Päivän kysymys: Mikä pelottaa?

Toimitus

Pelot ovat puhuttaneet Lilyssä viime päivinä: Haavekuvia-blogin Ranja kertoi lentopelostaan, Our endless numbered days -blogin Tukkatakussa mietti, miten pelko ruokkii itseään ja ...Ilman sinua olen lyijyä -blogin Phocahispida kertoo synnytyspelostaan.

Välillä pelot ovat lamaannuttavia ja estävät elämästä täysillä, välillä ne ovat pienempiä ja jopa hassuja – kuten jotkin Facebookissa hiljattain levinneistä, kuvittaja Fran Krausen tekemistä piirroksista ihmisten oudoimmista ja irrationaalisimmista peloista osoittavat.

Entä te, mitä pelkäätte?


Kysyy Laura, joka pelkää salamoita, ahtaita paikkoja ja oli lapsena kauhuissaan siitä, jos keittiön astiakaapit jäivät yöksi raolleen.

Kuva: All Over Press

 

Share

Kommentit

Miiza

Kysymys voisi olla ennemminkin mitä en pelkää. No pelkojani:

  1. Ötökät. Kaikki hämähäkit, yöperhoset ja ampiaiset jne jne. Kärpäset, hyttyset ja päiväperhoset eivät aiheuta pelkoa kuitenkaan.
  2. Tuli, en voi sytyttää edes kynttilää tulitikulla :D
  3. Pimeää pelkään tiettyyn pisteeseen asti ja yksin ollessani.
  4. Suljetut paikat 
  5. Ahtaat paikat
  6. Korkeat paikat. Sinänsä hassua että pelkään korkeita paikkoja, mutta lentämistä en, turbulenssi on vaan hauskaa (olen hullu).
  7. Hammaslääkäri

Siinähän noita, saatoin unohtaa tästä listasta jonkun.. hmm..

Maria Hakkala

Olen viime aikoina huomannut pelkojeni arkisten asioiden, kuten sähkölaitteet ja tuli, suhteen lisääntyneen, ja tähän on varmaan ainakin kaksi syytä: työpaikkani äärimmäisen pitkälle viety turvallisuuskulttuuri saa näkemään vaaroja kaikkialla, ja yleinen onnellisuus sekä elämäni ja siinä olevien rakkaiden arvostaminen saa pelkäämään menetystä.

Tepita (Ei varmistettu) http://outlandish-blog.blogspot.fi/

Olen korkokenkähullu, mutta 10minuutin työmatkan kävelen tennareissa ja vaihdan korot vasta toimistolla, koska pelkään nyrjäyttäväni polven pois paikoiltaan. Siitä huolimatta en luopuisi yksistäkään koroistani!

Toiseksi pelkään matkustamista ylipäätänsä: sitä kaikkea mitä matkan aikana voi liikennevälineestä riippumatta mennä pieleen ja millaisen taistelun takana se on, että matkaa pääsee jatkamaan.

Molemmat pelkoni ovat hyvin rationaalisia: polveni menevät helposti pois paikoiltaan ja se on kivuliasta puuhaa. Olen matkustanut paljon ja parin vuoden sisällä joka ikinen matkani maksoi sekä henkisesti, että rahallisesti moninkertaiset määrät erinäisistä ongelmista johtuen (rengas puhki, lumimyrsky, tulivuori, bussi hajos, you name it, i've had it). Nykyään sitä menee väkisinkin johonkin stressiasentoon ja on valmis juoksemaan siihen suuntaan missä seuraava lipputiski/kuljetusväline sijaitsee kun asiat hajoavat edessä. Tänään olisi taas lentomatka edessä.... pientä tärinää pukkaa :D

anni maaria

Oma blogini syntyi itse asiassa siitä ajatuksesta, että aion olla rohkeampi ja pelätä vähemmän, uskaltaa kokeilla kiinnostavia juttuja ja päästä pois estoistani. Toki edelleen olkapäällä on sellaisia pelkohirmuja, joita ei ihan hetkessä karisteta pois, kuten kuolema (sekä menettämisenä että epätietoisuutena siitä, että mitä sen jälkeen tapahtuu) ja lentäminen (tämäkin pelko tuntuu vain kasvavan vuosien saatossa :/).

Kiitos noista postausvinkeistä! Aina tekee hyvää saada muistutus, ettei ole ns. typerienkään pelkojensa kanssa yksin. :)

iidami
Bambino

Yleisesti ottaen pelkoni liittyvat epatietoisuuteen ja asioihin, joita en voi hallita.

