Lehtikaalisipsi ei ole herkku vaan keino hallita elämän epävarmuutta

Toimitus

Tuijotan Instagramissa valokuvaa, jossa on pellillinen uunista tullutta lehtikaalia. Hashtagit ovat #nomnom #ähky #lehtikaalisipsit.

Sipsit my ass. Viimeksi kun tarkistin, sillä, että lehtikaalin paahtaa ja ripottelee päälle suolaa, ei ole mitään tekemistä sipsien kanssa. Vähän sama kuin kutsuisi kukkakaalinmuruista tehtyä lättyä pitsaksi. Ai niin! Internet on täynnä hashtageja #kukkakaalipitsa #delicious.

Nykyään törmää jatkuvasti ruokiin, jotka teeskentelevät olevansa jotain rasvaisempaa, suolaisempaa tai makeampaa kuin ovat. Maistuuko annos paremmalta, jos sillä on harhaanjohtava nimi? Ehkä. Eniten kikkailu kertoo kuitenkin siitä, kuinka paljon ihmisten suhde ruokaan on viime vuosina muuttunut.

 

Ihmiset kokkaavat, käyvät ravintoloissa, puhuvat ruuasta ja ovat kiinnostuneita siihen liittyvistä ilmiöistä enemmän kuin aikaisemmin.

Yhdysvaltalaisen ruokatoimittaja Eve Turowin mukaan ruuasta on tullut digitaalisella aikakaudella erityisen tärkeää, koska istumme suurimman osan valveillaoloajasta ruutujen ääressä ja janoamme sen takia jotain, mikä vetoaa kaikkiin aisteihin ja kokoaa meidät toisten ihmisten kanssa – kirjaimellisesti – saman pöydän ääreen.

Samalla ruuasta on tullut keino osoittaa, että sosiaalista pääomaa löytyy. Ihminen, joka tietää, mistä saa kaupungin parhaan flat whiten, ymmärtää arvostaa artesaaniburritoa ja juo vain viidenkymmenen kilometrin säteellä sijaitsevien pienpanimoiden oluita, kuuluu 2010-luvun sivistyneistöön, joka on yhtä aikaa trendikästä ja tiedostavaa. (Jotkut kutsuvat näitä ihmisiä myös rasittaviksi pätijöiksi.)

 

Se, että ruoka on nyt niin paljon muuta kuin pelkkää ravintoa, avaa myös ihan uusia mahdollisuuksia suhtautua syömiseen pakkomielteisesti ja kontrolloida elämää sen avulla. Samasta syystä paahdettua lehtikaalia on alettu kutsua sipseiksi.

Muutaman vuoden takainen puhe ortoreksiasta – syömishäiriöstä, jossa pyritään syömään mahdollisimman terveellisesti – tuntuu nyt retrolta: enää kyse ei ole siitä, että olisi olemassa jokin yleisesti terveellisenä pidetty tapa syödä. Sen sijaan on kansalaisvelvollisuus löytää oma, yksilöllinen ruokavalio, joka auttaa juuri minua voimaan maksimaalisen hyvin ja ilmaisemaan identiteettiäni. Jatkuva syömisten miettiminen ei ole häiriö vaan tavallista, sosiaalisesti hyväksyttyä toimintaa.

Verkko onkin nykyään täynnä lifestyleblogeja, jotka pinnalta katsottuna pyörivät kokkaamisen ja ”herkullisen elämän” ympärillä, kun niiden aihe oikeasti on kurinalainen elämä. ”Uhhuh, kylläpä vedin taas namia niin että napa rutisee”, ihminen toteaa, kun on syönyt iltapalaksi kulhollisen tyylikkääksi stailattua banaanijääteöä, joka todellisuudessa on jäädytettyä banaanisosetta. Samalle ihmiselle kukkakaalipitsa on syntisen illallisen synonyymi.

Elämä on täydellisessä kontrollissa, kun voi sekä syödä (raaka)kakkua että säästää sen: ajan hengen mukaisesti esiintyä ruokaa arvostavana nautiskelijana mutta samalla vetää kaiken korvikkeena, joka ei lihota, turvota, nosta verenpainetta, heilauta verensokeria, aiheuta näppylöitä tai muutenkaan jätä minkäänlaisia merkkejä eletystä elämästä.

