Rakel Liekki: ”Olen saanut tappouhkauksia ja ollut lööpeissä – siksi tuntemattomat kertovat minulle nyt salaisuuksiaan”

Toimitus

Tiina-Rakel Liekki on avannut kirjekuoren, jossa on hänelle tarkoitettuja luoteja, ja saanut varoituspuhelun iltapäivälehden siivouskopista. Nyt tuhannet tuntemattomat luottavat siihen, että Liekki ei tuomitse, vaikka hänelle paljastaisi suurimman salaisuutensa.


Kello on kahdeksan aamulla, kun Tiina-Rakel Liekki vilkaisee ensimmäisen kerran puhelintaan. Hän on herännyt tuntia aiemmin ja keittänyt kahvit. Kahvikuppi kädessään hän avaa Facebookin, Twitterin ja Snapchatin, joiden inbokseissa Liekkiä odottavat kymmenet yhteydenotot.
”Olen yksinäinen”, yksi viesteistä alkaa. Toisen viestin kirjoittaja kertoo Liekille parantumattomasta sairaudestaan. Kolmas avautuu rahavaikeuksistaan, neljäs siitä, millaista on elää homoseksuaalina pikkupaikkakunnalla.

Liekki ei tunne viestien lähettäjiä. He ovat eri puolilla maata eläviä tavallisia suomalaisia, jotka haluavat avautua hänelle elämänsä kipupisteistä. Salaisuuksista, joista eivät pysty muille puhumaan.

Liekistä luottamus pitää palkita luottamuksella. Siksi hän naputtaa hampaita pestessään ja pukeutuessaan vastaukset niin monelle kuin ehtii. Loppuihin viesteihin hän vastaa bussimatkalla töihin. Sama toistuu joka ikisenä arkiaamuna. Joidenkin kanssa kirjeenvaihto jatkuu useamman viestin verran.

”Monet viestit ovat niin henkilökohtaisia, että vastaaminen voi olla myös vaikeaa. Jos vaikka masentunut ihminen kertoo, ettei hänellä ole minun lisäkseni ketään muuta, jolle puhua, minun täytyy ohjata hänet kriisipuhelimen tai muiden palvelujen äärelle.”
 

”Sä et mua tuomitse”

Liekki työskentelee toimittajana Yleisradiossa ja on yksi Kioski-ohjelman vetäjistä. Kioski tuottaa nettiin ja televisioon videoita ajankohtaisista aiheista valtionvelasta masennukseen. Monien juttujen aihe tulee suoraan katsojilta – niistä viesteistä, joihin Liekki aamukahvia hörppiessään vastaa.

Esimerkiksi vähän sen jälkeen, kun maan ykkösministerit Sipilä, Stubb ja Lindström olivat viime keväänä lyöneet nyrkkinsä yhteen monen työntekijän arkea mutkistavan kilpailukykysopimuksen kunniaksi, Liekki pyysi henkilökohtaisella Facebook-tilillään katsojilta kokemuksia siitä, millaista on sinnitellä hyvinvointivaltiossa päivästä toiseen liian pienellä palkalla. Vastausten pohjalta syntyi video, jota jaettiin pelkästään Facebookissa yli 7 000 kertaa.

Valtaosalle niistä, jotka ottavat Liekkiin yhteyttä, riittää kuitenkin se, että he saavat kertoa kokemuksensa ihmiselle, joka kuuntelee. Niin he viesteissään sanovat. Kun Liekkiä pyytää veikkaamaan, miksi uskotun osa on langennut juuri hänelle, vastaus tulee nopeasti.

”Kyse on luultavasti siitä, että olen ollut koko urani ajan julkisessa työssä”, Liekki, 36, sanoo.

”Hiljattain vietin kaksi päivää asunnottomien päiväkeskuksessa kuvaamassa Kioskin uusia jaksoja. Kun saavuin keskukseen, ensimmäinen tyyppi aloitti juttunsa sanomalla, että ’sä olet Rakel ja sä et mua tuomitse, kun sullakin on ollut sellainen elämä.”

