Millainen on seurustelun suruaika?

Toimitus

Kun ihmissuhde päättyy, ihmiset reagoivat eri tavalla.

Ehkä tunnet jonkun, joka tarvitsee pitkän suruajan, ja pystyy ajattelemaan treffeille lähtöä vasta kuukausien kuluttua erosta toivuttuaan.

Joku toinen saattaa käydä suhteen solmuja läpi mielessään jo ennen eroa, avautua ystävilleen ja tuntea helpotusta, kun suhde päättyy. Hän saattaa löytää nopeasti uuden kumppanin.

Kolmas ei yksinkertaisesti osaa tai halua olla yksin, ja etsii tarkoituksellisesti uuden kumppanin heti suhteen päätyttyä.

Yksi tarvitsee aikaa, mutta toinen siirtyy varsin luontevasti suhteesta toiseen. Pitääkö päättynyttä ihmissuhdetta prosessoida? Entä jos surutyö on tehty jo suhteen kuihtuessa? Onko okei aloittaa heti uusi suhde, vai täytyykö surussa velloa kuukausikaupalla?

Kesäharkkarimme Tiia Rantanen tekee Trendiin juttua ketjusuhteista ja haluaa tietää,

millaisia kokemuksia sinulla on ketjusuhteista
ja -suhteilusta?

 

Tunnistatko itse olevasi sellainen ihminen, joka ei ole koskaan sinkku? Onko joku ystäväsi tai tuttavasi ketjusuhteilija? Onko se sinusta hyvä vai huono juttu? Tarvitseeko seurustelu mielestäsi suruajan?

Kerro kokemuksistasi tämän postauksen kommenttiosiossa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita ja auttavat jutun nökkulman valitsemisessa. Kommentteja saatetaan myös käyttää itse jutussa. Tiia kiittää avusta!

Kuvassa Chris Brown ja Rihanna, joita vielä nauratti, koska eivät ehkä tienneet eroavansa / Splash News

 

Share

Kommentit

jermia
Itärajapakolainen

Olen ainakin ollut ketjusuhteilija. Mikäli uuden suhteen aloittaa sen vuoksi, että "olis ees joku", niin silloin peruste on väärä ja toisesta osapuolesta tulee helposti laastarisuhde. Itselläni on muutaman kerran käynyt niin, että uusi kiinnostus on syntynyt, koska edellinen suhde on vedellyt viimeisiään eikä omaan kumppaniin tai parisuhteeseen ole enää tyytyväinen. 

Suruajan pituus riippuu toki suhteen vakavuudesta ja kestosta. Pitkästä suhteesta voisi kuvitella olevan vaikeampi toipua.

Toimitus
Toimitus

Niin, sepäs onkin mielenkiintoista. Onko sääntö niin, että mitä pidempi suhde, sen pidempi suruaika? Jossain romanttisessa komediassa vissiin opetettiin, että suruaika on puolet suhteen kestosta. Tai, no - ei suruaika, vaan aika, joka menee siihen, kun on over him.

Seregi
Sekaisin Seregistä

Se oli itse asiassa Sinkkuelämää - sarja, joka ton opetti ;)

lettunen (Ei varmistettu)

No toi on kyllä mun mielestä ihan bullkakkaa. Yksi niistä harvoista sinkkuelämää totuuksista jota en allekirjita, siis. Mielestäni suhteen pituudella ei loppupeleissä ole niin suurta merkitystä kun puhutaan eteenpäin siirtymisestä. Erosin juuri seitsemän vuoden jälkeen poikaystävästäni. Vaikka hän varmasti tulee olemaan minulle tulevaisuudessa läheinen ihminen, takaraivossa kummittelee useammin entinen poikaystävä kymmenen vuoden takaa, jonka kanssa seurustelin vain muutaman vuoden.

jermia
Itärajapakolainen

Kai sekin ratkaisee minkä vuoksi ero tulee. Itsellä on helpompi toipua, jos minä olen jättäjä kuin jos minut jätetään. Jätettynä usein olisin halunnut itse vielä jatkaa suhdetta. Lähinnä tarkoitin, että muutaman kuukauden jutuista, joista ei sitten tullutkaan mitään, voi olla helpompi irtaantua kuin avioliitoista/pitkistä suhteista. Asiahan ei aina ole niin yksioikoinen kuitenkaan. 

