Päivän kysymys: Milloin pyysit jonkun puhelinnumeroa - ja kuinka kävi?

Toimitus

Toinen jalka maassa -blogin Weetzie pohtii puhelinnumeron pyytämistä. Kuinka helposti annat numerosi tuntemattomalle - entä uskallatko itse sitä pyytää?

Weetzien tapauksessa puhelinnumeroiden vaihdossa ei tällä kertaa ollut onnellinen loppu, mutta toimituksen uteliaisuus heräsi aiheen suhteen.

Kerro,

miten ja milloin viimeksi pyysit jonkun kiinnostavan tyypin puhelinnumeroa?

 

Kuinka jutussa kävi? 

Vai oletko se tyyppi, joka vielä vuosien päästä harmittelee, kun et silloin kerran uskaltanut kysyä?

Kuvat Wikipedia 

Share

Kommentit

Teresita (Ei varmistettu)

Tästä on jo pari vuotta aikaa, mutta on toiminut kannustimena tähänkin päivään asti. Olin vaihdossa Skotlannissa ja näin ruokakaupassa syötävän hyvännäköisen miehen. Pari päivää myöhemmin näin miehen pubissa. Minulle aloitteen tekeminen oli siihen päivään asti ollut ylitsepääsemätön muuri. Silloin kuitenkin ajattelin, että eihän minulla ole menetettävää, koska kuitenkin muutan pian taas pois, enkä tulisi tähän mieheen enää törmäämään, minkä lisäksi jos en tekisi sitä nyt, tulisin katumaan. Niinpä marssin miehen luo, pamautin heti alkuun "onko sulla tyttöystävää" ja kun vastaus oli ei, pyysin numeroa. Vähän hämillään poikaparka oli, mutta antoi numeron ja myöhemmin samana iltana soitti minulle. Ei siitä mitään suurta rakkaustarinaa kehkeytynyt, mutta rutkasti rohkeutta kokeilla uudestaan kylläkin! Suosittelen

Toimitus
Toimitus

Mahtavaa, kiitos rohkaisevasta kommentistasi! Näinhän se on, että mitään ei kysymällä häviä, joten mikä siinä sitten on muka niin mahdottoman pelottavaa...

iidami
Bambino

2,5v. sitten, kun pyysin nykyisen poikaystäväni numeroa ;) oltiin jo ilta siinä hengailtu, etten kyllä ihan kylmiltään paukannut paikalle numeroa kyselemään.

Yleisesti ottaen olen aika nihkeä oman numeroni jakamisen suhteen, en antanut sitä kuin kiinnostaville tyypeille. Mieluummin kysyin sen toisen osapuolen numeroa, ja päätin sitten itse, otanko yhteyttä.

Tarinani ei kuulu kyllä tähän keskusteluun, mutta se kääntyi kuitenkin kuulumaan.

Kysyin uuden opiskelijaystäväni puhelinnumeroa, koska hän on juuri muuttanut vieraaseen kaupunkiin, jonka itse nyt jotenkin tunnen. Kuin vitsinä, tämä nainen käänsi kysymyksen minua vastaan ja kysyi, että "mitäs tehdään tänään?". Tajusin, että olin ehkä tiedostamattaan kysynyt puhelinnumeroa tavalla, joka saattoi ollakin jotain muuta. Onneksi kaikki päättyi hyvin, nauroimme ja hän totesi tuottavansa pettymyksen minulle (eli hän preferoi miehiä). Sanoin vain, että olen sitten mustasukkainen kun esittelet poikakaverisi. Siitä asti olemme olleet varsin hyvä taistelupari.  :)

Tee (Ei varmistettu)

Minä en ole ikinä pyytänyt kenenkään puhelinnumeroa. Ja se taitaa olla aika omituista? Ja koska en ole ikänä sellaista tehnyt, en yksinkertaisesti älyä missä tilanteissa sitä tulee kysyä. Olen muuttanut jonkin aikaa sitten uuteen ja vieraaseen kaupunkiin vailla mitään paikallisia kontakteja. Nyt olen pari kertaa sattumalta tavannut erään hauskan ihmisen, joka voisi hyvinkin olla ystävä-ainesta. En ole edes ajatellut pyytää numeroa, toivon vaan että törmäillään jatkossakin. Olen sattumaan luottava ihminen, näemmä.

Muistan hämärästi nuorempana antaneeni puhelinnumeroni parille tyypille. Todistettavasti ainakin toinen soitti, ehkä vastasinkin. Viisi vuotta yhteiseloa takana, joista puolet avioliitossa.

Kommentoi