Rohkeat lilyläiset

Toimitus

Lilyssä on puhuttu viikonlopun aikana rohkeudesta. Olemme jo pitkään tienneet, että yhteisömme on täynnä vahvoja naisia, mutta teksteistä paistava avoimuus ja viisaus pääsi jälleen kerran yllättämään.

"Rohkeutta tarvitaan, jotta uskaltaa tehdä asioita toisin kuin on ennen tehty, ja rohkeutta tarvitaan siihen, että voi myöntää olleensa väärässä. Enemmän kuin kaapissa tai niiden liepeillä olijat tätä tarvitsevat he, joille muiden oleminen on ongelma."

Fitness Führer -blogissa pohdittiin rohkeutta Pride-teeman ja urheilijoiden kaapista tulemisen kautta.

"Ja vaikka mä hyvin tiedän, ettei avunpyytäminen ole epäonnistumista (ja väsymättömästi jaksoin julistaa sitä kaikille muille) oli musta aivan sietämätön asia soittaa jollekulle ja sanoa, että mä en enää jaksa tai pysty. Olen aina ollut se, joka pärjää ilman apua, enkä mä nyt helvetti vie jonkun lapsen takia voi antaa periksi."

Emmi kertoi blogissaan juuri todetusta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Postaus keräsi valtavan määrän tsemppiviestejä, ja yhden voimientoivotuksen lähettää myös Toimitus.

"Hoksasin: kun luovun siitä-mikä-olisi-voinut olla, saan tilalle kaikki mahdollisuudet sille mitä voi vielä tulla. Ja se on tietysti paljon enemmän."

Eeva joutui jälleen luopumaan, mutta kirjoittaa kirvelynkin keskellä kauniisti ajatuksistaan ja tarjoilee taas yhden tärkeän oivalluksen.

 

Kuva: Fitness Führer

Share

Kommentoi