Mitä suomalainen kaipaa ulkomailla?

Ladataan...
Toimitus

Olen muuttamassa kolmen viikon päästä vuodeksi Kaliforniaan opiskelemaan. Tuntemukset vaihtelevat ”onhan mun viisumissa varmasti oikea nimi” -paniikeista ja ”tulen varmasti olemaan vuosikurssini surkein” -painajaisista puhtaaseen riemuun: vuosi ilman sukkia ja vuosi opetellen asioita, jotka saavat minut hihkumaan innosta.

Samalla kun tuntemukseni heittelevät laidasta laitaan, huomaan miettiväni kotoisia asioita, jotka maadoittavat ja joita ajatellessa tulee turvallinen olo. Siksi olen pohtinut muun muassa unileluni pakkaamista mukaan, ja samasta syystä kysyin Facebookissa ulkomailla asuvilta tai asuneilta kavereilta, mitä tuttua he ovat Suomesta kaivanneet – jotain sellaista, jota eivät tajunneet lähtiessään ottaa mukaan (ja joka ei ole ruisleipää, salmiakkia, Fazerin sinistä tai muuta syötävää)? Sain seuraavanlaisen listan:

Tiskiharja
Pussilakana
Villasukat
Ksylitolihammastahna
Yksinkertainen tölkinavaaja (”Ne, joissa on jotain ihme kahvoja, eivät koskaan toimi tai toimiessaan kääntävät tölkin ylösalaisin ja kohta on tomaattipyreet pitkin lattioita.”)
Kunnolliset tiskirätit
Juustohöylä

(Syötävistä asioista mainittiin dippikastikejauheet, sitruunapippuri ja kardemumma.)
 

Listaa ja saamiani kommentteja lukiessani tajusin, että ulkomaille muuttajat jakautuvat karkeasti kahteen leiriin. On niitä, joiden mielestä maassa maan tavalla: onko mitään törpömpää kuin oman tölkinavaajan raahaaminen mukaan, kyllähän sen säilykepurkin saa auki kun panee veitsen kannen ja purkin väliin. Heidän mielestään omien paikallisten kamojensa rahtaajat ovat juntteja – vähän niin kuin ne suomalaiset, jotka vievät rantalomalle mukanaan omat Saludot.

Itse olen toisen leirin edustaja. Siinä, että haluaa tehdä jonkin arkisen asian vieraassakin paikassa tavalla, jolla on sen tottunut tekemään, ei ole mitään pahaa. Jos satoja muita uusia asioita ja paikallisia tapoja opetellessa saa lohtua siitä, että täkin petaaminen pussilakanaan sujuu, keneltä se on pois?

Mitä tavaroita te olette kaivanneet ulkomailla asuessanne?

 

Lue myös:

Parhaat kesäkirjat (viime kesältä, ja toimivat yhä)

18 asiaa, jotka olemme oppineet aikuisena

 

 

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Elina U.
Lentoaskeleita

Minä kaipasin suomenkielisiä kirjoja, mutta onneksi e-kirjoja on saatavilla missä päin maailmaa tahansa. Ihanaa Amerikan vuotta! :) 

Toimitus
Toimitus

Joo, e-kirjoja pitää kyllä haalia! <3 Kiitos ja ihanaa kesää!

Kowy (Ei varmistettu)

Ksylitolipurkka/pastillit ja heijastimet nyt ainakin tulee sun mainitsemien lisäksi mieleen! :) heijastimet on näköjään vain suomalaisten juttu..

Riikaa (Ei varmistettu)

Tiskiharja on klassikko! Ja samaan teemaan liittyen: kuivauskaappia tulee aina ikävä! Mutta sitä nyt tuskin kannattaa roudata mukaan, hahaha.

Toimitus
Toimitus

Siinä voisi olla tullissa selvittämistä! :D

celine
journey

Kunnollisia tiskirättejä on tosiaankin vaikea ellei mahdoton löytää. Ja tiskiharjoja.

Mulla on silloin tällöin ikävä hiljaisuutta ja kunnollista metsää. 

Ja tietty suomalaisia karkkeja. Ne ovat maailman parhaita.

 

Toimitus
Toimitus

Oon tosissani miettinyt omenaremmiboksin pakkaamista mukaan. -Laura-

Sanninha (Ei varmistettu)

Minä olen kaivannut (kaikkien jo mainittujen tuotteiden lisäksi) kunnollista hedelmän-/perunankuorimaveistä, tuttua hajustamatonta deodoranttia ja pesupussia pikkupyykeille. Jo mainituista varsinkin juustohöylä, ksylitolihammastahna ja heijastin ovat aivan ehdottomia. Mukavaa ulkomaan vuotta sinulle!

