Löydetty! Varmin tapa nauttia seksistä enemmän

Toimitus

Trendin uusimman numeron suuri seksitutkimus sen todisti: Ne, jotka puhuvat petikaverinsa kanssa säännöllisesti seksistä, nauttivat tuppisuita enemmän.

Suun avaaminen kannattaa. Seksistä kumppaninsa kanssa puhuvien on muita helpompaa ilmaista omat halunsa. He myös tuntevat olonsa tuppisuita haluttavammiksi ja itsevarmemmaksi ja ovat ylipäätään seksikumppaneihinsa tyytyväisempiä.

Jos seksistä puhuminen tuntuu vaikealta, ei hätää: sitä voi harjoitella.

”Jos pelkkä ajatuskin puhumisesta ahdistaa, kehotan kokeilemaan, miltä tuntuu puhua seksistä puhumisesta. Sillä pääsee hyvin liikkeelle. Ymmärrän, että parisuhteessa voi pelottaa, että toinen tyrmää omat, ehkä muuttuneet halut. Kannattaa muistaa, että se, mitä on oppinut kumppaninsa seksuaalisuudesta suhteen alussa, ei päde loppuelämän ajan”, kertoo Elina Tanskanen, seksuaaliterapeutti ja logoterapeutti.
 

Toinen hyvä uutinen on se, ettei seksin rutiininomaisuus ole välttämättä huono asia: ne Trendin seksikyselyn vastaajat, jotka sanoivat harrastavansa seksiä aina saman rutiinin mukaisesti, olivat tyytyväisempiä seksikumppaneihinsa kuin muut.

”Rutiinilla on seksin yhteydessä negatiivinen klangi”, Elina Tanskanen sanoo. ”Se on vastoin kliseistä mielikuvaa, jossa joka kerta on erilainen eikä vaihtelu lopu koskaan. Mutta monesti parisuhdeseksi on kuin rituaali, joka auttaa pyhittämään yhteisen hetken mielihyvälle. Piristystä on syytä etsiä vain silloin, kun rituaali tuntuu tylsältä.”
 

Puhutko sinä seksistä seksikumppanisi kanssa?


 

Sytyttikö? Lue myös nämä mahtavat jutut:

Merete Mazzarella, 71: ”Seksistä tulee paljon parempaa iän myötä”

Maria Veitola: ”Harrastan nyt elämäni parasta seksiä”

 

 

Share

Kommentit

Joann (Ei varmistettu)

Minusta on hassua että parisuhdeseksillä on negatiivinen kaiku, olen itse aina pitänyt "tuntemattoman" kanssa sekstailua hieman kiusallisena ja kömpelönä -kovin harvan kanssa seksuaalienergiat kohtaavat heti ensimmäisellä kerralla. Seksi muuttuu toisen halujen tuntemisen myötä nautinnollisemmaksi koko ajan ja voit heittäytyä luovaksi ilman että tarvitsee miettiä, että mitähän tuokin minusta nyt ajattelee. Pitkässä parisuhteessa myös huoli omasta ulkonäöstä vähenee.
Miehessä minuun vetoaa ulkonäön lisäksi se mitä korvien välissä tapahtuu, sinkkuna sai huomata että harvalla tapahtuu pääkopassa yhtään mitään - mikä on ihan suora turn off minulle.

Kommentoi