Marc Jacobs suunnittelee uudet Coca-Cola Light -pullot

Toimitus

Juotavaa muotia, kippis! Mitä yhteistä on Karl Lagerfeldilla, Jean Paul Gaultierilla ja Marc Jacobsilla? Muotisuunnittelijauran lisäksi pian kaikki kolme voivat lisätä ansioluetteloonsa myös Coca-Cola-pullon suunnittelijan tittelin.

Räväkästä tyylistään tunnettu Marc Jacobs suunnittelee tänä keväänä Coca-Cola Lightille kolme uutta pullomallia. Yhteystyö juhlistaa virvoitusjuoman Euroopan lanseerauksen 30-vuotisjuhlaa. Pulloissa nähdään muotiteemoja 1980-, 1990- ja 2000-luvuilta.

Marc Jacobs kertoo Women’s Wear Dailylle pullojen ulkoasun olevan hänen suunnittelutyylilleen tunnusomaisia. Luvassa on naisellista, vauhdikasta ja jopa sarjakuvamaista kuviointia. “Glamour ja seksi myyvät miltei mitä vaan”, toteaa Jacobs cola-pulloistaan.

Esimakua maaliskuussa lanseerattavista pulloista ja mainoskampanjasta antaa juuri julkaistu teaser-video, jossa Jacobs poseeraa paidatta valokuvauskopissa. Video lienee kunnianosoitus Coca-Cola Light -televisiomainoksille, joissa on totuttu näkemään vähäpukeisia ja toinen toistaan kuumempia könsikkäitä.

Coca-Cola Lightin faniksi tunnustautuva Marc Jacobs liittyy yhteistyön myötä kunniakkaaseen seuraan, hyvinkin monessa mielessä!

Jännityksellä odotamme, miltä itse pullot näyttävät!

Teksti: Laura Paananen, joka ihmettelee kuinka lähes viisikymppinen Jacobs ehtii kaikilta töiltään treenata itsensä vielä noin timmiin kuntoonkin.

Lähde: WWD

Kuva: Diet Coke Facebook

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä en usko, voiko tuo olla Markin oma kroppa :D Voiko olla kuvankäsittelyllä osuutta asiaan. Mahtavaa!

Kumiankka
Kelluva maailma

Eihän toki ole käsitelty, ei niitä koskaan käsitellä. Aitoa kauraa, ihan varmasti.

Vai kokispulloon uudet kuviot. Joutavaa, öh, juotavaa muotiapa hyvinkin.

Kommentoi