Päivän kysymys: Tunnetko naapurisi? Haluaisitko edes?

Toimitus

"Rapussamme asuu kait ihan kivoja ihmisiä, mutta perisuomalaiseen tyyliin ei ole tullut heihin kovin paljoa tutustuttua",

kirjoittaa Tassuja ja töppösiä -palstan Iksu. Yksi poikkeus kuitenkin on - vanhempi pariskunta, johon Iksu perheineen on tutustunut. Näiden naapureiden seurasta on ollut iloa ja apua esimerkiksi lastenhoidossa. Saunavuorojenkin vaihtelu käy helposti, kun naapureiden kanssa on puheväleissä.

Monet kerrostaloissa asuvat suomalaiset eivät tervehdi saati tunne naapureitaan. Maalla kasvaneita ja ulkomaalaisia tapa kummastuttaa.

Moni kaipaiskin kaupunkiasumiseen enemmän yhteisöllisyyttä. On kätevää, että naapurista löytyy tarvittaessa pientä remonttiapua tai vaikka koiravahti. Lisää myös turvallisuudentunnetta tietää, ketä ympärillä asuu.

Toiset kuitenkin nauttivat myös kaupunkiasumisen anonyymiydestä. Heille on lähinnä helpotus, ettei naapureiden kanssa tarvitse jäädä lörpöttelemään joka kerta kotioven avatessaan.

Tänään kysymmekin,

tunnetko naapurisi tai haluaisitko tuntea?

Onko naapurustossanne erityisen hyvä yhteishenki? Onko harmitus vai helpotus, jos naapurit pitäytyvät omissa oloissaan?

Kuva Salatut elämät / MTV3.fi

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä kyllä kerrostalossa Kalliossa melkein aina naapureita moikataan :) Joskus harvoin tulee vastaan ihmisiä jotka eivät vastaa moikkaukseen mitenkään, vaikka selkeästi sen kuulisivat... Tämä on kyllä hieman outoa.
Myös esim bussikuskia moikkaan aina, joskus sielläkin saattaa olla katsekontaktia hanakasti välttelevä henkilö puikoissa.
Mielestäni ystävällinen moikkaaminen on mukavaa, ja mukavaa on jos joku joskus haluaa vähän enemmänkin heittää small talkia, mutta en koe että olisi mitenkään ikävää tai harmillista vaikkei semmoista rupattelua nyt usein tapahdukaan.

Paulan Sivu

Kerrotalossa asun. Naapurit tunnen Kun tullee rapussa tai pihalla vastaan. tervehitään ylleensä ja saatetaan muutama sana vaihtaa. mukavia ihmisiä. pohjosesta kirjuuttelen.

Paulan Sivu

Kerrotalossa asun. Naapurit tunnen Kun tullee rapussa tai pihalla vastaan. tervehitään ylleensä ja saatetaan muutama sana vaihtaa. mukavia ihmisiä. pohjosesta kirjuuttelen.

nansk

Asun opiskelijakerrostalossa, ja täällä kyllä moikataan vastaantulijoita ja saatetaan chattailla pyykkituvassa, mutta ei mulla ole aavistustakaan kuka asuu minkäkin seinän toisella puolella... Olen tosin aika varma, että yhdellä seinänaapureistani on koira.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kerrostalossa olen melkein aina asunut mutta ikinä naapureitani en ole tuntenut paitsi silloin kun kaverit asuivat samassa rapussa. En ole ikinä tuntenut tarvetta tuntea naapureitani.

Anni G
Live a Little

Omakotitalossa elämäni asuneena...ei en tunne naapureita. Lapsena tunnettiin kyllä...mutta kun tuo ihana eläkkeelle siirtynyt pariskunta talonsa myi ei uusiin tullut tutustuttua. Ja nyt kun aikuisena lapsuudenkotiani asutan, ei ole tullut vieläkään nuo naapuritalojen asukit tutuiksi. Nepalista Suomeen muuttanut mieheni jaksaa asiaa ihmetellä, siellä kun kylällä, ja kaupungissakin, tunnetaan kaikki lähialueen asukit ja tervehditään ja vieraillaan, vaikka sitten sitä sokeria lainaamassa. Mies on jo kovaa häkää suunnitellut tosi-tv uraa kirjoittamalla sarjan jossa naapureita tutustutettaisiin toisiinsa :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Asun niin isossa kerrostalossa, että tuskin koskaan näen samaa naapuria kahdesti - niin paljon riittää talossa ja yhdessäkin kerroksessa porukkaa. Kaiken lisäksi vielä seinänaapurissa asuu tosi erakko tyyppi, joka ei edes tule käytävään jos siellä on jo joku, ja toisella puolella on sellainen vuokrayrityksen kämppä missä asukkaat vaihtuu koko ajan. Tutustu siinä sitten naapureihin :D

pahatapa (Ei varmistettu)