Toimitus
Toimitus

Kiitos Sanninha! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Astioidenkuivauskaappi tiskialtaan yläpuolella. Säästää niin paljon tilaa kun voi kuivata astiat pöydän sijaan kaapissa ja hermoja kun ei tarvitse käsin niitä kuivata.

minnafin (Ei varmistettu)

Olen asunut Briteissä jo melkein 9 vuotta, ja nyt ympärille katsellessa silmiin osuu Mariskooli, Vallilan sohvatyynynpäälliset ja valokuvat kummipojasta ja veljenpojasta. Fazeria on kaapissa, mutta siellä se on muiden herkkujen joukossa eikä mitenkään erityisasemassa. Ottaisin valokuvia rakkaista ihmisistä, ne voi sitten paikan päällä kehystää ja muistella kivoja hetkiä :)

Toimitus
Toimitus

Valokuvia pitää kyllä ottaa - tai siis printata niitä, joita on puhelimella, kun en ole enää vuosiin kehittänyt kuvia. :) -Laura-

VieraallaMaalla (Ei varmistettu)

Kyse ei välttämättä ole siitä, että haluaisi tehdä ulkomailla asiat tutun kaavan mukaan. Asun itse Briteissä ja en ole täältä onnistunut löytämään esim. kunnollista kuorimaveistä, juustohöylää tai purkinavaajaa. Itseasiassa kaikki ne ovat täällä sysip*sk*ja laadultaan ja sen vuoksi olen tuonut nämä tuotteet Suomesta. Sillä ei ole mitään väliä ovatko ne Suomesta vai ei, mutta ne _toimivat_. Aivan hyvin voisin kelpuuttaa vaikka ranskalaiset tai unkarilaiset välineet, jos tietäisin, että ne eivät mene ekalla väännöllä solmuun. Ei huvita ostaa puolivuosittain uusia välineitä ja en niin paljoa tykkää cheddar juustosta, että haluaisin aina sitä sentin siivun leivän päälle. :)

Toimitus
Toimitus

Hear hear! :)

henna a. (Ei varmistettu)

Itsekin Skotlantiin muuttaessani ihmettelin, etteikö mistään muka löydy juustohöylää?! Nyt kun tänne avattiin Tiger, niin sieltä kyllä löytyy juustohöyliä! En ole vielä hankkinut, kun nykyään ostankin juustoni valmiiksi raastettuna, mutta tuon Suomessa käydessäni takaisin aina Oltermannia ja sitä varten juustohöylä on kyllä lähes välttämätön, vaikka siitä kyllä söisinkin niitä sentin siivuja mielelläni :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Eniten (tiettyjen ruokien jälkeen) kaipasin juustohöylää, ksylitolpurkkaa ja talvella ehdottomasti heijastinta. Näistä juustohöylä varmastikin ykkösenä, miten niin kätevä keksintö ei oleoo levinnyt laajemmin?!

Toimitus
Toimitus

No sanos muuta! Juustohöylä maailmalle!!!

VilmaNurminen
Long Story Long

Aasiassa asuvana kaipaan kyllä ihan vain järjestelmällisyyttä. Hitto kun päivittäin tuntuu siltä, ettei täällä yksinkertaisimpienkaan asioiden hoitamisessa ole mitään logiikkaa :D

avironka (Ei varmistettu)

Et varmaankaan ole sitten Japanissa.

Ulkosuomalainen (Ei varmistettu)

-Kaurahiutaleet! (ulkomailla tuntuu, että on vaikeaa löytää niitä isoja, hyvin turpoavia kaurahiutaleita Sadonkorjuupuuroa pyydän Suomesta säännöllisesti :)
-Irtokarkit
-Suomalainen suunnitelmallisuus ja säntillisyys (välillä menee hermot siihen, että eletään liikaa hetkessä eikä mitään saisi suunnitella. Toisaalta tämä on samalla myös yksi niistä asioista, mitä huomaan eniten tarvitsevani :D)
-Sama juttu aikataulujen kanssa - kaipaan sitä, että jos sovittu tapaaminen on klo 10, tapaaminen on klo 10 eikä 10:30

somewhere

Välillä on ikävä suomalaista suorasukaisuutta ja kommunikoinnin yksinkertaisuutta - hyvässä mielessä siis :) Britit kiertelevät ja kaartelevat puheissaan eikä kommunkointi aina oikein tunnu aidolta. Joskus se toisen osapuolen tarkoittama varsinainen punainen lanka jää suorastaan hoksaamatta. :D

Ikävää herättävät myös kaunis design ja sisustus, veden ja muun luonnon läheisyys, mahdollisuus pyöräilyyn sille varatuilla teillä (täällä en ole vielä uskaltautunut liikenteen sekaan sompailemaan).

Ruoista kaikki ihanat piirakat (mustikka -ja puolukka etenkin), ruokakerma ja jogurtit herättävät ikävää. 

