Päivän kysymys: Onko iso ikäero parisuhteessa ongelma?

Toimitus

Näyttelijä Susan Sarandon, 67, seurustelee Jonathan Bricklinin, 37, kanssa.

Eilen ilmestyneessä lokakuun Trendissä toimittaja Emmi Laukkanen pohtii, onko ikäero parisuhteessa ongelma. Ahdistaako vanhempaa osapuolta katsella, kun nuorempi kipuilee asioiden kanssa, joita itse poti vuosikymmen aiemmin? Tai tuntuuko nuoremmasta tylsältä kuunnella, kun vanhempi puolisko puhuu teini-ikäisten lastensa kouluhuolista, kun itse ei vielä edes mieti lastenhankintaa?

"Minä uskon, että ikäeron merkitys parisuhteissa vähenee yhteiskunnan muuttuessa. Kun parisuhteissa on yhä vähemmän kyse taloudellisesta vallasta, voidaan pian lopettaa sekä puumista että numeroista puhuminen", Emmi Laukkanen kirjoittaa.

Mitä mieltä olette: voiko ikäero parisuhteessa koitua ongelmaksi?

Kysyy Laura, joka on seurustellut sekä itseään nuorempien ja vanhempien että samanikäisten tyyppien kanssa.

Kuva: AOP.

Share

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Susanilla on Nörttipoika :D

En itse ole kokenut ikäeroa (kumpaankaan suuntaan) koskaan ongelmaksi - jossain vaiheessa sitä ei edes huomaa että toinen on nuorempi/vanhempi kuin mitä itse on.

Mikä tosiaan sen sijaan voi muodostua ongelmaksi, ovat eri elämäntilanteet (jotka siis eivät välttämättä mene "odotetulla" tavalla, mitä parisuhteen ikäjakaumaan tulee); tiedänpä tapauksen, jossa kolmekymppinen nainen seurusteli itseään kymmenen vuotta nuoremman miehen kanssa. Mies oli ammattiin valmistautunut, tienasi hyvin. Nainen oli juuri aloittanut opintonsa uudelleen.

Suhde kaatui siihen, että mies halusi vakiintua (so. oma talo, naimisiin, lapsia) ja nainen halusi vielä viettää railakasta opiskelijaelämää vailla huolta huomisesta.

Toimitus
Toimitus

Totta, yhteiskunnan muuttuminen, johon Trendin jutussakin viitattiin, vaikuttaa varmasti juuri tuohon, että elämäntilanteiden side ikäkausiin löyhentyy ja muuttuu.

riikamari (Ei varmistettu)

Olen kihloissa ja avoliitossa itseäni 11 v nuoremman miehen kanssa. (46v/35v) Miten tähän on päädytty? Ei käsitystäkään :-D Minä, joka nuorempana seurustelin vain reilusti vanhempien miesten kanssa omanikäisten ollessa niin lapsellisia. Ja minä, joka perustin perheen samanikäisen miehen kanssa.

Olin ollut leskenä jo jonkin aikaa, kun tapasin ravintolassa ison kaveriporukan illanvietossa nykyisen mieheni ja se oli ah, niin klassista rakkautta ensi silmäyksellä. Miehen iän kuultuani järkeni yritti selitellä jotain takaraivossa, mutta kun miehen mielestä ikäeromme ei merkinnyt mitään, päätin minäkin antaa palaa.

Ja tässä sitä nyt ollaan 3 v myöhemmin: maksamme yhteistä asuntolainaa, mies tulee älyttömän hyvin juttuun teini-ikäisten lasteni kanssa, rakkaus on syventynyt ja kaikkien mielestä me olemme varsinaiset naimanaamat :-D Nautin siitä, että mies osaa puhua teineille heidän kieltään ja uskaltaa pitää myös kuria. Toki ikäero myös mietityttää: miten se näkyy ulospäin esim. 10 v päästä? Ahdistunko alati painuvista silmäluomista, turvaudunko kauneuskirurgiaan?

