Randolfin hipat -blogin Mertta ja Laura: "Perimme feminismin äideiltämme"

Toimitus

Randolfin hipat -blogin kirjoittajat Mertta ja Laura ovat olleet ystäviä lukiosta lähtien. Nyt he paljastavat ikimuistoisimmat reissukokemuksensa ja inspiroivimmat feministiset esikuvansa.

Miten olette alun perin ystävystyneet?

Mertta: "Olemme molemmat syntyneet vuonna 1988 ja kotoisin Jyväskylästä. Kaikki samanikäiset tiesivät siellä toisensa. Olimme samassa koulussa ala-asteella, mutta vasta lukion alussa tutustuimme kunnolla yhteisten kavereiden kautta. Niihin aikoihin tuli Suomen Big Brotherin ensimmäinen kausi, jota katsoimme yhdessä."

Laura: "Ernuus yhdisti meitä. Mertta oli gootti, minä punkkari."

Mertta: "Meillä ei ollut mitään yhteistä harrastusta, hengailimme vain. Järjestimme bileitä ja kävimme yhdessä festareilla."

Lue Mertan ja Lauran viimekesäisestä festarireissusta.

Miksi päätitte alkaa blogata yhdessä?

Mertta: "Bloggaamisen aloittaminen oli pyörinyt molemmilla jo pitkään mielessä. Halusimme tuoda Suomen blogiskeneen jotain erilaista. Oli todella järkevää perustaa blogi yhdessä: jos olemme sopineet jonkun postauksen tekemisestä, se tulee varmasti myös tehtyä. On myös kiva, että vastuu jakautuu ja pystymme tarjoamaan sisältöä säännöllisesti. Alussa mahdollisten törkykommenttien saaminen jännitti, ja niiden kohtaaminen tuntui helpommalta kahdestaan. Onneksi törkykommentteja ei ole juurikaan tullut."

Laura: "Sitä myös kehittyy eri lailla kirjoittajana ja ihmisenä, kun toinen lukee omia tekstejä ja antaa niistä kommentteja. Oikeastaan yhdessä tekemiseen liittyy pelkkiä positiivisia puolia."

Lue kuvaukset Mertan ja Lauran työviikkojen kulusta ja bloggaamisen roolista viikoissa.

Reissaatte paljon yhdessä. Mikä on ollut ikimuistoisin yhteinen matkanne?

Laura: "Esimerkiksi viikko, jolloin Mertta tuli kylään luokseni Irlannin Corkiin, kun olin vaihdossa vuonna 2010. Nukuimme viikon vierekkäin 80-senttisessä sängyssä. Cork on voiteollisuuden keskus, joten meidän piti mennä voimuseoon, mutta emme valitettavasti ikinä päässeet sinne asti. Reissu taisi lähinnä keskittyä yöelämään."

Mertta: "Toin Lauralle tuliaiseksi Hesburgerin paprikamajoneesipusseja. Lauran asunnon suihku oli rikki, ja vesi lähti suihkusta seinää kohti eikä alaspäin. Olen lyhyt, joten vesi ei osunut minuun ollenkaan. Askartelin sitten limsapullosta astian, jolla sain kaadettua vedet päälleni."

Lue tarina Mertan ja Lauran marraskuiselta Kalifornian matkalta.

Bloginne on railakkaan feministinen. Mitä feministisiä esikuvia suosittelisitte lukijoille tällä hetkellä?

Laura: "Minua inspiroi jatkuvasti Bluestocking-blogin Minja. Myös Margaret Atwood kiinnostaa vuodesta toiseen, hänen kirjansa ovat loistavia.  Roxane Gayssa inspiroi erityisesti rehellisyys ja henkilökohtaisuus, ja olenkin lukenut kaikki hänen teoksensa."

Mertta: "Feministinen ajatushautomo Hattu on ihanan rento ja hauska. Se yhdistää loistavasti tiukan asian ja hassuttelun. Tykkään siitä, että feminismiä tuodaan esiin huumorin kautta ja käytännön tasolla. White Trash Disease -Nata kiteytti mielestäni hyvin: hän itse ei koe tarvetta kirjoittaa erikseen feminismistä, koska hänen jokapäiväiset sanansa ja tekonsa ovat koko ajan feministisiä."

Laura: "Ja pitää vielä mainita meidän äidit!"

