Mitä et ole kertonut kenellekään?

Toimitus


”En ole kertonut tätä kenellekään, mutta en oikeasti halua lasta.” Kaverini on hiprakassa, mutta avomielinen humala ei ole ainoa syy, miksi hän haluaa pitkään kakisteltuaan uskoutua. Hän salaa tunteensa lasta kaipaavalta puolisoltaan, ja asia painaa mieltä.

Minullakin on salaisuuksia, joita kukaan muu maailmassa ei tiedä. Niiden kuuleminen ei mullistaisi kenenkään muun maailmaa tai luultavasti edes käsitystä minusta, mutta en silti ole kertonut kenellekään. On salaisuuksia, joiden jakaminen on ihmiselle hyväksi. Vaikean asian kertominen toiselle asettaa asioita mittasuhteisiin, vähentää häpeää ja auttaa saamaan tukea ja apua. Joskus jaettu salaisuus yhdistää kaksi ihmistä kiinteämmin kuin ystävyys tai yhteisen sängyn jakaminen.

Ja sitten on salaisuuksia, joiden säilyttäminen vain omassa tiedossa on vielä enemmän hyväksi kuin niiden kertominen muille. Tunne siitä, että ei jaa kaikkea muiden kanssa, olivat asiat sitten kuinka pieniä tahansa, on parhaimmillaan kutkuttava.

Koska salaisuuksia on kuitenkin aina ihan parasta kuulla, eiköhän paljasteta muutama? Kerro jotain sellaista, mitä et ole paljastanut aiemmin. Jos et halua tehdä tunnustuksestasi julkista, kirjaudu ulos Lilystä ja paljasta ja säilytä salaisuutesi yhtä aikaa, eli kommentoi anonyyminä.

Mitä et ole koskaan aiemmin kertonut kenellekään?


Kuva: A-lehtien kuvatoimitus

Juuri ilmestyneessä uudessa Trendissä paljastetaan lisää salaisuuksia. Tilaa Trendi tästä.

Lue myös: Salasuhteen aikana raskaaksi tullut Sanna: ”En tiedä, kuka lapseni isä on”

 

Share

Kommentit

paulahelena
ALUAP

Mä en pysty keksimään yhtään asiaa musta, mitä kukaan ei tietäis. Salaisuudet on ihan turhia :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä on sitten! En oo koskaan ollut rakastunut ja se hävettää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Sama!

Emppunen (Ei varmistettu)

Sama täällä, mut ei se minua hävetä.

pussygalore (Ei varmistettu)

En ole kertonut kenellekään että olen menossa vaginan korjausleikkaukseen. Ystäväni luultavasti pitäisivät minua helvetin pinnallisena eivätkä enää niin feministinä kuin nyt. En aio kertoa edes poikaystävälleni- tietenkin toivon että hän huomaa tulokset:D Ja tietenkin myös vähän häpeän sitä etten palautunut rankasta synnytyksestä kaikesta vaivannäöstä huolimatta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen 34-vuotias nainen ja olen pettänyt elämäni aikana JOKA IKISTÄ poikaystävääni. En ole tästä ylpeä, enkä ole kertonut tätä kenellekään: ne kaikki exätkään eivät asiaa tiedä, olenhan näemmä hyvä valehtelija.

Vierailija (Ei varmistettu)

Käyn säännöllisesti stalkkaamassa exäni peliprofiilia joka kertoo milloin hän on viimeksi pelannut nettipelejä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen yksinäinen. Minulla ei ole yhtään ystävää, ei kaveria, ei sosiaalista elämää. Ei edes nettituttuja. Onnistun salaamaan asian töissä ja vaikuttamaan melkein normaalilta, mutta asia on oikeasti todella häpeällinen. En ole voinut juhlia pyöreitä vuosia, koska ei ole ketään ketä kutsua. Puhelimeeni on tallennettu ehkä 10 puhelinnumeroa, jotka ovat joko sukulaisia tai työhön liittyviä. Facebookissa on muutaman kymmenen "kaveria", lähinnä töistä tai opiskelusta tuttuja, mutta en ole heidän kanssaan missään tekemisissä oikeassa elämässä. Jos julkaisen jotain, kukaan ei reagoi siihen. Jos yritän yhteydenottoa johonkin henkilöön, juttu vain kuolee, vaikka muilla se etenee. Näen siis jatkuvasti ympärilläni, kuinka ihmiset löytävät toisensa ja ystävystyvät. Opiskelu- ja työkaverini muodostavat tiiviitä verkostoja, joihin en vain ole jostain syystä päässyt mukaan.

