”Tienaan viisi kertaa enemmän kuin puolisoni” – miten tuloerot rassaavat parisuhdetta?

Toimitus

Uramme eivät menneet naimisiin keskenään, on näyttelijä Julia Roberts kommentoinut avioliittoaan kameramies Daniel Moderin kanssa.
 

Kun tienaa selvästi puolisoaan enemmän, se saattaa alkaa rassata parisuhdetta jatkuvasti lisää.


”Ei ole varaa.” Niin poikaystäväni vastaa, kun ehdotan hänelle rahanmenoa vaativaa tekemistä. Vastaus ei ole aivan totta. Hän saa kyllä rahat järjestymään itselleen tärkeisiin hankintoihin, vaikkapa vintagekitaroihin.

Niinpä minä huomautan, etteivät kitaratkaan ole ilmaisia. Ja kas: riitelemme taas rahasta.

Tienaan viisi kertaa enemmän kuin poikaystäväni. Vaikka puolisoni viehätys ei tietenkään perustu hänen lompakkonsa paksuudelle, olen suhteemme aikana huomannut, että erisuuruiset palkkanauhat aiheuttavat yllättävän suurta hankausta.

Sen huomaa erityisesti arkisissa käytännön asioissa. Minä rakastan matkustamista. Olen jatkuvasti sormi hiirellä varaamassa seuraavaa lentolippua. Tahdon käydä myös teatterissa, keikoilla ja ulkona syömässä, mutta mikäli mielin saada poikaystävästäni seuraa, minun on yleensä maksettava.

Sen lisäksi, että ärsyynnyn rahanmenosta, minua harmittaa se, että suurempien tulojeni takia minusta on tullut suhteemme kuski. Koska liput tulevat minun sähköpostiini, olen aina se, joka tarkastaa konsertin alkamisajan ja junan lähtöraiteen. Tällaista vastuuta poikaystäväni ei kanna.
 

Raha on parisuhteissa erittäin yleinen riidanaihe. Eroon päätyvät todennäköisimmin sellaiset pariskunnat, joissa mies tienaa hyvin vähän ja nainen hyvin paljon. Syyksi on veikattu sitä, että perinteiset mielikuvat miehestä perheen kirstunvartijana istuvat tiukassa, ja vähän tienaava mies tuntee helposti alemmuutta.

Meidän rahariitamme johtuvat ennen kaikkea erilaisista elämäntyyleistämme. Poikaystäväni haluaa tehdä töitä vain sen verran että saa laskut maksettua, sillä hän ei halua osallistua kuluttamisen oravanpyörään. Sen sijaan hän lukee ja tekee taidetta. Pihi hän ei ole: silloin, kun rahaa on, hän kyllä tippaa tarjoilijaa ja ostaa minulle alusvaatteita. Ravintolaillallisten sijaan hän olisi kuitenkin tyytyväinen kodin lattialle katettuun piknikiin ja purkista syötyihin viininlehtikääryleisiin.

Tavatessamme ihailin hänen asennettaan, sillä täydellisen ilmastokatastrofin torjumiseksi meidän kaikkien pitäisi elää niukemmin. Mutta kun lapsemme syntymä pari lähestyi, väsyin huolehtimaan, onko poikaystävälläni rahaa taksiin synnytyslaitokselle h-hetken koittaessa.

Tyttäremme myötä aloimme kiistellä rahasta yhä useammin. Vaikka asuimme lapsemme syntyessä omissa asunnoissamme, oli meillä myös enenevässä määrin yhteisiä menoja, lääkärikuluja ja vaippalaskuja. Minä maksan niistä suurimman osan.

Samalla olen huomaamattani alkanut väheksyä poikaystäväni roolia perheessämme. Hän epäileekin minun pitävän itseään jopa vähän luuserina. Tuloni olivat äitiyslomallakin huomattavasti hänen tulojaan suuremmat, ja totta on, että muistan myös huomautella asiasta.
 

En arvosta ystäviäni heidän palkkakuittiensa perusteella. Miksi rahasta on tullut minulle vallankäytön väline parisuhteessani?

Pohjimmiltaan riidoissamme ei ole kyse rahasta vaan kunnianhimosta: toivoisin, että poikaystäväni suhtautuisi elämäänsä tavoitteellisemmin. Hän turhautuu itsekin nykyisessä pienipalkkaisessa työssään, jossa hän ei voi käyttää lahjojaan. Miksei hän siis etsisi työtä, jossa hän voisi oikeasti toteuttaa itseään?

Kun ehdotan poikaystävälleni taidealan opintoja, hän innostuukin niin, että panee saman tien hakupaperit vetämään.

