Rihanna huippumuotitalon mainoskasvoksi

Toimitus

Muotimaailma ei saa tarpeekseen Rihannasta. Laulaja suunnitteli tänä vuonna oman vaatemalliston brittiläiselle River Island -ketjulle ja nyt on vuorossa pesti huippumuodin parissa. Style.com uutisoi, että ylellisistä vaatteistaan tunnettu Balmain on palkannut Rihannan kevätkampanjansa mainoskasvoksi.

Tammikuussa lehtien sivuille ilmestyvät mainokset kuvattiin aikaisemmin tänä syksynä New Yorkissa. Valokuvat otti tunnettu valokuvaajakaksikko Inez van Lamsweerde ja Vinoodh Matadin. Mainoskuvissa Rihanna poseeraa itse valitsemissaan Balmainin kevätmalliston vaatteissa. Muusta tyylistä vastasi laulajan henkilökohtainen stailisti Mel Ottenberg. Balmainin suunnittelija Olivier Rousteing kertoi Style.comille, että työskentely Rihannan kanssa oli inspiroivaa. Laulaja poseerasi kameran edessä ammattilaisen elkein ja tanssi samalla Princen tahtiin.

Idea kampanjaan syntyi, kun Rousteing tutustui Rihannaan vierailtuaan tämän konsertissa. Kaksikko ystävystyi nopeasti ja pian suunnittelija jo ehdottikin yhteistyötä.

”Halusin Balmainin kevätkampanjaan vahvan naishahmon ja minulle Rihanna edustaa juuri sitä. Kun hän astuu kameran eteen, tuntuu kuin hän olisi maailman ainoa nainen.”, Rousteing tunnelmoi Style.comille.

Kurkkaa tästä toimituksen jutusta, minkälaisia joululahjoja Rihanna sai muilta huippumuotisuunnittelijoilta.

Teksti: Laura Paananen, joka alkoi Rihannan mainoskuvat nähtyään himoita kevyttä polkkatukka pienillä laineilla.

Lähde: Style.com

Kuva: Balmain Instagram

Share

Kommentoi