Toistaiseksi ainoa, missä ikäeron huomaa on se, että toinen ei ole elänyt kultaista kasaria vaan syntynyt silloin :-D Ai niin ja se, että toinen on paukuttanut pleikkaa silloin kun itse on aloittanut opiskelut :-D

Toimitus
Toimitus

<3 <3 <3

Seregi
Sekaisin Seregistä

Toi ikäero juttu on häirinnyt lähinnä tuollaisissa popkulttuuri ja tekniikka-asioissa. Viittaanpa tässä isoveljeeni, jotka katsoivat aikanaan Veli puolikuuta, kun minä taas räkätin Vintiöille ja Studio Julmahuville. Heidän jo pilettäessään baareiss ym. minä aloittelin esikoulua.

Hollie (Ei varmistettu)

Koska mulle on jonkin verran kertynyt kokemusta aiheesta, voin tiivistää mielipiteeni seuraavasti: iso ikäero ei välttämättä ole ongelma, mutta toki se voi myös olla sellainen tai sitten siitä voi suhteen myötä tulla kompastuskivi.

Olin itse kesään saakka parisuhteessa itseäni 18 vuotta vanhemman miehen kanssa. Erotessamme olin 29, hän kuukautta vaille 47. Aluksi en nähnyt asiassa mitään ongelmaa: mies oli ihana, kaikki oli hattaraa. Ikä oli siinä pikkuseikka.

Pakko myöntää, että suhteen aikana välillä mua huoletti se, että jos suhteemme olisi jatkunut vanhuuteen saakka, olisin todennäköisesti joutunut elämään aika pitkään ilman häntä. Toki olisi voinut olla niin, että itse olisin heittänyt lusikan nurkkaan ensin, eikä elämästä muutenkaan aina tietenkään tiedä, mutta todennäköisyydet olisivat olleet pitkää yhteistä elämää vastaan. Missään tapauksessa emme olisi olleet yhdessä ysikymppisinä vanhainkodissa.

Ne asiat, jotka lopulta johtivat eroon, olivat tietysti henkilöistä riippuvia - en tietenkään tarkoita, että ikäerollisissa suhteissa aina kävisi huonosti. Ikäero - tai miehen asenne ikääni kohtaan - oli kuitenkin yksi suhdetta hiertäneistä seikoista. Ei ollut kovin mukavaa tulla väheksytyksi mielipiteineen vain siksi, että "kyllä säkin joskus ymmärrät" (kun olet 20 vuotta vanhempi). Lisäksi mies oli oman elämänsä varrella ehtinyt kasvaa niin kyyniseksi, että ei ollut valmis tekemään asioita suhteen eteen, koska "kaikki menee kuitenkin pieleen ja sitten erotaan, koska aina ennenkin on käynyt niin". Surullisinta oli, että tuosta miehen asenteesta tuli lopulta eräänlainen itseään toteuttava ennustus. Tuli ero, koska "vanha koira ei opi uusia temppuja" (ts. mies koki, että asioiden jakaminen parisuhteessa ei ollut hänen juttunsa, koska hän oli niin jumiutunut erakkomaisiin tapoihinsa).

Tästä kaikesta jotain oppineena voisin sanoa, että suhteissa, joissa ikäeroa on, asiaa ei kannata lakaista maton alle, vaan siitä kannattaa keskustella ja miettiä, millä tavoin eletty elämä vaikuttaa kumpaankin ja asenteisiin parisuhdetta kohtaan. Ja vaikka suhteen alussa saattaisikin näyttää siltä, että ikä on vain numero, ei se sitä välttämättä pitemmän päälle ole. Kannattaa siis miettiä ihan vakavasti sitäkin, millaiseen tulevaisuuteen on toisen kanssa valmis. Viisikymppinen on 20 vuoden päästä seitsemänkymppinen eläkeläinen, mutta kolmekymppinen vasta itse viittäkymppiä kolisteleva ja vielä pitkään työelämässä...

Toimitus
Toimitus

Todella hienosti tiivistetty. Kiitos. <3

Jane C.

Iso ikäero on ongelma, jos siitä tekee ongelman - näin karkeasti yleistäen :D

Hollie (Ei varmistettu)

Tuossa yllä kommentoin jo omaa kokemustani ikäerollisesta parisuhteesta, ja olen siksi hieman eri mieltä tästä yleistyksestä.