Ehkä on myös aika katsoa peiliin. Tuloni ovat nousseet huomattavasti juuri yhdessäolomme aikana, ja samoin on käynyt monille ystävilleni. Kuin varkain olemme alkaneet ostaa sitä kalliimpaa leipää ja varata lomille vähän parempia hotelleja. Toisin sanoen olemme keskiluokkaistuneet, eikä se ole pelkästään hyvä asia.

Olen nimittäin reissannut paljon myös siksi, että karkaaminen ulkomaille on muka ollut ainut keino raivata aikaa suhteellemme kiireisessä yrittäjän arjessani. Jos ryhtyisin tekemään lyhyempää työpäivää, ehtisimme joskus linnoittautua poikaystäväni kanssa kotisohvalle vaikka syömään niitä viininlehtikääryleitä.

Ainakin voin opetella puhumaan rahasta sanoilla, jotka eivät pilaa romantiikkaa. Poikaystäväni tuloista huomauttelun sijasta voisin vaikka sanoa: tarvitsen sinua, kulta.

 

Tuloerot parisuhteessa – asiantuntijan vinkit

1. Se, kuinka paljon ihminen tienaa, voi vaihdella reippaasti elämän mittaan eri syistä. Siksi omaisuus tai sen puute on yksi huonoimmista perusteista kumppanin valinnassa.

2. Suhde rahaan kertoo ihmisestä enemmän kuin pankkitilin kulloinenkin saldo. Pennitön voi olla antelias ja rikas kitsas, ja toisinpäin. Jos asenteenne rahaan ovat toistensa vastakohtia, lähtökohta on sama kuin suhteessa, jossa yhtä pitävät herkkusuu ja terveysintoilija. Voi olla viisasta varautua henkisesti siihen, että sopuratkaisujen tuottaminen talousasioissa tulee vaatimaan venymistä kummaltakin.

3. Ihminen voi muuttaa rahankäyttötapojaan siinä missä muitakin tapojaan, mutta hänen pitää haluta sitä itse. Valittamisella pystyy harvoin muuttamaan toista pysyvästi. Sen sijaan kontrolloimisella saa aiheutettua suhteeseen lisää ongelmia.

4. Rakkaudelle ei tee hyvää se, jos toinen kokee itsensä taloudellisesti hyväksikäytetyksi. Jos alkaa tuntua siltä, että minä maksan aina kaiken ja tuo vain tuhlaa, on aika nostaa kukkaro pöydälle. Arat aiheet ovat samanlaisia kuin ikävät haavat: niitä on putsailtava ja paikkailtava hellävaraisesti. Käsittelemistä ei voi jättää väliin, koska silloin tilanne todennäköisesti ennen pitkää tulehtuu.
 

Teksti: Venla Pystynen. Asiantuntijana on haastateltu Elina Tanskasta, joka on seksuaaliterapeutti ja logoterapeutti
Kuva: All Over Press

Juttu on julkaistu Trendissä 4/2015

 

Lue myös:
 
Laulaja Irina: ”Olisi ihanaa, jos kukaan ei hämmästelisi, vaikka asuisimme mieheni kanssa eri osoitteissa”

Paljonko tililläsi on rahaa ennen palkkapäivää?
 

 

Share

Kommentit

Räyhälä
Räyhälä

Vaikken tiedä jutun taustoja sen enempää, niin on kyllä pakko kommentoida. Mun mielestä on hivenen outoa pahoittaa mielensä siitä, että parisuhteessa viisi kertaa vähemmän tienaava osapuoli saattaa odottaa rahallista tukea toisen itse ehdottamaan, itse keksimään ja itse haluamaan tekemiseen (joka ei vähemmän tienaavalla ole välttämättä ensimmäisenä intresseissä, etenkään jos omia roposia pitää laskea tarkkaan). Noin räikeillä tuloeroilla (laskekaapa esimerkkejä päässänne) kuulostaa jotenkin todella itsekkäältä.

Mutta etenkin tämä särähti: "Miksei hän siis etsisi työtä, jossa hän voisi oikeasti toteuttaa itseään?" Hmm, koska sellaisia töitä kasvaakin puissa, etenkin silloin kun ollaan suuntaamassa taidealalle? Ja rahaahan niistä saa niin, että oksat pois.

"Kuskiudesta" olen kyllä samaa mieltä. Ikävää, että käytännön järjestelyt vaikuttavat jäävän vain varakkaamman vastuulle. Se kuulostaa epäreilulta.

