Presidenttiehdokkaiden rouvat – kumpi voittaisi tyylivaalit?

Toimitus

Yhdysvalloissa äänestetään tänään uudesta presidentistä. Kiivaana käyneeseen kampanjointiin ovat osallistuneet myös ehdokkaiden puolisot. Ensimmäisen naisen paikasta kilpailevat Michelle Obama sekä haastajana taistoon lähtenyt Ann Romney.

Ensimmäisen naisen tyyliä seurataan mediassa tarkasti, ja se on taidettu huomata myös kampanjasuunnittelussa. Michelle Obama onnistui nousemaan tyyli-ikoniksi ensimmäisellä edustuskaudellaan, joten Ann Romney on joutunut todellisen haasteen eteen erottuakseen aina tyylikkään Obaman rinnalla.

Koska harva meistä pääsee vaikuttamaan itse presidentinvaalissa, äänestäkäämme tänään seuraavasta kysymyksestä: 

Kumpi ensimmäisen naisen ehdokkaista teki kampanjan aikana tyylikkäämmän vaikutuksen?

Michelle Obama, joka edusti varmalla otteella tiedostavan ja klassisen tyylikkäänä,

vai

Ann Romney, joka teki rohkeita valintoja ja sai aikaan jopa pienen kohun pukeuduttuaan Obaman kannattajaksi tunnustautuvan Diane von Furstenbergin kietaisumekkoon.

Teksti: Laura Paananen, joka ihailee Ann Romneyn röyhkeän rohkeaa asennetta, mutta antaa siitäkin huolimatta äänensä Michelle Obamalle

Kuvat: Splash News

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Michelle vetää pidemmän korren. ei tuollaista vanhaa huuhkajaa enää tyylikkääksi saa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Obama, sekä varsinaisissa vaaleissa että tyylimittelössä. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana Michelle!

100-0 Michellelle

Shoegal (Ei varmistettu)

Michelle! Niin hurjan tyylikäs kokonaisuus aina päästä varpaisiin, moderni, mutta klassinen. Tykkään kovasti!

LVierailija (Ei varmistettu)

Michelle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Michelle Obama tietenkin!

Ann Romneyn tyyli on suttuinen ja halvan näkönen. En tiedä onko se hiukset vai alaspäin taipuvat suupielet mutta joku tekee yleisvaikutelmasta hieman homssuisen ja epämukavan näköisen.

Michellen tyyli on naisellisen klassinen, olematta kuitenkaan tylsä - tyyli on sävytetty ajankohtaisilla mausteilla. Hänen koko olemus näyttää hyvinvoivalta ja itsevarmalta. Ihana!

laurafree
Laura loves

Michelle on jumalatar!

Toimitus
Toimitus

Niinpä siinä kävi, että tyylikuningatar jatkaa Valkoisessa talossa toisen kauden. Tuleekohan Michelle Obaman tyyliin muutoksia? Pientä viilausta ainakin todennäköisesti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Michelle

Kommentoi