Välillä mietin, olenko kuollut ja en vain tiedä sitä itse.

:(

minnimaaria (Ei varmistettu)

Mä oon kans yksinäinen. Teen kaiken salatakseni sen koska hävettää.

yksinäinen myös (Ei varmistettu)

Täällä myös yksi yksinäinen. Kyllä joitain mahdollisuuksia on ollut sekä ystävyyteen että parisuhteeseen, mutta erinäiset (psyykkiset ja fyysiset) ongelmat elämässä ovat vaikuttaneet niin, että suhteet ovat hankalia. Olen reilu parikymppinen, enkä ole ikinä seurustellut tai ollut muutenkaan läheisessä kontaktissa toisen ihmisen kanssa. Tavallaan en ole häpeissäni, mutta kuitenkin kammoan sitä hetkeä, kun sen joutuisin kaiken jollekin myöntämään.

Mielenterveysongelmat erityisesti ovat asioita, joita on vaikea jakaa ja kyllä salailua on tullut harrastettua, myös silloin kun siitä on ollut itselle vain haittaa ja se on vain vaikeuttanut avun ja tuen saamista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Haluaisin harrastaa seksiä minua yli 20 vuotta vanhemman miestuttavani kanssa. Uskoisin sen olevan elämäni parasta rakastelua.

Vierailija (Ei varmistettu)

Haluan lapsen.

Yksikään ystäväni ei varmasti arvaa että oikeasti haluaisin olla äiti. En ole koskaan seurustellut ja en tiedä kykenenkö siihen ikinä tässä elämässä. Ajatus ahdistaa, että entä jos en pysty ikinä sitoutumaan ja eniten se nykyään ahdistaa siinä mielessä että joutuisin sitten toteuttamaan lapsihaaveeni yksin. En oikeasti tahtoisi olla yksin mutta mulla on liian isoja lukkoja että voisin olla kenenkään kanssa, onkohan mulla sitten liian isoja lukkoja lapsen hoitamiseen....

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä en rakasta mun miestä enää ja haluaisin erota. Mutta en uskalla, koska me ollaan erottu jo kerran aiemmin ja palattu yhteen mun aloitteesta -jotenkin nyt on semmonen fiilis että niin makaa kuin petaa.
Ahdistaa kun ympärillä kaveripariskunnat menee naimisiin ja puhuu lapsista ja mä vaan pelkään että tuo saa päähänsä kosia joku päivä, koska sillon mun on pakko sanoa ei :(
Mä toivon aamuisin että saisin jotenkin muutettua tän tilanteen ja rakastuisin uudelleen koska tuo mies todella ansaitsis sen.
Helvetin perkele.

En oikein osaa muotoilla sanoiksi, mutta tuli sellainen kauhea tarve vaan jotenkin, en tiiä, ilmaista valtavasti myötätuntoa ja lähettää voimaa sulle. Itselläni oli vähän samanlainen tilanne edellisessä suhteessa. Se tuntui niin pahalle, kun kaikki oli periaatteessa niin hyvin, kaikki edellytykset siihen onneen oli olemassa. Meidän piti olla yhdessä, koska mehän sovittiin niin hyvin toisillemme. Ei me voitu epäonnistua siinä. Mut sit. Niin. En mä vaan voinut hyvin siinä suhteessa. Ja vaikka se toinen oli mulle rakas, niin en mä rakastanut sitä sillä tavalla, että oltaisiin voitu elää loppuelämä yhdessä. Kesti kauan myöntää se itselle, ja siitä vielä meni oma aikansa, et oikeasti uskalsi avata suunsa ja sanoa toiselle se ääneen. Sä varmaan itsekin tiedät, että teidän pitää puhua. Mutta ymmärrän, että se pelottaa, ja sitä haluaa lykätä hamaan tappiin saakka, koska ei halua loukata toista. Mut enemmän sä loukkaat toista sillä, että panttaat tuota huonoa oloa sisälläsi. Joten sillai lämpimästi ja varovaisesti haluaisin kannustaa sua kohtaamaan se kaikkista pelottavin. Pitkällä juoksulla se antaa lopulta enemmän kuin ottaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos <3
Et tiedäkään kuinka hyvä mieli tästä kommentista tuli, kerrankin joku joka ymmärtää miten asiat ei vaan ole niin mustavalkoisia.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla on kaksi tosi yksityiskohtaista mielikuvituselämää (toisessa oon tietenkin rokkitähti, toisessa jotain YK:n pääsihteerin ja kaikkien aikojen palkituimman elokuvaohjaajan väliltä), joita kuvittelen aina kun on vähänkään tylsää. Etenkin tuota ekaa olen kelaillut yläasteelta saakka, ja välillä melkein unohdan ettei mun "bändikavereita" ole olemassakaan.

