Lily täyttää 4 vuotta (ja muut tärkeät Lilyn luvut)

Toimitus

 

Onnea Lily! Juurikin tänään mahtava yhteisömme täyttää

4

vuotta. Tämän kunniaksi avaamme Lilyä hieman muidenkin lukujen valossa.

 

Lilyyn on perustettu näiden vuosien aikana

8423

blogia. Kaikkia niistä ei enää päivitetä aktiivisesti. Esimerkiksi tammikuun 2015 aikana

1600

blogissa on ollut liikennettä. Ja kaiken kaikkiaan tammikuussa 2015 Lilyssä vieraili

749 298

eri kävijää.

 

Sen sijaan se, kuinka ylpeitä olemme mahtavasta yhteisöstämme,

ei ole luvuilla mitattavissa.

 

Nelinkertainen hurraahuuto Lilylle:

Hurraa, hurraa, hurraa, hurraa!

 

Sinun vuorosi. Kerro joku sinulle olennainen Lily-luku!

 

Teksti: Julia, jolla on Lily auki selaimessa keskimäärin noin 10 tuntia päivässä, koska ei pysty illallakaan olemaan erossa blogeista.

Kuva: A-lehtien kuva-arkisto

Lähteet: TNS, Google Analytics ja Parse.ly 

 

 

Share

Kommentit

MM
Maijan matkassa

Onnea Lily! 

Toimitus
Toimitus

Kiitos MM ja kivaa viikkoa sinne!

Tommi K
Isyyspakkaus

554 000 ihmistä on avannut kolmen vuoden aikana blogistani sivuja yhteensä 3,5 miljoonaa kertaa.

Toimitus
Toimitus

To-del-la vaikuttavia lukuja!

MinEna
Kasvukäyrillä

Onnea Lily! Ja kiitos blogiKodista, isolla Koolla! <3<3

Toimitus
Toimitus

Ihanaa että juuri Lily saa olla blogikotisi!

phocahispida

Onnea Lilylle! 

Sanoisin omaksi blogiluvukseni jo lähes parikymmenhenkiseksi paisuneen enimmäkseen Lily-bloggaajista koostuvan naisporukan, jonka kanssa on koettu hulvattomia hetkiä Tallinnassa, leikkipuistoissa, kahveilla ja erinäisissä mekkoiltamissa. Somea ja verkkoyhteisöllisyyttä parhaimmillaan. <3

Lisäksi Kympin Joukon kanssa juostun Naisten Kympin!

Toimitus
Toimitus

Yyhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Juuri tuollaisesta ystävystymisestä ruudun takana ja sen etupuolella haaveilimme, kun Lilyä vasta suunniteltiin!

00500HKI
00500 Helsinki

Onnea Lily!

Pistimme eilen pystyyn sinkkublogin, joka on molemmille kirjoittajille ensimmäinen laatuaan, blogilukumme olkoon siis 1. Odotamme jännittävää taivalta bloggauksen parissa!

- Hurumuijat

Toimitus
Toimitus

Jes hurumuijat, juuri tuollaista blogia on odoteltukin. Jäämme seuraamaan!

Maria Hakkala

Minun blogilukuni on myöskin 1, joka kuvaa varteenotettavien vaihtoehtojen määrää blogikotiani etsiessä n. 1,5 vuotta sitten. :)

Toimitus
Toimitus

Oi, ihanaa kun olet Lilyssä!

Anna Blue Eyes

20 !

Hullu luku. Nimittäin aloitettuani Lilyssä bloggaamisen, olen käynyt 20 treffeillä. Bloggaaminen keeps me going, toivottavasti joku päivä vielä tärppää. :) Onnea Lily 4v!

Toimitus
Toimitus

Varmasti tärppää! Ja toivottavasti siihen saakka mainioita treffejä piisaa jatkossakin - blogisi on huippuhyvä!

00500HKI
00500 Helsinki

2 kk

Ajanjakso, jonka ajan puhuimme kollegan kanssa, että "pitäisi pistää se blogi pystyyn". Ja täällä ollaan nyt!

Tinder-osasto toivottaa Lilylle paljon onnea!

 

Toimitus
Toimitus

Kiitoksia Tinder-osastolle ja kiva että perustitte blogin juuri Lilyyn.

Nata - White Trash Disease

710. Postausteni määrä lilyssa alkaen toukokuu 2013. Se on 1,15 postausta päivässä.

Hyvää synttärii!

Toimitus
Toimitus

Kunnioitettava tahti Nata! Kiitos kun olet mukana!

Iiro
Aina jonon viimeinen

1599 eri lukijaa yhtenä päivänä. Tuota tuskin tulee laitettua ihan heti uusiksi. Onnea Lily!

Toimitus
Toimitus

Hyvä Iiro!

Franciska

Paljon onnea! :)

Toimitus
Toimitus

Kiitos ja aurinkoa siihen suuntaan!

emmakaisamarjaana

1 vuosi tulee tässä kuussa täyteen siitä, kun blogini perustin :) Onnea 4- vuotiaalle Lilylle :)

Toimitus
Toimitus

Hyvää synttäriä sinnekin siis! Mahtavaa kun olet messissä.

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Onnea! :)

Toimitus
Toimitus

Jihuu, kiitos ihanan blogin pitäjälle!

Mikko – Private Blend

Onnea! 'Koirakertoimella' siis kohta jo kolmekymppinen, ehkä ylikin jo ;)

Toimitus
Toimitus

Haa! Ei ihme että ollana jo niin viksuja ja filmaattisia :D

annam_
anna k.

Paljon onnea Lily! Ja kiitos mukavasta blogikodista, jossa olen viettänyt jo 2,5 vuotta! :)

Toimitus
Toimitus

Kiitos sinulle blogistasi! :)

Amma
Why you little!!

Omaksi luvuksi nakkaan 95. Se on se harmituksen prosenttimäärä, kun ei vaan aika riitä päivissä enää bloggaamiseen. Onneksi on instagram.

Onneksi olen saanut mitä mainioimman ystäväjoukon, uuden erityisen ystävän, sekä mainiot kolme vuotta, jotka olen viettänyt tähän mennessä tässä portaalissa. Kiitos niistä kaikista <3 Ja ONNEA parhaalle yhteisölle ikinä!

Toimitus
Toimitus

Ja onneksi pysyt messissä kommentoimassa! Ihanaa kuulla, että lily on antanut sinulle noin paljon.

Pau
P.S C'est moi!

Makoisaa synttäriä Lily! :)

Blogini on ollut olemassa täällä nyt 27 päivää eli kohta kuukauden!

Blogiuntuvikkoja tässä siis vielä ollaan, mutta hyvällä mallilla ja fiiliksellä mennään. Kiva kokemus jo nyt ollut, joten innolla jatketaan.

Kiva olla osa tätä yhteisöä ja toivottavasti myös lukijat löytävät tiensä uusiin blogeihin! :)

Toimitus
Toimitus

Loistava juttu! Ja oi, miten ihanan oloinen blogi sieltä paljastuikaan.

Pau
P.S C'est moi!

Voi kiitos! :)

Maiski
40 hours and counting

Isot onnet myös täältä!

Kristaliina
Puutalobaby

20 päivää - sen verran myöhässä vastasin tähän kysymykseen :)
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/lukuja

Onnea onnea onnea Lily!

Kommentoi