Saako lasten nähden juoda?

Ladataan...
Toimitus

Raskaana oleva Sienna Miller bongattiin Italiassa viinilasi kädessä, ja metelihän siitä nousi.

Odottavien äitien alkoholinkäyttö on Suomessa tapana tuomita jyrkästi, mutta esimerkiksi Millerin kotimaan Iso-Britannian viranomaiset toteavat, että pienen määrän alkoholia ei ole todettu vahingoittavan sikiötä.

Jos raskausajan alkoholinkäytölle onkin melko selväsanaiset suositukset, maailmaan jo putkahtaneiden lasten edessä korkkaaminen on harmaampi alue.

Vanhempien vastuullista päihteidenkäyttöä edistävä Lasinen lapsuus -projekti muistuttaa, että aikuisten silmissä mitättömät alkoholin aiheuttamat muutokset, kuten punottavat kasvot tai muuttuva puhetapa, saattavat olla lapsen mielestä uhkaavia.

Mannerheimin lastensuojeluliitto piilottaisi tupakan tapaan ruokakaupoissa myös oluet ja siiderit pois näkyviltä, kertoo Tamperelainen. Pitäisikö siis myös vanhempien - ja muiden aikuisten - kieltäytyä alkoholinkäytöstä kokonaan lasten läsnä ollessa, vai lisääkö hyssyttely vain kielletyn hedelmän houkutusta?

Olisiko lasten hyvä nähdä pienestä pitäen aikuisten nauttivan alkoholia kohtuudella, ilman salailua ja häpeää? Saako lapselle kertoa rehellisesti, mistä on kyse, kun äiti tai isi voivottelee päänsärkyä lauantaiaamuna?

Kerro sinä, missä menee raja.

Miten aikuisten tulisi sinun mielestäsi käyttää alkoholia lasten läsnä ollessa?

Teksti Eeva Kolu, joka oppi kotoa, että viini on ruokajuoma, konjakki on lääke ja että vaarallisimpia ovat alkoholijuomat, jotka eivät maistu alkoholilta (ja pitää näistä neuvoista edelleen kiinni)
Kuva WENN

Share
Ladataan...

Kommentit

Paulan Sivu

En hyväksy äidin tai isänkään alkoholin käyttöä lapsen edessä. Lapsen pitää saaha olla lapsi. Ja jos äiti ei pysty ilman alkoholia olemaan. niin sitten kannattaa jo katsoa peiliin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Oma mielipiteeni on, että lasten seurassa saa juoda alkoholia, mutta ei humaltua. Lapsille on hyvä näyttää esimerkkiä kuinka alkoholia tulisi käyttää; viiniä ruuan kanssa, sauna olut/siideri, kuohuva juhlamalja, kahvi ja konjakki. alkoholista voi ja tuleekin nauttia ilman humaltumista. kuka edes nauttii humalasta? alkoholin ollessa tabu, uskon nuorten olevan vielä kiinnostuneempia juomisesta. varmasti alkoholikokeiluja alaikäisenä tulee lähes jokaisen kohdalle, mutta uskon sellaisten nuorien, joiden kotona alkoholin käyttö on ollut osa ns. normaalia, ylilyöntejä sattuu vähemmän.
mielestäni n. 16-17 vuotiaalle voi antaa jo ruokaillessa maistaa viiniä. nuorta tulisi opastaa kohtuulliseen alkoholin käyttöön ilman saarnaamista, oma esimerkki on paras tapa. ylilyöntien sattuessa asiasta olisi hyvä keskustella nuoren kanssa, vasta kun nuori on selvinnyt ja vanhemmat rauhoittuneet.
raskaana olevan naisen ei mielestäni tulisi juoda pisaraakaan (tiukkapipo saatan olla, mutta jokainen terve ihminen selviää n. 9kk ilman alkoholia). kukaan ei tiedä turvarajaa alkoholille, joten selvinpäin oleminen on paras ratkaisu. se kumpi on itselle tärkeämpää oman tulevan lapsen terveys vai lasi viiniä on tietysti jokaisen oma päätös. itse en kuitenkaan pisaraakaan nauttisi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minulla ei ole yhtään muistoa lapsuudesta liittyen vanhempieni alkoholinkäyttöön, eli mitään traumoja ei ole jäänyt koska alkoholinkäytöstä ei tehty mitään numeroa. Vanhemmat joivat oluen saunan jälkeen ja drinkin tv:n ääressä, ihan normaalia. Ahdistavia hetkiä on tullut nyt aikuisena nähdä omat vanhemmat humalassa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minäkin olen sitä mieltä, että raskaana ei alkoholia yhtään. Omasta lapsuudestani muistan sen, että äiti ja isä saattoivat joskus juoda siideriä (äiti ei edelleenkään juo kuin pullollisen 2-3 kertaa vuodessa), mutta ei se millään tavalla ahdistanut. Vanhempiani en koskaan ole nähnyt humaltuneena, eikä asia ole ahdistanut minua millään tavalla. Meillä sai myös vanhempana maistaa äidin lasista, että miltä alkoholi maistuu. En tiedä johtuiko tästä vai jostakin muusta, ettei minulla teini-ikäisenä ollut tarvetta tehdä alkoholi- ja humaltumiskokeiluja viikonloppuisin, vaikka muun porukan mukana olinkin.

