Minulla ei ole kiire, mutta sitä ei saisi sanoa ääneen

Toimitus

Työkaverini oli hiljattain palaverissa, jonka aluksi kokouksen vetäjä kysyi koko porukalta rupattelumielessä, mitä kuuluu. Ympäri pöytää vimmatusti näppäimistöjä naputtavien sormien yltä toistui yksi ja sama lause: ”Aikamoinen kiire tässä, hirveästi hommaa.” Kokouksen vetäjä oli todennut, miten virkistävää olisi, jos joku joskus sanoisi, että ei itse asiassa ole kiireinen.

No, minä voin sen paljastaa: minulla ei ole kiire. Minulla on paljon töitä ja täysiä työpäiviä, mutta hyvin harvoin kiire.

Vaikka minulla ei ole hoppu, se ei tarkoita, etten tunnistaisi kiirettä, kun se tulee vastaan. Tunnen paljon ihmisiä, joiden kiire johtuu siitä, että heidän työpaikoillaan työtehtävät on jaettu epätasaisesti, säästötoimet kurittavat tai johtaminen on surkeaa, ja sen vuoksi yksittäisille ihmisille kasautuu kolmen ihmisen hommat. Silloin kiire kroonistuu ja tekee hallaa sekä työntekijälle että -antajalle.
 

Mutta olen myös oppinut tunnistamaan sen toisenlaisen kiireen: sen, jota hoetaan siksi, että nykytyöelämässä kiireisyys on yhtä kuin tehokkuus. Jos sanoo ääneen, ettei ole kiireinen, se tarkoittaa käytännössä samaa kuin sanoisi, että on laiska paska.

Mutta minulla ei ole kiire juuri siksi, että olen tehokas. Tehokkuus onnistuu, koska minulla on järkevä määrä työtehtäviä ja mahdollisuus keskustella niistä työnantajani kanssa. Ehdin miettiä, missä järjestyksessä työtehtävät on järkevä toteuttaa, ja missä mikäkin homma on fiksuinta hoitaa: joko avokonttorissa auttavien käsien lähellä tai etäpäivänä oman kodin rauhassa. Ja kun aloitan jonkin asian, pyrin tekemään sen kerralla valmiiksi. Tehokkuus ei ole sama asia kuin kiire, vaan tehokkuus nimenomaan tappaa kiireen.
 

Puhe kiireestä, jota ruokitaan tehokkuuden illuusion nimissä, on mahdollista lopettaa.

Siinä auttaa ystäväni Riikan muutama vuosi sitten käyttöön ottama työelämän ohjenuora, jonka hän paljasti kavereilleen Facebookissa: Kun joku kysyy, oletko kiireinen, vastaa aina kategorisesti: En ole.’ Hoppuilun fiilis vähenee, ja ihmisten kanssa juttelu on lähtökohtaisesti kaunis asia. Jos puhekumppanisi osoittautuu aikasyöpöksi lörpöksi, kysy itseltäsi: What would Saga Norén do?(Saga Norén on Silta-tv-sarjan hahmo, joka on Aspergerin syndrooman vuoksi sosiaalisesti rajoittunut, eikä esimerkiksi ymmärrä, miksi kenenkään pitäisi harrastaa small talkia.)

Useampi ihminen lähipiirissäni ryhtyi Riikan innoittamana noudattamaan ohjenuoraa. Eräs esimieskaverini tosin valitteli muutaman kuukauden jälkeen, että toki yhteydenpito alaisten kanssa oli parantunut roimasti, mutta hän oli alkanut tuntea piston omassa rinnassaan: kuvittelevatko hänen alaisensa, ettei hänellä ole tarpeeksi töitä?

Voin luvata: eivät kuvittele. Sen sijaan he tekevät oman työnsä paremmin.
 

