Mikä huippumuodissa oikein maksaa?

Toimitus

Muotisuunnittelija Tom Ford valmistautuu parhaillaan sunnuntaiseen Oscar-gaalaan, jossa näyttelijä Julianne Moore hyvin suurella todennäköisyydellä pokkaa parhaan näyttelijän pystin Fordin suunnittelemassa mekossa. Mikäli on Fordin nimikkomallistojen hintoihin katsominen, voidaan Mooren Oscar-mekon hinnaksikin povata useita tuhansia euroja. Nyt suunnittelija on paljastanut, mikä hänen mekoissaan ja huippumuodissa ylipäänsä oikein maksaa, kertoo Telegraph-lehti.

Tom Ford sanoi taannoin televisiohaastattelussa, että on ylpeä oman nimikkomerkkinsä laadusta. Laadun takaavat muiden muassa tarkoin valikoidut materiaalit. Laatua ei kuitenkaan saa halvalla, ja Fordinkin mallistojen hinnat hipovat pilviä. Muotisuunnittelija väittää kuitenkin, ettei hänen vaatteidensa hintoihin ole lisätty mitään erillistä "luksuslisää": Fordin vaatteet valmistetaan Italiassa, jossa työvoima on kalliimpaa kuin esimerkiksi monessa Aasian maassa. Ford kertoo myös pitävänsä huolen siitä, että tehtaissa on hyvät työolot. Tämä näkyy Fordin mukaan oitis työn jäljessä ja vaatteiden laadussa. Samalla suunnittelija toteaa, että kyse on lopulta kuitenkin vain vaatteista.

"Maailmassa on monta tärkeämpääkin asiaa, mutta halua silti tehdä vaatteistani mahdollisimma kauniita. Ja se maksaa", Ford toteaa.

Korkeat hinnat ovat kenties esteenä myös yhdelle Fordin unelmalle. Ford haluaisi nähdä presidentti Barack Obaman pukeutuneena hänen pukuihinsa. Taloudellisesti kovina aikoina kansa tosin ei varmasti katsoisi hyvällä, mikäli presidentti paistattelisi julkisuudessa 5 000 dollarin arvoisessa mittatilauspuvussa.

Teksti: Laura Paananen, joka jo innokkaana odottelee sunnuntaisia Oscar-kemuja, vaikka ei tänä vuonna aiokaan järjestää omia valvojaisia

Lähde: Telegraph Fashion

Kuva: All Over Press

Share

Kommentit

heta margareta
Viinillä

Anteeks mun skeptisyys, mutta luulen, että Tom Fordin suun sijaan totuus löytyy muotiyritysten tilinpäätöksistä :) Markkinoinnin (mainosten ja starboille lahjoitettujen haute couture mekkojen) ja myyntikanavien kustannukset ovat luksusbrändeillä aivan omaa luokkaansa, joten olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka monta pinnaa vaikkapa sen 5 000 puvun hinnasta muodostuu matskuista..

Mikko – Private Blend

En halua koskaan tietää, paljonko vaikka Chanel 2.55 -laukun tai Hermès Clic-Clac -rannekkeen oikea tuotantokulu on.
PS. Jos pitäisi valita yksi merkki, niin Tom Fordiin voisin pukeutua aina :)

Kommentoi