Lapsuuden tyylitraumat: kerro omasi

Toimitus

Onnenpäiviä-blogin A. Sinivaara tajusi, miksi hän muiden ihmettelyistä huolimatta haluaa yhä uudelleen pukeutua pinkkiin: väriviehätys johtuu siitä, että häntä ei (monen muun lapsen tapaan) ole puettu pienenä vaaleanpunaiseen.

"Siispä kiitos 80-luvulle sekä äidille ja isälle, ettette ole traumatisoinut minua vaaleanpunaista väriä kohtaan heti alkutaipaleella, ja saan näin aikuisena nauttia värikkäästä elämästä."

 

Mistä tyyliasiasta sinä olet saanut traumoja, ja mitä et edelleenkään voi pistää päällesi?

 

Kuva: Onnenpäivä

Share

Kommentit

nansk

No ei nyt varsinaisesti tyylitrauma, mutta mun lapsuudenhuoneessa oli vaaleanpunaiset seinät - enkä edes muista milloin olisin viimeksi pukeutunut pinkkiin. En ainakaan ala-asteen jälkeen, se on varma. Enkä pukeudu.

Mun merkittävin tyylitrauma liittyy tukkatyyliin. Jos mulla joskus on lapsia, niille ei koskaan leikata otsatukkaa. Äitini mielestä otsis oli kaikkein käytännöllisin hiusmalli. Harmi vaan, että käytännöllisyyden nimissä mun otsis koko ajan lyheni ja siirtyi alkamaan kauempaa korvien takaa, kunnes se oli niin "käytännöllinen", että 8-vuotiaaksi asti mun hiustyyliä kuvaa parhaiten ilmaisu 'mattinykäsmäinen'.

Äiti muuten suosi myös mun juhlapukeutumisessa sellaisia  isoja irrallisia kauluksia, mieluiten pitsisiä, joita käytettiin mekkojen kanssa. Onneksi ne ei ole tainneet tulla enää uudestaan muotiin. Ja housuhameita tai mekkoja housujen kanssa en ole pystynyt käyttämään sen jälkeen, kun käytin niitä koko vuoden -98. Suosikkini oli harmaasta tuulipukukankaasta tehdyt leveät housut, joissa oli vaan etupuolella puoleen reiteen ulottunut läppä, joka näytti vyölaukun ja essun välimuodolta. Ne oli mun mielestä tyylikkäimmät housut IKINÄ.

Toimitus
Toimitus

Haha, ihan loistavaa! Nyt muistuivat omatkin sairaancoolit housuhameet mieleen..

lindarietta (Ei varmistettu)

Mahtavaa :D Tämä voisi olla suoraan mun kirjoittama. Tukkatyyli ja irtokaulukset! Ja vuonna 98 meillä on kuvauksesta päätellen ollut täsmälleen samanlainen housuhame. Voi että ne oli hienot!

Mä usein vielä maksimoin tyylikkyyteni käyttämällä noiden housujen kanssa sellaista kolmioksi taiteltua jenkkihuivia/bandanaa, joka lerpatti päässä.  Äiti (joka kummasti tuntuu olevan osallinen kaikkiin tyylitraumoihini!) vieläpä virkkasi mulle lisää sellaisia valmiiksi kolmion mallisia huiveja. Ilmankos en enää pysty käyttämään mitään hiuspantoja/-koristeita...

Oranssinen

VILLASUKKAHOUSUT!!!! Sellaiset paksut ja palmikkokudotut, joiden vyötärö nousi kainaloihin. Ja ne pakkosurvottiin jalkaan heti kun lämpömittari napsahti nollan alapuolelle. Koska voiherraisäkamaluus, virtsatulehdushan siitä heti tulee jos "paikat" paleltuu!!! Niissä tönkkömakkaroissa siiten piti paarustaa hiki valuen ja iho tikustellen punaisilla läikillä (vähän vanhempana selvisi että olen allerginen villalle...). 
No onneksi minussa asustava pikkuanarkisti heräsi jo yhdeksänvuotiaana ja raivokohtauksen ja megalomaanisen huudon säestämänä paloittelin lahjapaketista paljastuvat uudet yksilö tuhannen päreiksi ja äitini ymmärsi vinkin...

Silti tämän trauman seurauksena en pue "paksuja" sukkahousuja jalkaani edes -30 asteen pakkasilla vaan porskutan iloisesti max 40 denierin puuvillasukkiksilla enkä palele yhtään.

Jaana Jaana (Ei varmistettu)

Kaikki järkyt neon värit sekä olkatoppaukset, housuhame, yök yök.... en pue päälle vaikka maksettaisi. Minut myrkytettiin pienenä punaisella joten inhoan sitä ja kukka kuosia. hyi ei ikinä kukka mekkoa päälle...

Niin ja tuo minun nimeni ei kuulu kenellekkään yksityisesti niinkuin tuo yritti väittää painaessani julkaise nappia.

Krumi (Ei varmistettu)

Mulla oli ala-asteella todella vastenmielinen luonnonvalkoinen pieniruutuisesti tikattu toppatakki. Se ei ollut minkään muotoinen. Kärsin joka päivä ja olin huolissani, että näytän lihavalta. "Niin no.. mutta näkeehän sun jaloista, ettet sä ole!" sanoi äiti. Se ei paljon auttanut. Nykyään en käytä toppatakkeja, enkä varsinkaan mitään tikattua. Tikattuja juttuja on nähnyt viimeisen vuoden aikana paljon, ja tulee aina SE TAKKI mieleen. Toivon, että rotat syö sen ullakolla.

Kommentoi