Luhtitalossa naapureiden kanssa tuli silloin tällöin juteltuakin, mutta kerrostaloissa, rivarissa ja paritalossa vain moikataan jos satutaan naamakkain. Omakotitalossa lähin naapuri asui kilometrin päässä, eli ei tarvinnut sitäkään murehtia :)

marietta

Minä perustin naapurin kanssa musavisajoukkueen

Tuulee tuulee

Asun aika pienessä kerrostalossa, ja jo aika lyhyen asumisen aikana on kyllä tullut aika monelle naapurille esittäydyttyä ja useille jotain juteltuakin. Veikkaisin, että vuoden päästä voin väittää jo ihan tuntevanikin osan, nyt ollaan vasta sukunimi- ja small talk -leveleillä. Ja tykkään kyllä! Tosin tykkään myös siitä, että yleisystävällisestä meiningistä huolimatta kukaan ei tunnu varsinaisesti odottavan mitään erityistä sosiaalisuutta - moikan voi jättää vaan moikkaan jos siltä tuntuu. Tämä hyvä!

Moikataan aina naapureiden kanssa ystävällisesti, mutta koska talossa on paikoin aika ohuet seinät, tykkään pitää välit viileinä. "Vieläkö vaimo jaksaa sua eilisyön riitojen jälkeen?" tai "Ai teidän tyttö on alottanut nokkahuiluharrastuksen? Enpä olis arvannutkaan" tai "Taisi poikaystävä palata armeijasta? Äänistä päättelin." 

Toisaalta onneksi on naapureita, yksin kotona oleminen olis niin paljon hiljaisempaa ja tylsempää ilman! :) 

Miu
Miu

Entisen kerrostalomme ylimmässä kerroksessa asuu herttainen, kohta kai 70-vuotias, rouva ja hänen miehensä. Ollaan tunnettu nyt 11 vuotta, ja heistä on tullut minulle kuin ekstra isovanhemmat. Kyläilemään voi mennä aina, ja jopa kömpiä baarista kotiin.

Korvaamattomia.  

Nykyisessä talossani en tunne ketään. Saman ikäinen tyttö ilmeisesti asuu täällä, voisin kuvitella ystävystyväni hänen kanssaan! :D

En tunne naapureita, rappukäytävässä törmätessä tulee seinänaapureitten kanssa vaihdeltua muutama sana. Usein se on pelkkä tervehdys. Etenkin raskaaksi tuloni (vatsani) jälkeen huomaan kuinka kerrostalon asukit tuijottavat vatsaa hississä, mutta keskustelua ei synny.

tiedän kuitenkin millaisia ihmisiä meidän ja ylemmässä kerroksessa asuu, sekä muutama asunto sinne tänne. Tuttavia emme ole. Ehkä kun lapsi syntyy ja siirtyy sisäpuhalle leikkipaikalle saattaa meno muuttua.

Maalla asuneena olen tähän ohan tyytyväinen, yksityisyys on ihanaa! 

S_
Spanish Lullabies

Meillä asuu naapurissa vuokranantajat, onneksi mukavat sellaiset! Jutellaan vähän jos törmätään ja joskus remppa-aikaan lainasivat myös tarvikkeita, vaikka eivät silloin vielä vuokranantajia olleetkaan.

Toisen puolen seinänaapurit puolestaan ovat eri rapussa ja hyvä niin, sillä tuuletuskanavan kautta kuuluu ihan kaikki ja minusta olisi enemmän kuin kiusallista törmätä heidän kanssaan rappukäytävässä. Tosin olisihan se ihan mukava kiittää naapuria eilisestä Michael Jacksonin suihkulaulannasta! Aploodit on joskus tullut kyllä annettua :)

Vattu

Asun kerrostalossa, enkä tunne naapureitani. Edellisessä asunnossa seinänaapurini olivat alkoholistipariskunta, joilla oli ilmeisen värikäs elämä, harva se yö sain kuunnella tappelua, pianokonsertteja tai itkeviä lapsia. He kyllä aina juttelivat kun törmättiin rapussa, minä taas kauhusta väristen välttelin heitä.

Vaikka nykyään eri asunnossa asunkin, on minulla tapana tarkistaa ovisilmästä, ettei rapussa vaan näy ketään ennen kuin astun ovesta ulos. Näin välttyy pelottavilta kohtaamisilta. Asun aika levottomalla asuinalueella, vaikka meidän rappu onkin verrattain rauhallinen.

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Olen huomannut että kun on lapsi, on paljon helpompi tutustua naapureihin. Meidän talossa asuu paljon vähän vanhempaa porukkaa, ja heistä on ihana vilkutella pikkutytöllemme ja kysellä kuulumisia ja uusia kehitysaskeleita. Voi kunpa osaisin joskus reagoida nopeasti ja huikata vaikka jonkun vastakysymyksen! Näin kotiäitinä on päiviä, jolloin sitä mieluummin juttelisi vaikka naapurinmummoille kun olisi yksin kotona... Työelämässä ollessani en ehtinyt moista kaivata, päinvastoin.

Toinen naapuri-smalltalkia harrastava ryhmä on varmaan koiranomistajat.

Kommentoi