Siihen elämään on mahtunut joukko tappouhkauksia ja iltapäivälehden siivouskopista tullut tärkeä puhelu.
 

Kakku jaettiin kotona tasan

Tiina-Rakel Liekki, silloinen Koponen, syntyi Suonenjoella ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Mikkelissä. Perheen isä työskenteli tavaratalonjohtajana, äiti oli sairaanhoitajana vastasyntyneiden teho-osastolla.

Kerrostalokodissa vanhemmat painoivat Liekin selkärankaan opit siitä, että jokaisen ihmisen elämä on yhtä arvokas ja kaikkia pitää kohdella samalla tavalla. Kolmelle siskokselle opetettiin taktiikka, jolla karkit ja kakkupalat pantiin tasan. Kun yksi siskoista leikkasi herkun kolmeen osaan, kaksi muuta sai valita omat palansa ensimmäisinä, ja leikkaajana toiminut joutui tyytymään siihen, mitä jäi jäljelle. Kannatti siis leikata mahdollisimman tasakokoisia paloja.

Kun Tiina-Rakel ja siskot olivat ihan pieniä, äiti hoiti väliaikaisesti kotona muiden perheiden lapsia, jotta omia ei tarvinnut panna päivähoitoon. Hoitolastenkin kanssa Liekin ja siskojen piti jakaa kaikki omista leluista lähtien. Pienestä Liekistä tuntui itsestään selvältä, että perheessä oli omien lähisukulaisten lisäksi muitakin jäseniä.

Liekin molemmat siskot ryhtyivät sittemmin auttamaan muita työkseen. Toinen on tehnyt töitä muistisairaiden vanhusten ja toinen nuorten ehkäisevän päihdetyön parissa.

Taannoin Kioskiin tehtiin jakso nuorten asunnottomuudesta. Silloin Liekki vietti yön kadulla.

”Jo vuorokaudessa sain käsityksen siitä, miten kipeäksi selkä voi tulla, jos ei ole paikkaa, johon mennä yöksi makaamaan. Mutta vaikka kuinka viettäisin yhden yön ulkona, totuus on se, että minulla on siisti sisätyö. Siskoihini verrattuna minusta tuntuu usein siltä, että teen tosi vähän”, Liekki sanoo.
 

Ulkopuolinen taitelija

Teininä Liekki värjäsi lyhyet hiuksensa oranssiksi, kiinnostui eläinten oikeuksista ja ryhtyi kasvissyöjäksi.

Niihin aikoihin Mikkeli kamppaili 1990-luvun laman jälkimaininkien, kuten kaduilla parveilevien skinien, kanssa. Ruokavalionsa ja pukeutumisensa vuoksi joukosta erottunut Liekkikin siirtyi toiselle puolelle tietä, kun vastaan kävelivät kaupungin äänekkäimmät skinit.

Mutta erottui hän joukosta muutenkin.

Lapsena Liekki oli uppoutunut piirtämiseen helposti niin, ettei kuullut, kun häntä huhuiltiin syömään. Huolestuneet vanhemmat käyttivät lastaan jopa korvalääkärissä. Vastaanotolla lääkäri rauhoitteli vanhempia vakuuttamalla, ettei Liekkiä vaivannut huono kuulo vaan rakkaus taiteeseen.

13-vuotiaana Liekki päätti, että oli aika alkaa ponnistella suuren haaveen toteuttamiseksi: hän halusi kuvataiteilijaksi. Liekki ilmoittautui paikallisen työväenopiston kaikille mahdollisille taidekursseille.

Samalla hän sai maistaa pienessä mittakaavassa sitä, miltä tuntuu olla porukan ulkopuolinen. Kavereita ei kuvataide kiinnostanut, ja Liekistä tuntui, ettei maailmassa ole ketään, joka ymmärtää hänen paloaan istua illat savityö- ja maisemamaalauskursseilla paikallisten eläkeläisten kanssa.

Omistautuminen kuitenkin kannatti. Vuosituhannen vaihteessa parikymppinen Liekki valmistui kuvataiteilijaksi ammattikorkeakoulusta ja muutti Helsinkiin tehdäkseen taiteilijan töitä.

