Päivän kysymys: Saako seurustelu muuttaa ihmistä?

Toimitus

Kaukaisimmalle rannalle -blogissa pohditaan, kuinka paljon seurustelu muuttaa ihmistä.

"Vilma oli se, jonka suusta tulevat jutut saivat ronskeimmat miehetkin punastelemaan. Vilma oli se, joka pienestä koostaan huolimatta joi pöydän alle porukan kookkaimman miehenkin.

Nyt Vilma pyörittelee silmiään, kun me muut hassuttelemme, ja toitottaa, kuinka paljon mukavampaa on, kun ei tarvitse juoda niin paljoa."

Parisuhde muuttaa meitä väistämättä – muutummehan elämän aikana muutenkin. Pienet muutokset ovat tietenkin luonnollisia ja usein väistämättömiä, mutta mikä neuvoksi, jos parisuhde tekeekin toisesta täysin uuden ihmisen? Voiko ystävälle sanoa, jos tämä on muuttunut entisen itsensä vastakohdaksi?

Käy kommentoimassa ja lue Kaukaisimmalle rannalle -blogin juttu täällä.

Kuva: A-lehtien kuvatoimitus

Share

Kommentit

Katri L. (Ei varmistettu)

Itseäni parisuhde on muuttanut, mutta vain hyvällä tavalla. Poikaystäväni on opettanut minulle, ettei tarvitse olla kiltti ihan jokaiselle ihan jokaisena päivänä ja että ihmisten pitäisi arvostaa minua. Muutenkin hänen avullaan olen parantanut itseluottamustani ja omillaankin pärjäämistä, sillä erosimme hetkeksi. Poikaystäväni on tehnyt minusta vahvemman ihmisen, ja se on vain hyvä asia. Eri asia olisi se, jos toinen alkaisi parisuhteessa tietoisesti muuttamaan toista erilaiseksi, sellaiseen en koskaan lähtisi. Mutta uskoisin, että oikeanlaisen ihmisen kanssa sitä muuttuu vain enemmän omaksi itsekseen, kuten minulle on käynyt.

Muutaman ystävän kohdalla olen huomannut liian suuren muutoksen. Yht'äkkiä entinen lempimusiikki onkin ihan huonoa ja entinen vaatetyyli on jotain ihan kamalaa. Toki ihminen muuttuu, mutta kun muutos tapahtuu samaan aikaan kun kumppani tulee kuvioihin, se ei taida johtua itsestä.

Myös se, että luonteeseen ennen kuuluneet pirteet sekä tavat toimia muuttuvat suuresti ärsyttää minua. Miksi pitää mukautua niin paljon, että muuttuu eri ihmiseksi piilottaakseen huonommat puolensa?

Olen toki itsekin muuttunut suhteissa, enkä aina parempaan, mutta en mielestäni radikaalisti. Tottakai toinen ihminen vaikuttaa jotenkin, jos hänen kanssaan viettää päivittäin aikaansa.

CougarWoman
CougarWoman

Omasta mielestäni - vaikkakin ihminen tietysti kasvaa persoonana koko elämänsä läpi - siinä vaiheessa, kun aidosta lihansyöjästä tuleekin yllättäen vege, tai jos muututaan bilehileestä sohvanpohjalla patalappuja virkkaavaksi kotikissaksi, "vika" on (uudessa) suhteessa. Suhteen toinen osapuoli on dominoivampi ja selkeästi paheksuu joitain seurustelukumppanin luonteenpiirteitä, joita sitten yritetään karsia pois harmonisen yhteiselon toivossa. On yllättävän vaikeaa löytää joku, jonka kanssa voi oikeasti olla oma itsensä. 

Omalla kohdallani täytyy sanoa, että kuten Katri L:n tapauksessa, myös minun puolisoni on tehnyt minut vahvemmaksi; opetti sanomaan "ei" mikäli ei kiinnosta, ja olemaan välittämättä muitten ihmisten mielipiteistä. Opetti ajattelemaan itsekkäämmin; että joskus omat tarpeet on nostettava muiden ihmisten tarpeitten edelle.

