Mitkä ovat olleet elämäsi merkittävimpiä hetkiä?

Toimitus

"Ovatko ne suuria ja mullistavia, kuten lapsen saaminen tai tieto opiskelupaikasta? Vai pieniä ja lyhyitä, jotka ovat nopeasti ohi, hymyjä tai katseita, sanoja tai lauseita, jotka jäävät elämään ja muistiin?"

Mainostaulujen takana -blogin Minsu miettii elämän säkenöiviä hetkiä. Ovatko ne suuria ja pieniä? Ymmärtääkö ne sillä hetkellä vai vasta jälkeenpäin - tajusivatko esimerkiksi historian käänteentekeviä hetkiä todistaneet ihmiset, mitä oli meneillään?

Minsun mielestä merkittävimmät hetket voivat olla suuria tai pieniä, negatiivisia tai positiivisia, jättää pitkät jäljet tai kestää vain hetken.

Mitkä ovat olleet sinun elämäsi merkittävimpiä hetkiä? Ymmärsitkö niiden merkityksen silloin vai vasta jälkeenpäin?

Lue Minsun kaunis juttu täällä. 

Kuva Wikipedia

Share

Kommentit

marjum
Minä, Marjukka

Tähtihetkeni liittyy oivallukseen. Oivalsin antaneeni tärkeälle ihmiselle, äidilleni, anteeksi. Syvä hetki, johon liittyi ymmärrystä, rakkautta ja suruakin. Äitini ehti kuulla anteksiantoni, vaikkakin tämä oivalluksen hetki tapahtui vasta jälkeenpäin. Vasta silloin olin saavuttanut rauhan asian suhteen.

Toimitus
Toimitus

Vautsi, tämä oli jotenkin pysäyttävä kommentti. Kiitos siitä!

Torey
Näissä neliöissä

Mahtavia juttuja ja mieleen painuneita hetkiä on useampiakin.

Lapsuudesta muistan sen, kun äitini kertoi minusta tulevan isosisko! Olin kinunut pikkusisarta ja parisen vuotta. :D

Mieheni ja minun ensimmäinen tapaaminen kahdestaan. Se muutti pysyvästi kummankin elämän, vaikka kyseessä ei olleet romanttiset treffit.

Sitten tietenkin positiivinen raskaustesti jonka tuloksen kertoi mieheni, kun en itse rohjennut katsomaan pettymyksen pelossa. Ja sitten tyttäremme syntymä. <3

Tänä kesänä ikuisesti mieleenpainuva asia on ollut oman äitini sairastuminen, hänen heräämisensä vihdoin muutaman päivän nukutuksen jälkeen ja kaikesta selviäminen hengissä. Äitini voi tällä hetkellä onneksi niin hyvin, että lääkäritkin välillä ihmettelevät! :)

What else is there?

Se että pääsin opiskelemaan Turkuun on tuonut elämään niin paljon kaikkea hyvää että sitä ei osannut mitenkään kuvitella etukäteen. 

Liv
Päiväuniaika

Tää kuulostaa vähän pahalta, mutta mä muistan sen hetken, kun tiedostin ajattelevani. :D 

Oikeesti. Olin muistaakseni viidennellä luokalla ja kävelin kotoa kouluun päin. Oli semmonen orastavan alkutalven aamu, kun lunta ei vielä ole, mutta hengitys höyryy. Koulumatkalla oli iso silta, jonka toisessa päässä mä jouduin ihan hetkeksi pysähtymään, kun tajuntaan iski ihan uudella tapaa ajatuksia. 

Näin jälkeen päin mä olen ajatellut, että onkohan se ollut vaan hetki, jolloin mä olen oppinut ajattelemaan uudella tavalla. Muistan lapsuudesta tapahtumat lähinnä kuvina, kun videonauhaa kelaisi. Yläasteaikaiset ja osa ala-asteaikaisia tapahtumia on enemmänkin sanoitettuna, ne tiedostaa eri tavalla. Ehkä mä olen siis aiemmin ajatellut enemmän kuvina kuin kielellisesti, ja nykyään on toisin. 
Tai who knows, ehkä se oli orastavaa hetkessä elämisen taitoa. Pysähtymistä. 

Se onkin ainoa selkeä merkittävä hetki. Muut on enemmänkin merkittäviä aikoja, pidempiä pätkiä elämää. Minähän en esimerkiksi hyppinyt riemusta raskaudestani, tai sen enempää innostunut synnytyksen jälkeen. Se rakkaus lapseen on kasvanut vasta jälkeen päin, ehkä ekan puolen vuoden aikana. Koskaan en olis häntä mihinkään vaihtanut kuitenkaan, että ehkä sitä jotain rakkautta (vai omistushalua?) sitten kuitenkin oli vaikka muuta väitän. 

Liv
Päiväuniaika

Joo ja sitten mä muistan aika tarkalleen sen hetken, kun jäin kiinni tupakkaan. Muistan sen paniikin vieläkin ihan elävästi, kun ymmärsin, että jos nyt ostan vielä askin, niin on vaikea lopettaa. Ja silti ostin (koska olinhan siis toki jo koukussa, henkisesti siis ainakin). Jotenkin sitä kuitenkin ajatteli, että lopetan sitten vähän myöhemmin. Ihan kohta. Seuraavan askin jälkeen. 

