Naiset, paljastetaan käsivartemme!

Toimitus

”Että pukeutuisin loppuelämäni pitkähihaisiin vaatteisiin vain siksi, etten ole enää nuori. No way!”

Kun luin Tanssii tähtien kanssa -sarjassa tanssivan Hanna Sumarin sanat hänen blogistaan, huusin kiitos. Kiitos Hanna, että kapinoit ikäsyrjintää vastaan. Tarvitsemme maailmaan enemmän kaltaisiasi ihmisiä, jotka viis veisaavat siitä, miten eri-ikäisten naisten ”kuuluisi” pukeutua.

Harmi vain, että kapinaksi vielä 2010-luvullakin riittää se, että pukee tv-ohjelmaan hihattoman mekon, vaikkei ole enää kaksikymppinen.
 

Muiden kuin parikymppisten naisten paljaat käsivarret kohahduttavat, sillä niitä näkee harvoin. Naisten käsivarsiinsa kohdistama häpeä on nimittäin surullisen yleistä. Huomasin tämän, kun olin vuosia sitten töissä vaatekaupassa Ruotsissa. Liikkeessä asioi monia upeita, viidenkympin ylittäneitä persoonallisia naisia, jotka eivät suostuneet verhoutumaan mustaan kaapuun vain siksi, että he olivat keski-ikäisiä.

Yksi asia heitä kuitenkin yhdisti. He kaikki häpesivät käsivarsiaan. Kun yritin ehdottaa heille hihattomia kesämekkoja, sain vastaukseksi jyrkän huudahduksen: ”Ei missään nimessä!” Kaikkeen muuhun he suostuivat pukeutumaan  neonväreihin, räväkköihin kuoseihin, minimittaan – mutta käsivarsiaan he eivät suostuneet esittelemään.

Suomessa häpeällä on pitkät juuret, ja allit-sanan syntytarina on silkkaa body shamingia 40-luvulta. Roikkuvat ojentajalihakset on nimetty presidentti Paasikiven vaimon Alli Paasikiven mukaan. Kun Paasikivestä tuli presidentti, Alli oli yli 60-vuotias, mutta pukeutui silti näyttäviin, hihattomiin iltapukuihin. Tätä paheksuttiin aikanaan, ja Allia pilkattiin mediassa. Syntyi sana allit.

Toivon, että Alli oli sen verran kova nainen, ettei hän välittänyt tästä ilkeilystä. Toivon, että hän oli aikansa Lena Dunham, jonka mielestä kaikenkokoisilla ja -ikäisillä naisilla on oikeus pukeutua niin kuin he haluavat.
 

On surullista, että 70 vuotta Allin jälkeen olemme ihan samassa tilanteessa. Naisten ulkonäön arvostelu on vieläkin täysin hyväksyttävää. Sumarin lisäksi viime aikoina on haukuttu niin Lady Gagan ”napaläskiä” kuin Maria Veitolan ulkonäköäkin. Miksi naisen ulkonäöllä on vieläkin väliä?

On myös surullista, että ajassamme on uutta ja ennenäkemätöntä, että Lena Dunham nähdään Girls-sarjassa alasti. Se on kehopositiivinen kannanotto, sillä niin harvinaista on nähdä Dunhamin kokoinen nainen nakuna telkkarissa. Samalla muutkin kuin miehet, joiden kroppa muistuttaa Mr. Universum -kisan osallistujien kehoja, ovat vuosikymmenten ajan röhnöttäneet kalsareissa jätkäkomedioissa, eikä tässä ole kenenkään mielestä mitään outoa. Kun ei-niin-timmissä kunnossa oleva Leonardo DiCaprio taannoin keikaroi rannalla supermalli kainalossa, syntyi uusi käsite: dad bod. Pehmeää isäkroppaa ihailtiin. En vieläkään ole kuullut, että äitikroppa olisi ihailtava käsite.

Toivon, että kun itse olen vanhempi ja ajattelen, ettei minun sovi tehdä tiettyjä asioita, eikä pukeutua tietyllä tavalla, muistaisin kysyä itseltäni: Mitä Baddie Winkle tekisi? Jos ette ole kuulleet tästä amerikkalaisesta badass-isoäidistä, joka viis veisaa siitä, mitä muut hänestä ajattelevat, suosittelen tutustumaan Instagram-tiliin @baddiewinkle. Winkle todistaa, ettei ole olemassa asua, johon isoäiti ei voisi pukeutua. 

Teksti: Mia Frilander
Kuva: Hanna Sumarin Instagram-tili @hannasumari

 

Lue myös nämä kolumnit:
 
Ujous ei ole sairaus
 
Minulla ei ole kiire, mutta sitä ei saisi sanoa ääneen

 

 

Kommentit

Toimitus
Toimitus
Niinpä, kun mies riisuu puvun, kaikki hurraavat :) Pappakropp on tosin kyllä kiva sana! -Mia
PiiaMarina
aaltoliikkeitä

Mahtava teksti :) Tää on just niin totta. Tulee mieleen ihana äitini, joka on kieltäytynyt pukeutumasta hihattomiin paitoihin niin kauan kuin muistan. Nyt hän on laihduttanut +20kg ja näyttää ihan tyrmäävältä. Silti hihattomien toppien kammo säilyy! Aina pitää olla siinä päällä joku ohut jakku. Mutta tänä kesänä mä aion rohkaista hänet viimein heittämään sen jakun helvettiin :D

Ps enpä tiennyt allit-sanan alkuperää! Aika törkeä homma.

Toimitus
Toimitus
Ihanaa, että kannustat äitiäsi vapauttamaan käsivartensa! Iso peukku :D
PSK
Insert Cool Phrase

Baddie on ihan huikee! Onneksi löytyy ihan omasta takaakin meidän iki-ihana Aira. Letit päässä, minareissa, vahvassa meikissä ja korkeissa koroissa näyttää närhen skuugelit kaikille tommoisille typerille "säännöille".

Toimitus
Toimitus
Totta puhut! Aira on paras <3
Vierailija (Ei varmistettu)

Mia, kirjotat aina niin hyviä juttuja! Kiitos niistä &lt;3

Toimitus
Toimitus
Kiitos sinulle kun luet, tästä tuli hyvä mieli <3 Ihanaa viikonloppua! -Mia
Mia K.
Voi taivas

No vihdoinkin ♡♡♡♡♡

Olen ikäni ihmetellyt tällaisia "asennevika-mentaaleja"!? 

Olen pitkän linjan näkijä muotialalla. Olen myös kehittänyt aivan uudenmallisia kursseja liittyen juuri vahvasti muotiin etc, ja mahdollisuuksiin kohottaa meidän upeaa itsetuntoa ja hyväksyntää itseämme kohtaan! Rakkaudella mennään ♡☆

Lisää infoa: www.miakuusisto.fi ☆☆☆

Vierailija (Ei varmistettu)

Hiukas myöhässä olen. Henkilökohtaisesti en pysty tuntemaan erityisen paljon sympatiaa Maria Veitolaa kohtaan. Maria on itse vuosikausia käyttäyntynyt epäkohteliasti TV:ssä muita kohtaan. Tietysti voi olla, että kuuluu formaattiin, mutta loppujen lopuksi jokainen valitsee työpaikkansa itse. Marialle tällainen sopi ilmeisesti loistavasti.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.