paulahelena
ALUAP

Mulla on ollut elämässäni vain kaksi kunnollista parisuhdetta, ensimmäinen kesti 9 kuukautta ja toinen toivottavasti loppuelämän. Väliä näillä kahdella oli jotakuinkin viikko. Ensimmäinen parisuhteeni nyt ei alun alkaenkaan ollut kovin häävi, läheiset näkivät sen huomattavasti aiemmin kuin minä itse, joten herättyäni itsekin suhteen epäonnistuneisuuteen oli helppo päästää irti. Osasyy tähän tajuamiseen oli tutustuminen kakkosparisuhteen toiseen osapuoleen, vaikka eropäätöstä tehdessä ei mitään varsinaista sutinaa vielä ollutkaan. Suhteen päätyttyä olin suunnitellut pysyväni sinkkuna muutaman kuukauden ja deittailevani kevyesti koko teknillisen korkeakoulun tarjonnan läpi kun siihen kerran olisi mahdollisuus, mutta hyvin pian mulle valkeni että oikeastaan haluaisinkin deittailla ihan vain tätä yhtä tyyppiä ja niinpä sitten tartuin härkää sarvista samantien. Ja kyllä muuten kannatti!

Toimitus
Toimitus

Kokemuksesi on hyvä esimerkki kliseestä, jonka olemme kaikki oppineet: silloin kun sitä vähiten odottaa. Onnea! :)

paulahelena
ALUAP

Jep, hyvä muistutus siitä ettei kannata liikaa yrittää suunnitella näitä juttuja! :) Ja kiitos!

M'ria (Ei varmistettu)

"Until you get comfortable with being alone, you'll never know if you're choosing someone out of love or loneliness." ~ Mandy Hale ~

Olen ollut elämäni aikana muutamassa parisuhteessa ja parissa avoliitossa. Viimeisin kesti yli 5v, josta kaksi lasta.
Minulla on useita ystäviä ja oma ex, jotka säntäävät suhteesta toiseen. Osalla on välittömästi laastarisuhde paikkaamassa eroa, osalla jo ennen virallista eroa valmiiksi katseltuna. Itse olen ollut yli kahdeksan vuotta sinkkuna. En enää koe tarvetta olla parisuhteessa, koska muutkin ovat. Olen ollut valmis uuteen suhteeseen jo pidemmän aikaa, mutten hakemalla hae sellaista. Olen oppinut elämään itseni kanssa ja olen suhteellisen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Toki toivon, että elämäni mies astelisi vastaani, mutten ole surullinen, vaikkei niin kävisikään.

Ina-89 (Ei varmistettu)

Edellisestä erosta kesti varmaan puoli vuotta että saatoin edes katsoa muita mutta ero tulikin vähän äkkiä, vain yksi puhelu ja thats it, joten se tuli yllätyksenä ja olin kauan raivoissani, pettynyt, petetty, masentunut jne..en ymmärrä miten joku voi heti ihastua johonkin kun on juuri eronnut. Näin myös yksi hyvä ystävä tekee, erosta aina suoraan suhteeseen tai vaikka ero olisikin vielä kesken, ja vaikka vannoo ettei ikinä katso enää miehiä niin viikon päästä taas mennään. Mun mielestä pitäis eka vähän rauhottua ja olla yksin mutta toisaalta kaikki käsittelevät asiat eri tavalla, mä nyt satun olemaan kauhea märehtijä..joten tapoja on monia..

Ina-89 (Ei varmistettu)

Edellisestä erosta kesti varmaan puoli vuotta että saatoin edes katsoa muita mutta ero tulikin vähän äkkiä, vain yksi puhelu ja thats it, joten se tuli yllätyksenä ja olin kauan raivoissani, pettynyt, petetty, masentunut jne..en ymmärrä miten joku voi heti ihastua johonkin kun on juuri eronnut. Näin myös yksi hyvä ystävä tekee, erosta aina suoraan suhteeseen tai vaikka ero olisikin vielä kesken, ja vaikka vannoo ettei ikinä katso enää miehiä niin viikon päästä taas mennään. Mun mielestä pitäis eka vähän rauhottua ja olla yksin mutta toisaalta kaikki käsittelevät asiat eri tavalla, mä nyt satun olemaan kauhea märehtijä..joten tapoja on monia..

