Päivän kysymys: Shoppailetko mieluummin netissä vai kaupassa?

Toimitus

Viimeistään Hulluilla Päivillä kyynärpäätaktiikalla edetessä ajatus nousee mieleen: kuka haluaa ahtautua väentungokseen, kun ostokset voisi hoitaa kätevästi kotisohvalta käsin netissä?

Verkkoshoppailu on todellakin nosteessa: noin puolet 15−30-vuotiasta suosii verkossa ostamista, kertoo tänä vuonna tehty Kansallinen Nuorisotutkimus. Verkossa shoppaileminen on paitsi helppoa, myös monipuolista: haluamansa tuotteen voi löytää usein edullisemmin, kun tarjolla on myös ulkomaisten nettikauppojen valikoima.

Etenkin ruoan verkkokauppa on alkanut kiinnostaa suomalaisia viime vuosina yhä enemmän. Nettiruokakaupat ja kotiinkuljetus ovat kiireisen lapsiperheen pelastus, sillä kaupassa käyminen haukkaa paljon aikaa arjesta. Käytännössä netistä voi ostaa nykyään mitä tahansa, oli kyse sitten vaatteista, kirjoista, sisustustavaroista, matkoista tai palveluista.

Mitä mieltä te lilyläiset olette: shoppailetteko mieluummin netissä vai kaupassa?

Teksti: Hanna, joka on shoppailee silloin tällöin netissä, mutta jalkautuu mieluusti etenkin pieniin putiikkeihin tasaisin väliajoin.

Kuva: All Over Press

 

 

Share

Kommentit

Nella
Nellancholia

Vaatteet ja meikit ostan aina kaupassa. On kivampi kokeilla kaiken ostettavan sopivuus etukäteen ilman postitushässäkkää ja odottelua. Myös muiden tavaroiden ostaminen on kivempaa kaupassa, koska voi pidellä kaikkea käsissään ja saada paremman kuvan materiaaleista. Haluan myös aina valita kappaleen, joka on varmasti mulle itselleni mieleisessä kunnossa (en pidä naarmuista, kolhituista kulmista jne.).

Katson kuitenkin aina nettikaupasta valikoimaa ja, jos mahdollista, tiettyjen tuotteiden saatavuutta tietyissä myyntipisteissä välttääkseni hukkareissuja. Suuressa kaupungissa on parempi mennä suoraan oikeaan paikkaan tietäen mitä etsii tai mikä kiinnostaa, eikä harhailla vailla päämäärää etsimässä "jotain". Alustava tutkimus tehdään siis aina netissä ja lopullinen ostopäätös kaupassa.

empuska

Kaupasta jos mahdollista. Mä en vaan jotenkin tykkää, miten netissä se kulutushysteria kasvaa helpommin kuin kaupassa käydessä.

Lustu

Ruuan ostan vielä ihan tavallisesta lähikaupasta, mutta vaatteet ja kosmetiikan netistä. Käytän luonnonkosmetiikkaa ja sitä ei kotikaupungistani löydy paikanpäältä. Vaatteiden ostaminen netistä on minulle helpompaa, koska turhaudun helposti kaupassa pyörimiseen kun en löydä mitä haluan. Netissä voin kätevästi klikkailla vaatimukseni ja sopiva tuote joko löytyy tai ei ole olemassa. Ehkä kuulostaa hupsulle, mutta onnistun myös ostamaan netistä sopivampia vaatteita kun kaupasta paikanpäältä. Mittatilausompelijan taustalla katson yleensä vaatteen mitat ja näin selvitän onko se sopiva, mutta paikanpäällä saatan ahtautua vaatteeseen joka kotona tarkemmin katsottuna olisi parempi koon isompana (joskus toisinpäin).

Nata - White Trash Disease

jos tuota nettishoppailua aletaan tästä lietsoa enemmänkin, niin turha toivo, että tämä surkea taloustilanne tästä paranee. suurin osa nettikaupoista, ainakin isoimmista, on ulkomaaalaisessa omistuksesta. ja sitten valitetaan ettei duunia riitä nuorille. kaupan ala on valtava työllistäjä. 

watch this space

Word.

CougarWoman
CougarWoman

Kaupassa, mikäli saan narutettua ystäväni mukaan puolivuosittaisille kausihyökkäyksilleni. Lounaan ja kyytien hinnalla voin itse vaan pysyä sovituskopissa ja muotitietoinen ystävä raijaa soviteltavaksi vaatteita, joita en ikinä itse tulisi edes kahta kertaa katsoneeksi. Ja jotka siis kuitenkin onnistuvat näyttämään päällä tosi hyvältä. 

Muuten siis netissä. 

nansk

Kaupassa. En oikeastaan ikinä osta mitään vaatetta sovittamatta, sillä mulla on taipumus raahata sovituskoppiin paljon sellaisia vaatteita, jotka näyttäsivät teoriassa hyvältä (20 senttiä pidemmän minun päällä) mutta käytännössä karsealta. Olen monesti todennut tämän sillä, että esim. H&M:n nettikauppaa selatessa pistän mieleen kivoja kuteita, ja käyn paikan päällä sovittamassa, ja sitten ne eivät näytä yhtään hyviltä :D Nettikauppaostelu ei siis juurikaan tule kysymykseen. Saati sitten se, että miten koot pitävät paikkansa.

