Mistä puhuimme Lilyssä tällä viikolla: Kolme tapaa rakastaa

Toimitus

 

Saapui elokuun viimeinen viikonloppu. Taivas maalautui pastelliväreihin, aurinko laski kaupungin taakse, hämärän mukana tuli viileä. Mietin että olenko ainoa joka sen tuntee, miten vanha juuri näinä päivinä väistyy ja uusi alkaa. Että tämä kesä oli nyt tässä, ja myös jotain muuta, suurempaa. Että jokin aika, mennyt, ei tule enää jatkumaan. Että tämä maa ja maailma on niin suurten muutosten äärellä että se natisee liitoksissaan. On ollut jo pitkän aikaa.

Ei, en ollut ainoa.

Koska toiset ovat palanneet ja toiset lähteneet. Joku on rakastunut ja yksi raivostunut. On ollut juhlia joissa on ollut läsnä kaikki hyvä mitä maa päällään kantaa, ja samalla uutisia joihin on kiteytynyt aivan liian paljon katkeruutta, vihaa ja epätoivoa. On ollut iloa, toivoa, pettymyksiä ja lohtua. Halua muutokselle, hyväksynnälle, onnelle ja kunnioittamiselle.

Tätä kaikkea yhdistää rakkaus. Sanokaa naiiviksi jos haluatte, mutta niin se on. Enkä nyt tarkoita vain romanttista rakkautta vaan sitä pohjimmaista tunnetta, sen syvintä olemusta. Rakkautta joka läpäisee meistä jokaisen, joka ajaa meidät toimimaan, kirjoittamaan, huutamaan ja halaamaan. Tunnetta joka tekee meistä toistemme vertaisia, samanarvoisia.

Kolme naista ja kolme erilaista tekstiä, kaikilla sama sanoma: rakkaus on se mikä tekee meistä ihmisiä. Itse Minna Mänttäri -blogin Minna M, Matkalla perille -blogin EmMama ja ja vaikka vaeltaisin pimeässä -blogin AnLottanen kirjoittavat kipeän kauniisti siitä, mistä me puhumme, kun puhumme Rakkaudesta.

 

1. Koska mitään suurempaa tai tärkeämpää ei ole

Sellainen rakkaus, joka voittaa esteet, koska sen on ne voitettava. Koska ei ole vaihtoehtoja. Rakkaus, joka on paitsi vaaleanpunaista marsipaanihöttöä myös rumaa ja vaikeaa paskaa, koska sellaistakin se joskus on. Rakkaus, jossa ihminen saa kasvaa sellaiseksi kun on, tulla omaksi itsekseen. Yhdessä toisen ihmisen kanssa.

Itse Minna Mänttäri 

 

2. Koska aina on joku joka sitä tarvitsee

Tämän sietämättömän surun, murheen, pelon, kuoleman keskellä, maailmassa tarvitaan inhimillisyyttä ja toivoa, rakkautta kanssaihmistä kohtaan, empatiaa ja sympatiaa, ymmärrystä, arjen pieniä mutta niin merkityksellisiä tekoja.

Matkalla perille

 

3. Koska se ei katoa

Ohikulkevat ihmiset hymyilivät meille. Se ei ollut sellaista säälihymyä vaan ilohymyä. Niin monesti on kourinut sydänalaa, kun on joutunut ihmisten katseiden kohteeksi. Arvostelun kohteeksi. Siitä, että puoliso istuu pyörätuolissa. Mutta nyt tuntui, että meidän onni ja rakkaus näkyi muillekin. Ja muut reagoivat siihen hymyillen. Se tuntui ihan äärimmäisen hyvältä.

…ja vaikka vaeltaisin pimeässä

 

Share

Kommentit

mystery
Vision One

Olipas sykähdyttävä kirjoitus!

Kauniisti kirjoitettu! Rakkaus on pakahduttava tunne. Joskus sen lämpö leviää koko kehoon, mutta toisinaan puristaa sydäntä niin kovasti, että rintaan koskee. Joskus se iskee kuin ukkosmyrsky, toisinaan taas hiipii kuin hämärä.

Kommentoi