 

En väitä, että kokkaaminen on huonoa ajanvietettä tai että ihmisen ei yhtään kannata miettiä, millainen ruoka itselle sopii. En myöskään väitä, etteikö paahdettu lehtikaali voisi maistua hyvältä.

Lakataanko kuitenkin teeskentelemästä, että lehtikaalilla on jotain tekemistä sipsien kanssa. Se on sekä surullista itsepetosta että loukkaus sipsejä kohtaan.

 

Lue myös: Pariskunnat, menkää itseenne

 

Tilaa Trendin ja Lilyn uutiskirje - parhaat puheenaiheet sähköpostiisi joka toinen viikko. Klik!

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

On aivan satavarma että tänne tulee noin sata kommenttia siitä että mitä pahaa on syödä terveellisesti ja etsiä itselle täydellinen ruokavalio ja pitää huolta itsestään ja korvata sipsit lehtikaalilla ja olla tiedostava ja ostaa luomua ja läheltä ja vahvistaa omaa identiteettiä sopivalla ruokarytmillä- ja valiolla, mutta sanon silti nyt kun ekana ehdin että ihan mahtava kirjoitus ja olen kaikesta samaa mieltä ja mun mielestä on tosi ok syödä ihan mitä tahansa kohtuudella ja olla vaikka syömättä vehnää jos maha tulee kipeäksi ja jos ei tule niin muistaa että paahtoleipä on välillä hullun hyvää ja elämässä on muitakin asioita kuin (mahdollisimman terveellinen ja ravitseva) ruoka.

CougarWoman
CougarWoman

Eikä pelkästään itsepetosta; tämmöinen tavan pulliainen, joka ei raukka paremmasta tiedä, kun jopa kiinnostuu jostain lehtikaalisipseistä tai sokerittomasta, rasvattomasta, gluteenittomasta, maidottomasta ja ehkä suklaattomastakin suklaakakusta (koska "ne maistuu ihan yhtä hyviltä ellei paremmiltakin!!!"), innostuu ähertämään niitä kotona ja hirveän vaivannäön jälkeen huomaa sitten kauhukseen että nehän maistuu ihan persläveltä. 

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo näin on käynyt mullekin. Voitte kuvitella sen pettymyksen, kun työkaverin ihan mahtavaksi ja ihan oikean pizzan makuiseksi kehuma kukkakaalista ja maitorahkasta tehty pizzapohja maistuikin ihan pierulta :( Siihen jäi ne kokeilut, jatkossa teen ihan oikeaa pizzaa jos sitä tekee mieli.

Wannabe Wege
Wannabe Wege

No nyt! Olipa hyvin sanottu.

Räyhälä
Räyhälä

Heheh, en ota aiheeseen muuten sen enempää kantaa, mutta toteamus siitä, että lehtikaalisipsit eivät ole sipsejä, on noteerattu kohteessa #sipsittömyyspäiväkirja. Nyt tiedän mitä ahmia seuraavaksi <3

Toimitus
Toimitus

Ilo olla avuksi! Voimia lakkoiluun.

ChristinaChaneleon
Chaneleon

Kyllä, juurikin näin! 

Ajankohtainen kirjoitus myös siitä vinkkelistä katsottuna, että Taffelin Ahvenanmaan sipsitehtaan kohtalo on vaakalaudalla - pian joutunemme todellakin tyytymään pelkkiin lehtikaalisipsikkeisiin. Siinäpä muutes kelpo uudissana sipsien korvikkeelle. ;)

Toimitus
Toimitus

Sipsike - käyttöön! Taffelin tehtaan mahdollinen sulkeminen on hirveä surku. Iso vaikutus yhdellä firmalla pienessä maakunnassa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Taffelit ovat teollisesti tuotettua roskaruokaa, jossa käytetään luvattoman paljon rasvaa ja suolaa. Tämän lisäksi niitä mainostetaan erityisesti lapsille ja nuorille, jotka eivät vielä ymmärrä roskaruuan vaaroja. Se on osa maailmalaajuista bisnestä, joka käyttää kyseenalaisia metodeja saadakseen lapset ja nuoret hyvin aikaisessa vaiheessa riippuvaisiksi tuotteistaan. Lapsuusiän ylipainon ja roskaruuan välinen yhteys on moneen kertaan osoitettu. Roskaruokateollisuus on rinnastettavissa tupakkateollisuuteen.

