdollisuudet kunnon juhlimiseen jäävät nykyisin pariin hassuun kertaan vuodessa ja se on tosi vähän. Monesti olen kaivannut niitä ystäviäni, joita minulla oli tapana tavata useinkin ennen kuin minusta tuli äiti, mutta joihin nyt yhteydenpito on jäänyt vähäiseksi sen jälkeen. Olisi hirveän mukavaa, jos lapsettomien ystävien kanssa edelleen löytyisi joku yhteinen ajanviettotapa. Mieluiten tietysti pitäisin lapseni aina vierelläni, mutta lapsettomien houkuttelu leikkipuiston penkille on välillä melko nihkeää. Tämä kuilu on se, joka on ehkä eniten minut yllättänyt lapsen tultua ja jota eniten olen siten myös harmitellut.

Laura Kangasluoma

Oi, tästä saisin oman (ja ehkä hieman tulikivenkatkuisen) postauksen: vapaaehtoisesti lapsettomat, jotka suhtautuvat nihkeästi lapsellisten kutsuihin leikkipuiston penkille! Mä rakastan mun ystävien ja läheisten lapsia, ihan huipputyyppejä jokainen, ja musta on ihan sairaan siistiä, että niistä kasvaa aikuisia, joille voin sanoa heidän vartuttuaan aikuisiksi, että olen tuntenut heidät heidän koko elämänsä ajan. On ihan mahtavaa, että niistä muiden vauvoista kasvaa lapsia ja aikuisia, joiden elämässä mä saan kunnian olla läsnä.

Anjovis (Ei varmistettu)

Täytyy kuitenkin muistaa että osa lapsettomista on lapsettomia nimenomaan siitä syystä ettei halua viettää aikaa siellä hiekkalaatikolla tai edes pidä lapsista. Sen pitäisi olla ihan ok. Muutenkin ystävää pitäisi voida nähdä myös ilman tämän kumppania/lasta/koiraa.

I May Say (Ei varmistettu)

Samaa mieltä, vaikka lapsellinen (hah) olenkin. Minusta lapsia ei tarvitse ympätä kaikkiin ihmissuhteisiin. Luonnollinen tapa on tavata ystäviä esim ruoan/kahvin äärellä, teatterissa/leffassa jne. Samoissa paikoissa, missä aiemminkin on tavattu. Tai vaikka kävelylenkillä. Kyllä mä ainakin tapasin nuorempana kavereita muuallakin kuin baareissa.

Laura Kangasluoma

Siis ehdottomasti samaa mieltä! Mua vain ärsyttää ne tyypit, jotka ei koskaan suostu näkemään kavereitaan niiden lasten kanssa. Että ikään kuin pyyhitään ystävyydestä pois yksi iso osa toisen osapuolen elämää.

Vierailija (Ei varmistettu)

`Kävin kerran teatterissa, enkä tykännyt`. Mä olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka sanovat etteivät pidä lapsista. Mitä ne oikein tarkoittavat? Ymmärrän kyllä että Anjovis ei ilmoita kuuluvansa tähän lahkoon.

Täti 34v (Ei varmistettu)

Ja täällä myös istutaan tai no mä se taidan olla eka liukumäessä ja hiekkalaatikolla. Tais loppua liian aikaisin oma lapsuus. Mikään ei oo ihanampaa ku huomata kuinka lapset kasvaa ja oppii. Hui.. Koht ne on jo niin vanhoja et tulee samoihin baareihin :D

Helmi K
sivulauseita

Hyvä teksti, ja peili. Ihan vaikka vaan senkin takia että on joskus oikein hyvä saada muistutus siitä että lapsetonkin voi olla väsynyt. Niin kuin itsekin joskus, myös ennen lapsia olin. Ettei tarvitse niin usein huokailla että miten kukaan lapseton voi olla väsynyt, senkun nukkuvat kun nukuttaa. 