Oli mulla kolmaskin mielikuvituslaiffi, mut onneksi oon nyt toteuttamassa sitä. Piti valita. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Haaveilen keltaisesta Lamborghinista.

Salaisuus (Ei varmistettu)

Tein raskaudenkeskeytyksen vuosi sitten, koska emme mieheni kanssa tunteneet olevamme valmiita. Olin juuri aloittanut opiskelut uudessa kaupungissa. Olen ollut abortin jälkeen henkisesti hukassa, enkä tiedä miten löydän itseni taas.

Justlife (Ei varmistettu)

Olin ennen narkkari. Elin vuosia huumekierteessä, jotenkin löysin tien ulos. Mennyt elämä on menneisyydessä ja varhaisaikuisuuden ystävät joko kuolleita tai pohjalla- en ajattele heitä enää. Nykyään olen keskituloinen ihan normaali ihminen - pelkään että nykyiset ystäväni hylkäsivät minut jos tietäisivät kuka olen ollut. Huumeet ovat yhä suuri tabu yhteiskunnassamme.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen 28-vuotias nainen, en koskaan seurustellut ja seksiä saan ehkä kerran-pari vuodessa. Tuo nyt ei sinänsä ole salaisuus, mutta se on, kuinka hirveästi oikeasti häpeän sitä, tunnen itseni epäonnistuneeksi ja epähaluttavaksi. Kavereilleni esitän että ei tässä mitään, pärjään hyvin itseksenikin ja eiköhän mullekin joku vielä joskus löydy. Yksin kotona itken ja olen välillä melkein myrkyllisen kateellinen ystävilleni, joilla on onnellinen parisuhde tai muuten vaan vipinää sängyssä.

Pahimmaksi tämän tekee se, että kieriskelen itsesäälissä, mutta en myöskään hirveän aktiivisesti tee asialle mitään. Olen tappavan ujo ja treffeillä käyminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Masennus, huono itsetunto ja hankala elämäntilanne eivät myöskään auta asiaa. Enkä oikein edes tiedä, mistä niitä miehiä löytäisi. Tinderiä olen kokeillut joo, ja käynyt parilla tindertreffeillä, mutta sielläkin mulle tulee tosi vähän matcheja ja keskustelut tuntuvat tyrehtyvän alkuunsa. Hämmästellen ja vähän kateellisena katselen sivusta, kun kaverit ramppaavat viikoittain kuumilla tindertreffeillä ja moni on sieltä löytänyt ihan parisuhteenkin.

Pelkään jääväni sellaiseksi katkeraksi vanhaksipiiaksi, joka itkee ja runkkaa itsensä uneen.

<3 (Ei varmistettu)

Mä olen 25-vuotias nainen, enkä ole koskaan seurustellut tai ollut rakastunut tai ihastunut ENKÄ harrastanut seksiä. Oon aika ajoin ahdistunut tästä, mutta olen päättänyt, että mun ihmisarvo ei riipu siitä, onko mulla parisuhde tai seksielämä.
Aika ajoin aktivoidun asian suhteen, mutta se ei toistaiseksi ole johtanut juuri mihinkään. En myöskään halua alkaa seurustella "kenen tahansa" kanssa vain voidakseni sanoa seurustelevani. Luotan vielä toistaiseksi siihen, että sopiva ihminen osuu sopivaan omaan elämäntilanteeseen vielä joskus tulevaisuudessa.
Tsemppiä ja muista, että olet kaikesta huolimatta ihana ihminen!

Vierailija (Ei varmistettu)

Pelkään etten koskaan tyydy olemaan paikallani vaan aina asioiden rauhoituttua perusarkeen tunnen ääretöntä halua laittaa kaikki kulissit p*skaksi ja säntään lentokenttää kohden muuttolaatikot perässäni. Arki Suomessa loppuelämän ajan, vmp. Mikä teitä muita vaivaa? Miten voi parisuhde ja perhe tuottaa niin suuren rauhan sielun pohjimmaiseen koloon, ettei muuta voi tehdä kuin istua hikisenä Herttoniemen kallioilla ja siunata kuinka hyvät tarjoukset K-marketissa taas oli? Vedättekö jotain rauhoittavia?