Uskon, että tämä pitää paikkansa "pienissä" (suunnilleen ja alle 10 vuoden) ikäeroissa. Niillä ei varmasti ole mitään vaikutusta parisuhteeseen, jos niistä ei itse tee ongelmaa. Tämä on varmasti totta myös, jos suhde kestää maksimissaan muutaman vuoden tai jos suhteen ongelmat liikkuvat tasolla "katsoimme niin erilaisia ohjelmia lapsena".

Kuitenkin pidemmän päälle ikäerolla on väistämättä vaikutusta, jos parisuhteen on tarkoitus kestää elämän loppuun saakka. Eläkeikä koittaa huomattavan eri aikaan, kysymykset perheen perustamisesta ja elämän muista realiteeteista osuvat eri saumoihin. Eri aikaan eletty vanhuus herättää kysymyksen omaishoitajuudesta ym. Joskus näistä kysymyksistä päästään yli vailla vaikeuksia, mutta itse tiivistäisin asian ennemmin niin, että ikäerosta johtuvat ongelmat kasvavat, jos noita asioita ei pohdi etukäteen. Pohdittavia ja ratkaistavia asioita isoon, vaikka nyt parinkymmenen vuoden, ikäeroon kuitenkin väistämättä liittyy.

Jane C.

Tietysti asioita täytyy yhdessä miettiä, mutta se ei tarkoita sitä, että ne ovat ongelmia. Pelisäännöt täytyy vain tehdä selviksi, tyylillä "mä en sitten ala omaishoitajaksi". Jos siinä parisuhteessa näkee vain sen ikäeron, niin silloin se on tehty ongelmaksi.

Hollie (Ei varmistettu)

Ei tarkoitakaan, mutta ilman muuta ison ikäeron parisuhteeseen liittyy sellaisia haasteita, joita ikäerottomissa suhteissa ei ole. Tämän tiedän oman kokemukseni perusteella. Suurin ikäero omissa suhteissani on ollut tuo 18 vuotta, eikä kumpikaan meistä - tietenkään - nähnyt parisuhteessa pelkkää ikäeroa. Jos niin olisi ollut, tuskin olisimme suhteeseen alkaneetkaan. Mutta ikäero toi mukanaan erilaisia kysymyksiä, jotka eivät johtuneet pelkästään ikiemme välisestä välimatkasta, mutta jotka linkittyivät siihen ja jotka vaikuttivat siihen, että erosimme.

Ja juuri sen vuoksi ikäeroon liittyvistä haasteista ja kompastuskivistä täytyy puhua, jotta suhde onnistuisi. Mutta jos koko asian sivuuttaa, voi varmasti odottaa tulevaisuudelta entistä isompia haasteita, joita ei rakastumisen huumassa huomaa / halua huomata.

Jane C.

Tietty isomman ikäeron parisuhteissa on asioita, joita ei tarvitse pohtia ikäerottomissa suhteissa. Ongelmista täytyy puhua ja niitä täytyy ihan aktiivisesti ratkoa, lähteä ulos omalta mukavuusalueeltaan.

Aika monet kuitenkin tuomitsee ison ikäeron parisuhteet ihan suoralta kädeltä ajatellen jo lähtökohtaisesti, että se iso ikäero on ihan mahdoton juttu, ei tuu koskaan onnistumaan. Ison ikäeronkin parisuhde voi onnistua, jos ongelmia pohditaan yhdessä: ison ikäeron parisuhde ei tule onnistumaan, jos koko parisuhde alkaa pyöriä sen ison ikäeron ympärillä - olettaen tietysti, että henkilökemiat pelaa yhteen ja molemmilla suht samanlainen elämänkatsomus. Ihan niinkuin ikäerottomissakin suhteissa.

What else is there?

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio on mun mielestä hyvä esimerkki että voi :)

 Voisin periaatteessa ottaa koska vaan yhden tuntemani 45-vuotiaan miehen, ihan jumalattoman karismaattinen ja puoleensavetävä tyyppi, mutta luulen että tuntuisi liian hankalalta yhdistää kaveriporukoita ja perhekuvioita keskenään. Lapsiakin haluan joskus mutta en ihan vielä, enkä haluaisi heille nopeasti vanhenevaa isää. Mun kohdalle siis ei ainakaan noin isoa ikäeroa kiitos!