 

tiippis (Ei varmistettu)

Metsä!! Ja no, perus ruisleivät ja muut tottakai, + se että esim suihkut yms aina toimii (itte oon asunut/asun Skotlannissa ja Saksassa). Tähänkin oikeastaan tottuu tosi nopeesti, ei oo enää parin vuoden ulkomailla asustelun jälkeen kamalaaa Suomi-ikävää. No, kerran raahasin kyllä matkalaukussa sixpackin lonkeroa..!

Toimitus
Toimitus

Aijaijai, sikspäkki harmaata on kyllä kova!! :D :D

henna a. (Ei varmistettu)

Täällä onkin jo mainittu monta lempparia, ykkösenä kyllä heijastimet ja villasukat! Pussilakanoissa kyllä kaipaan niitä käteviä käsiaukkoja, mutta kyllä sen vaihto onnistuu helposti ilmankin, kun vaan laittaa pussilakanan nurinpäin, kädet sinne nurkkiin ja sitten nurkilla kiinni täkin nurkista, ja sitten humpsauttaa pussilakanan vaan kokonaan täkin ympärille. Kuis tota olikin niin vaikea selittää, helppoa se oikeasti on!

Unikissaani on kyllä ikävä, mutta kuuden vuoden jälkeenkään en ole vielä napannut sitä mukaani kotona käydessäni, jotenkin tuntuu väärältä tuoda se tänne? Viimeistään silloin, kun oikeasti tiedän asettuvani jonnekin niin otan sen kyllä taas luokseni asumaan, mutta siihen asti se saakoon olla mamman hyvässä hoidossa :)

Käytännöllisiä asioita en huomaa enää niinkään kaipaavani, esim. tiskiharjat vaihtuivat helposi pesusieneen pienen kummaksumisen jälkeen (tosin olen kuullut, että jenkeissä pesusienetkin ovat tosi outoja, joten ehkä kannattaa varata se harja kuitenkin!). Vaikka Suomessa on kyllä moni asia erittäin hyvin (miten onkaan käynyt niin, että kylmä, kostea, homeinen kämppä on ihan normaalia), kyllä kuitenkin mielestäni pitää omaksua ainakin tiettyyn pisteeseen se "maassa maan tavalla" -mantra. Se tuo myös aina omanlaisensa hauskan sitten kun matkustaa takaisin kotimaahan ja tajuaa kuinka monta asiaa ovatkaan toisin :D

Torey
Näissä neliöissä

Kahvinkeittimen raahasivat aikoinaan äitini ja muut sukulaistädit mukaan etelänreissuille. Muutamalla reissulla mielenkiintoisia keitinviritelmiä tehtyään päättivät napata pienen keittimen seuraavalle mukaan. Parasta oli, kun keitin oli kentällä serkkuni (alle 20v) lentolaukussa ja kun kentällä pyydettiin avaamaan laukku, mahto kentän työntekijöillä olla hauskaa. Serkkuani nolotti. :'D

let her go
DARK PARADISE

Kunnon tiskirättejä saa esim H&M Homelta, on vähän kalliimpia, mutta myös kauniita.

 

Omat lakanat kannattaa ottaa mukaan, mistään ei tule niin kodikas ja turvallinen olo kuin niistä.

 

Xylitoli-purkkaa ei oikein tunnu saavan (ja tietty se salmiakki ja Fazerin sininen), mutta aikalailla kaikkeen muuhun on löytynyt kelpo korvike. Vuoden jälkeen oon myös vihdoin löytänyt Barcelonasta korvaajan Patroksen fetalle, jota täältä ei löydy siinä kimpaleena.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos astiakuivauskaapin saisi vietyä mukaansa, niin muuta ei ihminen tarvitse.
Paitsi tietysti mainitut höylän ja purkinavaajan, ja tietysti Patapataa!! Kämppikset ulkomailla ihmettelivät, kun suomalainen sai vanhat lavuaaritkin hohtamaan. Ja Fiskarsin sakset! :D

Villasukat on kyllä oltava mukana, muutti sitten tropiikkiin tai tundralle.

Pakkaan myös aina ulkomaille muuttaessa mukaan valokuvia ja pari postikorttia, joilla saa uuteen luukkuun tunnelmaa ja tietysti kavereiden ja porukoiden naamat seinälle vahtimaan. Myös esim. lempimuki tuo hieman lohtua ja fiilistä, eikä tartte ensalkuun hörppiä aamukahvejaan jostain hillopurkista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jenkeista ei ole kokemusta, mutta kolmen vuoden jalkeen olen todennut, etta Hollannista saa kaikkea paitsi dippijauhetta ja kunnon tiskiratteja. Niin ja tietenkin Ruispalat Ohut Herkkua. Naita siis aina hamstrataan Suomen reissuilta :)

Kommentoi

Ladataan...