Superbloggaaja Elin Kling perusti oman vaatemerkin

Toimitus

Bloggaajien suunnittelemat yhteistyökokoelmat eivät ole enää uusi juttu. Muotibloggaajien uranuurtaja Elin Kling vie homman astetta pidemmälle. Fashionista kertoo, että ruotsalaisbloggaaja on juuri perustanut oman vaatemerkin.

Tätä nykyä New Yorkissa asustava Elin Kling lanseeraa sulhasensa Karl Lindmanin kanssa oman Totême nimisen vaatemerkin. Merkin toukokuussa lanseerattava esikoiskokoelma pitää sisällään 18-osaisen kattauksen naisten ylellisiä vapaa-ajan vaatteita. Bloggaaja kertoo malliston saaneen inspiraation etenkin eurooppalaisesta lomakulttuurista sekä 1970-luvun eleganssista. Idea vaatemallistoon syntyi Klingin halusta haastaa omaa pukeutumistyyliään.

Aivan noviisina ei Elin Kling suunnitteluhommiin ryhtynyt. Bloggaaja on tehnyt aikaisemmin suunnitteluyhteistyötä ainakin H&M:n ja Guessin kanssa sekä ollut mukana lanseeraamassa Nowhere-vaatemerkkiä. Klingin uusin tyylituotos Totême saapuu myyntiin toukokuun alussa muiden muassa Net-a-Porteriin, tukholmalaiseen Nathalie Schuterman -putiikkiin ja merkin omille nettisivuille.

Teksti: Laura Paananen, joka veikkailee, että Klingin mallistossa tullaan näkemään ainakin hyvin skandinaavisen minimalistisia linjoja.

Lähde: Fashionista

Kuva: Elin Kling Instagram

 

 

 

Share

Kommentoi