nutella (Ei varmistettu)

Ihan hyvä kirjoitus ja kyllä kolahti meikäläiseen. Pari huomiota tuli mieleen. Ihminen voi totutella todella monenlaiseen ruokavalioon, niin että on hyvin vaikea määritellä sitä mikä kellekkin on ultimaalinen herkku. Itse koen olevani lehtikaalisipsi- kukkakaalipitsa hifistelijä joka ei kuitenkaan kiellä itseltään mitään. Kävin viime viikolla mäkkärissä ja voi luoja miten mautonta ja suorastaan pahanmakuista se ruoka oli! Ei ehkä paras esimerkki, mutta pointti oli että herkkujen eskapisminen vaikutus voi toimia oli se sitten terveysvaikutuksiin tähtäävä hifistelyä tai rasvaan ja suolaan uppoutumista (en tarkoita että siinä olisi mitään väärää.)

Metsästä törähtää

Lakataanko kuitenkin teeskentelemästä, että lehtikaalilla on jotain tekemistä sipsien kanssa. Se on sekä surullista itsepetosta että loukkaus sipsejä kohtaan.

Muusta kirjoituksesta olen samaa mieltä, mutta minusta lehtikaalisipsi on hyvä nimitys tuotteelle.

Lehtikaalisipsit muistuttavat ulkoisesti sipsejä. Ne ovat ohuita, rapeita, raksahtelevia, suolaisia ja rasvaisia. Jopa ensimmäinen makutulvahdus muistuttaa sipsejä, kunnes lehtikaalin maku pääsee läpi. 

Jos tuotetta haluaa kutsua nimellä, joka kuvailee sitä mahdollisimman tunnistettavasti, niin lehtikaalisipsi on mitä parhain nimitys. 

Lehtikaalia on helppo kasvattaa. Sato on runsas ja lähes varma. Ongelma on maussa. Harvat siitä pitävät. Edes kypsentäminen ei sitä pelasta. Rasvan ja suolan kohtuuton määrä suhteessa lopputuotteen muuhun painoon kuitenkin tekee lehtikaalistakin syötävän.

 

 

 

 

Toimitus
Toimitus

Aivan. (Amerikan)englanninkielinen chips tarkoittaa lastuja, että sikälihän sipsi-sanaa voisi käyttää kaikenlaisista lastunmallisista ja -henkisistä asioista. Mutta minusta suomessa sana sipsi on niin vakiintunut tarkoittamaan perunalastuja, että ajatukset ohjautuu heti tietynlaiseen evääseen, joiden pointti on rasvaisuus, suolaisuus ja ei-terveellisyys. Mites toi yllä ehdotettu sipsike?

Sanonpahan vain (Ei varmistettu)

Hieman ihmetyttää se, että Lily/Trendi pitkälti perustuu juuri erilaisten trendien seuraamiseen (muoti, kauneus, sisustus). Mutta auta armias jos joku on kiinnostunut ruokatrendeistä. Silloin on joko liian hienoa ruokaa suosiva ''rasittava pätijä'' tai liian kurinailaista elämää elävä hyvinvointihörhö. No joka tapuksessa, halusin tähän vain kommentoida, että mun mielestä toisten ruokavalinnoista ei tarvitse pahoittaa mieltään. Se, että joku joskus valitsee lehtikaalisipsit perunalastujen sijaan, ei ole keneltäkään perunalastujen syöjältä pois. Niinkuin sekään, että joku menee samaa sukupuolta olevan kanssa naimisiin ei ole keneltäkään heteroparilta pois (silti jotkut tästä mielensä pahoittavat). Rinnastin nämä nyt aika kärkkäästi tässä sen takia, että ruoka ja seksuaalisuus ovat ihmisille usein niitä henkilökohtaisimpia asioita, joten toisten valintoja syynätään ja jos ne sotivat omaa maailmankuvaa vastaan niistä usein myös loukkaannutaan. Musta olisi tosi hienoa, jos annettaisiin kaikkien kukkien kukkia. Mikään ei ole niin kaunista kuin ihminen, joka on jostain aidosti innostunut. Itse ainakin seuraan sekä hyvinvointi, vegaani, paleo että ihan tavallisiakin (voi ja sokeri) ruokablogeja. Saan niistä kaikista inspiraatiota omaan ruuanlaittoon, vaikka itse en mitään edellisistä täysin noudatakkaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Samaa mietin. Ehkä uuden pelko ja "vanhan kunnon ruuan" ja tapojen ylistys on tapa sietää elämän epävarmuutta?