(Eikä ihan liity aiheeseen, mutta mä olen huomannut että jännästi lapsen myötä moni ystävyyssuhde on parantunut, koska niitä yhteisiä illanviettoja, harrastuksia ym. sopii "tiukemmin", niitä ei kovinkaan helpolla peru, koska se tarkoittaa myös sitä omaa vapaata aikaa. )

Laura Kangasluoma

Toi on niin totta! Mä näen mun lapsellisia ystäviä ihan yhtä usein, välillä jopa tiiviimmällä tahdilla kuin ennen lapsia, koska tehdyistä suunnitelmista pidetään kiinni.

aniil (Ei varmistettu)

Mulla on taas täysin päinvastainen kokemus. Todella, todella monet lapsellisen ystävän kanssa sovitut menot on peruttu viime hetkellä lapsen sairastumisesta tai yllättävistä lapseen liittyvistä menoista johtuen. Vatsatauti, korvatulehdus, joku juttu päiväkodilla.. Kaukana on ne ajat, kun oikeasti pystyi luottamaan siihen, että sovituista menoista pidetään kiinni. Tiedän ettei sille mitään mahda ja kaikille tulee joskus esteitä, mutta harmittaahan se silti, jos/kun niin käy jatkuvasti.

Grüün (Ei varmistettu)

Puhumattakaan kaikista "lapseen liittyvistä" sairastumisista, menoista yms. jotka on vaan tekosyitä sille, että ei nyt vaan jaksa lähteä. Kun ei voi myöntää ettei jaksa, niin lapsen flunssa tai vatsatauti on aina kaikkien mielestä ihan ok.

kao kao
Kao Kao

Mä näen mun kiireistä kolmen lapsen äiti-ystävääni nimenomaan silloin, kun hän istuu kaukalon laidalla huoltamassa lasten ringette-harkoissa. Kaksi isompaa on jäällä ja pienin joko meidän kanssa siinä tai kotona isänsä kanssa. Saadaan rauhassa jutella meidän kuulumiset, ystävälläni ei ole tylsää siellä yksin ja ne pienet on ihan riemuissaan, kun täti tulee katsomaan heidän harkkojaan :) 

Et kysy vain, lapsettomille hiekkalaatikon laita on eksoottinen paikka. Voisin itekin tehdä hiekkakakun tai pari ;)

sisa

"lapsetonkin voi olla väsynyt"-kommentista tuli mieleen, että ihmiset tuntuvat usein unohtavan, että myös kahden lapsettoman tai lapsellisen elämät voivat olla hyvin erilaisia. Itse olen +30-vuotias lapseton, teen työkseni (sekä elämäntavakseni) asioita, jotka välillä vaativat kahden viikon intenssiivistä, ympärivuorokautista työskentelyä ja näiden projektien ulkopuolellakin näkisin olevani erittäin kiireellinen. Tämä on valintani ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Muutamaa vuotta nuoremmalla veljelläni on useampi lapsi ja saan jatkuvasti kuunnella "tilityksiä" väsymyksestä ja vastuusta. Samaan aikaan hän ihmettelee, että miten itse saan aikani kulumaan. Hän muistelee aikaansa ennen lapsia niin, että puolisonsa kävivät töissä ja katsoivat telkkaria. On tavallaan huvittavaa, että hän heijastelee omaa lapsetonta elämäänsä minun arkeeni. Kuuntelen ja tsemppaan veljeäni, mutta harvoin avauduin omista kiireistäni tai väsymyksestäni, sillä silloin vastaus on "no mikset tee jotain muuta". 

just (Ei varmistettu)

Hieno yleistys. Pitääkö mielesi lasten saamisen vuoksi luopua kaikesta muusta? Ja jos veljesi on sitä tyyppiä joka on töissä 8-16 ja istuu loppupäivän sohvalla, niin ymmärsikö hän muka sinua yhtään paremmin ennen lapsia?

sisa

Mikä kommentissani tarkalleen oli yleistämistä? Ja ei, veljeni ei varmasti ennen tai jälkeen lapsia ole erityisesti ymmärtänyt minua, mutta lapsiperheen arki ja siihen liittyvä uupumus harvemmin poikii "tekisit jotain muuta, jos kerran on noin vaikeaa"-kommentteja, kun taas jossain täysin eri kontekstissa kyseiset heitot ovat paljon enemmän hyväksyttyjä.

just (Ei varmistettu)

Hieno yleistys. Pitääkö mielesi lasten saamisen vuoksi luopua kaikesta muusta? Ja jos veljesi on sitä tyyppiä joka on töissä 8-16 ja istuu loppupäivän sohvalla, niin ymmärsikö hän muka sinua yhtään paremmin ennen lapsia?