Astrid (Ei varmistettu)

Minä olen ihminen, joka ihastuu ehkä joka toinen vuosi mutta sitäkin voimakkaammin – ja valitettavasti juuri niihin mahdottoman ihaniin miehiin, joiden kanssa seurustelu syystä tai toisesta päätyy aina huonosti. Suhteen päätyttyä saatan velloa ihan mielettömän pitkään itsesäälissä ja pohdin katkerasti sitä, mikä taas meni vikaan ja elättelen toiveita yhteenpalaamisesta – oikeastaan tämä saattaa jatkua niin pitkään, jopa vuosia, kunnes ihastun uudestaan. Voisinkin siis väittää olevani ketjuseurustelijan sijaan ketjuihastuja.

Muu ystäväpiirini sen sijaan seurustelee mukavien ja luotettavien Matti Meikäläisten kanssa. Heidän suhteensa ovat pitkäkeskustoisia ja vaikuttavat mutkattomilta. Vaikka ystäväni välillä eroavat, he ovat sinkkuja korkeintaan muutaman viikon, kunnes alkavat seurustella uudestaan. Vaikka ennen syytin ystäviäni ketjuseurustelemisesta ja väitin kyynisesti, ettei niin nopea toipuminen ja uudelleen ihastuminen ole mahdollista, olen viimeaikoina kadehtinut ystävieni tapaa selviytyä parisuhteista ja jatkaa elämää nopeasti sillä aikaa kun syön itse suklaata kaksin käsin ja ryven sydänsuruissa ja itsesyytöksissä sängyssä. Toisaalta, olen varmasti harjoittanut itsetutkistelua paljon enemmän kuin monet ystäväni. En usko, että olisin myöskään lähtenyt opiskelemaan ulkomaille, tutustunut yhtä moniin ihmisiin ja matkustellut, mikäli olisin seurustellut yhtä vakavasti kuin ystäväpiirini. Tiedän, että tulen arvostamaan toimivaa suhdetta ja arvostavaa kumppania hyvin paljon, mikäli vielä joskus seurustelen.

Toimitus
Toimitus

Tästä pääsemmekin mielenkiintoiseen kysymykseen: pääseekö erosta oikeasti yli vasta, kun ihastuu uuteen tyyppiin? Kun on valmis avaamaan sydämensä jollekulle, joka ei ole se entinen?

P.S. Jokainen tekosyy syödä suklaata on hyvä.

Ari-manna (Ei varmistettu)

Menneiden suhteiden perusteella sanoisin, että kyse on juurikin siitä. Eron jälkeen ihminen rakentaa tulevaisuutensa uudelleen ja kasvaa taas luottavaisemmaksi. Oikeasti entisen elämän ja ihmisen pystyy hykäämään vasta sitten, kun hän ei ole enää se ainoa mies mielessä. Tämä on toiminut minulla, mutta ei tietenkään ole pätevä kaikkien erojen kohdalla.

Itse olen juuri eronnut pari kuukautta sitten pitkästä suhteesta, enkä pystyisi seurustelemaan vielä kuukausiin. Jos tässä erossa on jotain hyvää, niin se on kesäaika; kauniit kesäilmat, -mekot ja komeat miehet ilman paitaa piristävät kummasti. Vaikka en halua juuri nyt seurustella ei se tarkoita sitä, ettenkö voisi haluta jo vähän katsella miehiä ;). Ja jos jotain pientä mukavaa tapahtuisi, niin en pitäisi sitäkään pahana asiana.

Mia-Elina

Huh, kuulostipa aivan minulta - ulkomaille lähtöä ja kaikkea matkustelua myöten - joskin tähän mennessä minulla on vain ollut yksi mahdottoman pysyvästi pinttynyt ihastus, joka on pakottanut käymään läpi tuon mainitsemasi itsetutkiskelun koulun. Lyhyttä seurustelua/deittailua on kyllä ollut aina välissä ja jopa yksi hyvin turvalliselta, vakaalta ja terveeltä tuntunut  suhdekin on ollut (joka kyllä päättyi sitten "logistiikkaongelmien" vuoksi), mutta jostain syystä haamun kestää haaleta. Eikä pari vuotta ole näissä mittapuissa valitettavasti paljon mitään. :/ Joku voisi sanoa minulla olevan käsissäni aikamoinen ongelma, mutta so not. Olenpahan etsinyt (itseäni) ja löytänytkin aika paljon onnea, vaikka välillä tuntuisi eksyneeltäkin. :)

Mia-Elina

Mutta joo... täällä suunnalla ei ole kyllä minkäänlaista merkkiä siitä, että olisin minkäänlainen ketjuseurustelija. Taidan olla aivan liian "romanttinen" sellaiseen, sillä tahdon suhteen aina perustuvan johonkin aitoon, johon voin uskoa. Ei siis laastaria edellisen päälle ja jos vähänkään tuntuu siltä, en voi rehellisesti jatkaa suhdetta, ainakaan seurusteluna.