Vierailija (Ei varmistettu)

Noh, löytyy ne markettitarjousten ja kaupunginosakalliot ihan mistä vaan päin maailmaa. En ole parisuhde- tai perheihmisiä yhtään, mutta matkalaukkuelämää viettävänä toivon kyllä myös pysyvyyttä ja rauhaa omaan elooni tulevaisuudessa. Aattelen tän sillee, et arki on ihan samanlaista kaikkialla - vessapaperi loppuu ja vituttaa - ja tietty on hyvä jos voi vapaasti päättää, missä sitä arkeaan viettää, tai jos oikeasti haluaa vaihtaa maisemaa tiuhaan tahtiin, niin sitten vaihtaa. Tiedän, että monelle mun "puol vuotta siellä, toinen täällä"-arki on varmasti jollekin yhtä iso painajainen kun mulle vaikkapa lapsiperhe-elämä.

Vierailija (Ei varmistettu)

parhaan ystäväni poikaystävä hyväksikäytti mua kun olin huimeiden vaikutuksen alaisena. En ole vieläkään voinut kertoa kellekään.

Jonnaps (Ei varmistettu)

Teeskentelen orgasmin aina. Joka ikinen kerta.

Pystyisin laukeamaan, mutta jotenkin koen sen niin henkilökohtaisena asiana, etten halua jakaa sitä hetkeä toisen kanssa. En edes vuosia jatkuneessa parisuhteessa, joka tosin on jo historiaa.

Nolo (Ei varmistettu)

Kaivan nenääni ja joskus räkäkin maistuu... yök tiedän! Oon yrittänyt lopettaa ällöttävää tapaani mutten tähän mennessä ole siihen pystynyt. Teen sitä lukiessani ja pohdiskellessani ajattelematta mitä teen, ja vessassa

Riippakivi (Ei varmistettu)

Häpeän sitä, että olen niin riippuvainen parisuhteestani. Vaikka oonkin onnellinen ja aivan hulluna poikaystävääni, niin hävettää se, että en oo aikuisiällä ollut muutamaa kuukautta kauempaa "yksin". Tuntuu et varsinkin oman sukupolveni elämässä tietty itsenäisyys ja itseellisyys on tosi tärkeä juttu, ja välillä kipuilen niiden näkymistä - tai näkymättömyyttä, omassa elämässäni.

Nainen90 (Ei varmistettu)

Aloin seurustelemaan ensimmäisen kerran oikeastaan vain sen takia, että saisin seksiä ja päästäkseni neitsyydestäni. Olin 22 vuotias ja neitsyys ahdisti minua. En oikeastaan kadu asiaa, en varmaan silloin ollut varma tunteistanikaan miestä kohtaan.

N24 (Ei varmistettu)

Vihaan kaikkia ystäviäni. Jopa hyviä, läheisiä. Heissä on niin monta piirrettä, jotka saavat minut räjähtämään sisäisesti. Haluaisin muuttaa johonkin kauas, jottei heihin tarvitsisi pitää yhteyttä kuin pintapuolisesti.

Naislaif
Naislaif

Muistan kuinka odotin lasten kuolemaa. Olin siitä täysin varma, sillä olihan yksi jo kuollut. Kuvittelin heidän hautakivensä ja sijoitin ne mielessäni tyttäreni haudan molemmin puolin. Oven avautuessa ja poikien tullessa kotiin olin yllättynyt ja ihmeissäni. Ajanjakso oli kohtuullisen synkkä ja mieletön. Elvänä pysyminen tarkoitti sitä, että myös minun oli elettävä. En kehdannut kertoa, kuinka toivoin syöpää tai jotan muuta aggreesiivista sairautta, joka oikeuttaisi kuolemaan, saamaan sääliä ja ymmärrystä. Ei, minä elin ja vielä kaksi lastani eli. Oli siis jatkettava, oli hymyiltävä ja sanottva ihmisille, että kyllä me pärjäämme. Ja yön pimeydessä minä mietin vain kuolemaa ja mietin näkisinkä tyttäreni tuonpuoleisessa. Elävät lapseni tarttuivat käteeni, kaipasivat syliini ja minä ihmettelin, että tässkö me vielä olemme. 

