Päivän kysymys: Mitä et ikinä ehdi hoitaa?

Toimitus

Kiirearjen keskellä mihinkään ei tunnu olevan aikaa: juurikasvu rehottaa, kun ei ehdi kampaajalle, kengän korko repsottaa, kun ei ehdi suutarille ja älkää edes antako minun aloittaa paasausta siitä, milloin viimeksi vastasin pankkivirkailijan ”tulisitko käymään meidän konttorissa juttelemassa näistä sun raha-asioista” -puheluun myöntävästi – pankin virka-ajat kun osuvat ikävästi yksiin työajan kanssa.

 

Ja kyllä, jos oma juurikasvu näyttäisi samalta kuin Heidi Klumin,
hiustenvärjäyslipsumisen voisi ehkä sietää.


Näiden lisäksi pitäisi vielä ehtiä huolehtia ihan oikeasti tärkeistä asioista, kuten omasta terveydestä. Siksipä harva lause lehdessä on ilahduttanut niin kuin tammikuun Trendissä Väestöliiton asiantuntijalääkäri Milla Halosen kommentti:

”Jos on perusterve eikä gynekologisia vaivoja ole, gynekologilla tulee käydä korkeintaan parin vuoden välein. Gynekologiset sairaudet eivät onneksi puhkea hetkessä.”

Sama väli riittää papa-kokeisiin. Gynelintsaaja kiittää.

Kerro, minkä asioiden hoitamiseen sinulla ei ikinä tunnu riittävän aikaa?


Kysyy Laura, joka sai roikkuneet hammaslääkärikäynnit hoidettua kerta laakista, kun kaksi viisaudenhammasta vedettiin lyhyessä ajassa.

Kuva: All Over Press

 

Share

Kommentit

Kaapeissa makaavien paperien läpikäynti. Siis se että laittaisi oikeasti tärkeät mappiin ja heittäisi turhat paperit menemään. Huippua olisi jos ne tärkeät saisi johonkin sellaseen järjestykseen että mikäli jotain tarvitsee sen oikeasti löytäisi. En tie onko tällä ajan kanssa mitään tekemistä, mutta uskottelen niin. Teen sen heti kun on aikaa. :D

mariiia
Catching Rainbows

Tällä hetkellä juurikin hammaslääkärissä käynti ja rokotusajan varaaminen. En ees muista koska oon ollu viimeksi hammaslääkärissä koska a) se pelottaa b) se maksaakin ja c) ei ole aikaa. :D

nansk

Samat hammaslääkäriongelmat mullakin! En uskalla, ehdi, tahdo, eikä ole varaa, mutta pitäisi :D

CougarWoman
CougarWoman

Pyykkien pesu. Kun ei ehdi niin ei ehdi. Positiivista asiassa on se, että parin viikon jälkeen päälle alkaa ilmestyä asukokonaisuuksia, jotka on kokonaan ehtinyt unohtaa. (Ja ei, en sentään ole vielä häämekossa mennyt töihin.) Pyykkäys sitten viimeistään siinä vaiheessa, kun puoliso alkaa valittaa että puhtaat kalsarit alkaa olla lopussa (n. kolmen viikon varasto). 

Tosi typerää venyttää tuota aina useilla viikoilla, kun sitten kaiken pyykkäämiseen yhdellä kertaa tuhrautuu aina koko päivä. Mutta kun ei "ehdi" (so. saa aikaiseksi). 

Toimitus
Toimitus

Häämekossa töihin – varmin merkki elämänhallinnan katoamisesta VAI silkkaa neroutta?

Valokuvien laittaminen kansioihin on roikkunut what-to-do-asioiden listallani nyt ainakin kaksi ja puoli vuotta. Kuvia on noin 200, ja olen vasta saanut kuvat järjesteltyä kirjekuoriin "elämänvaihettain" ( esim. lapsuusvuodet 0-6, lukiovuodet, vaihtovuosi). Pitäisi järjestää kuvat vielä tarkempaan järjestykseen ja ostaa kansiot. Ja ai jumankekka, että mä vihaan niitä valokuvaustarroja ja sitä roskan määrää mitä niistä tulee! Oon muuttanut valokuvakuoret kolmeen eri asuntoon, koska en koskaan jaksa. Ehkä sit kesälomalla...

heta margareta
Viinillä

oh shit, poikaystävän "mä järjestän ne ihan just" kuusi kenkäboksillista valokuvia on majailleet meidän makkarissa keskellä kulkuväylää nyt hmm. 7kk :DD

Innostuin laittamaan kuvia kansioihin. Luulin laittaneeni kaikki kuvat vauva-ajoista yläasteen loppuun paikalleen, mutta löysin äsken viitisenkymmentä lapsuuskuvaa laatikoiden kätköistä. Revin sitten kaikki laittamani kuvat irti. Aloitan uudestaan.. joskus toiste.

hanne_tasteofhoney

Voi apua. Tulin tänne kertomaan ylpeänä, kuinka mulla on jäänyt roikkumaan veitsien teroittaminen ja suutarivisiitti, mutta nyt näitä kommentteja lukiessa iskee pakokauhu! (Ne tuhat albumiin pääsyä odottavaa valokuvaa, paperien läpikäyminen, hammaslääkäri...) ahdistuin ja poistun :D

jermia
Itärajapakolainen

Jäykkäkouristusrokotteen ottaminen, kirpparipöydän varaaminen ja passin uusinta. 

