Rosee on uusi skumppa

Ladataan...
Toimitus

Miksi sinäkin vaihdat kuohuviinin tänä kesänä roseeviiniin? Maistoimme kevään 2017 kiinnostavimmat uutuusroseet.


Yhä useampi valitsee piknikille ja terassilla kuohuviinin sijaan hempeän roseeviinin. Vaaleanpunaisen juoman valloitusta on povattu jo vuosia, ja nyt läpimurto tuntuu olevan lähellä. Suomessa rosee on yhä melko pienen piirin suosiossa, sen osuus on kaikista myydyistä viineistä on parin prosentin luokkaa, mutta kasvu on vuositasolla 15 %.

Mistä nousu sitten johtuu? Makunystyrämme ovat kehittyneet ja valikoima parantunut. Ennen roseeviineiltä haettiin punaviinimäisyyttä, mutta nykyään enemmän valkoviineille ominaista kepeyttä ja raikkautta ja toisaalta juhlavuuttakin. Se osaltaan selittää, miksi kuohuviininystävä tarttuu yhä useammin roseepulloon. Tällä hetkellä erityisen trendikkäitä ovat väriltään vaaleammat ja maultaan aiempaa kuivemmat roseet, esimerkiksi vaalea lohenpunainen, Provence-tyylinen rosee on varma valinta. Se on myös helppo parittaa monien ruokien kanssa – kuiva ja vaalea rosee sopii erinomaisesti piknikille tai buffetpöytään, koska se taipuu kasvisruoalle sekä kalalle ja lihalle.

Asiantuntija: Milla Sorsakivi, Consumer Insight Manager, Altia
 

Minkä roseen sitä sitten valitsisi? Maistoimme noin kympin hintaisia uutuusviinejä (kuvassa), näin ne miellyttivät erilaisia makunystyröitä.


VARMA JA TYYLIKÄS

1. Gassier Coteaux d’Aik-en-Provence Rosé, 11,49 e

Kiinnostaa, koska se näyttää herkulliselta ja lohenpunainen väri houkuttelee. Kaunis väri on myös tae mausta, vaaleat roseeviinit eivät yleensä ole tahmaisen makeita. 

Maku? ”Tämä kevyt ja hieman marjainen – ehkä jopa vadelmainen – rosee kulahtaa helposti roseerakastajan kurkusta alas. Roseeta vierastava kanssamaistajani valitti aavistuksen hapanta jälkimakua.”

Mihin tilanteeseen? ”Täydellinen aurinkoisen päivän piknik-juoma. Tarjoaisin roseen kanssa suolaista piirakkaa – kuten tätä parsagalettea  – tasapainoittamaan viinin hieman hapanta makua. Mätsäisin myös asuni Burberry-ruudulliseen pulloon ja pukeutuisin trenssiin.”

Maistelijana Mia, kuivan roseen rakastaja


(NOPEILLE) TREFFEILLE

2. Inception Blushing Rosé,  9,99 e

Kiinnostaa, koska juoma edustaa ”kansainväliseksi ilmiöksi” tituleerattua Broséta. Brosé tulee sanoista brother ja rosé, ja sen on siis tarkoitus valistaa uroita kaikkialla, että ”roseeta voi nauttia myös miehekkäästi”. Selevä.

Maku? ”Jos miehekkäänä nauttiminen tarkoittaa Suomessa ’ykkösellä alas’ -mentaliteettia, tämä rosee ajaa asiansa. Siinä on nimittäin niin sanotusti dokabiliteetti kunnossa, eli juoma menee kurkusta helposti alas sellaisenaan – ja mielellään nopeasti. Kylmänä puolikuiva rosee maistuu mukavan hedelmäiseltä olematta lälly, mutta kun lasi seisoo pöydässä vähän pidempään ja juoma muuttuu kädenlämpöiseksi, maku alkaa herkästi tökkiä.”

Mihin tilanteeseen? ”Täydellinen juoma siihen, kun piipahdat yhdelle lasilliselle aurinkoiselle terassille ennen kuin kesäteatteriesitys tai ulkoilmakeikka alkaa. Sopii myös hyvin raikkaan salaatin kaveriksi.”

Maistelijana Laura, joka tarttuu roseelasilliseen (kuten lonkeroonkin) ainoastaan kesäisin
 

KIVASTI KUPLIVA

3. Pino Pino Frizzante Pinot Noir Rosé, 8,99 e

Kiinnostaa, koska halusimme maistaa myös vienosti poreilevaa roseeta. Ja katsokaa nyt, kuinka söpö pullo!

Maku? ”Viiden hengen raati oli yhtä mieltä siitä, että viini on helppo ja hinta-laatusuhde hyvä. Marjaisa maku toi mieleen mummolan mehun. Kuplien ystävänä viiniin olisi kaivannut lisääkin pirskahtelevuutta. Vaikka viini oli puolikuiva, se jätti suuhun yllättävän kuivan jälkimaun.”

Mihin tilanteeseen? ”Edullista roseeta raaskisi ostaa isommallekin bileporukalle vaikka alkumaljaksi. Juhlanjärjestäjät, huomio!”

Maistelijana Päivi, jonka mielestä lasi samppanjaa on täydellinen aperitiivi
 

LAHJAKSI TAI BUFFETPÖYTÄÄN

4. Les Dauphins Rosé Organic (12.50%) 12,99 e

Kiinnostaa, koska luomujuomat herättävät mielenkiintomme. Etiketti on trendikäs, joten tässä lienee kesän coolein tuliaisviini. Trés Chic!

Miltä maistuu? ”Kaksi rosee-skeptikkoa kippistivät lasillisilla erittäin kylmäksi jäähdytettyä viiniä. ”Nam, tämähän on vähän kuin erinomaista valkoviiniä!” Maku on miellyttävän mieto ja hempeä, marjainen ja silti kuiva. Otetaanpa vielä toinenkin lasillinen…”

Kenelle: ”Kaunis pullo on mainio vieminen ja juhlapöydän koristus. Hyvä valinta buffetpöytään, koska tämä viini on helppo parittaa erilaisten makujen kanssa!”

Maistelijana Anna, vannoutunut valkkarinlipittäjä (joka saattoi kokea käännytyksen) 
 

Lue lisää juomasuosituksia täältä (sisältää myös horoskoopin!)
Entä, paljonko alkoholia saa juoda viikossa?

 

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Mahdoton Nainen

Kiitos viinisuosituksista! Mun mielestä rosee on aina ollut paras kesäviini, hyvä että te muutkin pääsitte vihdoin kyytiin mukaan :D

Toimitus
Toimitus

Kerro sitten, mitä pidit, jos maistelet näitä :)

Minnea
Minnean muruja

Samaa mieltä Mahdottoman naisen kanssa, rosee on aina ollut mun suosikki kesäviini! Ja menee se keväälläkin :D

Toimitus
Toimitus

Kiva kuulla, mikä on suosikkiroseesi?

Nekkutyttoe (Ei varmistettu)

Meillä "talon viininä" tämän kesäkauden (lue: maaliskuusta eteenpäin niin kauan kuin aurinkoa riittää) on provencelainen herkku, joka vielä viime vuonna oli Alkon tilausvalikoiman tuote mutta iloksemme nyt löytyy myös lähi-Prismasta!

https://www.alko.fi/tuotteet/920977/Terres-de-Berne-2016

Toimitus
Toimitus

"Talon viini" :D Just hyvä!

Kommentoi

Ladataan...