Sanottakoon, että onneksi olemme. Onneksi aika, terapia, rakkaus ja ihmisen kyky vain selvitä vaikka mistä, voittivat. Olen onnellinen, elossa ja minulla on kaksi elävää lasta ja yksi, joka kyllä jaksaa odottaa. 

 

nanana (Ei varmistettu)

Mä en ole kertonut koskaan kenellekään että välillä, tosi harvoin ostan kauheen määrän kaikkea ruokaa, mitä vaan, syön ja sitten oksennan. Vihaan sitä.

T22 (Ei varmistettu)

Läheiselläni on bulimia. Joka kerta kun kuulen että joku oksentaa ruokaa tarkoituksella, ihokarvat nousee pystyyn ja ymmärrykseni puolittuu. Miksi? Miksi?? Miksi ei voi vain syödä paljon oksentamatta? Toistaiseksi en ole vielä ymmärtänyt.

Vierailija (Ei varmistettu)

Bulimian sairastaneena ymmärrän hyvin. Se tunne kun olet ahtanut mahan täyteen ruokaa..ihan kamala. Ahdistus on jotain sanoinkuvaamatonta ja tekisi mieli leikata kroppaa pienemmäksi. Ihan sama minkä näköinen ja painoinen olet, mutta silloin tunnet itsesi maailman rumimmaksi, lihavimmaksi ja vastenmielisimmäksi ihmiseksi. Mahassa olevasta ruuoasta on pakko päästä eroon, jotta olo helpottaa. Onneksi nuo syömisongelmat on taakse jäänyttä elämää. Hitto miten ihanaa kun voi syödä suht normaalisti eikä se ole enää elämän hallitsevin asia.

Kutkuttavaajapelottavaa (Ei varmistettu)

Olen onnellinen naimisissa oleva perheenäiti ja silti totaalisen ihastunut naispuoliseen ystävääni. Välillä mietin mitä elämä olisi, jos olisimme päätyneet yhteen. Miehelleni en uskalla asiasta kertoa, koska pelkään mitä siitä voisi seurata. Haluanko lähteä? Tunteeko toinen samoin? Silti en voisi koskaan jättää lapsini tai miestäni, mutta unissa näen ystäväni ja luulen näkeväni jatkuvasti muuallakin.

uuaa (Ei varmistettu)

Hui tuntuu ihan hirveeltä edes tässä paljastaa..... Mutta ne fantasiat. Ne fantasiat, joita ei ikinä todellakaan edes haluaisi toteuttaa. Mutta ajatukset kutkuttavat. Joskus mietin, miltä tuntuisi seksi poikaystäväni veljen kanssa. Tai osallistua kokonaisen salin kokoisiin orgioihin. Tai jos poikaystäväni vaikka kuolisi, ja hänen hyvä ystävänsä tulisi lohdukseni, ja saisin kokeilla häntä. Vaikkei hän ole minusta edes viehättävä tai kovin kiinnostava ihmisenä. Olen kovin hämmentynyt ajatuksistani!

klo (Ei varmistettu)

Minullakin on kammottavia fantasioita tai ajatuksia seksuaalisista tapahtumista, joissa en ole itse mukana tai toisaalta olen yhtäaikaa mukana jokaisena osapuolena ja myös yhtäaikaa katson tapahtumia ulkopuolelta. Näissä "fantasioissa" voi tapahtua niin kauheita asioita, että en halua kertoa niistä kenellekään. Toiseksi, olisi vaikea kuvailla fantasioiden asetelmaa, jossa olen yhtäaikaa kaikki tai en kukaan. En missään nimessä toivo kenellekään oikeasti niitä asioita, en todellakaan itsellenikään.
Lisäksi, sana fantasia on tässä huono sana, koska usein ajatellaan, että fantasia on jotain, jonka toivoisi toteutuvan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen hyvässä parisuhteessa. Olen silti ihastunut toiseen mieheen. Onko se pitkässä parisuhteessa sallittua? En ole koskaan pettänyt miestäni, enkä sitä halua/aio tehdä.

klo (Ei varmistettu)

Se on ihan normaalia. Yksi rakkaus ei sulje toista pois. Jotkut ovat myös polyamorisia.
Meidän kulttuurissamme tuputetaan väkisin käsitystä "yhdestä ainoasta oikeasta", turhaan.

Kommentoi