Faabeli
#MOMFIE

Ystävien kanssa kannattaa kommunikoida, jos haluaa että ystävyys säilyy. Tuo: "Heidän arkeensa kuuluu lasten iästä riippuen soseita, tarha- ja koulumatkoja ennen ja jälkeen työpäivän, lyhyitä yöunia, muiden äitiyslomalaisten kanssa vietettyjä lounashetkiä ja fiilistelyä siitä, miten mahtavaa on, kun lapsi oppii jatkuvasti uusia asioita" antaa ymmärtää, että sinulla on lapsellisten ystäviesi elämästä yhtä hämärä käsitys kuin heillä sinun nykyelämästäsi.

Elämä ei lopu siihen että saa lapsia. Eikä siihenkään että niitä ei saa tai halua saada. Kannattaa suhtautua avomielisesti ja uteliaasti ystävien elämänvaiheisiin - puolin ja toisin. Todennäköisesti yhteisiä kokemuksia ja ajatuksia on ystävän kanssa edelleenkin enemmän kuin niitä erottavia - erilaisista perhetilanteista huolimatta. Sinkkuuden ei pitäisi määrittää ihmistä kokonaan, niin kuyin ei äitiydenkään.

Mulle tuli tästä hirveä tarve kutsua kaikki lapsettomat ystäväni meille pitkälle sunnuntaibrunssille kuulumisia jakamaan :)

 

Laura Kangasluoma

Kutsu! Brunssit lapsiporukalla on ihan parhaita: mistään en ilahdu niin paljon kuin siskonpoikani ilmeestä, kun sille kertoo, että pöydässä odottaa nakkeja. <3

Me ollaan puhuttu tästä kaikkein läheisimpien ystävien kanssa paljon ja käyty tosi avoimesti läpi itse kunkin elämäntilanteet – ja niin kuin sanoit, se auttaa. Koska me ollaan asiasta paljon puhuttu ja me nähdään monta kertaa viikossa isommalla tai pienemmällä porukalla, väitän, että mulla on käsitys heidän arjestaan ja siksi olin erityisen tarkka tuossa sanamuodossani: ”Heidän arkeensa kuuluu...” – vältin siis sanomasta, että ”heidän arkensa on...”, koska noiden listattujen asioiden lisäksi se on niin paljon muutakin. Ehkä tarkennukseksi vielä, että juuri näiltä kaikkein läheisimmiltä noita kysymyksiä kuulee harvemmin, koska he vastavuoroisesti tietävät, millaista mun elämäni on. Näitä tekstissä mainittuja kyselyitä tulee useimmiten tyypeiltä, joita näen harvemmin.

 

Faabeli
#MOMFIE

Noh, puolitututhan nyt hakuammunnalla saattaa kysyä keltä vaan mitä vaan, ihan vaan keskustelua ylläpitääkseen :)

Tästä tekstistä sai ensilukemalla toisenlaisen kuvan.

Laura Kangasluoma

Sanoisin, että kysyjien jako menee nykäsläisittäin fifty sixty. Kaikkein läheisimmätkin kysyi useammin ennen kuin sanoin asiasta, ja ne, joita näen harvemmin (esim. kerran kuussa eikä sen kolme, neljä kertaa viikossa), kysyy yhä.

Tove Janssonin tytär

Puhut asiaa. Mutta ehkä sitä kyselee kuitenkin siitä mitä itse kaipaa? Olettamatta, että toinen on aina baarissa mutta jos kuitenkin on ollut niin mitä hauskaa siellä sit on ehkä tapahtunut. Mä ainakin kysyn useimmiten onko ollut mitään romantiikkaa. Enkä tarkoita sillä sitä, että pitäis olla tai oletan että on ollut, mutta jos on, niin ah kerro, koska mulla ei ja haluan kuulla jotain siitä maailmasta.