äippänen (Ei varmistettu)

Meillä oli mennyt siitä asti huonosti kun muutimme yhteen. Sitä ennen olimme seurustelleet kaksi vuotta. Olimme asuneet puoli vuotta yhdessä kun purin kihlauksemme. Olin ehtinyt vatvoa ja murehtia asian niin moneen kertaan, että aloin pian tapailla uutta miestä. Se homma meni kuitenkin puihin, sillä palasimme yhteen eksäni kanssa ja muutin takaisin kotiimme, johon ex oli jäänyt. Nyt meillä on ihana pieni vauva :)

e. (Ei varmistettu)

Roikuin onnettomassa suhteessa neljä vuotta, kunnes lopulta tajusin ihastuneeni yhteiseen kaveriporukkaan kuuluneeseen mieheen. Ihastun todella harvoin ja sitäkin harvemmin kunnolla, joten shokki oli melkoinen. Häpesin tunteitani silmittömästi ja välttelin tilanteita, joissa olisin joutunut kahden ihastukseni kanssa. Päätin, että mitä ikinä tapahtuukin, se tapahtuu vasta kun edellisen suhteen päättymisestä on kulunut tarpeeksi aikaa. En myöskään ollut valmis lähtemään pitkästä suhteesta noin vain. Seuraavat pari kuukautta yritin unohtaa ihastukseni ja tehdä töitä olemassaolevan suhteen eteen, kunnes viimein uskalsin luovuttaa ja sanoa haluavani erota. Seuraavana päivänä ex meni penkomaan tietokonettani selkäni takana ja löysi lapsuudenystävälleni facebookissa lähettämäni viestin jossa panikoin hänelle ihastuneeni toiseen. Välimme katkesivat siihen paikkaan. Kaikkien periaatteideni vastaisesti päädyin tapailemaan ihastustani lähes suoraan eron jälkeen, lähipiirin avoimesta paheksunnasta huolimatta - riitaisan eron aikana kokemani syyttelyn, uhkailun ja huorittelun jälkeen muiden kommentit eivät tuntuneet enää miltään. Epäilin tunteideni aitoutta ja pelkäsin pitkään olevani eron jäljiltä aivan liian rikki seurustellakseni oikeasti kenenkään kanssa, mutta tapailu tuntui yksinkertaisesti liian hyvältä. Välttääkseni erotraumojen raahaamista uuteen suhteeseen kävin muutaman kerran psykolgin luona käsittelemässä pahimpia solmuja.Olen varma, että tämä nopeutti eron käsittelyä ja auttoi eroon pahimmasta syyllisyydestä. Nykyisen poikaystävän kanssa olemme olleet yhdessä pari vuotta, ja suunnittelemme yhteen muuttamista. En edelleenkään ole ylpeä siitä miten suhteemme sai alkunsa, mutta menneitä ei voi muuttaa.

Toimitus
Toimitus

Voi ei. Lähipiirin avoin paheksunta kuulostaa piinaavalta, tuomitsevalta ja väärältä. Toisaalta joskus tuntuu, että suruaikaa vietetään oman itsen sijasta juuri lähipiirin vuoksi ja siksi, että miltä se nyt näyttäisi jos säntäisin suin päin suhteeseen. On eri asia säntäillä sängystä toiseen ja satuttaa tahallaan ihmisiä kuin rakastua kerran, väärään aikaan, ehkä väärään ihmiseen.

r. (Ei varmistettu)

Omalla kohdallani ei ole ollut kuin pari suhdetta. Ensimmäisen suhteen jälkeen meni pari vuotta ennen kuin aloin uudelleen seurustelemaan. Tämä aika olisi voinut olla mielestäni mitä tahansa viikosta kymmeniin vuosiin. Mun mielestä seuraavaan suhteen aloittaminen riippuu vain siitä, milloin sattuu tapaamaan sen oikean miehen eikä siitä, milloin itse olisi valmis seuraavaan suhteeseen.

