Miten tunnistaa epävakaa persoonallisuushäiriö?

Toimitus

Kun tunne-elämä on vuoristorataa ja ihmissuhteet kaikki kaikessa, kyse voi olla epävakaasta persoonallisuudesta.


Olen ollut persoonaltani epävakaa koko elämäni, mutta diagnoosin epävakaasta persoonallisuudesta sain vasta vuosi sitten.

Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän tunneherkkyyttä voi verrata palovammapotilaan ihoon: suojakilpi puuttuu, ja kaikki kokemukset tuntuvat sietämättömän voimakkaina. Tunne-elämä on vuoristorataa endorfiinihuippujen ja totaalisen ahdingon välillä. Itse esimerkiksi huomaan, että pienetkin ärsykkeet, kuten sovitun tapaamisen peruuntuminen, voivat laukaista vahvaa suuttumusta ja turhautumista, johon jään vellomaan.
 

Epävakaata persoonallisuushäiriötä esiintyy noin 0,7 prosentilla väestöstä, kun esimerkiksi masennustiloista kärsii vuosittain noin 5 prosenttia suomalaisista. Häiriön kehittymisen syynä on useimmiten jokin lapsuuden tai nuoruuden psyykkinen sairaus. Myös äidin raskausajan tupakoinnin on tutkittu olevan yksi mahdollinen syy lapsen epävakaan persoonallisuuden kehittymiseen.

Häiriötä ei ole helppo huomata, sillä sen oireet eivät ole järin erikoisia – suurin osa meistä kokee varmasti jossain vaiheessa elämäänsä hylkäämisen pelkoa, tyhjyyden tunnetta tai intensiivisiä ihmissuhteita. Häiriöstä on kyse, kun suurin osa oireista toistuu perusarjessa vuosien ajan.
 

Omalla kohdallani häiriön haitat tuntuvat eniten ihmissuhteissani. Kun tapaan uuden kiinnostavan ihmisen, haluan upota häneen. Suunnittelen päiväni sen mukaan, miten voisin maksimoida hänen kanssaan viettämäni ajan. Saattaa kuulostaa viattomalta ja harmittomalta, mutta todellisuudessa ihmissuhteisiini kasaantuu mielettömästi latausta, paineita ja odotuksia.

Olen myös impulsiivinen. Kaveripiirissäni olen tullut tunnetuksi tyyppinä, jolla on aina jotain jännittävää meneillään. Olen päätynyt lastenhoitajaksi toiselle puolelle maapalloa, kyseenalaisiin seurustelusuhteisiin ja liian moniin nuhruisiin bileisiin. Kokemuksistani on saatu monta hyvää tarinaa, mutta en ole päätynyt osaksi niitä sattuman kautta. Harkinnan puute ja innostuksen perässä meneminen ovat toimineet isäntinä, joita en ole osannut hallita.

Hain apua, kun jatkuva draama ja tunteellisuus olivat uuvuttaneet minua jo pitkään. Ammattikorkeakoulun psykiatrinen sairaanhoitaja opasti minut hakeutumaan hoitoon julkiselle puolelle, mutta jonojen takia päädyin yksityiselle psykiatrille. Kun sain psykiatriltani virallisen diagnoosin neljän kuukauden jälkeen, olin helpottunut.
 

Epävakaata persoonallisuutta hoidetaan ensisijaisesti psykoterapialla. Mielialoja tasaavaa lääkitystä saatetaan käyttää hoidossa tukena. Kun itse aloitin psykoterapian, minullekin määrättiin lääkitys pienellä annoksella. Se auttoi tasaamaan tunnehuippuja, enkä ole kärsinyt päivien lohduttomasta alakulosta, mutta toisaalta myös ne suurimmat onnenkokemukset ovat jääneet pois.

Jokainen päivä diagnoosin jälkeen ei ole ollut helppo. Välillä diagnoosi on tuntunut leimalta otsassa. Turhaudun, jos en osaa erottaa, mitkä päätökseni ovat häiriön sanelemia ja missä kohdin pitää uskaltaa ottaa riski.

Helpotusta häiriön kanssa elämiseen tuo tieto siitä, että suurimmalla osalla diagnoosin saaneista häiriö lievittyy, eivätkä oirekuvaukset täyty enää kymmenen vuoden kuluttua. Tähän vaikuttaa ratkaisevasti hoitoon hakeutuminen. Kun ammattilaisen avustamana oppii ymmärtämään reaktioitaan paremmin, myös riski suistua vanhoihin toimintatapoihin vähenee.