Toimitus
Toimitus

No niinpä, innostuminen on aina huippu asia! Lilyn ja Trendin linja ei ole väheksyä ruokatrendejä. Sen sijaan linjamme on tarkastella trendejä ja ilmiöitä eri näkökulmista - siksi myös tämä kirjoitus.

lobster

Hyvä kirjoitus.

Minusta sekä omaan ruokavalioon että kuntoon/treenaamiseen keskittyminen on nimen omaan yritys hallita tätä epävarmaksi ja kummaksi muuttunutta maailmanmenoa. Se tekee minut hiukan surulliseksi, sillä jos ihmiset käyttäisivät kaiken tämän energian vaikkapa ympärillään olevien yhteisten asioiden parantamiseen ja osallistumiseen, maailmanmeno ei ehkä olisi ihan niin pelottavaa. Eli syökäämme mieluummin joskus paahtoleipää ja osallistukaamme mielenosoitukseen, tai jotain.

Toimitus
Toimitus

Yksi ystäväni noudatti kerran tiukkaa treeniruokavaliota ja kommentoi, että "ei tässä hallituspaikoille tartte pyrkiä", kun käytti kaiken vapaa-aikansa (ja ison osan työajastaankin) dieetin salliman ruuan suunnitteluun ja valmistamiseen. Että sikäli paahtoleipä ja mielenosoitus on monella tavalla fiksu kombo. T. Kati

Vierailija (Ei varmistettu)

Todellisuudessa ne jotka kokevat mielenosoituksissa käymisen tärkeäksi käyvät siellä joka tapauksessa. Jos bodaaminen on prioriteetti, jää miekkari väliin. Samoin jos sohvalla sipsien napostelu on houkuttelevampaa. Just saying. Aikamoista syyllistämistä ja yleistämistä, jää pahempi maku suuhun tästä tekstistä kuin lehtikaalisipseistä...

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä. Terveellisissä elämäntavoissa ei ole mitään vikaa, mutta älkää esittäkö että sipsinnälkä katoaa lehtikaalilla. SE EI OLE SAMA.

Markus (Ei varmistettu)

Itseasiassa muiden tottumuksia haukkumalla itsetuntonsa pönkittäminen se vasta säälittävää onkin, oli kyse sitten ruoasta tai pukeutumisesta tai mistä tahansa. Normittaminen, mikä ihana tekosyy.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minua huvittaa toisten ihmisten valintojen psykologisointi kuten kolumnisti ja jotkut kommentoijat nyt tekevät. Mitä jos ruokavaliolla ja liikuntatottumuksilla tavoitellaan ainoastaan terveellisempää elämää alemman rasvaprosentin, kolesterolin ja verenpaineen muodossa ilman mitään sen kummempaa illuusiota elämän epävarmuuden kontrolloimisesta? Joskus sikari on vain sikari.

sisa

Tekstistä jää tunne, että epäterveellisyys ja "inhimillisyyttä" korostavat repsahdukset kertovat enemmän täysillä eletystä elämästä, mitä taas "hyviin" valintoihin pohjautuvat päätökset viestivät hukkaan heitetystä kompromissista. Ihmetyttää myös tämä jokin absoluuttinen totuus siitä aidosta nautinnosta ja miten tästä kieltäytyvät elävät itsepetoksessa. Tulee mieleen tämä Jonas Konstigin jatkuva vegaanitrollailu, jonka muuhun sisältöön en tässä yhteydessä puutu, mutta lainaus "Tämä on ymmärrettävää, sillä vegaaniruokavalio on inhottavan mauton. Sekasyöjä voi tehdä kaikki samat ruoat kuin vegaani, ja paljon enemmän." kuvaa kyseistä ilmiötä hyvin. Problemaattisena näen myös tuon melko monen peräänkuuluttaman kohtuukäytön. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Onko kohtuukäyttö ajanut esimerkiksi ruokateollisuuden pisteeseen, jossa tehotuotanto ja -maatalous ovat välttämättömyys tämän "kohtuukuluttamisen" ylläpitämiselle. Siinä mielessä vaihtoehtoiset ruokailutottomukset ovat mielestäni aivan tervetulleita, kun olemassa oleva systeemi ei selkeästi kannattele ja kohtuukäyttäminen on ajanut ihmisen kehittämään ja ylläpitämään menetelmiä, joita puolustaessa #yolo-argumentit ovat pelottavan lähellä tämänkin kirjoituksen peräänkuuluttamaa itsepetosta.