Lue myös:
 
Stressi onkin hyvästä

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä en töissä voi sanoa olevani "ei-kiireinen", sillä se ymmärretään juurikin niin, ettei mulla ole mitään tekemistä, ja sehän taas tarkoittaa, että mulle voi alkaa delegoida muidenkin hommia. Niiden hommia, jotka käyttävät päivästä kaksi tuntia kiireen valitteluun, kiiresähläämiseen, ja asioiden väärinpriorisointiin ja huokailuun, sen sijaan, että käärisivät hihat ja ryhtyisivät hommiin.
Siksipä kysymykseen "onko kiire?" vastaan yleensä, että "no onhan tässä kaikenlaista, olisitko tarvinnut jonkin asian kanssa apua?" Jos vaikuttaa siltä, että toinen haluaa delegoida mulle ihan delegoimisen ilosta hommia, kieltäydyn. Jos taas ihan aidosti joku tarvitsee apua, niin löydän kyllä aina aikaa auttamiseen. Harmi vaan, kun se ei aina toimi molempiin suuntiin, mutta se onkin sitten jo asia erikseen.

Satunnainen Tarkkailija (Ei varmistettu)

Juuri tästä syystä aina kun minulta kysytään töissä "onko sulla kiire?", vastaukseni on "minkä asian kanssa tarvitset apua?", eikä "kyllä" tai "ei".

Vaikka minulla ei juuri sillä hetkellä ole kiire, en halua että minulle sysätään joku keksimällä keksitty paskahomma, joka todennäköisesti jää pysyvästi riippakiveksi sotkemaan töitä silloinkin, kuin minulla on sitten ihan oikeasti kiire.

Saana Väliheikki
LAVLI

Todella hyvä teksti! Työskentelen pienessä firmassa ja teen todella monenlaisia hommia. Hoitaessa tilauksiin vastaamista, laskutusta ja markkinointia kädet on täynnä töitä, mutta olen pitänyt ohjenuoranani sitä että kiire ei ole välttämättömyys. Niinä päivinä kun työtä on paljon, jään tekemään sitä yliajalle ja jonain päivänä kun lista on lyhyempi, nautin pidempään nukutusta aamusta. Kahden minuutin juttelu työkaverin kanssa saattaa olla päivän paras juttu, kun taas kahdessa minuutissa et vielä saa ihmeitä aikaan töittesi eteen.

Mia K.
Voi taivas

I h a n a! Kaikkien pitäisi saada lukea tämä! ♡♡ 

On totta, että itsekin sitä sortuu (kun on vain haahuillut koko päivän?!), ja joku "perheenjäsenistä" soittaa, ja kysyy kuulumisia, eikä kehtaa tunnustaa, että ei oikeastaan ole tehnyt yhtään mitään oleellista; niin sitten vastaa, että Joo-hirvee-kiire-ny-ollu!!?# What! Mutta, se aivan mahtava juttu on tässä ajassa, että nää kaikki oikeat hyväthyvät jutut tarttuu! Ooh ♡♡♡♡ Kiitos! Tää jää nyt myös tänne käyttöön!  

Viljelen tätä omalta osaltani kaikille! Stressikin häipyy minimiin ☆ Mullahan alkaa nyt myös aivan uutta suomessa- Ihanaminä -kurssit, jotka järjestetään Espoon Hyvinvointikeskus Elämänlähteessä! Tämä "ei kiire" tuli just oikeaan saumaan! 

Lisää infoa sivuilta: www.miakuusisto.fi 

Lokoisaa helmikuuta! ♡

 

 

saarah
visual diary

Kiitos Laura, tää oli todella hyvä teksti!

Ihmisten tehokkuudessa on todellakin eroja ja tää ajattelutapa on kamala (ja yleinen) töissä: Jos sanoo ääneen, ettei ole kiireinen, se tarkoittaa käytännössä samaa kuin sanoisi, että on laiska paska.

 

ulla___ (Ei varmistettu)

Tää oli niin hyvä teksti! Mä oon siinä mielessä Saga Norén, että valehtelu on mulle vaikeaa, ja hämmästytänkin muita aina sanomalla, että mulla on ihan sopivasti töitä. Ei oo kiire, on ihan sopivasti töitä. En suostu uskomaan, että mun tilanne ois oikeesti kovinkaan harvinainen, mutta jostain syystä muut aina hokee sitä kiirettään...