Laura Kangasluoma

Joo, oon miettinyt tuotakin. Ehkä mulla on myös syyllinen olo siitä, ettei mulla sit ole mitään mehevää kerrottavaa. Että ihan yhtä lailla olin lauantain kotona katsomassa Kingiä.

Tove Janssonin tytär

No mut ei siitä tarvii tuntea syyllisyyttä! Me ollaan kyllä ehkä maailman syyllistyvin kansa?! :) Ps. Mä en tiiä mikä on Kingi eli selvästi sulla ois kuitenkin ollut mulle jotain mehevää kerrottavaa...

Itse häpeän tunnustaa, eniten olen kade valinnan vapaudesta. Omissa kavereissani on lapsettomia pareja, jotka tulevat ja menevät miten haluavat. Viikonloppuna laskettelemaan Rukalle? No mikä ettei! Vuokrataan vene viikoksi Välimereltä? Onnistuu! Mennäänkö ravintolaan? Mennään vaan! Mitäs elokuvissa on? Ei aavistustakaan, mutta lähdetään vaan! Auto voidaan hankkia juuri sellaisena kun halutaan eikä sen mukaan, että Emmaljungat mahtuvat kiroilematta konttiin! Tai huonekalujen hankkimisessa ensimmäinen kriteeri ei ole, että näkyykö porkkanatahrat tässä?

Tosin kaverini tulevat samaa elämän polkua pitkin 5-10 vuotta perässä ja niin vain olen nähnyt kuinka valkoiset designsohvat vaihtuvat pestäväpäällisiin sohviin, ostataan 25 000 euron lastenrattaat, joiden lisänä tulee Octavia farmari ja elämäntapa reppureissaajat uskaltautuvat peräti viikon seuramatkalle rantalomalle. Elämänpolut ovat erilaisia, mutta kummassakin on puolensa:

aamulla tarhaan mennessä tuli kaksi vuotiaalta sellaiset suukkomuiskaukset poskelle, että priceless.

HanKo
Running on Tofu

No tuota, oikeastaan tuo elämäntyyli ei niinkään ole kiinni siitä onko lapsia vai ei, vaan siitä onko hyväpalkkaisessa duunissa. Tällaisena pienipalkkaisena, lapsettomana toimistoduunarina en todellakaan voi tuosta vaan lähteä reissuun ja huonekaluja ja autoakin valitessa kriteerinä on aina ensin hinta ja sen jälkeen kestävyys.

sinsini (Ei varmistettu)

Kyllä. Raha tuossa enemmän ratkaisee.

Eikä autoa tarvitse valita Emmaljungien mukaan, kun ne vaunut voi valita sen mukaan, mitkä mahtuvat autoon. Tulee halvemmaksi. Nimimerkillä Kokemusta on.

Mutta siis sinänsä ymmärrän hyvin tuon kateuden valinnan vapaudesta. Todella hyvin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Arvostan sitä että vapaaehtoisesti lapsettomien kolmekymppisten elämästä kirjoitetaan nykyään enemmän, ehkä siitä tulee ennen pitkää sosiaalisesti hyväksytympää. Edelleen tuntuu että sitä pitää (ihan fiksujenkin ihmisten) jeesustella että joillakin ei ole lapsia, vaikka se on yhä yleisempää. Saa kavereidenkin kesken pitää kielen keskellä suuta kun puhutaan lapsista, sillä jotenkin perheelliset eivät aina osaa nähdä muuta kuin ne omat elämänvalintansa oikeina, koska se on "normi" että pari lasta hankitaan.

Eli näitä lisää, kiitos tästä kirjoituksesta. Itsehän aion tänään illalla töiden jälkeen tosi villisti mennä ruokakauppaan ilman kauppalistaa ja sitten kotiin, jossa toivottavasti saan pötkötellä sängyssä hetken aikaa lehteä lukien ennen nukkumaanmenoa. Että kyllä tämä kolmekymppisen lapsettoman elämä on jännää!

Laura Kangasluoma

Ilman kauppalistaa ruokakauppaan! You crazy gal! :) Menee kyllä mun epämukavuusalueelle. Ei onnistuisi.

katiaviron (Ei varmistettu) http://piilomajassa.wordpress.com

???Hämmentävää. En tajua miksei onnistu.