Vesi, erityisesti luonnonvedet, on sellainen asia jota pelkaan. En hullun lailla, mutta esimerkiksi jarvissa ja merissa uiminen on minulle epamiellyttavaa, samoin veneily kun lahdetaan kauemmas rannasta. En tieda, mita siella pinnan alla on, ja se pelottaa. En voisi kuvitellakaan lahtevani vaikka sukeltelemaan.

Olen aina pitanyt lentamisesta, mutta nyt, kun viime vuosina on tullut lenneltya enemman, on jonkinasteinen lentopelko alkanut nostaa paataan. Kun reissujen maara kasvaa, kasvaa myos todennakoisyys, etta jotain sattuu.. Yksin lentaessa pelko on suurempi kuin miehen kanssa reissatessa -- ehka hanen keskipaha lentopelkonsa pakottaa minut olemaan meista se rauhallisempi.

Kaikkien terrorismihassakoiden myota olen myos alkanut pelata suuria vakijoukkoja, joukkotapahtumia seka esimerkiksi metrolla matkustamista.

Mikaan naista ei onneksi ole sellainen lamaannuttava pelko, joka estaisi kotoa poistumisen. Kai se auttaa, etta pakottaa itsensa elamaan ja tekemaan, eika jaa jossittelemaan morkojensa keskelle.

empuska

Mä kun ajattelisin, että se sukeltaminen just olisi terapeuttista. Itsekin pelkään ihan hirveästi avovesiä ja paikkoja, joissa ei yllä pohjaan (ellei sukella ja syvään), mutta toisaaltaan sama pakokauhu tulee niissäkin tilanteissa esiin, kun joutuu korkean huoneen päällä kävelemään lasilattialla, jäällä, ja varmaan avaruudessakin. Siinä suhteessa aina käsittäny sen enemmän torikammoksi, tai osaltansa sellaiseksi, sillä siinä osaltansa tuntee olevansa enemmän kolmen ulottuvuuden keskellä kuin normaalisti.

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Hämähäkkejä.

Viiltohaavoja (pahimpana paperihaavat, iiiik).

Luonnonvesissä uimista.

PSK
Insert Cool Phrase

Haita ja kuolemaa.

Terveyden menettäminen, ehdottomasti. Haluan tehdä niin paljon, niin paljon asioita vielä tässä elämässä, en kestäisi jos sairaudet tai loukkaantuminen tulisi niiden esteeksi :(

Intended Mum

Mulla ihan sama juttu. Rakastan liikkua ja olla liikkeessä, joten ajatuskin jostain nivelsairaudesta, loukkaantumisesta tms. tuntuu aivan kamalalta! Tosin kaikkeenhan sopeutuu, sanotaan.

Jane C.

Puhutaanko nyt sellaisesta aktiivisesta pelosta - vai syvemmällä piilevistä?

Kuolemanpelko on meissä kaikissa, se on ihan luonnollista. Jopa itsemurhaa yrittävät ihmiset pelkäävät kuolemaa. Kukaan ei halua kuolla - se on osa selviytymisviettiä. Se on passiivista, syvää pelkoa, jonka ei kuuluisi pyöriä päässä joka ilta. Jos se muuttuu aktiiviseksi, jokapäiväiseksi peloksi ("voi ei tämä yskä on syöpä ja kuolen" "voin ajaa kolarin ja kuolla") niin kannattaa huolestua (sama pätee sairastumisen pelkoon: "tämän flunssan jälkitautina voi tulla aivokuume" "onko tämä syöpää").

Mä pelkään sysipimeää, ja erityisen kauheaa on jos siihen yhdistää taskulampun ja yksin olon. Pelkäsin taannoin pistämistä (sitä että mua pistetään) ja hammaslääkäriä, mutta sisukas siedättäminen on tuottanut tulosta.

Enkä pysty pitämään sellaisia tauluja tai julisteita, joissa ihmiset katsovat päin. Tuntuu, että niiden katse seuraa. :D

kao kao
Kao Kao

Mua pelottaa halvaantuminen ja muiden hoidettavaksi jääminen. Se et joutuu olemaan sairaalan pitkäaikaisosastolla ja saamaan ihmisarvotonta hoitoa. Katoin sellaista vierestä rakkaan ihmisen kärsiessä, enkä toivo sitä kenellekään. Mielummin nopea kuolema nuorena, kuin joutuminen vanhustenhoitoon.. :(

Kommentoi