 

Mielenterveyden ammattilaiselta kannattaa pyytää arviota, mikäli viisi seuraavista yhdeksästä epävakaan persoonallisuushäiriön oireesta toistuu arjessasi:


– Mielialasi vaihtelee ja ahdistut niin, että olo kestää muutamista tunneista päivään.
­– Olet äkkipikainen, suhteettoman vihainen ja sinun on vaikea säädellä vihasi ilmaisua.
– Ihmissuhteesi voivat muodostua intensiivisiksi tai epävakaiksi: toisen äärimmäinen ihannointi ja vähättely vaihtelevat.
­– Yrität epätoivoisesti välttyä todelliselta tai kuvitellulta hylätyksi tulemiselta.
– Koet merkittävästi ja jatkuvasti itsesi epävakaaksi. 
– Tunnet toistuvasti tyhjyyttä.
– Käyttäydyt impulsiivisesti ainakin kahdella potentiaalisesti itsellesi vahingollisella elämänalueella (esim. tuhlaaminen, ahmiminen, aineiden käyttö).
– Käyttäydyt toistuvasti itsetuhoisesti tai eleesi viittaavat siihen.
– Ajattelet hetkellisesti stressin iskiessä paranoidisesti, mikä voi heijastua esimerkiksi ihmissuhteisiin.

 

Jutussa on käytetty lähteinä Käypä hoito -opasta ja Terveyskirjastoa.
 

Teksti: Anne Kantola
Kuva: iStock photo
 

Lue myös nämä toimituksen jutut:
 
Miten löytää hyvä terapeutti?

Jos elämä ahdistaa, niin tässä hyviä kissavideoita

 

 

Share

Kommentit

Halla (Ei varmistettu)

Kirjoituksesi kuulostaa korviini lohdulliselta, mutta myös lohduttomalta. Toisaalta lohdullinen, sillä muistan jälleen, etten ole häiriöni kanssa yksin. Toisaalta lohduttomalta, sillä olen käynyt psykoterapiassa 7,5 vuotta ja epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosin sain 5 vuotta sitten, mutta kunnollista helpotusta ongelmiini ei vain vieläkään löydy.

Toimitus
Toimitus

Kiitos paljon kommentistasi. Ymmärrän hyvin noita fiiliksiä. Toivon itse, että häiriöstä ja yleisestikin mielenterveysasioista puhuminen helpottaisi myös niistä kärsivien arkea. Omalla kohdalla asioista puhuminen on helpottanut, sillä näen, että minua ymmärretään. Kukaan meistä ei ole onneksi yksin. -Anne

Kaniini (Ei varmistettu) http://mielenimatka.munblogi.com

Mä sain diagnoosin ehkä 6 tai 7 vuotta sitten. Dialektisen käyttäytymisterapin olen käynyt 3 kertaa. Terapiasta on osaltaan ollut hyötyä, mutta suurin apu toipumisen tiellä on ollut aika ja kasvu "aikuiseksi" ja äidiksi. Mutta osa oireista on sitkeässä, riitatilanteet ovat vaikeita ja päihteet ovat myrkkyä. Mutta askel kerrallaan ja hetki kerrallaan kohti parempaa. Voimia epävakauden kanssa taisteleville.

Eliisé

Tää kuulostaa niin tutulta. Onneksi olen myös itse älynnyt hakea apua ongelmiini ja nyt osaan käsitellä tunteitani jo hieman paremmin. Edelleen tunnistan noita piirteitä itsestäni, mutta nyt kun tiedän mistä ne johtuu ja tulee ja miten niitä pitäisi käsitellä, niin osaan kohdata nämä tunteet vähän helpommin. :)

 

http://www.lily.fi/blogit/where-truth-lies

Vierailija (Ei varmistettu)

Vau... Mä taisin olla naimisissa tuollaisen henkilön kanssa. Se oli ihanaa, kun se oli ihanaa, mutta sitten kun tuli seinä vastaan, ei siitä voinut edes keskustella vaan homma oli kerrasta poikki ja kaverista tuli ihan käsittämättömän ilkeä ja jopa paranoidi, vähättelemisestä nyt puhumattakaan. Minä jäin kasailemaan elämäni palasia ja ihmettelemään, että mitähän helvettiä just tapahtui, pitäiskö tässä itkeä vai nauraa.
Voi kunpa useampi saisi diagnoosin, kävisi terapiassa tai muuten vaan tajuaisi, mistä on kyse.
Tsemppiä kirjoittajalle ja kiitos tästä, ymmärrän nyt paremmin, mikä pyörremyrsky elämässäni kävi!

Kommentoi