Laura Kangasluoma

Jos menen kauppaan ilman listaa, tulen ulos ihan sekalaisten ostosten kanssa: kun pitäisi ostaa leipää ja mehua, unohdan ne autuaasti ja tulen ulos hammastahnan ja vessapaperin kanssa. Ei riitä kapasiteetti aivoissa.

sinisini (Ei varmistettu)

Minäkin arvostan. Osittain siksi, että sekin käsitys tuntuu istuvan tosi tiukassa, että lapsiperheissä nähdään vain ne omat valinnat ja pidetään niitä ainoina oikeina. Kun ei sekään totta ole. Juu, niitä vanhempia on, ilmeisesti pilvin pimein tai sitten ne ovat vain kovaäänisimpiä, jotka arvostelevat toisten valintoja, mutta kyllä meitäkin on, joilla on pieniä lapsia ja jotka ymmärretään aivan hyvin, että elää voi toisinkin. Mietinhän minä vaikka kuinka pitkään tätä omaakin valintaani. Enkä muuten tosiaankaan kysele muilta, milloinkas heille niitä lapsia tulee. Ei tulisi mieleenkään. Jos on valinnut lapsettomuuden, vituttaa varmasti taas selittää, että no ei ole tulossa, ja jos taas koko ajan yrittää saada lasta, ei ole kiva kuulla siihen viitattavan ikään kuin se olisi jotenkin omissa käsissä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hienoa kun lapsettomista kolmekymppisistä kirjoitetaan! Itse saan kylläkin vilunväreitä tuosta arkipäivän kuvailusta. Minulle tärkeintä elämässä on vaihteleva arki ja etukäteen suunnittelemattomat retket, kurssit, harrastukset, matkat ja juhlat. Haluan nähdä kavereita päivittäin ilman "ajanvarauksia", mikä harmillisesti tuntuu olevan helpompaa ulkomailla kun Suomessa asuessa. Muualla lapsetkaan ei ole este yhteiseen ajanviettoon ja aktiviteetteihin, kun tärkeimpänä asiana elämässä pysyy sosiaaliset suhteet, mikä on parasta lapsillekin. Jostain syystä biletys nähdään täällä usein ainoana sosiaalisuuden muotona, mikä on tosi harmi..

I May Say (Ei varmistettu)

Mä en yleensä ehdota lapsettomille ystäville kreisibailausta.
Lapsi on este yhteiseen ajanviettoon, jos lapsi ei ole tervetullut ajanviettoon :) Jonkun täytyy hoitaa lasta sillä aikaa, kun äiti/isä on tapaamisessa. Sen järjestäminen on välillä vaikeaa, osittain varmaan johtuu suomalaisessa diy-mentaliteetista (ite siivotaan, ite pestään lakanat, ite tehdään ruoat, ite käydään kaupassa, ite, ite ite). Mulla on lastenhoitaja, jonka saan onneksi apuun tarvittaessa, mutta kaikilla ei ole sitä ylellisyyttä. Tosin, hänkin on nuori aikuinen, jolla on oma elämä, joten asioita pitää suunnitella etukäteen.

Laura Kangasluoma

Mulle oli iso asia myöntää itselleni, että juurikin tuollainen arki on mun juttu. Haluaisin olla kreisimpi, mutta minkäs teet. :) Musta on myös ihanaa, että lasten arjessa on aktiivisesti läsnä muitakin huippuaikuisia kuin omat vanhemmat.

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin, ehkä kyse onkin siis erilaisista ihmisistä eikä iästä/ lapsista/ elämänvaiheesta. Taitaa olla niin että jos joutuu viettämään arkensa eri lailla kun haluaisi, alkaa se ahdistaa. Tunnen kotiäidin joka rakastaisi matkustella ja lähtee aina mukaan menoon, lapsineen tai ilman. Toisaalta tunnen myös kotikeskeisen sinkun joka kärsii kun joutuu bilettämään kun kotona ei ole seuraa. Ideaaliahan olisi jos menevä kotiäiti pääsisi lastenkin kanssa aktiviteetteihin ja kotikeskeinen sinkku kavereita kahville, niin kaikki voisivat olla omalla tavallaan sosiaalisia.

