Miksi katsomme nyt tv-sarjoja, jotka kuvaavat ahdistavaa tulevaisuutta – esimerkkinä The Handmaid’s Tale

Toimitus

Ekokatastrofi on iskenyt maapallolle, ja sen seurauksena valtaosa naisista ei enää pysty saamaan lapsia. Ne, jotka pystyvät, on katastrofin jälkeisessä uudessa yhteiskuntajärjestelmässä alistettu synnytyskoneiksi entisen Yhdysvaltain alueella. Uuden valtion ovat luoneet vallan kaapanneet Jaakobin pojat, jotka pitävät luomassaan Gileadin valtiossa ylintä valtaa. Heidän rinnallaan naiset ovat joko heidän mahoja puolisoitaan, palvelijoitaan, hedelmällisiä orjattariaan, jotka miehet raiskaavat aina ovulaation aikaan jälkikasvun toivossa, tai naisia, joiden tehtävä on julmasti kouluttaa hedelmälliset naiset uuteen asemaansa yhteiskunnassa.

Siinä vuonna 1985 julkaistun Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanin lähtöasetelma. Reilun kuukauden ajan vanha romaani on puhuttanut Suomessakin, sillä siihen perustuvan The Handmaids Tale -sarjan kymmenestä jaksosta on julkaistu HBO Nordic -palvelussa tähän mennessä seitsemän. Taidokkaasti tehdyn sarjan pääosassa on Mad Men -sarjassa Peggy Olsenia näytellyt Elisabeth Moss, ja sekä Moss että sarja ovat saaneet osakseen ylistystä.

Kirjan muuttamista sarjaksi on edeltänyt dystopiafiktion, eli kauhukuvia tulevaisuuden yhteiskunnasta kuvaavan kirjallisuuden, kasvanut suosio viimeisten parin vuoden aikana. Sarjan teko aloitettiin jo ennen kuin naisten oikeuksia rajaamaan pyrkivä Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi, mutta viimeistään Trumpin kauden alku nosti paitsi alkuperäisen Atwoodin romaanin myyntilistoille, teki myös sarjasta ilmiön.

Mihin karmaisevia tulevaisuuskuvia maalaavan fiktion suosio sitten perustuu?

”Dystopiakirjallisuus antaa lukijalle keinon käsitellä pelkojaan”, sanoo Suomen kirjallisuuden tutkija Hanna Samola Tampereen yliopistosta. Samola on mukana projektissa nimeltä Synkistyvät tulevaisuudenkuvat – Dystooppinen fiktio nykykirjallisuudessa

Näitä pelkoja viime aikojen nationalistisen politiikan nousu on lisännyt. Jo jonkin aikaa on pelätty ilmastonmuutosta, ydinaseita ja sitä, ottaako tekoäly vallan ihmiskunnasta. Nyt äärikonservatiivisiin arvoihin perustuvan politiikan nousu länsimaissa antaa aihetta murehtia esimerkiksi sukupuolten eriarvoistumista ja eri vähemmistöjen oikeuksien tallomista.
 

Mutta eikö silloin, kun maailman pahuus ahdistaa, olisi luontevaa hakeutua hyvää mieltä herättävien populaarikulttuurin tuotosten pariin? Panna pää pensaaseen, vetäytyä hyvän mielen kuplaan?

”On huomionarvoista, että sekä sarjan että kirjan Gilead on monin verroin ahdistavampi paikka kuin länsimaiset yhteiskunnat tällä hetkellä ovat. Emme ole vielä siinä pisteessä, jossa Gileadissa ollaan, ja ehkä sarjaa katsoessa lohtua antaa juuri se: sen kaltainen tulevaisuus on yhä vältettävissä”, Samola sanoo.

Mutta vaikka kirjan ja sarjan kaltainen synkkä tulevaisuus olisikin vältettävissä, Samola muistuttaa, ettei Orjattaresi-romaanissa ole mitään sellaista, mitä ei olisi joskus jossain päin maailmaa tapahtunut: Atwood on poiminut dystopiansa ainekset muun muassa natsi-Saksasta. Ja se, miten naisia Gileadissa kohdellaan, on totta parhaillaankin eri puolilla maailmaa, kun naisten oikeutta ruumiiseensa eri tavoin rajoitetaan.

”Sarja on kytketty hienosti nykyaikaan ja herättää ajattelemaan sitä, miten nopeasti asiat voivat muuttua.”
 

Niille, joihin joko kirja, sarja tai molemmat ovat purreet, Samola suosittelee seuraavaksi lukemiseksi kotimaista dystopiakirjallisuutta, jota hän nyt tutkii. Suomessa kirjallisuudessa on ollut dystooppisia piirteitä 1900-luvun alusta lähtien, mutta varsinaisena genrenä dystopiakirjallisuus on maassamme syntynyt 1990-luvulla.

”Kolme kirjaa, joista kannattaa aloittaa, ovat Johanna Sinisalon Auringon ydin, Laura Gustafssonin Huorasatu ja Jan Salmisen Äidinmaa.”
 


Lue myös nämä:

5 syytä, miksi aikuisen kannattaa katsoa skamia

Parhaat Tv-Sarjat juuri nyt
 


Kuvat: HBO Nordic

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.