Katarii (Ei varmistettu)

Ihan hauskasti kirjoitettu mutta ei nyt mitenkään erityisen ajan hermolla... Ruokatrendejä tulee ja menee kuten vaatetrendejäkin. Tuolla siemmin joku olikin kommentoinut mielestäni aiheellisesti, että aika jännä että Trendiä kiinnostaa vaatteet ja kauneus mutta ruoka ei..? Sukat ovat milloin korkkareissa,milloin lahkeiden päällä ja milloin päähän vedettynä,mutta ruokahifistely on noloa? Kannattaa toki syödä muutakin kuin uskottavia ig-kuvia silmällä pitäen, mutta minusta on ainakin varsin jees trendi skipata hampurilaiset ja sipsit ja syödä vähän enemmän kaalia. Pikkulapsen ajattelua tuollainen että kaikki mikä ei ole rasvaan upotettua, on pahaa.

Ja edellä kommentoinut sisa: Word.

Toimitus
Toimitus

No niinpä, kaalin syöminen on nimenomaan järkevää! Ajatus olikin tässä jutussa pohtia enemmän sitä, mitä ajastamme kertoo se, että niin moni kutsuu kaalin syömistä herkutteluksi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Siksi, että joillekin kaali ja sun muut terveelliset ruuat on herkkua?

sisa

Kuulostaa jokseenkin samalta mitä "On kyllä tottakai hienoa, että naisia on eri kokoisia ja mallisia, mutta pohjimmiltaan kaikki haluavat kuitenkin olla laihoja."

Vierailija (Ei varmistettu)

Muistuttaa myös keskustelua uskovaisen ja ateistin välillä. Uskovainen yrittää käännyttää ateistia vakuuttamalla kuinka usko täyttää tyhjän paikan elämässä, vaikka ateisti kuinka selittää, ettei hänen elämässään ole mitään tyhjää aukkoa, joka pitäisi täyttää Jeesuksella tai rasvaisella perunalastulla.

Lehtikaalisipsi-ilmiö kertoo ajastamme ainakin sen, että Suomessa on saatavilla monipuolisempaa ruokaa kuin esim. vielä 1980-luvulla. Ihmiset matkustavat ympäri maailmaa ja tutustuvat eri ruokakulttuureihin. Omassa lapsuudessani 1970-luvulla herkuttelin kermavaahdolla, johon oli sekoitettu joukkoon säilykehedelmiä. En sitä enää söisi, kun tarjolla on nyt, toisin kuin 1970-luvulla, erilaisia tuoreita hedelmiä ympäri vuoden, jotka maistuvat paremmalta kuin säilykehedelmät.

Kaikilta taffeleiden syöjiltä kysyisin, mitä niissä maistatte suolan ja rasvan lisäksi?

Mahdoton Nainen

Tarviiko niissä maistaa jotain muuta suolan ja rasvan (ja perunan) lisäksi?

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei. Saman rasvan ja suolan maun saa tosin myös lehtikaalisipseihin, jos niin haluaa - tai yksinkertaisesti vain sekoittamalla rasvaa ja suolaa paistinpannussa.

Kolumnin alkuperäiseen pointtiin uusista ruokatrendeistä epävarmuuden hallitsijana kääntäisin väitteen kyllä toisinpäin. Voidaan ajatella, että perinteisten herkkujen syöminen on paluuta turvalliseen lapsuuteen nykyajan muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa (ns. comfort food). Ja mikäs siinä, ei siinä ole mitään vikaa.

