Pamela Tola suosittelee: 3 kesäkirjaa

Toimitus

Näyttelijä Pamela Tola rakastaa kirjoja, joiden maailmassa kaikki on mahdollista. Tästä jutusta löydät kesälukemista.

 

Juuri nyt kesken

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

”Kaverini suositteli Kissani Jugoslaviaa lahjakirjaksi, ja teoksen outo, lyyrinen nimi jäi mieleen. En tiennyt siitä mitään”, Pamela Tola kertoo.

Lukiessa Tola on ihastunut kirjan välillä ronskiinkin kieleen ja Statovcin tapaan kertoa tarinoita sekaisin. Lukeminen on kuitenkin ollut hidasta, sillä se vaatii uppotumista, johon Tolalla työn ja perheen täyttämässä arjessa on harvoin aikaa.

”Harppoa ei saa, muuten tunnen oloni lintsariksi. Kirjailijan luomaa maailmaa pitää kunnioittaa.”

 

Seuraavaksi lukuun

Antti Reini:  Neljätoistanollakuus

Näyttelijäkollegansa Antti Reinin esikoisromaaniin Pamela Tola tahtoo tarttua, koska he ovat Reinin kanssa vanhoja tuttuja.

”Olen tavannut Antin ensi kertaa, kun olin yksivuotias – tai näin Antti on minulle kertonut. Itse tiedän vain, että hän oli jossain törmännyt vanhempiini. Aikuisiällä olemme tutustuneet, ja diggaan Antista ihmisenä. Hän on voimakas persoona, ja odotan innolla sitä, millainen hän on kertojana – paljonko hänestä itsestään on nähtävissä hänen tavassaan kirjoittaa.”

 

Aina suosiossa

Astrid Lindgrenin tuotanto

Kun Tola lapsena löysi Astrid Lindgrenin teokset vanhempiensa kirjahyllystä, tuntui, kuin joku olisi pyyhkäissyt hänen mielikuvitukseltaan kaikki rajat. Tola alkoi itsekin kirjoittaa: lyhyitä satuja ja 9-vuotiaana sittemmin kesken jäänyttä ”suurta romaania”, jossa tyttö aikoo pelastaa ystävänsä pulasta.

”Olen lukenut Veljeni, Leijonamieltä ja Mio, poikani Mioa 9- ja 7-vuotiaille lapsilleni ja tajunnut, että ne ovat myös aika surullisia ja jännittäviä kirjoja. Itse en muista teoksia niin. Minulle ne olivat maailmoja, jossa kaikki on mahdollista. En pelännyt, sillä toisin kuin vaikka elokuvissa, kirjoissa oma mieli saa päättää, miten se asiat esittää.”
 

Teksti: Laura Kangasluoma
Kuva: Sanna Lehto

Tämä juttu on julkaistu Trendissä 4/16. Tällä viikolla toimitus suosittelee kesäkirjoja.

 

Share

Kommentoi