Toivottavasti en pahoita kenenkään mieltä tällä kommentilla, se ei ole tarkoitukseni. Olen vaan hämmästynyt tästä ajattelumallista ja ymmärrän kyllä täysin mistä ne riidat voivat tässä tapauksessa kummuta.

Travojago
Travojago

Itsekin mietin tuota. 

Poikaystävä pystyi kuitenkin maksamaan kauppalaskuja ja oman asunnon eli oletettavasti tienaisi edes tonnin verran kuussa. 

Mikäli kirjoittaja todellakin tienaa 5000€/kk niin silloin on (ihan jo solidaarisuudestakin) mielestäni kohtuullista, että hän maksaa keikkaliput, junaliput, matkat, sun muut, mikäli on niitä itse halunnut.  Jos poikaystävä taasen tekee aloitteen, "olisipas kuule kiva, että mentäisi Teneriffalle, voisitko piffata?" voi silloin mielestäni reilusti sanoa, että osta kuule ite oma lippusi.

Jos itse koskaan olisin tilanteesa, että tienaan tuollaisia summia toivon todellakin etten ala nillittämään siitä kuinka paljon enee rahaa kuussa vaippoihin, tai edes kaverin kersan vaippoihin, jos niitä ostelisin. 

Eniten ehkä jäi häiritsemään asenne naisen rahat on naisen rahoja mutta miehen rahat on meidän rahoja. Etsikää jostain miesoletettu kertomaan kuinka sitä ottaa päähän kun vaimoke on valmis käyttämään rahaa muttei halua hakeutua parempi palkkaisiin duuneihin. 

hilu (Ei varmistettu)

Samaa mietin itsekin. Ankea olo tuli kun kuvittelin tämän jutun kirjoittajaksi mieheni, joka meillä tienaa kun itse opiskelen. Jos joskus harvoin perheellä yhdessä teemme jotain hauskaa, kyllä se miehen palkalla maksetaan. Käytännössä mies elättää koko sakin tällä hetkellä, lapsilisillä saa ruuat ehkä viikoksi. Itse venytän penniä ja mies törsää toisinaan jotain lähinnä lasten iloksi.

Mies ei kyllä koskaan ole valittanut tilanteesta, enkä usko hänen olevan yhtä katkera kuin tämä kirjoittaja. Toisaalta valmistunen hyväpalkkaiseen ammattiin, ja asetelma kääntyy toisinpäin kunhan pääsen töihin.

On kyllä ihan kiinnostava ajatus se että kuinka raha-asioihin tulisi parisuhteessa asennoitua: eletäänkö köyhemmän ehdoilla vai jakaako rikkaampi omastaan? Tuolle riitely ja piikittelylinjalle voisi etsiä vaihtoehtoja.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä en kyllä ymmärrä tätä ongelmaa. Minulle on ollut lapsesta asti selvää että hoidan ura-asiani niin, ettei minun tarvitse valita haluamani puolison ja elintason välillä (ja mikäli en tässä onnistu, en voi syyttää puolisoani rahan vähyydestä). Tienaan reilusti yli 5 kertaa enemmän kuin puolisoni joka opiskelee, ja kun olen koko ajan suhteeseen ryhtyessäni tiennyt tämän, ei se ole mikään yllättävä ongelma vaan elämän realiteetti johon suhtaudumme molemmat neutraalisti. On aivan selvää että kun puolisollani ei ole rahaa ja minulla on, jos haluan tehdä jotain kallista niin joko maksan hänenkin puolestaan tai teen ilman häntä. Sitten saatan kyllä printata liput, antaa ne puolisolleni ja todeta että hän saa huolehtia käytännön asioista, samoin puolisoni hoitaa suurimman osan kotitöistä ja muista käytännön asioista.

Nainen30 (Ei varmistettu)

Hieman ihmettelen, miksi tuloerosta on tullut noin iso asia, jos se on kokoajan ollut tiedossa. Ihmettelen myös miksi miehen pitäisi maksaa teatterista tai keikoista joille toinen osapuoli haluaa.

Itse tienaan myös viisi, kuusi tai toisinaan jopa kymmenen kertaa enemmän kuin puolisoni, mutta sillä ei ole minulle mitään väliä. Jos haluan mennä ulos syömään tai lähteä ulkomaille maksan kyllä molempien ruoat tai koko perheen reissun, koska muuten jäisi lähtemättä. Omistan myös asunnon, jossa perheemme asuu ja mieheni osallistuu vain sähkö ja nettilaskuihin. Käytän rahani mielellään asioihin, joista pidän, ja tällä hetkellä niihin kuuluu hyvin voimakkaasti perheeni. Ei minua ole kertaakaan harmittanut se, että maksoin jotkut lentoliput tai hotellin, sillä reissussa on aina ollut todella mukavaa. Omat vuosituloni eivät kuitenkaan yllä kuusinumeroisiin, joten kyllä niihin reissuihin pitää silti aina säästää.

