Niina Lahtinen: ”Kateudesta saa voimaa”

Ladataan...
Toimitus

Kokemus on opettanut koomikko Niina Lahtiselle, että elämässä on koko joukko asioita, joita ei kannata murehtia. Tässä viisi Lahtisen oivallusta.

 

1. Ammattinsa voi valita intohimo edellä

Tee sitä, mikä inspiroi, vaikkei se poikisi heti rahaa. Jonain päivänä homma voi lyödä leiville. Niin kävi Niina Lahtisellekin, joka ehti teatteri-ilmaisun ohjaajaksi valmistuttuaan olla kolme vuotta osa-aikatyöttömänä ja murehti, löytyykö oma tie koskaan.

”En keksi mitään niin typerää intohimoa, etteikö siitä voisi olla toimeentuloksi, oli se sitten puutarhanhoito tai korujen askartelu.”

Ja mitä tulee toimeentuloon, vuodet työttömänä opettivat Lahtiselle, ettei hänen tarvitse pelätä.

”Olen tullut toimeen hyvinkin pienillä tuloilla. Toki silloin on vähemmän rahaa vaikkapa matkustelemiseen, mutta sitten on enemmän aikaa kirjoitella juttuja, opiskella, tutkia ja kehittää itseään.”

 

2. Omalle mokailulleen kannattaa nauraa

Niina Lahtinen höpöttää jatkuvasti ja tekee pilaa paitsi itsestään, myös äidistään, miehestään ja sukulaisistaan. Välillä tulee ylilyöntejä ja joku loukkaantuu. Mokatessa auttaa oman isän osuva sanonta: ”Täydelliset ovat inhottavia.”

Lahtisen mielestä täydellisyys ei lohduta ketään. Sen sijaan virheet naurattavat ja tekevät ihmisestä kiinnostavan. Mokailijaan on helppo samastua. Lahtinen yrittää myös nauraa omille virheilleen.

”Ajattelen usein, että minun taiteeni tarkoitus on se, että joku saa hetkeksi lohdun. Joku pystyy hetken omassa surussaan nauramaan jollekin asialle. Se on viihteen tehtävä.”

 

3. Huijarisyndrooma on vain omassa päässäsi

Moni tunnistaa pelon, että kaikki elämässä saavutettu hyvä perustuu väärinymmärrykseen, joka paljastuu kohta muillekin. Ja sitten kaikki romahtaa.

”Olen aina pelännyt, etten ole riittävän hauska, älykäs tai pätevä”, Lahtinen sanoo. ”En esimerkiksi ole opiskellut vuosikausia näyttelemistä. Kun menen uuteen projektiin, saatan pelätä kaikkien ajattelevan, että miksi tuo tulee tänne ja vie oikeiden näyttelijöiden työt.”

Lahtisen syndroomaa ruokkii se, että hän vertaa itseään aina huippuihin. Kun esiintyy samalla lavalla Laura Voutilaisen kanssa, oma lauluääni alkaa kuulostaa pieneltä pihinältä.

Vaikka tunteet ovat tuttuja, itsensä vähättely ja liika nöyristely saavat Lahtisen provosoitumaan. Hänen tapansa näyttää niille keskisormea on ollut opetella menemään ja tekemään ajattelematta, osaako hän oikeasti esimerkiksi soittaa selloa tai keskustella radiossa luokkayhteiskunnan muodostumisesta sosiologian tohtorin kanssa. Molemmat hän on tehnyt.

Yksi Lahtisen motto onkin: ”Tehty on parempi kuin täydellinen.” Sisäinen kriitikko pitää hiljentää, eikä omia heikkouksia kannata pitää mielessä hokemalla niitä ääneen koko ajan. Se on palvelus sekä itselle että läheisille.
 

4. Kateudesta voi saada voimaa

Miksi muut saavat tehdä kiinnostavia juttuja ja minä en? Miksi tuo on niin upea ja minä en? Lahtinen on usein kateellinen muille. Kateuden tunteet eivät aina ole hyödyttömiä. Kun Lahtinen näkee kadehdittavan nerokkaan esityksen, hän saa kiritystä ja inspiraatiota omaan työhön.

Sitä paitsi viihteen tekijä on siitä hyvässä tilanteessa, että jos hän haluaa olla eteerinen, hän voi kirjoittaa itselleen eteerisen hahmon.

”Muistutan itseäni siitä, että ne ihmiset, joille minä olen kateellinen, eivät välttämättä saa tehdä juuri niitä kivoja juttuja, joita itse teen.”

 

5. Tärkeintä on läsnäolo

Lahtinen on harjoitellut läsnäoloa koko uransa ajan. Samat lainalaisuudet pätevät niin lavalla improvisaatiossa kuin ihmisten kohtaamisessa arjessa: Ole läsnä ja kuuntele mitä toinen sanoo. Vaikutu siitä, äläkä vain mieti, mitä aiot itse seuraavaksi sanoa tai miltä vaikutat tilanteessa. Tärkein on käsillä oleva hetki.

Lahtinen inhoaa etukäteen suunniteltuja juhlia, sillä niissä on hauskanpidon paine. Sen vuoksi hän ei esimerkiksi ole mennyt naimisiin.

”Minua kammoksuttaa ajatus häistä, kun ne ovat sellaista suorittamista. Morsiamet ovat takakireitä, ja tunnelma on sellainen, että ’tämä on Mirkun elämän onnellisin päivä, kaikilla pitää olla helvetin kivaa’. Samalla ihmiset miettivät, että juhlien tilausruoka on ihan perseestä.”

Koomikko ei kirjaa kalenteriin illanistujaisia, viikonloppureissuja ja muita huippuhetkiä, joita moni pitää välttämättöminä arjenselätyskeinoina.

”Minusta on paljon mukavampaa lähteä miehen ja koiran kanssa lenkille ja puhua siinä päivän kuulumiset kuin mennä jollekin helvetin hienolle kynttiläillalliselle”, hän kuittaa.

Aito läsnäolo tarkoittaa myös sitä, että antaa ajatusten kulkea. Ihminen ajattelee kymmeniä tuhansia ajatuksia päivässä, ja mikä tahansa huoli on vain yksi näistä. Siksi siihen ei tarvitse takertua. Sen voi antaa tulla ja mennä.

 


Lue myös:
 
Jenni Pääskysaari: ”Nielin sovinistisia huomauksia liian pitkään”

Ja jos haluat lukea lisää tällaisia juttuja, tilaa Trendi!

 


Teksti on lyhennetty uusimmassa Trendissä ilmestyneestä jutusta.

Teksti: Julia Thurén
Kuva: Jonas Lundqvist
Tyyli: Sakke Hytönen
Meikki ja hiukset: Jenny Jansson
Meikkaajan assistentti: Heidi Viskari

 

 

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...