 

quiero (Ei varmistettu)

Minulla ja miesystävälläni on 15 vuotta ikäeroa. Minä olen päälle parikymppinen opiskelijatyttö, mies lähemmäs nelikymppinen korkeasti koulutettu mies, joka menestyy urallaan ja tienaa hyvin. Jotkut ovat ajatelleet onko tässä kyse sugardaddy-suhteesta tai olenko miehelle vain trophy wife, kun nuorta ja nättiä tyttöystävää on kiva esitellä. Olen opetellut puolustamaan suhdettamme epäilijöiltä. Mutta kun ihmiset näkevät meidät yhdessä, ei kukaan epäile enää. Meillä on täysin samanlainen huumorintaju ja ikäerostamme huolimatta mies arvostaa mielipiteitäni. Pidämme kummatkin väittelemisestä ja siitä, että toinen osapuoli haastaa toista älyllisesti. Henkisesti olemme samalla tasolla: minä olen aina ollut vanha sielu ja mies on hyvin nuorekas.

Ikäeromme on ollut minulle kuitenkin pitkään kriisi. En aluksi tajunnut kuinka vanha mies onkaan ja saatuani selville sen olin eroamassa. Sitten aloin miettimään eläkeasioita, hänen vanhenemistaan ja kuolemaansa. Seksuaalisena ihmisenä mietin myös miten petipuuhat toimivat myöhemmin. Kuitenkin tulin siihen tulokseen, että meillä on luultavasti monta kymmentä ihanaa yhteistä vuotta edessämme. Jotkut löytävät sielunkumppaninsa vasta eläkkeellä, minä olen löytänyt hänet nyt. Aina ei rakastuminen mene niin kuin alunperin ajatteli.

tossavainen (Ei varmistettu)

Samaistun quieron kommenttiin! Minä olen myös vähän päälle parikymppinen opiskelija ja miesystäväni minua 14 vuotta vanhempi. Ikäero ei mielestäni näy suhteessamme juuri mitenkään. Aluksi ikäero mietitytti meitä molempia paljon, mutta päätimme katsoa voiko tästä tulla mitään ja nyt on reilu kaksi vuotta kulunut. Olen sinut ikäeromme kanssa, mutta silti edelleen jatkuvasti pelkään muiden mielipiteitä. Tiedän, on tyhmää ajatella mitä muut ajattelee. Olen aina ollut tällainen, aina miettinyt, mitä muut minusta ajattelee. Minun perheessäni välit toisiimme eivät ole kovinkaan lämpimät. Ollessani lapsi, tapahtui perheemme elämässä paljon. Tällä hetkellä välit vanhempiini ovat ok, emme ole riidoissa, mutta välit ovat aika etäiset, vaikka viikottain käyn heidän luonaan. En ole uskaltanut kertoa vanhemmilleni seurustelevani itseäni 14 vuotta vanhemman miehen kanssa, sillä tiedän, että heistä se olisi sopimatonta. Erityisesti pelkään isäni reaktiota... Pelkään, että menettäisin vanhempani.
Muuten parisuhteemme toimii, eikä se mielestäni poikkea pienemmän ikäeron omaavien parisuhteista. Olen aina kokenut olevani erillainen kuin ikätoverini ja minua myös yleensä luullaan ikäistäni vanhemmaksi. Tulen yleensä paremmin juttuun itseäni vanhempien kanssa ja minusta tuntuu, että ajatusmaailmani ei ole samanlainen kuin esim. muiden ikäisteni opiskelukavereisen kanssa.

honeychile

Sanoisin, että kyllä ja ei. Nuoruudessa tuli joskus seurusteltua huomattavalla ikäerolla, olin silloin itse parikymppinen ja mies pitkälti yli kolmenkymmenen. Eikä se suhde siihen kaatunut, suoranaisesti, mutta tavallaan ehkä. Koska jossain kohti minä aloin aikuistua, mutta mies ei. Ja tavallaan se oli siihen meidän suhteeseen alunperin johtanutkin, sillä ei kai kukaan 18-vuotias nyt kovin kypsää seuraa ole (tai siis omasta mielestäni siihen aikaan olin äärettömän aikuinen ja elimme kypsää ja tasapainoista parisuhde-elämää - vähänpä tiesin :D ) ja jos sellainen yli kolmekymppistä viehättää niin on ehkä itsekin ikuisesti nuori mieleltään? Näin meillä ainakin kävi. 

Kommentoi