Muistan myös vastapainoksi sen hetken, kun tajusin, että nyt loppui tupakointi (mikä ei muuten ollu raskaustestin näyttäessä plussaa, silloin mietin lopettavani vain hetkeksi, raskauden ajaksi, palaisin uudestaan tupakoimaan). Siihen ei ollut mitään syytä, vain jostain kumpuava vakaa ajatus siitä, että tää oli nyt tässä. Ja se oli sitten siinä. 

jermia
Itärajapakolainen

Tähtihetkinä valmistuminen, omilleen muuttaminen ja sen tajuaminen, että elämä on minusta itsestä kiinni. Paniikkihäiriöön ja IBS:ään sairastuminen ja kaikki ne päivät, kun olo on terveempi. :)

Kaikkein merkittävin hetki oli se, kun aikoinaan sanoin etten palaa kotiin. Syynä siihen ei ollut tosiaan vanhempieni huono kykenettömyys olla vanhempiani, todellakaan. Mutta ilman tätä hetkeä ja silloin tekemääni päätöstä kaikki olisi nyt todella todella paljon huonommin.

Yksi elämäni merkittävimmistä hetkistä liittyy siihen aikaan kun sairastin vaikeaa masennusta. Olin eronnut kihlatustani ja muuttanut toiseen kaupunkiin opiskelemaan, mutta en ollut saanut itseäni kouluun ensimmäisten päivien jälkeen. Makasin yksiöni lattialla ja itkin. Välillä en pystynyt edes siihen. Näin kului joitain päiviä tai ehkä viikkoja. En todellakaan muista. Asunnosta poistuminen teki niin pahaa, että jos söin niin se oli mitä tahansa mitä kaapista löytyi. Jossain vaiheessa sekä eteisen että huoneeni lamput paloivat. Ainoa toimiva valo oli liesituulettimessa. Makasin kirjaimellisesti pimeässä.

Sitten yksi ihminen, johon olin tutustunut ensimmäisinä koulupäivinä soitti ja kysyi miksi en ole ollut koulussa. Sanoin olevani kipeä. Hän halusi tulla käymään. En olisi millään suostunut, mutta hän sanoi olevansa oikeastaan jo oven takana joten minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin päästää sisään. Pahoittelin sotkua. Asuntoni oli kauhean näköinen. Minä olin vielä kauheamman.

Tämä ihminen ei kysellyt mitään vaikeita. Tuli vaan sisään ja huomasi palaneet lamppuni. Juttelimme niitä näitä. Sitten hän ilmoitti käyvänsä kaupassa ja palaavansa kohta takaisin. Hän vaihtoi lamppuni ja ilmoitti, että nyt lähdetään hänen luokseen saunaan ja tekemään ruokaa. Minua ei tietenkään huvittanut, mutta hän ei antanut minun jäädä. Menin. Siitä alkoi paranemiseni. Ja sain parhaan mahdollisen ystävän, joka yhä kulkee vierelläni. Koskaan arvostelematta. Itkettää kun ajattelenkin sitä. Olen ikuisesti kiitollinen, että tiemme kohtasivat.

Miiza

Merkittäviä hetkiä löytyy tosi paljon, tässäpä muutamat: 

Olin varmaan 8-vuotias, isoäitini oli isontanut vyötärön kohdalta minulle pieneksi jääneitä housuja niin, että housujen takaosaan jäi kolmion muotoinen reikä. Tuo reikä ei paljastanut mitään, ehkä pikkuhousujen yläreunaa korkeintaan saattoi näkyä ja reikä jäi paidan alle piiloon... Paitsi koulupäivän päättyessä kun puin kenkiä jalkaani, paitani nousi ylös ja siitäkös luokkani pojat saivat kivan naurun ja pilkan aiheen. Tuosta lähtien kouluvuosiani varjosti koulukiusaaminen aina sinne asti, kun aloitin lukion. Tuo koulukiusaaminen on jättänyt minuun ja minäkuvaani suuren arven, joka tuskin koskaan paranee täysin. Tästä syystä halusin tai en, minun on myönnettävä, että kyseinen hetki on ollut hyvin merkittävä elämässäni.

Positiivisista hetkistä täytyy mainita avomieheni tapaaminen nettipalstalla ja vielä tärkeämpänä hetkenä koen ensimmäisen yhteisen suudelmamme ensitapaamisen päätteeksi. Se oli käänteen tekevä hetki, joka on kääntänyt maailmani ylösalaisin, positiivisessa mielessä. En ollut uskoa, enkä tahdo välillä vieläkään uskoa, että maailma on suonut minulle noin ihanan miehen kuin avomieheni on.

pieta
Ruista Ranteessa

Kun istuin ystäväni kanssa Lissabonissa pienessä ulkoilmakahvilassa ja katselin huikaisevaa näkymää Tejo joelle. Sillä hetkellä tunsin itseni äärettömän vapaaksi ja onnelliseksi. Vieläkin mietin aina välillä lämmöllä sitä tunnetta ja pyrin pääsemään samaan olotilaan uudelleen. 

CougarWoman
CougarWoman

Muistan kun tajusin osaavani lukea! Olin neljä ja löysin enoni vanhan kirjan, jonka kansi näytti houkuttelevalta. Hämmästyksekseni tajusin osaavani lukea kirjan otsikon (Viisikko ja kummitusjuna), ja kun avasin tuon lähes pelkkää tekstiä täynnä olevan opuksen, tajusin että OSAAN OIKEASTI LUKEA muutakin kuin kaupannimiä (jotka siis lähinnä oli oppinut tunnistamaan logosta ja/tai ulkoasusta). 

Otin kirjan ja menin olohuoneen nurkassa sijaitsevan nojatuolin taakse lukemaan. Äiti oli minua monta tuntia huudellut ja etsinyt, minä en ollut kuullut mitään kun olin niin uppoutunut kirjaan. 

Viisivuotiaana olin lukenut jo kaikki kirjaston Viisikot läpi. Tuosta hetkestä eteenpäin, vielä tänänkin päivänä, rakastan kirjoja yli kaiken. 

Kommentoi