Toivoisin kyllä, että liikkeistä olisi helpompi löytää juuri se mitä etsii, että mekot olisivat vaikka kaikki samassa paikassa etc, mutta sitten olisikin ihan liian helppoa löytää se yksi juttu ja lähteä ulos, eikä löytää kuutta muuta asiaa siinä selaillessa... Bad for business.

Nettiruokakauppa kuulostaa aika kaukaiselta asialta itselle tällä hetkellä, kun ei ole lapsia haittaamassa menoa ja ruokakauppaan kävelee noin 2 min., mutta kiva että on sellainenkin vaihtoehto olemassa sitä tarvitseville!

Nata - White Trash Disease

noniii, kirjotin pidemmän tekstin tässä. ollut agendalla jo pidempään. http://www.lily.fi/blogit/white-trash-disease/nettikauppa-hitti-vai-huti

annn (Ei varmistettu)

Mielelläni ostaisin kaupoista, koska siellä näkee tuotteen livenä ja voi sovittaa heti. Mutta! Valikoima tuntuu kaupoissa olevan niin huono, että en löydä sieltä mitään. Joten siksi päädyn tilaamaan netistä usein. Verkkokaupoissa valikoima on niin paljon laajempi. Toki sitten pitää varautua odottele-nouda-palauta-ruljanssiin. Usein tilaan paljon potentiaalisia vaatteita ja lopulta palautan yli puolet tilauksestani. Kaupat ovat usein pullollaan juuri tämän hetken muotia ja jopa samoja tuotteita/malleja eri liikkeissä ja jos se ei satu sopimaan minulle, ei kauppaan kannata poiketa :(

Tepita (Ei varmistettu) http://outlandish-blog.blogspot.fi/

Ehdottomasti kivijalkakaupasta sekä vaatteet, että ruuat! Itselleni vaatteiden shoppailu on terapiaa, for real. En käy shoppailemassa kovin usein, kerran, korkeintaan 2 kertaa kuussa, joten uuden laukun tai paidan tai korun ostaminen ei menetä hohtoaan. Olen ehkä toivoton materialisti, mutta se on uskomatonta miten hyvä mieli ihmiselle voi tulla kun rahan vastineeksi saa kengät!! :D

MinEna
Kasvukäyrillä

Ehdottomasti netissä, koska täällä missä me nykyään majaillaan ei kerta kaikkiaan ole kauppoja eikä niihin kovinkaan usein jaksa enää raahautua.

Ja vitsit, näkisittepä missä ekstaasissa mä olen, kun pääsen johonkin ihan oikeaan kauppakeskukseen, jossa on kauppoja, vaatekauppoja! =D

Ostan kaiken ihan oikeista kaupoista! Vihaan nettikauppoja, koska valikoiman pläräämisessä kestää ikuisuus. Nettikaupoissa ärsyttää myös se postista hakeminen sekä todennäköinen palauttaminen. Shoppailu niissä oikeissa kaupoissa on myös terapeuttista, joten tuskin siirryn nettikauppoihin pitkään aikaan ;)

_ellutuulia
Fiksarin muija

Olen enemmänkin tunneshoppaaja, joka jalkautuu mieluusti kauppakeskuksien sumaan ja pikkuputiikkien rauhalliseen tunnelmaan, silloin kun haluaa omaa aikaa ja rauhaa. Mikä sen rentouttavin tapa onkaan kuin venyä sovituskopeissa luvattoman pitkä aika ja kiertää jokaikinen vaaterekki toistamiseen eikä kukaan ole napisemassa mikäli sorrun heräteostoksiin. ;)

Itse en piittaa oikein nettishoppailusta. Toki silloin, kun on huimat tarjoukset ja mojovat aleläpyskät, jotka kutkuttelee, mutta harvemmin sellaisiakaan tulee. Ja jos kivijalkaputiikeista ei löydy juuri sitä mitä sillä hetkellä haen on netissä yleensä valinnanvaraa pilvin pimein.

Kumma kyllä mieheni ei ole koskaan opettanut minulle eBayn salaisuuksia.

eviela
NOT A Wonderland

Hoidan ostokseni ihan paikan päällä, harvemmin tulee netistä mitään tilattua. Itselle helpompi mennä paikan päälle katsomaan kuin sombailla vaihtoja ja palautuksia enkä jaksa esmes yhden paidan takia säätää kuukautta, että saa viimein sopivan tuotteen käteen. Eli koen todella hankalaksi netin kautta ostelun, ostan netin kautta yleensä vain tuotteita mitä en paikan päältä saa jostakin haettua tai mistä ovat niin törkeen halpoja ja hienoja, että viitsii nähdä sen takia pienen vaivan.

Anu Lapinleimu (Ei varmistettu)

Nettishoppailu tappaa kivijalkaliikkeet Suomesta, varmasti ja hitaasti. Nettishoppailu vie viimeisetkin työpaikan rippeet Suomesta. Nettishoppailussa pitäisi suosia ainakin kotimaisia kivijalkaliikkeiden pikkuliikkeitä.

Kommentoi