Myös oma tyttäreni on nähnyt, kun minä ja hänen isovanhempansa nautimme juhla-aterioiden yhteydessä alkoholia annoksen tai kaksi. Hän ei kuitenkaan ole koskaan nähnyt ketään meistä humaltuneena tai edes pienissä, koska se ei mielestäni ole soveliasta hänen silmilleen. Hänelle aikuisten ruokajuomana nautittu alkoholi tuntuu olevan sama asia, kun muut joisivat limpparia ja hän juo maitoa - ei siis mikään ikävä tai traumatisoiva asia. (Painottaisin nyt, että kyseessä on tosiaan ilman humaltumistarkoitusta juhla-aterioilla nautitut 1-2 annosta.)

Ensimmäiselle kommentoijalle esittäisin tarkentavan kysymyksen: Tarkoitatko siis, että olet sitä mieltä, että kun nainen tulee äidiksi, tulee hänen lopettaa alkoholin nauttiminen kokonaan seuraavaksi 18 vuodeksi?

Lyy lymyilee 2.01.4

Alkoholinkäyttö itsessään lasten nähden ei ole se ongelma. Ongelma on se, että tietyssä vaiheessa, jos alkoholinkäyttö lähtee lapasesta, lapsen turvallisuudentunne järkkyy.

Minulla on omakohtaista vertailukohtaa itsestäni ja suurin piirtein saman ikäisestä serkusta. Serkkuni äiti oli alkoholisti ja hän tottui jo pienestä pitäen tarkkailemaan äitinsä ja muiden ihmisten alkoholinkäyttöä. Omat vanhempani taas ovat varmasti maistelleet minunkin ollessa lapsi, isäni olen nähnyt 12-vuotiaana veljeni häissä ensimmäisen ja yhden ainoista kerroista humalassa, äitin olen tainnut nähdä humalassa vasta 18-vuotiaana.

Kun olemme vertailleet yhteisiä muistoja mökiltä, hänelle illat olivat ahdistavia, koska kaikki aikuiset joivat alkoholia (hän siis näki myös minun vanhempien ottavan saunaoluen), kun taas minulle samat illat olivat mukavia yhdessäolon hetkiä. Minun ei ikinä tarvinnut pelätä, että minusta ei huolehdittaisi, kun serkkuni taas on joutunut oppimaan pitämään itsestään huolen hivenen turhan varhain.

Alkoholia ei tule glorifioida, mutta ei siitä tule tehdä mitään peikkoakaan lapsille. Järkevä alkoholinkäyttö lasten nähden on ihan OK ja jokainen aikuinen ihminen varmasti tietää, että pystyykö järkevään alkoholinkäyttöön ts. ei humaltumaan.