Mahdoton Nainen

Joo mut rakenne on aivan eri. Kerran oon lehtikaalisipsikkeitä tehnyt, maku oli ihan jees mutta rakenne ei. Se hajosi suussa paljon helpommin kuin sipsit, sipseissä parasta (rasvan ja suolan lisäksi) on nimenomaan koostumus.

nik (Ei varmistettu)

Katsoin taannoin ohjelmaa, jossa Jamie Oliver neuvoi jotain kuppilan pitäjää valmistamaan terveellisempää sapuskaa. Esimerkkinä hän pisti paikan pirtelöreseptin uuteen uskoon ja teki jäätelöpohjaisen sijaan jogurttipohjaisen pirtelön. Kuppilan pitäjä tuumasi, että onhan se hyvää, mutta ei se ole pirtelö, koska pirtelössä kuuluu olla jäätelöä. Ajattelin ensin samalla tavalla.

Mutta sitten aloin pohtimaan käsitteitä. Mikä tekee pirtelöstä pirtelön? Onko se makeus? Koostumus? Epäterveellisyys? Ainesosat? Ja kuka sen päättää? Wikipedia näyttää (nykyisin) sanovan, että pirtelöön kuuluu tavallisesti jäätelö tai jogurtti. Sitten on näitä fruitieita, smoothieita jne. Mutta näiden objektiivinen määrittely on aika hankalaa. Epäterveellisyys ei kuitenkaan ole määritelmän avain vaikka se perinteinen pirtelö sitä ehkä onkin.

Entäs sitten sipsit? Lehtikaalisipsit? Perunalastut on tietysti tehty perunasta. Ja juureslastut juureksista. Mutta sipsit? Eng. chips/crisps. Se kertoo lähinnä muodosta tai koostumuksesta. Ja sillä logiikalla lehtikaalisipsit tottavie ovat sipsejä. Edes paistotapa ei kuulu sipsin määritelmään. Wikipedia sanoo, että "deep fried, baked, kettle cooked, or popped until crunchy". Vain lopputuloksen rapeus on olennaista. Taaskaan, ei epäterveellisyys, rasvaisuus, suolaisuus... vaikka ne sipsit mihin olemme tottuneet sitä kaikkea ovatkin.

Ja sitten se kukkakaalipitsa. Noh, sehän on vähän harhaanjohtava sikäli, koska yleensä pitsa-sanan edellä oleva määrite kertoo täytteistä eikä pohjan raaka-aineista. Mutta silti, pitsa määritellään yleensä uunissa pastetuksi litteäksi, yleensä pyöreäksi leiväksi, jonka päällä on tavaraa. Taaskaan leivän ainesosaluettelo ei kuulu määritelmään. (Leipäähän voi myös tehdä vaikka mistä. On ruisleipää, hiivaleipää, mantelileipää, pikkuleipää... ) Eikä epäterveellisyys tai jauhoisuus tai rasvaisuus. Ja kun tarkenteena on "kukkakaali", niin siitä voi ajatteleva ihminen päätellä, että joko pitsan päällä on kukkakaalia tai pohjan raaka-aineena on käytetty kukkakaalia.

Epämääräinen pointtini on: Ne ovat vain sanoja. Leipä. Pitsa. Sipsi. Pirtelö. Minä pidän perunalastuista ja lehtikaalisipsistä. Pidän vehnäjauhopitsasta ja kukkakaalipitsasta. Jälkimmäisen koen helpommaksi tehdä ja paremmaksi tarjota muksuille arkiruoaksi. Pidän pirtelöstä. Useimmiten jogurtilla, koska kotoa harvoin löytyy jädeä. Ähkyn saa monilla tavoin. Ja joo, jotkut tykkää päteä. Mutta ei noiden sanojen käyttäminen sinänsä ole mitään itsepetosta. Niihin ei määritelmällisesti kuitenkaan kuulu epäterveellisyys Miksi pitäisi keksiä uunissa paistetulle, litteälle, ehkä pyöreälle, tavaralla päällystettävälle ruualle joku uusi sana, kun se kuitenkin on melko pitsa? Monet muutkin ruokalajit muuttuvat ja varioituvat eikä niille tarvitse keksiä aina uusia sanoja. Mutta tämä ei ole ensimmäinen blogautus, jossa nimenomaan perinteisille epäterveellisille mättöruuille vaaditaan yksinoikeutta nimiinsä. Onko se joku synninpäästöhomma, jos ei ne variaatiot ole itelle maistuneet?