Siry (Ei varmistettu)

Itse erosin (muutettiin erilleen) aika tarkkaan kaks vuotta ja kuukausi sitten. Mä kyl jotenkin uskon tohon et ylipääsemiseen menee puolet seurustelun ajasta, koska oltiin seurusteltu aika tarkkaan neljä vuotta. Nyt kun on kesäkin, niin on kyllä ihan eri fiilikset kuin esim. vaikka vielä viime kesänä. Tuntuu et paljon aikaa menee myös siihen ok-tilaan tottumiseen, sitten kun on tullut pahin vaihe (mikä ei tullut heti, vaan jonkin ajan kuluttua erosta) niin sen jälkeen tuntui pitkään et periaatteessa on ihan ok, mut tavallaan ei kuitenkaan. Eli itse vähän ainakin uskon siihen että täysin on kuivilla entisestä kun löytää jonkun toisen tyypin, jonka kanssa on hyvä olla/ei paina mikään. Voi jättää sen entisen suhteen entiseksi eikä se aiheuta kroonista tuskatilaa, heh. Tähän voisin jopa lässyttää että aika parantaa haavat :). Niin v-mäistä kuin se joskus (aina) onkin, niin väkisinkin aika tekee sen et pahinkin tuska laimenee, keksii muita ilonaiheita, suuntaa elämälleen. Itse koen olevani aika hidas tyyppi joten mulla asioiden käsittely kestää, toiset taas on nopeampia tässäkin asiassa.
Tosin mieleeni on jäänyt se kun Mariska sanoi jossain naistenlehdessä joskus/joku aika sitten että eroaminen sujuu kerta kerralta helpommin. Mietin et pitääköhän se paikkansa, varmaan voikin koska vaikka erossa on aina eri ihminen ja tilanne niin onhan siinä jotain samaa ja osaa paremmin varustautua tulevaan. Itselläni kun ero oli ensimmäinen niin ehkä sen vuoksi oli niin tuskaisaa ja tuntui välillä (siis usein) ettei mun elämästä vaan tuu mitään. Mutta hengissä ollaan, vaikka sitkeää hammasten yhteen puremista ja sinnikkyyttä se on kyllä vaatinut. Voi kai vain toivoa että jotain on oppinut :).

Tollo (Ei varmistettu)

Luvut kertokoon puolestaan. Ikää on kohta 22 vuotta ja jos yläasteelta asti lasketaan, niin takana on kuusi sekalaista seurustelusuhdetta, jotka ovat yhteen laskettuna kestäneet noin kuusi vuotta. Suhteiden pituus on vaihdellut puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

Aina olen kelannut, että mun pitäisi kyllä olla hyvän aikaa yksin. Sitten sieltä on putkahtanut joku, jolle rakkautta riittää! Mahdoton tapaus siis?

Tollo (Ei varmistettu)

Nykyiseen suhteeseen vaihdoin lennosta. Viimeisimpien kohdalla, kun olen kertonut äidille seurustelevani (taas), reaktio on ollut "jaahas".

takkku (Ei varmistettu)

Olen kohta 21 ja nyt on ehtinyt olla 4 suhdetta, kaksi niistä vuosissa laskettavia. Niistä viimeisin loppui viime viikolla (miksi tänne keskusteluun päädyinkin! :D) ja se silloin aikanaan alkoi vielä seurustellassani edellisen kanssa. Koin silloin pahoja tunnon tuskia ja pitkitinkin pitkään suhteen virallistamista, vaikka käytännössä oltiin kokoajan yhdessä. Sitä ennen olen pisimmillään ollut melkein puoli vuotta sinkkuna ja kylllä niistä joitain voi sanoa laastarisuhteiksi, vaikka ehkä enemmänkin laastaria on tarvittu vanhempien riitojen takia. Nyt olen siis käytännössä ensimmäistä kertaa neljään vuoteen sinkkuna ja kaverit ovat ennustaneet 2 kuukautta sen kestävän, sitten on kuulemma jo jonoa! Jostain syystä olen aina ollut melko suosittu poikien keskuudessa. Mutta vielä ehkä haluaisin sen sanoa, että olin pitkään erittäin onnellinen juuri päättyneessä suhteessa, vaikka siihen suoraan hyppäsinkin. Mutta niinkuin moni muukin jo sanoi: sitä pitää mennä kun hyvältä tuntuu, kyllä sitä tietää mitä haluaa ja kummasti aina se uusi mies ja suhde on parempi kuin vanha - ainakin vielä on ollut.