Ryypätä lasten nähden ei saa. Ei todellakaan, koskaan, ikinä. Omaan mieleen on jäänyt rumia muistoja, kun isä on ollut kännissä (eikä missään pienessä sievässä, vaan ihan rehellisessä kännissä) ja puhunut oudosti, näyttänyt oudolta, itseä on pelottanut - ei sellaista kenenkään pitäisi haluta lapselleen.

Annos tai pari kolme on tietenkin ihan eri asia, mutta tässä oli kyse suunnilleen mäyräkoirallisesta kaljaa plus konjakit päälle - ei mikään hurmaava lopputulos. En näe viinilasillisessa tai saunakaljoissa mitään pahaa. En usko, että siinäkään on mitään hyvää, jos alkoholi on ihan totaalinen tabu - voi nuoruuden kännikokeilut mennä vähän ylitse.

humalaisten vanhempien ja sukulaisten kesekllä kasvaneena olen aika tiukkapipo mitä tulee omiin lapsiin- päivällisellä voi silloin tälloin olla lasi viiniä tai saunasiideri, mutta siinä se sitten onkin. ei salailua, mutta ei erityistä numeroakaan asiasta. vanhemman tyttäreni ikäisenä itselläni alkoi hälytyskellot soida kun kuulin kaljatölkin sihahduksen, mutta oma lapseni tulee kysymään että "mitä tuo on, voinko maistaa?" eli pitää tietysti osata erottaa omat kokemukset - et ne ei oo samoja kun mun lasten. mä toivoisin et jokainen lapsi varjeltuisi runsaamman alkoholinkäytön näkemisestä. juhlapäivinä (joulu, juhannus, pääsiäinen jne.) meillä ollaan juuri näistä syistä aivan erityisen selvinpäin. Raskausaikana lasi viiniä viikossa tms. ei vaikuta yhtään mihinkään. jos epäilee omia rajoajaan niin silloin on toki hyvä pitää nollalinjaa. 

jj (Ei varmistettu)

Sivistynyt ja kohtuullinen alkoholin käyttö on mielestäni täysin hyväksyttävää lapsen edessä. Parempi näyttää lapselle että alkoholia voi juoda siistyneestikin eikä vain räkäkänni tarkoitukseen.

AnnaAusseista (Ei varmistettu)

Olen samaa mieltä Eevan kanssa, viini on ruokajuoma ja sitä juodaan ruuan kanssa lapsien kanssa tai ilman. Kännit vedetään aikuisten kesken ja (nousu)humalassa on kyllä yleensä kivaa. Alkoholin demonisoinnista seuraa vain huonoa ja odottavaillekkaan äideille ja sikiöille ei tapahdu mitään yhdestä lasista.

iivents

Komppaan AnnaAusseista ja muutaman muun kirjoitusta, ruokajuomana viini on ok, mutta kännit on aikuisten juttu. Ei lapsi voi ymmärtää miksi humalaiset aikuiset käyttäytyvät eri tavalla kuin normaalisti. Perusturvallisuuden pitää olla kunnossa. Mitä jos tulee tarve lähteä sairaalaan tai jokin muu hätä lapselle- vanhemman vastuu on aina läsnä.  

Muistan kuinka kouluikäisenä erään luokkakaverin piti kovasti korostaa, ettei ole nähnyt äitinsä juoneen koskaan olutta/viiniä. Heillä vain urheillaan.. Aikuisempana näin kyllä hänen äitinsä kasvoista ja liikkumisesta, että oli kyllä jotain otettu, mutta kaiketi salassa. Että onhan niitä kulisseja kodin sisällä monenlaisia. Mutta eiköhän se kohtuus ja järjenkäyttö ole kaikessa, syömisessä, juomisessa ja siinä liikunnassakin hyväksi.

Lasinen lapsuus (Ei varmistettu)

Lasisen lapsuuden maailmalla viime päivät puhuttaneen videon löydät Facebookista: https://www.facebook.com/lasinenlapsuus
tai You Tubesta: http://www.youtube.com/user/Lasinenlapsuus?feature=watch

Kommentoi

Ladataan...