Opinnäytetyönsä hän oli tehnyt pornosta kuvataiteessa ja huomannut epäkohdan: pornovideoissa esiintyvistä naisista puhuttiin julkisessa keskustelussa lähinnä uhreina.

”Kun kävi ilmi, ettei taide ole paras tapa saada epäkohdalle huomiota, keksin, että pitää luoda älykäs hahmo puhumaan pornontekijöiden puolesta”, Liekki sanoo nyt.

”Ajattelin, että kun olisi todennettu, että pornoa tekevät naiset ovat älykkäitä, he voisivat alkaa puhua omasta puolestaan. Ja sen jälkeen heitä ryhdyttäisiin kohtelemaan ihmisarvoisesti.”

Niin Tiina-Rakel Koponen loi hahmon nimeltä Rakel Liekki, joka alkoi esiintyä kaapelikanava Moon-tv:n ohjelmissa, kuten Rakelin ja Lassin panokoulussa.


Luoteja kirjekuoressa

Koti pikkumökissä ja työ lastenkirjojen kuvittajana. Niin Liekki veikkaa elävänsä kuusikymppisenä. Lastenkirjat ei ehkä ole urakäänne, jota Tiina-Rakel Liekiltä odottaisi, mutta enää hän ei perustakaan muiden mielipiteistä. Hän ajattelee, että muiden oletukset vaikuttavat omaan elämään tasan niin paljon kuin niiden antaa vaikuttaa.

Oivallukseen ovat johtaneet Liekin vuodet julkisena maalitauluna.

Kuten se yö, kun lasi helähti rikki.

Parikymppinen Liekki oli muuttanut vastikään uuteen asuntoon, kaksioon, joka sijaitsi kerrostalon kivijalassa katutasossa. Kun rikkoutuva lasi hätkäytti Liekin hereille, hän oli varma, että nyt hänelle kävisi huonosti.

Pelko ei ollut aivan aiheeton: samalla viikolla Moon-tv:n toimitukseen oli lähetetty kirjekuorissa luoteja. Kuoriin oli kirjoitettu Liekin nimi.
Liekki nousi makuuhuoneessa sängystään ja hiippaili olohuoneeseen tarkistamaan, mikä räsähdyksen oli aiheut-tanut. Selvisi, että olohuoneen seinältä oli tippunut taulu, joka oli pudotessaan osunut televisioon ja mennyt sirpaleiksi. Kukaan ei sittenkään ollut tullut ikkunasta sisään.

”En usko, että kenenkään parikymppisen kapasiteetti kestää sitä, että hänet halutaan tappaa”, Liekki sanoo.

Noihin aikoihin kävikin monesti niin, että Liekki seisoi kaksionsa eteisessä ja päässä hakkasi yksi ajatus: Vittu, en pysty menemään lähikauppaan. En pysty.

Ensiavuksi Liekki otti koiran, chihuahuan, josta tuskin olisi ollut tiukassa paikassa emäntänsä puolustajaksi. Mutta koiran kanssa oli pakko astella kotiovesta ulos ja kohdata muut ihmiset.

Pikkuhiljaa pahin julkinen arvostelu laantui ja Liekkiä huorittelevat kolumnit lehdissä loppuivat. Viiden vuoden jälkeen Liekki lopetti pornouransa ja alkoi tehdä kuvataiteen ohella entistä enemmän toimittajan töitä. Tutuksi tullut sukunimi jäi käyttöön.
 

Kuiskaaja soittaa siivouskomerosta

Keväällä 2011 toimittaja Tiina-Rakel Liekki oli seurustellut jo tovin kansanedustaja Silvia Modigin kanssa, ja pari oli hiljattain rekisteröinyt parisuhteensa.

Yhtenä päivänä Liekin puhelin soi. Puhelu tuli iltapäivälehden toimituksesta, tarkemmin sanottuna toimituksen siivouskomerosta, jonne soittaja oli vetäytynyt.