Tepita
Outlandish

Kääk, huomasin piston sydämessäni: minä olen se, joka sanoo "juu, kamala kiire ollut koko syksyn" siitä huolimatta, että harvoin joudun jäämään ylitöihin sen takia, etten olisi normaalin työajan sisällä saanut kaikkia hommia tehtyä. Ystävilläni on korkea-arvoisia pankkivirkoja ja maisterintutkintoja sihteeritöiden lisäksi tehtävänä, joten kai siinä heidän juttujaan kuunnellessa jokin pakonomainen tarve tulee sanoa, että hei mää kans oon tosi tärkee :D

Otanpa onkeeni tästä ja muistan ensi kerralla, että työ ei vieläkään määritä minua ihmiseninä ja kiireestä puhuminen ei varmasti esiinny kenellekään positiivisena asiana työelämästäni.  

palkka ja panos (Ei varmistettu)

Kun töissä on hiljaista tai superhiljaista pruukaan sanoa kiireestä kysyjille että nyt on palkka ja panos oikeassa suhteessa.

Kissankieli
Hello Dolly!

Myönnän, että kiireeseen vetoaminen suojelee kaikenlaiselta "ylimääräiseltä". Käytän sitä ihan törkeästi tekosyynä sekä töissä että yksityiselämässä. Olen oikeasti nähnyt vaivaa kiireettömyyden eteen ja suojelen sitä kynsin hampain. Näin ei ehkä tosiaan pitäisi olla. Pitäisi pystyä pitämään rajansa ilman kiireeseen vetoamista.

PiiaMarina
aaltoliikkeitä

"Kiire" on minusta arkipuheessa paljon enemmän kuin vain kiire; se on juuri sellainen kommunikaatioblokki. "Onks kiire" tarkoittaa lähinnä, että saisinko sun ajan tai huomion hetkeksi. Tai tahtoisitko jutella hetken. Se on helppo törmätä sanomalla "on kiire", niin voi putkinäköisesti keskittyä omaan projektiin (vaikka joskus keskeytys voisi tehdä terää, tuoda uusia näkökulmia, parantaa kommunikaatiota ylipäätänsä yms)

Itse puhun helposti kiireestä, jos en jaksa keskittyä small talkiin; jos joku vaikka kysyy, miten töissä on mennyt, saatan sanoa että kiirettä on pitänyt (piti se paikkansa tai ei), sillä en jotenkin keksi muuta sanottavaa. Hmmm. Täytyy ehkä keskittyä välttämästä tätä ikuista kiirevouhotusta ja katsoa mitä hyvää siitä seuraa :)

 

tinndy

Hahaa, tää oli hyvä juttu! Mullakin on tapana - etenkin jos elämässä menee kehnosti ja on hirvee todisteluntarve - puhua kaikille kiireestä. Snäppäilenkin välillä kavereille että yhyy heräsin kuudelta ja pääsen vasta 10 tunnin päästä kotiin eikä lounastaukoakaan ehdi pitää!! Eikä mulla oikeesti edes ole kiire, paljon hauskaa ja vaativaa tekemistä vain - ja reippaasti vapaa-aikaa.

Ostin pari viikkoa sitten oikean fyysisen kalenterin, johon kirjoittelen kaikkea ihan vaan että se kalenteri näyttäis täydeltä, esim. "Muista katsoa Huippumalli haussa". Sitten mä näyttelen kalenteria kavereille ja oon että kattokaa nyt mun KIIREISTÄ ja AIKUISTA elämää. Itseironia toimii tässäkin tapauksessa aika hyvänä lääkkeenä...

Nius from Tampere

Hyvä kirjoitus hyvästä aiheesta. Mikä siinä onkin että pitää olla niin hemmetin mukamas kiire kokoajan! Mutta kuten täällä moni kommentoi, tää on hyvä ja olevinaan hyväksytty tekosyy monista tilanteista pakenemiselle. Käytössä mullakin ku on niin tehokas!

Cherry1
All work, no play

Se on totta, mitä tuossa muutkin kirjoittivat, että Onko kiire -kysymykseen ei ehkä kannata vastata "ei", jos se otetaan pyyntönä lisähommille. Itsekin aina vastaan että "kerro vaan", enkä sano kyllä tai ei. Kiire on suhteellistakin. Jos olikin ensin hommat hanskassa, sitten joku kantaa lisää työtä, yhtäkkiä onkin kiire.

Tai liian kiire. Itse pidän sopivasta kiireestä, täysistä työpäivistä, mutta liika on liikaa. Mutta ihmeen moni tosiaan käyttää suhteettomasti aikaa oman kiireensä valitteluun. Kierre on valmis.

Kommentoi