juu (Ei varmistettu)

Kavereistani löytyy joitakin ketjuilija-tapauksia, olen aina suhtautunut heihin hieman varauksella ja epäillyt tunteiden aitoutta, jopa paheksunut tätä toimintamallia. _Kunnes_ huomasin itse ajautuneeni yli 5 vuotta kestäneen suhteen jälkeen välittömästi ihastumaan ja rakastumaan ja uuteen suhteeseen. Koin tehneeni pahasti periaatteideni vastaisesti ja kannoin siitä pitkään syyllisyydentunteita, halusin piilotella aluksi uuden suhteen esimerkiksi vanhemmiltani. Tämä asia on pyörinyt mielessäni nyt jo yli vuoden päivät! Toivottavasti saan ajatukseni puettua järkevästi sanoiksi.

Tämä uusi henkilö tuli kuvioihin käytännössä jo silloin, kun edellinen suhde veteli viimeisiään, en siis ollut virallisesti edes eronnut. Jälkikäteen ajatellen olin tosin päästänyt henkisesti irti edellisestä kumppanista jo jopa vuosia aiemmin. Joskus olen harmitellut sitä, että hyviä vuosia meni hukkaan väljähtäneessä suhteessa roikkuessa. Toisaalta tuohon aikaan mahtui useita, etupäässä hyviä hetkiä, ja pystyin pääni sisällä työstämään eroon liittyvää surutyötä ja irtipäästämisen tunteiden kohtaamista jo parisuhteen vielä ollessa "käynnissä". Uskon, että loppullinen irtipäästäminen olisi ollut paljon vaikeampaa, mikäli en juuri tuota surutyötä olisi voinut pohdiskella läpi tutun exän kanssa jaetun arjen turvallisuudentunteen pitäeässä mieleni kasassa.

Koen kuitenkin tehneeni syvää vääryyttä exää kohtaan, kun en aitoja tunteitani ajoissa ilmoille saanut päästettyä. Häneltäkin uhrautui henkilökohtaista aikaa ja resursseja siihen, kun kipuilin suhteessa paljastamatta kuitenkaan tunteideni todellista, välinpitämättömäksi väljähtynyttä tilaa. Toivon, että minulta olisi löytynyt vahvuutta ilmaista erohaluni jo ennen tämän uuden ihastuksen ilmestymistä kuvioihin. Tällöin uudenkaan rakkaani ei olisi tarvinnut kokea olevansa osana edellistä soppaa, ja olisin säilyttänyt enemmän rippeitä omanarvontunteestani enkä satuttanut exääni niin paljoa. En siis missään nimessä ole ylpeä toiminnastani, kannan siitä vieläkin toisinaan huonoa omaatuntoa. Pakko kuitenkin hyväksyä tämä elämänvaihe osaksi minua, onneksi nykyinen rakkaani sekä mahtavat ystäväni ovat tukeneet minua, ystävilleni olen voinut avautua niistäkin asioita, joista en ole millään mittarilla ylpeä.

Itseäni helpottaa kuitenkin suunnattomasti, kun olen nähnyt exänikin menneen tätä nykyä eteenpäin, vaikka emme enää yhteyttä pidäkään juuri ollenkaan. Podin pitkään huonoa mieltä juuri hänen puolestaan, toivon hänelle vilpittömästi kaikkea hyvää, ja kaikesta päätellen hänen nykyinen tapailunkohteensa onkin oivallinen tapaus.

Sitä mukaa, kun muistoni edellisestä suhteesta ovat päivä päivältä haalistuneet, ovat tuntoni nykyistä rakastani kohtaan syventyneet jo sellaisiin lukemiin, joita ne eivät ikinä edellisessä suhteessa saavuttaneet. Sen perusteella en siis ainakaan voi ottaa aiemmin kuulemiani laastari-tulkintoja tosissani. Henkistä kasvua tämä kokemus on ennenkaikkea mukanaan tuonut väistämättä.

Kommentoi