_Jonna (Ei varmistettu)

Kiitokset hyvästä postauksesta! Haluaisin nostaa tähän rinnalle vielä toisen aiheen: Sinkkutaloudet. Yhteiskunnallisessa keskustelussa lapsiperheiden asiat ovat hyvin esillä, mutta sinkkutaloudet tuntuvat unohtuvan ja pahimmillaan niputtuvan ohimeneväksi vaiheeksi ennen pariutumista ja lapsien hankkimista, jolloin sinkkutalouksia ei huomioida lainsäädännössä, palveluissa, kaavoittamisessa jne. riittävästi.

Laura Kangasluoma

Totta! Ihanaa, että saan tän postauksen peruina aiheet seuraaviin kolumneihin. :)

Bisneskissa (Ei varmistettu)

Naulan kantaan.

Sitten jos yhtälöön vielä lisää sen, että ei ole vapaaehtoisesti lapseton, niin sepä monimutkaistuukin hieman. Jos ei halua kuuluttaa koko maailmalle kipuiluaan lapsettomuushoitojen kanssa, niin tuohon "kävitkös bailaamassa viikonloppuna" -kysymykseen vastaamisessa saa tosiaan taistella hymyä hymyksi, ettei irvistys väänny itkuksi. Toki läheisimpien kanssa asiasta voi puhua, mutta huoleton dinkku -kulissin ylläpitäminen käy kyllä todella rankaksi niiden henkisesti jo valmiiksi rankkojen hoitojen ja kovan lapsen kaipuun ohessa.

Laura Kangasluoma

Joo, vapaaehtoisesti lapsettomana tästä oli helppo kirjoittaa, enkä osaa edes kuvitella miltä tilanne tuntuu silloin, kun lapsista haaveilee eikä raskaus onnistu. Toivotan voimia kaikille, jotka joutuu miettimään, miten pitää tuo mainitsemasi irvistys muuttumasta itkuksi.

Katje (Ei varmistettu)

Aiheesta, ja en missaan tapauksessa halua kritisoida, mutta antaa toisen nakokulman:
ystavapariskuntamme "tuli kaapista" jonkun aikaa sitten, eli ovat kertoneet hyvinkin avoimesti lapsettomuudestaan ja hoidoista. Jotenkin tuntuu, etta he molemmat ovat paljon rennompia, kun ei tarvitse selitella joka kerta juomisia tai syomisia, kun kaikki tietavat mista kyse. En tosin tieda miten itse toimisin vastaavassa tilanteessa, mutta ihailen heidan avoimuuttaan asiassa.

Hanna K
Sunday Blondie

Uutiskirje kolmekymppisille: ei me parikymppisetkään jakseta bilettää koko ajan! :--D Itse juhlin lähinnä silloin, kun siihen on "kansallinen pakko" – eli uutena vuotena, vappuna ja juhannuksena, yleensä pari skumppalasia nauttien. Kreisibailaamisen sijasta tykkään viettää rauhallisia koti-iltoja paremman puoliskoni / ystäväväporukkani kanssa, käydä ravintoloissa ja kahviloissa, katsella elokuvia, lukea kirjoja ja viettää aikaa luonnossa.

Tämä taitaa tosin johtua siitä, että olen henkisesti kolmekymppinen. Ja siitä, että a) seurustelen b) seurustelen kolmekymppisen kanssa c) monet ystävistäni ovat kolmekymppisiä d) en ole koskaan ollut kreisibailaaja.

Mahtava kirjoitus, komppaan niin näkökulmaasi arjen ihanasta tavallisuudesta. Arki on parasta – niin lapsilla kuin ilman, uskallan epäillä. ♡

Laura Kangasluoma

Juhlinta kansallisesta pakosta! Ai vitsi, näitä postausaiheita vain virtaa! :) Kiitos Hanna!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä postaus! Harmikseni olen huomannut ajautuneeni usein rauhalliseen illallispöytään lapsiperheiden tai pariskuntien kotiin ja jossain vaiheessa alkaa kysely että mitä ihanaa ja jännää elämässäni on tapahtunut viimeaikoina. Ymmärrän kyllä, että ystävät eivät tarkoita pahaa ja aidosti haluaisivat että pääsisin myös nauttimaan pariskunta/lapsiperhe-elämän auvosta, mutta usein itselle tulee sellainen viihdyttäjä olo. Harmittaa ettei mitään raportoitavaa ole kun en käy baareissa enkä ole edes tinderissä.