-Tein tänään bilamssia. Olipa hyvää.
-Ai mitä se on?
- No se on niinku pitsaa, mutta pohjassa on kukkakaalimurua eikä jauhoja.

Ajan, sanojen ja energianhukkaa minusta.

nik (Ei varmistettu)

Ja ei, sipsike ei minusta ole ollenkaan hyvä sana. Siinä lähdetään ajatuksesta, että se on jonkin korvike, huonompi kuin jokin, jota se yrittää korvata, vastike, ei aivan vastaa "sitä oikeaa". Pitäisikö kauraleipää alkaa kutsumaan leiväkkeeksi, kun se ei maistu sämpylältä? Tai porkkanamehua mehukkeeksi kun se ei ole yhtä makeaa kuin mansikkamehu? Ne on sipsiä, pitsaa ja pirtelöä. Määritteet alussa kertoo tarkemmin millaista.

Vau mikä vauva!

Lehtikaalisipsit on ihan kauheita, banaaniletut ja kesäkurpitsapasta vielä rajoilla, mutta nyt bongasin ohjeen kukkakaalimuffinsseihin. GOD NO, se helvetin punajuurisuklaakakkukin on varmana parempaa.

RmariannaS
ilonaiheita

Meitä on moneen lähtöön totta totisesti. Minun lautaselleni mahtuvat lehtikaalista väännetyt sipsit ja perunalastut sulassa sovussa. Mieluummin aidosti ja oikeasti valitsen lehtikaalista väsätyt versiot, mutta omaankin erikoiset makumieltymykset. Ja olen entinen sipsi hirmu joka söi pari pussia päivässä vielä kusi vuotta sitten. Syön terveellisesti ja tiettyjä ruokia pitääkseni suolistosairauden kurissa, voidakseni paremmin ja ennalta ehkäistäkseni suolistosairauden pahenemista, mutta syön myös ihan vain siksi, että satun olemaan hyvän ruoan ystävä... ja kyllä minusta terveellinen voi olla myös hyvää ihan oikeasti ja parempaa kuin ns. "alkuperäinen" ruoka josta on keksitty toisenlainen versio. Tietysti olen vain yksi kummallinen yksilö ja valtaosa ihmisistä saattaa toimia ja ajatella toisin, mutta tällainenkin löytyy. :)

RmariannaS
ilonaiheita

Ja pahoittelut kirjoitusvirheistäni! :D Oli kyllä hyvä blogi kirjoitus ja pisti miettimään. :)

tinndy

Onpa kiva, että nostitte tän kirjoituksen Facebookissa esille, koska tämä kiteytti täydellisesti myös mun fiilikset 2000-luvun ruokakulttuurista.

Pidän vähän vieraantuneena sitä, että niin monen elämän keskiössä on nykyään oma terveys ja oma hyvinvointi - mun mielestä ne ovat elämän reunaehtoja, välinearvoja, joiden oltua about kunnossa (kuten meillä länsimaalaisilla usein on) ihminen voi sisällyttää elämäänsä kaikkea järkevää. Eikä terveellisessä elämäntyylissä tietenkään mitään typerää ole, se tuntuu vain nousseen tarvehierarkiassa omituisen korkealle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä!
On todella huolestuttavaa, että "niin monen elämän keskiössä on nykyään oma terveys ja oma hyvinvointi".

Pitäisi mieluummin keskittyä muihin ja muiden muuttamiseen.
Jos ihminen panostaa siihen, että on terve, elinvoimainen ja hyvinvoiva, niin sehän tekee tuhoisat seuraukset sekä hänelle, että kaikille ympärillään.

Hyvinvoiva ihminenhän levittää hyvää väistämättä ympärilleenkin eli muuttaa myös maailmaa parempaan suuntaan valinnoillaan.
Kaikki elollinen hyötyy tästä.
Kamalaa!

Nyr fokus heti muualle. Tämä on sairasta.

Kissankieli
Hello Dolly!

Huumori on vaikea laji.

Jyrkkä kyllä sipsikkeelle!

Kommentoi