Lily Flow'ssa: Viisi festariviikonlopun käynnistäjää

Flow-perjantaina kaikki on uutta ja ihmeellistä. Kesuri-Anna raportoi Suvilahdesta, kuka sai jalan vipattamaan, skuuppitutkan hälyttämään ja mahan täytettyä ensimmäisenä.

Festariviikonlopun eka positiivinen eksyminen oli jalkoja vipattanut The Budos Band. Kun suurin osa festivaaliyleisöstä pakkautui hempeilemään Midlaken karvanaamojen säestämänä, yhdysvaltalaiset pistivät torvillaan bileet pystyyn Nokia Blue Tentissä. Bändissä oli myös festariviikonlopun eka doppelgänger: silmiä hieraistuaan tajusi, että trumpettia ei soittanut poptoimittajamme Jyri.

Festariviikonlopun eka lilyläinen, Jenna, jorasi tyylikkäänä kuten aina. Muotigurumme oli osannut ennakoida festariperjantain kovimman asusteen, punaisen huulipunan. Mitä kirkkaampi, sen parempi.

Festariviikonlopun ekat ensikertalaiset löytyivät French Filmsin joukosta. Pari onnellista bändin jäsentä menetti Flow-neitsyytensä soittamalla innokkaalle yleisölle Nokia Blue Tentissä.

Festariviikonlopun ekaan makutestiin pääsi Nakin ruokakojun Can U West -hodari. Nakkisämpylällä taitaa olla yhtä suuri ego kuin esikuvallaan, sillä pienestä koostaan huolimatta se piti nälän poissa perjantain viimeiselle tunnille saakka.

Festariviikonlopun eka juoru kertoi, että Warpaintin laulaja Emily Kokal valmistautui illan keikkaan lukemalla hotellihuoneessaan Roald Dahlin novelleja. Basisti Jenny Lee Lindberg oli rokkiuskottavampi myöhästymällä eräästä haastattelusta Destroyerin keikan takia.
Millä keikalla hikoillaan lauantaina eniten? Mitä Flow'n tyylitaiturit ovat keksineet toiselle festaripäivälle? Seuraa toimituksen palstaa, Lilyn Facebook-sivua ja Twitteriä, niin pysyt kärryillä!
Teksti ja kuvat: Anna Nevalainen


Kommentit
Pitääkin ehkä syödä toi hodari :)
Se oli tosi hyvää!
Kommentoi