Laura Kangasluoma

Tunnistan tuon: että sitä tuntee jotenkin velvollisuudekseen lähteä juhlimaan ja keräämään kerrottavaa. Tämä tosin pätee muidenkin kuin lapsellisten kanssa jutellessa. Ehkä se edustaa tätä aikaa: jos siitä ei instaa, se ei tapahtunut. :)

Viinin voimalla

Mulla ei ole iso ongelma tuo ootko ollu baareissa-kysymys, sillä suhteellisen säännöllisesti siellä vierailen, vaikkakin kulta-ajat on takana päin. Mutta juuri tuo mitä ihanaa jännää kivaa, onks ollu miehiä, kerro, kerro! - ärsyttää. Koska tuntuu että siellä kaivellaan vain sirkushuveja leivän painikkeeksi. Kuitenkin se on itselle jatkuva pienempien ja suurempien epäonnistumisten suo, mistä ei välttämättä halua kertoa, että juu, taaskin tuli pettymys vastaan. Johon tietysti saa lohduttavia sanoja, jotka eivät lohduta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo, tuotahan se usein just on. Kaverit haluaisivat kuulla tarinoita kutkuttavista ihastuksista, mutta itselle asia on ennemminkin kipeä. Mitään lohdutusta en myöskään kaipaa, tämä on vain minun arkea, ei mikään jännien seikkailujen aarrearkku. Jossain vaiheessa kyllästyin uteluihin ja päätin että puhun rakkauselämästäni mieluummin niiden kanssa jotka ovat samassa elämäntilanteessa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Multa kysytään aina: "Noo, mitäs Kallioon kuuluu?" millä tarkoitetaan sitä, että asuinhoodeillani on paljon baareja ja tapahtumia. Tosiasiassa makaan kaikki vapaa-ajat kotona ja katson telkkaria. Perheelliset vievät lapsia Linnanmäelle ja Korkeasaareen ja mummolaan ja Teneriffalle ja syövät joka päivä monipuolista ja terveellistä kotiruokaa, koska lapsille täytyy laittaa sellaista. Minä syön muroja ja pakastepitsaa ja katon vanhoja Beckejä ties kuinka monetta kertaa. Ikinä en käy ulkomailla, koska ne joitten kanssa ennen matkailin lomailevat nyt perheittensä kanssa.

Laura Kangasluoma

Lapsiperhearjesta ottaisin mielellään omaan elämääni just tuon: terveellisen kotiruoan. Että sitä olisi jokin ulkoinen pakko kokata. :)

tattari (Ei varmistettu)

Eräs entinen työkaverini vastasi lakonisesti ja vähätellen, että kotona kuule oltiin, kun on tuo lapsikin. Kysyin siis miten hänen vappunsa sujui :D

Piti vääntämällä vääntää että mekin, lapsettomat lurjukset, oltiin kotona, mentiin kympiltä nukkumaan ja seuraavana päivänä lintsille illaksi ihan kahdestaan.

Oma lukunsa lapsettoman elämässä on eritoten muiden naisten osoittama "kyllä se mieli siitä sitten muuttuu"-myhäily. Jumaliste, kyllä sapettaa. Minä olen sekä vastentahtoisesti että vapaaehtoisesti lapseton; en halua omia lapsia, mutta vaikka haluaisinkin en välttämättä saisi niitä edes koeputkihedelmöityksellä.

Haluaisin jonkun todistuksen merkinnällä "takuumaho" niin ei tarvitsisi pakottaa "leppoisissa" työhaastatteluissa hymyä naamalle kun potentiaalinen tuleva työnantaja kyselee yleisesti elämästä kolmikymppiseltä naiselta. Sillee viattomasti ja kaverillisesti, tiiättekste. Laittomasti kanssa joo, mut kyllähän sitä silti pitää nätisti vastata jos edes kuvittelee tulevansa harkituksi.

Pages

Kommentoi