Charmine (Ei varmistettu)

Kuin omalta näppäimistöltäni olisi teksti tullut, todella tuttuja ajatuksia! Tosin itse tienaan "vain" vajaat tuplat sen mitä mies, mutta kyllä se tuloero tuntuu käytännön arjessa. Kuten kirjoittaja, myös minä taidan olla muuttunut enemmän reilun vuosikymmenen kestäneen suhteemme aikana kuin mies: olinhan alussa idealistinen opiskelija, joka haaveili jostain alaansa liippaavasta työpaikasta, ja nyt olen korkeasti koulutettu nainen, joka viihtyy työssään ja haluaa edetä urallaan. Mies on edelleen se päivätyöhönsä leipääntynyt taiteilijanurasta haaveileva tyyppi kuin tavatessamme, mutta siinä missä se oli aluksi ihanan romanttista ja kunnioitettavaa, on se alkanut vuosien mittaan ärsyttää, kun mitään edistystä ei työsaralla tapahdu ja lasten aiheuttamat menotkin kasvavat koko ajan.
Eniten kuitenkin taitaa ärsyttää se, että itse joutuu olemaan sekä taloudellisessa että organisatorisessa päävastuussa arjen pyörittämisessä. Kuka hoitaa ruokatilaukset verkkokaupasta, seuraa tarjouksia ja miettii edes vähän tulevien päivien ruokia? Kuka haalii lapsille aleista ja kirppiksiltä uusia vaatteita pieniksi jääneiden tilalle? Kuka miettii lasten lelujen säilytystä, lajittelee pieneksi jääneer vaatteet kaapeista ja katsoo hyvissä ajoin, että lapsilla on riittävästi ulkovaatetta ja sopivia kenkiä eri keleille? Ei mies ainakaan. Siivoamisesta en edes aloita. Tykkään kyllä organisoimisesta ja vaatteiden ostelusta, mutta kieltämättä ärsyttää, että minä selvästi paremmin tienaavana olen huomattavasti tarkempi siitä, että rahaa käytettäisiin suht järkevästi ja ostettaisiin mahdollisimman paljon aleista ja kirppiksiltä. Mies on enemmän huithapeli, joka elää hetki kerrallaan turhia miettimättä, mistä ensi viikolla saisi lapsille ruokaa jos ne tänään vie hoplopiin. Noin kärjistäen.
Mutta siis ymmärrän erittäin hyvin blogin kirjoittajaa ja voin samaistua tekstiin monilta osin. Pohdittavaa riittää täälläkin.

Satunnainen Tarkkalija (Ei varmistettu)

Tässäpä oiva esimerkki siitä, miksi naisten kannattaa tunnistaa itsessään jo hyvissä ajoin se piilevä takakireä organisointinatsi. Tietää sitten hyvissä ajoin olla ottamatta sitä jännämies-elämäntaitelijaa, kun sen rottailu alkaa kuitenkin pänniä 5-10 vuoden sisällä.

Okei, se on ihan fine että olet sellainen takakireä organinisointinatsi, mutta ymmärrä nyt hyvä nainen että ihmiset ovat selvinneet vuosituhannet elämästään ihan mainiosti vähemmälläkin pingottamisella. Usko pois, vanne pään ympärillä helpottaa kummasti heti kun sisäistät sen faktan, että sinun preferenssisi arjen ja elämän pyörittämiseen eivät ole ainoa oikea tapa.

Ja te naiset jotka tuhahtelette nokka pystyssä niille miehen vintage-kitaroille ym. "turhalle". Miehenne ajattelee tasan tarkkaan samalla tavalla teidän sisustustyynyistänne, aromaterapiakynttilöistänne ja naurujoogastanne.

