Päivän kysymys: Millaisia kuvia laitat lapsestasi nettiin?

Toimitus

"Meillä ei ole vielä nuorten aikuisten sukupolvea, joka osaisi kertoa siitä miltä tuntuu, kun tuhannet ihmiset ovat nähneet sinut kuolaamassa soseita rinnuksillesi. Meidän sukupolvemme vauvakirjat ja perhealbumit eivät ole digiajasta kuulleetkaan."

Rimakauhua ja rahkapiirakkaa -palstan MinnaM pohtii, kuinka vapaasti vanhemmat voivat julkaista lapsensa kuvia ja kuulumisia Facebookissa ja blogeissa. Onko lapsella oikeutta yksityisyyteen?

Minnan kirjoitusta on kommentoinut joukko bloggaavia vanhempia. Toisten mielestä kaikki on ok, toiset jättäisivät pottakuvat, nakuilut ja ihottumat julkaisematta. Jotkut eivät halua lapsistaan lainkaan kuvia nettiin.

Millaisia kuvia tai kuulumisia sinä julkaiset lapsestasi Facebookissa tai blogissasi?

Mikä nettikuvissa huolestuttaa - vai huolestuttaako mikään?

Kuva: Jessica Simpson jakoi Twitterissä suloisen kuvan itsestään ja Maxwell-vauvasta. Simpsonia on kritisoitu siitä, että hän kertoo turhankin avoimesti miehensä, lastensa ja suolistonsa kuulumisista.

Share

Kommentit

Luru
Changes

Facebookissa, missä kaveeraan vain sellaisten ihmisten kanssa jotka oikeasti ovatkin kavereitani, jaan lapsistani juuri sellaisia kuvia, joita voisin kotialbumistanikin ystäville ja sukulaisille esitellä. Blogin suhteen taas olen varovainen ja muokkaan lapsista otetut kuvat sellaisiksi ettei heitä niistä tunnista.

En niinkään pelkää kuvien joutumista vääriin käsiin (pedofiilit, tms), mutta haluan antaa lapsilleni vapauden aikanaan itse päättää millä tavoin he näkyvät netissä. En myöskään halua lietsoa mahdollista koulukiusaamista (mutsis on laittanut susta vähän noloja kuvia nettiin, vitsi oot nolo urpo jne) tulevaisuudessa.

Rationalisti saa lapsen

8 vko vanhasta pojasta on facebookissa kaksi kuvaa. Toinen syntymän jälkeen keskoskaapista otettu kuva, jolla pojan syntymästä "ilmoitettiin". Ja toinen kuva on suloinen kasvokuva, jonka kanssa kerrottiin kavereille pojan nimi.

Tulevaisuudessa aiomme pitää pojan kuvat minimissä, ja laittaa kuvia ainoastaan jos sille on suurempi tarve tai poika on yksinkertaisesti aivan hillittömän näköinen. Eniten facebookissa raivostuttaa hyvin tarpeettoman "edestä,takaa, istuu, makaa"-kuvat joita jotkut sylkevät feediini päivittäin. Myös sairaista lapsista jaetut kuvat ovat ahdistavia.

Blogiin en aio pojasta laittaa tunnistettavia kuvia ollenkaan, koska en näe sille tarvetta blogin sisällön kannalta. Samahan se millainen se pikku mies ulkonäöltään on. Ei ole nimittäin äiteestäkään blogissa kuvaa.

 

ekoemo
ekoemo

Moneen muuhunkin ketjuun olen tätä jo kommentoinut, mutten malta olla kommentoimatta täälläkin:

Ymmärrän kuvia julkaisevienkin perusteluja, ja seuraan mieluusti paria mammablogia, joissa näkyy myös kuvia lapsista. Mutta seuraisin todennäköisesti ilmankin noita kuvia, sillä palstoissa kiinnostavat kirjoitustyyli ja aiheet.  Enkä itse en koe tarpeelliseksi tai luontevaksi (lapsi tosin vielä mahassa) julkaista kuvia lapsestani blogissa (korkeintaan tarkasti rajatusti, jolloin häntä ei tunnista). Ja olennaisin pointti minusta: vanhempien kuuluu suojella lapsen yksityisyyttä.

Jotkut kommentoivat tähän, että blogiyleisö ja -julkisuus on oikeasti pieniä. Pieniä suhteessa lööppijulkisuuteen, mutta minusta suuria suhteessa sukuun, leikkipuistoon, kouluun tai raitiovaunuun. Yleisöä ei ole mitenkään rajattu.

Vaikka blogikuvat ovatkin yleensä hyvän maun mukaisia ja hyväntuulisia, silti itse julkaisisin niitä vain kavereille ja suvulle rajatulla sivulla. Blogaus ja valokuvaaminen on kivoja harrastuksia, avoimuus ihailtava luonteenpiirre eivätkä netin vaarat välttämättä hirveitä tai suurimpia lapsen elämässä, mutta moni ei ehkä tajua netin laajuutta ja tietojen säilymistä siellä. Ja lapsen pitäisi saada päättää itse kuinka avoimesti hänestä laajalle yleisölle kerrotaan.

Toiset lastensa kuvia julkaisevista on vedonneet siihen, että virtuaalitodellisuus on tulevaisuutta ja lasta tulee mediakasvattaa, mutta mun mielestä netin hyödyllisyydestä tai vaaroista voi muillakin tavoilla kasvattaa. 

Aikuiset tekevät paljon valintoja lastensa puolesta enkä tiedä onko tämä nyt ollenkaan kriittisin, mutta tärkeä juttu pohtia!

Vierailija (Ei varmistettu)

En laita yhtä ainutta kuvaa lapsistani nettiin. Yksityisviestinä lähetin lähimmille ystäville facebookissa kuvan vastasyntyneestä. En myöskään julkaise mitään lapsijuttuja. Fb on vain minun omia juttujani varten ja nekin aika pinnallisia ja yleismaallisia. Järkkyä kun toiset jakaa koko elämänsä. Tapailen ystäviä ja sukulaisia usein livenä tai puhun puhelimessa ja silloin tulee turistua paljon kaikesta. Olen avoin ihminen, mutta en koe nettiä omaksi paikakseni juttujani kertoilla enkä edes halua, että ihmiset tietää mitä kaikkea puuhailen.

Kommentoi