Mertta: "Jep, sieltä kaikki on lähtenyt. Kotoa saadun pohjan ansiosta olen esimerkiksi ensimmäisestä työpaikastani lähtien osannut vaatia omia oikeuksiani, kuten kunnon palkkaa."

Lue Lauran hauska ja feministinen teatterivinkki.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia teillä on blogille?

Mertta: "Ajattelimme viettää paheellista tammikuuta kaiken tammikuisen hyvinvointipuheen vastapainoksi. Haluamme paneutua siihen, mitä pidetään terveellisenä ja miksi, ja ehkä vähän ravistella totuttuja oletuksia.  Olemme suunnitelleet esimerkiksi viinavertailua. Ajattelimme myös tehdä extreme-urheilu vs. lenkkeily -vertailun teemalla ”kumpi on vaarallisempaa”."

Lue lisää Mertan suhteesta lenkkeilyyn

Tätä et tiennyt

Mikä on parasta internetissä juuri nyt?

Laura: "Nytin Kaikki meni -sarjakuva ja New Yorkerissa ilmestynyt Kristen Roupenianin Cat Person -novelli."

Mertta: "Asikaine-blogin insta, erityisesti storyt. Siitä saa inspistä omiin hämärähommiin! Sekä kuvaton.com. Selaan uudet kuvat joka ainoa aamu Hesarin jälkeen."

Mikä omista postauksistasi on suosikkisi?

Mertta: "Slutsheimaaja, vedä käteen -postaus! Postauksessa annetaan kiperään ongelmaan – pakonomaiseen slutsheimaamiseen – konkreettinen  ratkaisuehdotus. Omat jutut naurattavat eniten! On sanottava myös Lauran Pertti Mäkimaa on jäätävä mulkero -postaus, koska nauran aina kun näen sen nimen."

Laura: "Pertti Mäkimaa on jäätävä mulkero -postaus, koska omat jutut naurattavat eniten ja postauksen otsikko naurattaa edelleen joka kerta. Ja koska Pertti Mäkimaa on aivan jäätävä mulkero!"

Mitä postausta et meinannut julkaista?

Mertta: "Tilitystä siitä, että moottoripyöräkortti jäi vain haaveeksi. Omasta epäonnistumisesta kertominen julkisesti on minulle aika hardcorea. Pelkäsin Suomi24-keskustelua aiheesta "Horomertta osti prätkän, eikä pystynyt edes korttia ajamaan". Sittemmin Suomi24-keskustelun aiheeksi päätyminen on kirjattu yhdeksi blogimme tavoitteista!"

Laura: "Tärkeintä on tehdä -postausta omasta epäonnistumisen pelosta höystettynä omasta mielestäni kauheilla kuvilla itsestäni mietin hetken, mutta oli sen julkaisu joka tapauksessa selvää. Olen päässyt niin monella tapaa jo häpeäkynnyksen yli, etten enää viitsi jäädä sinne kynnyksen toiselle puolelle kykkimään."

Kuka toinen Lilyn bloggaaja on suosikkisi?

Laura ja Mertta: "No Sex and the City! Hyvää analyysia ajankohtaisista asioista huumorilla höystettynä."

 

Teksti: Roosa Oksanen

Kuvat: Mertta ja Laura / Randolfin hipat

 

Lue myös

The Good Morning -bloggaajan haastattelu

Anna Vihervaarasta -bloggaajan haastattelu

Destination: Happiness -bloggaajan haastattelu

Tyhjä ajatus -bloggaajan haastattelu

Une petite life -bloggaajan haastattelu

Minnean muruja -bloggaajan haastattelu

Kommentit

Minja Koskela
Bluestocking

Jestas, vähänkö tästä tuli hyvä mieli! Bluestockingin Minja kiittää ja kumartaa. <3

MariaSu
Femme Factale

Tämä feminismin mediasuosio on mielenkiintoinen ilmiö. Toimitus näyttää myös harkitusti nostavan esiin pääsääntöisesti feministi-blogeja ja rakentavan ympärilleen kuplaa. Se on harmi koska keskustelu jää usein tosi yksipuoliseksi. Kaikki naiset kun eivät ole feministejä ;) Mutta peukku Randolfin hipoille ja menestyneelle blogille! Huumori on hyvät tapa lähestyä montaa asiaa.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.