FFFifi
Fitness Führer

Mitään! Ha haa!
Varsinkaan niitä kirottuja lappuja joita pitää palauttaa päiväkotiin ja kouluun.
Tai silittää. Pestä ikkunoita. Pyyhkiä pölyjä. Korjata tota joulukuusta pois tosta. Tajusitte varmaan :D

lalla a paris

Ennen kaikkea talvisin, miksi? :D

lalla a paris

Hahhah, toi on kyllä totta :D Pari kertaa olen jossain liikuntasalin kirkkassa valossa vähän kyseenalaistanut laiskuuttani, mutta toisaalta kun on kohtuullisen vaaleakarvainen niin so what. :DD #laiskuus 

heta margareta
Viinillä

No ehkä sellanen rutiini mikä mahtuu kaikkien muiden naisten paitsi mun elämään niin kynsien lakkaaminen ja niistä huolta pitäminen. Miten kukaan ehtii ikinä lakata kynsiä? Miten elää siten, että kynsilakat kestävät pidempään nätteinä kuin 12h? 

CougarWoman
CougarWoman

Tuon takia mulla on nykyään akryylikynnet. Sekä sormissa ETTÄ varpaissa... 0_o

heta margareta
Viinillä

Miten sä ehdit sinne salonkiin? Multa kesti kaks viikkoa, että sain käytyä ostamassa sukkia. Mun kaikki teepaidat ja alusvaatteet ja suurin osa treenivaatteista on mustia, että ne on mahdollisimman tehokas pestä. Mun kaks vuotta kestänyt hiusprojektikin on tähdännyt tähän pisteeseen, että tukka pysyy kuosissa raidoittamalla ja leikkaamalla 3kk välein. Hieronnassa pitäis käydä, mutta ehdin ööö en koskaan.

CougarWoman
CougarWoman

Heh, mulla on "diili" (kuten mun vakikampaajankin kanssa), että saan tulla hänen virallisten aukioloaikojensa jälkeen. Eli suoraan töistä... 

Kynsien lakkailulle mulla on aikaa aina :D Olohuoneen matto on likainen kun jäi kesällä pesemättä ja ei ole saatu aikaseksi pestä sitä tuolla pesutuvassa. Huomenna tosin olis aikaa kun on pyykkivuorokin...

FFFifi
Fitness Führer

Kyllä ne lakata ehtii, mutta sitä lakkaa ei ehdi poistaa. Paitsi nyt mulla on semmoinen purkki mihin törkätään sormi, se on helppo ja nopea.
Mulla tää menee niin että lakkaan> lakka pysyy kunnossa 4 tuntia > rönttäinen lakka pysyy kynsissä 4 viikkoa.

Hetti
Hettinen

Tiskausta. Ei vaan ole aikaa sellaiselle ;)

Emilia M

Kenkien plankkaus. Vaatteiden käsin peseminen - hienoimpia silkkihepeniä ei uskalla laittaa koneeseen. Hammaslangan käyttö - mulla on niin ahtaat hammasvälit, että toimitukseen menee vartti!

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Ikkunanpesu! Ja projekti "uudet verhot keittiöön" on kestänyt vaivaiset kolme vuotta. Ehkä tässä... joo...

Toimitus
Toimitus

Tommoset verhoprojektin kaltaiset on pahoja, kun ne on koko ajan näkyvillä. Plankkaamattomat kengät voi tunkea kaappiin ja ryijysääret piilottaa housujen alle, mutta aina kun menee keittiöön, verhot hyökkii silmille. Nimim. Kokemusta on. :)

phocahispida

Ikkunoiden pesu. Ollaan ratkaistu ongelma ulkoistamalla; Miehen sisko on antanut meille itsesuorittamansa ikkunanpesun yhteiseksi joululahjaksi kolmena vuonna putkeen. Parasta. <3

Nata - White Trash Disease

postiin! sinne ei ehdi ikinä. vähä sama ku pankki. alan tilaamaan nyt KAIKEN duuniin.

jep (Ei varmistettu)

Niinpä! Ja nyt ne vielä mainostaa itseään että "Posti tekee verkkokaupan asiakkaista tyytyväisiä". Siis mistä kohtaa? Olemalla auki vain normaalien työaikojen puitteissa niin että joka toinen paketti ehtii lähteä jo takaisin lähettäjälle ennen kuin minä ehdin niitä noutamaan? LähiSiwasta (auki klo 00.00 asti joka päivä) nouto FTW!

Adie (Ei varmistettu)

Minulla loppui kynsienhuolto-ongelmat, kun allergisoiduin kynsilakoille. Aika moni asia on kuitenkin, onneksi, itse valittu "ruuhka". Se vaan ärsyttää, että arkistoin selkeästi ja tehokkaasti kaikenlaisia tositteita ja papereita töissä (tosin toisinaan "arkistoitavaksi myöhemmin" -lokeroon), mutta kotona selvät paperit päätyvät vaan lojumaan lukemattomien ja luettujen lehtien ja postien läjään.

Merenwen
Destination Maryland

Tärkeiden tiedostojen ja valokuvien varmuuskopiointi. Kone siitä huusi jo pitkään ja nyt asia monimutkaistui kertaheitolla kun hankin uuden koneen (vanha lauloi hallelujaa jo pidemmän aikaa, joten päätin hankkia uuden ENNEN kun vanha räjähtää) ja nyt pitäisi sekä kopioida tärkeitä asioita vanhalta koneelta erilliselle muistille sekä siirtää tarpeellisia tiedostoja uudelle koneelle. Joo, ehkä sitten joskus....:D

Kommentoi