”Ne tietää”, soittaja kuiskasi Liekille. Modigin ja Liekin suhde oli paljastunut toimitukselle, ja siitä tulisi iso lööppi seuraavan päivän lehteen.

Soittaja jatkoi kuiskailuaan ja kertoi, että pian joku muu samasta toimituksesta soittaisi Liekille ja tivaisi suhteesta. Puhelun ansiosta Liekki ehti kerätä itsensä, ja kun seuraava toimittaja kohta soitti, Liekki vastasi uteluihin rauhallisesti: suhde tai hänen oletettu seksuaalinen suuntautumisensa eivät ole salaisuuksia eivätkä ole koskaan sellaisia olleetkaan.

”Olimme eläneet Silvian kanssa yhdessä ihan normaalia elämää, emme vain olleet puhuneet asiasta haastatteluissa. Siksi suhteesta ei myöskään tiedetty laajemmin.”

Pian tiedettiin. Seuraavana päivänä lööppi kirkui tiedon koko kansan verkkokalvoille: Kansanedustajalla suhde entiseen pornotähteen! Niin lööpissä sanottiin, Liekki muistelee.

”Tietenkään asiasta ei kerrottu niin, että kahdella ihmisellä on keskenään normaali, rekisteröity parisuhde.”

Lööpistä käynnistyi Liekin elämässä uusi tappouhkausten tulva. Mutta otsikoilla on ollut myös myönteisiä seurauksia, niin Liekki nykyään ajattelee:

”Koska oma henkilökohtainen asiani on revitty tahtomattani esille, ihmiset luottavat nyt omat tarinansa minun käsiini. Se on valtavan arvokasta.”

Mutta hetkinen: kuka oli siivouskomeroon vetäytynyt salaperäinen soittaja?

”Se oli joku, jolle olin aikaisemmin ollut itse kiva”, Liekki vastaa.

Enempää hän ei voi paljastaa. Luottamuksen kehää on ruokittava luottamuksella.
 

Kaukaiset ystävät

Pling! Liekin viestilaatikko ei pysy tyhjänä pitkään. Vaikka hän olisi saanut yön aikana tupsahdelleet yhteydenotot perattua loppuun aamun työmatkan aikana, yhden palaverin aikana viestejä saattaa tulla satoja lisää.

Kun Liekki tulee illalla kotiin, hän avaa tietokoneen ja klikkaa videopuheluohjelman auki. Ei, enää hän ei ole töissä, eikä kuuntele suomalaisten salaisuuksia. Nyt on Liekin vuoro olla se, joka luovuttaa omat murheensa hetkeksi muille.

Tällä hetkellä siihen tarvitaan videopuheluohjelmaa, sillä Liekin neljästä parhaasta ystävästä kolme on hiljattain muuttanut ulkomaille. Äskettäin Liekki oli pakkaamassa neljännen muuttokuormaa.

Kohta viimeinenkin lähtee.

 ”Onhan se traaginen tilanne, jos ihmisen tärkeimmät ystävät poistetaan jokapäiväisestä elämästä tämän ikäisenä. Ulkomaille muuttaneet ystäväni ovat niitä tyyppejä, joille voin soittaa koska tahansa ja sanoa, että kotonani on likaista enkä aio tarjota mitään, mutta voisitko silti tulla tänne, sillä minulla on pulma.”

Liekki on tuntenut nelikkonsa kauan, jo toistakymmentä vuotta. Kun luottamusta on rakennettu niin pitkään, suhdetta ei onneksi olennaisesti muuta se, että kasvokkaisten tapaamisten sijaan asiat puidaan videopuhelun välityksellä.

Kun ystävän kasvot ilmestyvät ruudulle, voi mennä suoraan asiaan.

”Tiedätkö, mitä mulle tänään tapahtui”, Liekki aloittaa.
 

Teksti: Raisa Mattila
Kuvat: Elina Simonen
Tyyli: Mia Dillemuth
Meikki ja hiukset: Any Levy


Juttu on julkaistu Trendissä 8/2016. Tilaa Trendi tästä.


Lue myös: Rosa Meriläinen: Juon itseni humalaan kerran viikossa 
 
Share

Kommentoi