Ironista kyllä, avasi samalla Pandoran lippaan. 

Vierailija (Ei varmistettu)

En oo koskaan ymmärtänyt tuota ajatusta, ettei ihminen saisi muuttua tai AINAKAAN parisuhteen takia. Parikymppisenä solmittuja ystävyyssuhteita varoen ja varjellenko tässä pitäisi elää? Kyllä useimman ihmisen pääihmissuhde elämässä on luultavasti oma kumppani, jonka mukana varmasti muututaan ja kasvetaan - mutta varmasti olisi jollain tavalla muututtu ja kasvetty ilmankin. Mikään, toistan ihan oikeasti että ei mikään, ole karmivampaa kuin ihminen joka ei muutu tai muuta mieltään mistään ja suhtautuu kaikkeen ihan samalla tavalla kuin kymmenen vuotta aikaisemminkin. Ystävyyssuhteissa on opittava suvaitsemaan sitä tosiasiaa, että ystävä ei ole vain sinua varten eivätkä asiat säily elämässä muuttumattomina. Päinvastoin hyvän ystävän olisi arvostettava ystäväänsä muutoksista ja kasvamisesta huolimatta - siis jos yhteistä maaperää tuntuu vielä riittävän. Eihän kaikki ystävyyssuhteet oo edes tarkoitettu kestämään koko loppuelmäää, jos ei enää ole mitään yhteistä. Tuntuu että ihmiset elää vieläkin jonkin Sinkkuelämästä opitun "ystävät on kaikki" -mantran mukaan, eikä kukaan saa tehdä henkilökohtaisia päätöksiä tai muuttaa elämässään mitään, jos se voi häiritä kanalauman yhteiseloa. Mitä helvettiä. Oon huomannut, että mun parhaat ystävät on kestäneet mun kaikki muutokset, ja minä niiden. Ollaan vaan opeteltu uusi tapa olla, tunnusteltu ja kuulosteltu ja kunnioitettu toisiaan. Jotkut muut ovat jääneet matkan varrelle - ja muistivat varmasti sitä ennen aina napista, kuinka "olen muttunut". Useimmiten nämä ihmiset itse eivät muutu. Eivätkä usein ole parisuhteessa, ainakaan kovin pitkään. Eivätkä suvaitse toisissa ihmisissä oikeastaan mitään sellaista, mikä ei käy yksi yhteen omien mielipiteiden ja käsitysten kanssa. Toikin alkoholiesimerkki on niin typerä: onko ihmisen myrkytettävä itseään ehdoin tahdoin alkoholilla vai jotain ystävyyssuhteen riemua ylläpitääkseen? Koska niin tehtiin silloin kun oltiin kaikki 22-v? Että en saa ajatella omaa terveyttäni tai tehdä omia valintojani, koska oisin silloin liiaksi "muuttunut parisuhteen takia"? Vai oisko niin, että tässäkin ois tuo tyyppi ite voinut miettiä, onko tässä mun juomisessa jotain niin yleismaallisen hienoa, että sen takia pitää jopa närkästyä omaan, 'vääränlaiseen' ystäväänsä.

Tottakai ihmisen elämän usein tärkein ihmissuhde muuttaa ja muokkaa ihmistä, ja tottakai väkisinkin nuoruuden ystävät jäävät ikään kuin toiselle sihalle. Niin on tapahtunut aina maailman historiassa. Mutta se ei tarkoita, etteikö niitä ystäviään arvoistaisi loputtomasti, jotka arvostavat sinua eivätkä kritisoi valintojasi. Ja etteikö niitä haluaisi säilyttää.

CougarWoman
CougarWoman

Anteeksi - tiedän että olet tosissasi - mutta en voinut kuin nauraa; väistämättä tuli mieleen: se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa *tirsk*. Elä toki suutu ;) 

Onhan tuossa pointtia, ja varsinkin parikymppisenä on toki ihan eri ihminen kuin vaikkapa melkein nelikymppisenä. Mutta omalla kasvamisella ja kumppanin takia (vastoin tahtoaan) muuttumisella on vissi ero. 