Charmaine (Ei varmistettu)

:D Enpä itseäni takakireäksi ja pingottavaksi organisointinatsiksi menisi väittämään sillä perusteella, että yritän jollain tavalla pitää kaoottisen pikkulapsiarjen kasassa, estää elämää hukkumasta täyteen kaaokseen. Joo, oma tapani ei totisesti ole ainoa oikea, mutta ei sekään vetele, että kolmen viimeisen vuoden vaatteet ovat sekaisin yhdessä ja samassa kaapissa ja uudet vaatteet käydään ostamassa samana päivänä kun huomataan niille tarve. Ja mitä tulee ennakointiin, jolla säästettäisiin rahaa - no se rahahan olisi sitten käytettävissä johonkin kivaan, josta myös mies olisi innostunut, esim. lomamatkaan. Naurujoogat ja aromaterapiat eivät ole ollenkaan oma juttuni enkä niihin rahaa kuluta. Ja kyllä: jos minä olisin se, joka tienaisi selvästi vähemmän kuin mies, ymmärtäisin miehen närkästyksen, jos ostaisin itselleni pari tonnin kitaran sen sijaan että olisin esimerkiksi miettinyt, tarvitsevatko lapset uudet toppavaatteet.
Kun eletään yhteistä elämää, johon kuuluu pieniä lapsia, eivät asiat ole kovinkaan mustavalkoisia. Pitäisi osata ajatella kokonaisuutta, ihan puolin ja toisin, ja pitää joku tasapaino omien halujen ja tarpeiden, lasten ja perheen yhteisten tarpeiden välillä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuo viimeinen kappale on timanttinen ja pätee myös muihin resursseihin kuin rahaan.

Lasten asianmukaisesta vaatetuksesta ja muista lapsiperheen pakollisista asioista huolehtiminen ei tee kenestäkään organisointinatsia. Jännämiehistä olen samaa mieltä, jos haluaa elää ns. normaalia elämää, niin elämäntaiteilijan kanssa se ei tule koskaan onnistumaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä on hyvä, kun miehellä oli yhteishuollossa lapsi edellisestä liitosta, kun aloimme seurustelemaan, ja näin ihan käytännössä, että ihan hyvin pärjäsivät sillä minimaalisella viime hetken hankinta strategialla. Joten meilläkin minä hankin kaikki lasten vaatteet hyvissä ajoin alennuksista ja käytettynä haalimalla ja olen tarkka myös tyyliasioista, mutta ymmärrän tekeväni näin koska haluan, enkä kestä stressiä siitä, ettei mieleisiä talvivaatteita viime hetkellä löytyisikään. Jos ei ole vaatteiden yhteensopivuudesta niin tarkka, niin kyllä niitä vaatteita löytää viime hetkelläkin. Itse olen myös optimointiin taipuvainen, ja sitä helpottaa hyvissä ajoin tekeminen. Samalla tavalla miehelläni on huomattavasti korkeammat siisteysstandardit kuin minulla, jotenkin luonnollista, että hän siivoaa enemmän. Toki molemmat tarvittaessa pyrimme auttamaan toisiamme niissä asioissa, mitkä ovat vain toiselle tärkeitä toista ilahduttaaksemme. Meillä muuten tulot nähdään perheen yhteisinä riippumatta siitä, kumpi sillä hetkellä tienaa enemmän. Tätä on itse asiassa auttaneet tilanteet, missä toimen on yksin elättänyt perhettä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos edes osa menoista on yhteisiä, isoista hankinnoista "omalla" rahalla olisi mielestäni hyvä keskustella etukäteen riippumatta tulosuhteesta, eli myös enemmän tienaavan olisi hyvä kertoa kumppanille, jos joku ostos vaikuttaa yhteisiin suunnitelmiin. Molempien pitäisi myös kunnioittaa toisen harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja ymmärtää aikuisen ihmisen tarve "omaan" rahaan, eli että saa välillä ostaa jotain ihan vain itselleen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Surullista että naiset Suomessakin on sisimmissään golddiggereitä. Tästä keskustelusta sen hyvin huomaa.

Lilu (Ei varmistettu)

Mua ihmetyttää, että miksi vakituisessa parisuhteessa, jossa pariskunnalla on jopa lapsi yhdessä, rahat eivät voi olla yhteisiä. Tällöin ei taloudellisten asioiden organisoiminenkaan kaatuisi vain toisen harteille, jos molemmat käyttäisivät nettipankkia ja luottokortteja ja olisivat kykeneviä tilaamaan ruokaostoksia ja lasten toppavaatteita.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tää on mun mielestä tosi hyvä pointti! Muita vaihtoehtoja on yhteinen taloustili, jonne laitetaan rahaa sovitussa tulojen mukaisessa suhteessa ja se, että tuloeroja tasataan niin, että enemmän tienaava maksaa vähemmän tienaavalle "kuukausirahaa". Minusta muuten myöskään muiden perheenjäsenten, lähisukulaisten ja läheisten ystävien kanssa ei välttämättä ole ongelmaa siinä, että paremmin tienaava tarjoaa vähemmän tienaavalle juttuja, joihin tällä ei välttämättä olisi itsellään varaa.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.