Pharrell Williams joutui pulaan väärän asuvalinnan takia

Toimitus

Pharrell Williams liputtaa musiikissaan kaiken hyvän ja onnellisuuden puolesta, mutta Fashionista kertoo, että laulajan viimeisin tempaus sai aikaan hyvin tyytymättömän vastaanoton.

Williams nähdään brittien Ellen kesäkuun numeron kansikuvatähtenä. Elle laittaa harvoin kanteensa miehiä, mutta kohu syntyi aivan muusta, nimittäin laulaja poseeraa kuvassa Amerikan alkuperäiskansojen kulttuureista tuttu sulkapäähine päässään. Kun kansikuva julkaistiin alkuviikosta, alkoi Williamsille sadella kielteistä palautetta sosiaalisessa mediassa. Vahvasti kulttuurisidonnaisen päähineen käyttöä muotimaailmassa tai -kuvissa kun ei ole ikinä katsottu hyvällä. Williams joutui lopulta julkaisemaan lausunnon, jossa pahoittelee kuvasta aiheutunutta mielipahaa ja korostaa kunnioittavansa kaikkia kulttuureja ja ihmisiä.

Samanlaiseen pulaan joutui taannoin myös Chanel, joka käytti sulkapäähineitä Dallasissa esitellyn pre-fall -kokoelmansa muotinäytöksessä. Myös Victoria’s Secret ja huippumalli Karlie Kloss joutuivat muutama vuosi sitten pyytämään julkisesti anteeksi, kun Kloss käveli alusvaatejätin näytöksessä sulkapäähine päässään.

Kohusta ja mielipahasta huolimatta Pharrell Williamsin tähdittämä Elle-lehti ilmestyy lehtipisteisiin tällä viikolla.

Teksti: Laura Paananen, joka kuvittelisi Elle-lehden oppineen muiden virheistä. Tai ehkä tarkoitus oli nimenomaan saada aikaan kohu ja sen myötä korkeat myyntiluvut?

Lähde: Fashionista

Kuva: Splash News

Share

Kommentit

Murun kera

Seurasin linkkiä, se on ihana kuva <3

Kommentoi