Mulla on jo ystäviä, jotka olen tuntenut yli 30 vuotta. Parhaan ystäväni olen tuntenut lukiosta asti (siis siitäkin jo 21 vuotta - APUA), ja juuri viime viikonloppuna tavatessamme huomasimme, ettemme ole muuttuneet yhtään. Siis suhteessa toisiimme. Molemmat toki menneet naimisiin, asuneet erinäisiä jaksoja ulkomailla, vaihtaneet duunia satakyt kertaa, lapsiakin pyöräytetty maailmaan (hänen, ei minun toimesta). Tapaamme toisiamme ehkä kerran vuodessa hyvällä tsägällä - ja siinä välissä elämme omaa arkeamme - ja siltikin voimme aloittaa siitä, mihin edellisellä kerralla jäimme. 

Mutta tunnen myös naisia, jotka ovat muuttuneet. Kun entisestä rämäpäästä on tullut arka hissukka, joka ei uskalla olla poissa kotoa tuntia pidempään ettei puoliso hermostu. Joka kotonansa kahvilla istuessamme sävähtää kovaäänistä nauruani - hys hys ettei puoliso herää. Kun kahvikupit tiskataan saman tien ettei ole sotkuista. 

Ja yleensä nämä ovat sitten naisia, jotka 'kompastuvat rappusissa' ja 'kävelevät keittiökaapin kulmaan'. 

Tällä haluan sanoa, että joskus on ihan hyvä uskaltaa kritisoida, uskaltaa kysyä että miten menee, miksi olet muuttunut... 

Vierailija (Ei varmistettu)

Vielä tolle mun edellistä kommenttia edeltävälle: Ehkä ihmiset käy ulkona ystävien kanssa osin myös siksi että A) ne on nuoria ja niitä huvittaa tehdä sellasta enemmän kuin sitten vanhempana B) toinen ihminen muokkaa sun ideoita ja toisinpäin, kun puhutaan ja keskustellaan, koska ihminen ei oo mikään valmiiksi veistetty patsas ja C) siellä baareissa ja ylipäätään ulkona käydään nuorempana usein juurikin etsimässä kumppania parisuhteeseen. On täysin loogista, että kun se seksuaalinen jännite jokaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa katoaa ja voi panna ihan hyvin kotonakin, ei välttämättä tee mieli lähteä kavereiden kanssa baariin.

Kyllä mun oma kasvissyönti on ehdottomasti vaikuttanut myös mun poikaystävän valintoihin. Tottakai. Jos eletään ja jaetaan päivittäin kaikki yhdessä vuosien ajan, voi toinen ihan itsenäisesti alkaa ajatella, että hei ehkä tossa on pointti. Pitäiskö pitää itsepäisesti kiinni vaikka lihansyönnistään vaan siksi, ettei näyttäis muuttuneensa? Tässä on taas kaiken ydin se, ketä varten elämääsi elät: omaa itseäsi (ja jotain yleistä hyvän ihannetta tms) vartenko, vaiko varjellaksesi ystäviesi ja muiden ihmisten mielipidettä susta.

CougarWoman
CougarWoman

"On täysin loogista, että kun se seksuaalinen jännite jokaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa katoaa ja voi panna ihan hyvin kotonakin, ei välttämättä tee mieli lähteä kavereiden kanssa baariin."

Eli siis et koskaan käynyt baarissa vain, koska halusit viettää aikaa kavereittesi kanssa? Että he ikäänkuin vain olivat völjyssä sillä aikaa kun sinä metsästit seuraavaa petikumppania? ;) 

...Ei se seksuaalinen jännite vastakkaiseen sukupuoleen muuten mihinkään katoa, uskallan väittää. Se vain tukahdutetaan suhteen alussa. 

Vierailija (Ei varmistettu)

^^Okei luin ton alkuperäisen merkinnän ja piti tulla korjaamaan tuohtumistani sen verran, että kyllähän Vilmassakin on melkoisesti vikaa ;)

Kommentoi