Näin opit lomailemaan oikein!

Toimitus

Virpi Salmi kirjoittaa toimituksen blogiin kolumnin kerran kuussa. Nyt hän kertoo, miten opit lomailemaan oikein.

Kesä on suomalaisille niin poikkeuksellista aikaa, että muina vuodenaikoina ihan pätevänä näyttäytyvä kansa menee sekaisin. Se johtuu kesällä vietettävästä lomasta. Joka kesä tarvitsemme runsaasti neuvoja, kuinka eletään ennen lomaa, loman aikana ja loman jälkeen, kuinka lomalla ollaan parisuhteessa ja kuinka lasten kanssa, miten voi mennä kylään ja mitä sinne viedään, miten suojaudutaan hyttysiltä, paljonko kaloreita on lomasiiderissä ja kuinka toivutaan alkoholismista loman jälkeen.

Koska tuossa listassa ei ole neuvoja läheskään kattavasti koko kesäelämän alueelta, kasatkaamme tähän puuttuvat vinkit. Nautiskele!
 

Näin kävelet lomalla!
Lomalaisten kävelyä vuodesta 1995 Siilinjärven matalalattiayliopistossa tutkinut Jorma Jalkamäki muistuttaa, että hyvässä lomakävelyssä on kolme vaihetta: alku, keskikohta ja loppu.

”Askeleen ottoa on hyvä alkaa alitajuisesti suunnitella noin sekunnin sadasosa etukäteen. Silloin jalka on valmistautunut ja osaa viskata itsensä eteenpäin. Normaalissa prosessissa toinen jalka seuraa perässä.”

Kesälomakohteissa näkee kuitenkin usein lomalaisia, jotka ovat joko jumittuneet paikoilleen tai kaatuneet läjiin, joista pilkottaa feikki-Crocseja, huumori-t-paitoja ja Nanson tunikoita. Kuinka tämän jokakesäisen riesan voisi välttää?

”Tärkeintä on puristaa perseestä voimaa ja samaan aikaan työntää lantiota voimakkaasti eteenpäin, kun asettaa päkiän maahan”, Jalkamäki vinkkaa.
 

Näin harrastat rentoa lomaseksiä!
Koska lomalla on ihanasti aikaa, lomaseksi on juuri sellaista kiireetöntä, soljuvaa nautiskelua kuin kaikista romanttisimmissa kuvitelmissamme. Siksi siihen on hyvä alkaa valmistautua jo toukokuussa.

Sovi seksikumppanisi kanssa etukäteen lomaseksin päivät ja merkatkaa ne omiin ja perheen kalentereihin koodilla LOMASEKSI. Nyt on myös hyvä hetki tiputtaa ne ällöt viisi ylimääräistä kiloa. Hyvissä ajoin ennen lomaseksiä pakasta tuoreita jääkuutioita, varaa laktoositonta (ellet sitten nimenomaan halua ilmavaivoja) suklaakastiketta (kaupan valmiskastike käy hyvin) ja tarkista, etteivät kynttilät ole Havin valumattomia versioita. Varaa nippusiteitä, pihdit ja oikeankokoinen kiintoavain kätevästi yöpöydän laatikkoon. Lomaseksipäivää edeltävänä iltana kastele kukat ja jätä talo asutun näköiseksi.
 

Näin valitset kesän parhaan grillimakkaran!
Tämä on ehkä kesän vaikein tehtävä, koska kaupan makkara-altaissa on satoja erilaisia grillimakkaroita, jotka maistuvat kaikki samalta. Onneksi iltapäivälehdet järjestävät jokakesäisen grillimakkaratestin. Siihen kutsutaan Jari ”Bull” Mentula, joka heti testin aluksi ilmoittaa, ettei syö makkaraa, mutta onneksi hänen päälakensa muistuttaa pureskeltua sellaista.

Testin makkara-asiantuntijana on kuusikymppinen parrakas ja vatsakas mies. Kolmas jäsen on kaikkien rakastama Jari Sillanpää, koska hänen on pakko mainostaa 50-vuotiskonserttiaan kaikissa mahdollisissa raoissa. Kiintiönaisena sädehtii Jannika B., joka testin aikana kertoo suhteestaan Apulannan Toniin. Ja voittaja on... joku grillimakkara!
 

Näin muutat lomasään!
Nyt aletaan lähestyä asiaa. Kelithän ovat tänä kesänä olleet AIVAN USKOMATTOMAN BERBERISTÄ! Lomasään muuttaminen itselleen mieleiseksi on kuitenkin mahdollista, kun vain viitsii nähdä vähän vaivaa.

Se kannattaa aloittaa Pekingin ja Moskovan olympialaisistakin tutusta pilvien kylvämisestä. Yksinkertaisessa prosessissa pilviin levitetään lentokoneiden tai rakettien avulla hopeajodia ja vips vain, pilvet katoavat.

Mikäli pilvien takaa aurinko ei paista tarpeeksi kuumasti, asian parantamiseksi on muutamakin keino. Ensin voi taivutella Suomen hallitusta valtaamaan siirtomaan jostakin eteläiseltä pallonpuoliskolta. Toiseksi voi porata maan ytimeen reiän ja räjäyttää maapalloa siten, että pallon kallistuskulma muuttuu ja Suomi siirtyy aurinkoon nähden paremmalle paikalle. Kolmanneksi voit lähettää nimetöntä vihapostia Ilmatieteen laitokselle.

Ja lopuksi:
 

Näin vältyt hedelmälepakon puremilta!
Kesäluonto on täynnä kaikenlaisia inhottavia höttiäisiä. Yksi ällöttävistä on valtava hedelmälepakko, jonka siipiväli voi olla 1,5 metriä. Eikä siinä vielä kaikki: hedelmälepakon puremasta voi saada ebolan. Mikäli ajelet pyörällä yöaikaan Aasiassa, Afrikassa tai Oseaniassa ja päässäsi on vesimelonin näköinen pyöräilykypärä, hedelmälepakko voi hyvinkin haukkaista sinua. Valele siis pyöräilykypäräsi Offilla.
 

 

Lue Virpin aiemmat kolumnit toimituksen blogista:

Superseksikesä
Tytöt, älkääs vikiskö turhasta
Virpin vastauksia, osa 1
Suomen tasa-arvokeskustelun tyhjänpäiväisyydet
Neuvoja teille, ihanat nuoret!
Nainen, vältä näitä KAIKKIA!
Näistä asioista vöyhötimme 2014
Sukellus joulutunnelmaan
Naisen seksuaalisuus
8 + 1 vinkkiä ruuhkavuosinaisen elämän helpottamiseen
Jumppasalin tyypit
Perinteinen laihdutusjuttu
Respectiä tytöille
Näin pilaat lapsesi
Kattava lista naisten huonoista ominaisuuksista

Virpin kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

 

Share

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Kiitos tästä! Parhaillaan lomailevana, salaa satamawifin voimalla lilyttämässä ja tästä sai niin raikuvat aamunaurut, että viereisen veneen affenanmaalaiset kurtistivat kulmakarvojaan paheksuvasti. 

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Kiitos tästä, nauran vedet silmissä hedelmälepakkouhkakuvalle.

Kommentoi