Ujous ei ole sairaus

Toimitus


Hei, nimeni on Mia ja olen ujo. 

Nyt se on sanottu ääneen. Nolottaa. Paljastin juuri salaisuuden, jota olen yritellyt peitellä aina siitä asti kun tajusin, ettei hiljaisille hissukoille ole sijaa tässä maailmassa – tai siltä se meistä hissukoista ainakin tuntuu. Olen opetellut olemaan kovaäänisempi ja puheliaampi, ettei kukaan vain huomaisi viallisuuttani. 

Ujous on yksi nyky-yhteiskunnan ei-toivotuimmista luonteenpiirteistä. Ujo on yhtä kuin persoonaton tylsimys. Hiljainen ja säälittävä reppana, joka ei kiinnosta ketään. Maailmassa pärjäävät ne, jotka huutavat kovimmin, joten markkinoilta löytyy nykyään hyllymetreittäin self help -oppaita, jotka lupaavat parantaa ujoudesta. Kirjat opettavat, miten olla puheliaampi ja vähemmän kiusallinen ja nolo sosiaalisissa tilanteissa.
 

Ujoutta hoidetaan myös terapialla ja lääkkeillä.

Psykiatrinakin uraa tehnyt runoilija Claes Andersson mainitsi äskettäin Helsingin Sanomien haastattelussa, että Yhdysvalloissa ujous yritetään määrittää mielenterveyshäiriöksi. Sosiaalisten tilanteiden pelko, eli sosiaalinen fobia, lisättiin Yhdysvalloissa psykiatrian tautiluokitukseen jo 80-luvulla. Tämä sai osakseen kritiikkiä, sillä taudin määrittely oli niin suurpiirteinen, että tavallinen ujous oli helppo diagnosoida sosiaaliseksi fobiaksi.

Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä tuntee irrationaalista pelkoa tilanteita kohtaan, joissa voi joutua muiden arvioitavaksi. Oireisiin kuulu paniikin tunteen lisäksi liuta asioita, joista itse kärsin, jos joudun esimerkiksi pitämään puheen tuntemattomien ihmisten edessä: punastuminen, sydämen tykytys, hikoilu, puheen takeltelu. Veikkaan, että aika monen mielestä puheen pitäminen on enemmän tai vähemmän kuumottavaa.

Olemmeko siis kaikki sairaita? 

Keittiöpsykologi väittäisi tässä vaiheessa, että sosiaalisten tilanteiden pelko saattaa johtua siitä, että ujo ihminen tuntee paineita toimia tietyissä tilanteissa tavalla, joka ei ole hänelle luontainen. Kun hän ei pysty toimimaan yhteiskunnan odottamalla tavalla, hän tuntee häpeää ja saattaa alkaa vältellä näitä tilanteita ja jopa pelätä niitä.
 

Psykiatria on yhteiskunnan peili, totesi Andersson antamassaan haastattelussa. Se määrittelee, minkälainen käyttäytyminen on minäkin aikakautena sopivaa.

1800-luvulla suljetuille osastoille saatettiin kiikuttaa naisia, jotka ”veivät tilaa”, harrastivat irtosuhteita tai käyttäyivät muuten sopimattomasti. Hysteriasta tuli yleinen diagnoosi samaan aikaan, kun naiset alkoivat vaatia oikeuksiaan, kirjoittaa länsimaisten naisten asemaan 1800-luvulla perehtynyt taidehistorioitsija Anna Kortelainen teoksessaan Levoton nainen hysterian kulttuurihistoria. Diagnosoimalla ei-toivottu käyttäytyminen sairaudeksi hankalat naiset oli helppo hiljentää.

Siispä sanon sen nyt selvästi: Ujous ei ole sairaus vaan luonteenpiirre, joka ei sovi nykyiseen, ekstroverttiutta ihannoivaan yhteiskuntaamme. Voisimmeko lopettaa kaikkien ihmisten tunkemisen samaan muottiin ja hyväksyä, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät pidä small talkista, jotka ajattelevat, ennen kuin puhuvat ja joiden henkilökohtaisessa helvetissä on käynnissä ikuinen cocktailtilaisuus?

 

LUE MYÖS:
Niina Backman jännittämisestä: "Rakensin itselleni kovan kuoren"

 

 

Kommentit

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Minä en ainakaan pidä small talkista.

Ja ajattelen aina, ennen kuin puhun.

Siksi minä olen minä, enkä muuksi muutu, ainakaan toisten painostuksesta!

 

<3

CougarWoman
CougarWoman

Mä olen kanssa tietyissä tilanteissa todella ujo, enkä nyt puhu pelkästään esiintymisestä. Olen myös tästä ihan suoraan sanonut. Jos vaikka tapaan tyypin, johon olen tutustunut netin välityksellä, varoitan jo etukäteen, etten ole välttämättä livenä yhtä puhelias (sitäpaitsi vihaan täysin tyhjänpäiväistä small-talkia joka tapauksessa, vaikka tiedostankin, että se on sosiaalisessa kontaktissa joskus tärkeää). 

Mulle tässä mun (joskus ehkä yllättävässäkin?) ujoudessa ja sen etukäteen mainostamisessa on se, että mä haluan jotenkin etukäteen varmistaa, etteivät tapaamani ihmiset vaan vahingossa luule, että olen jotenkin ylpeä tai että mua ei kiinnosta. En vaan aina halua/jaksa/osaa olla suuna päänä. 

Mun mielestä on ihan ookoo - ja kuuleman mukaan myös vähän söpöä - olla joskus vähän socially awkward. Varsinkin niissä tilanteissa, jotka oikeasti merkitsevät jotain syvempää (mulle työtilanteet eivät ole sitä). Semmoiset suunapäänähuutelijat ovat pidemmän päälle lähinnä rasittavia..? ;) 

Nuuh beibe!

Nostan hattua! Ajattelen ujouden liittyvän myös herkkyyteen, uusien ihmisten tapaamisessa on ... niin paljon uutta! Vaikea olla cool ja adekvaatti kun vastaanottaa niin paljon uutta dataa, johon pitäisi vielä reagoida jotenkin ei-kiusallisesti. Ja haastavuus lisääntyy vielä jos samalla täytyy olla jotenkin päämäärätietoinen. 

"joiden henkilökohtaisessa helvetissä on käynnissä ikuinen cocktailtilaisuus?" Amen. Tai verkostoitumistilaisuus!

Verkostoitumistilaisuus. Painajainen!

Räyhälä
Räyhälä

Joo toi on vielä pahempi. Cocktailtilaisuudessa on sentään tarjolla alkoholia, johon turvautua. :D

Toimitus
Toimitus

Hahaa, komppaan! Verkostoitumistilaisuus: hrrrrr, kylmät väreet :D -Mia

Räyhälä
Räyhälä

"...ja joiden henkilökohtaisessa helvetissä on käynnissä ikuinen cocktailtilaisuus?"

Haha, loistava loppukiteytys! 

PointOfView (Ei varmistettu)

Olen ollut myös nuorempana ujo, mutta siihen auttoi, että lopetin miettimästä mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. En hae hyväksyntää muilta, vaan hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, ja olen myös sitä - vapauttavaa. :)

Pyjama
Pyjamapäiviä

Minä pidän kaikenlaisesta keskustelusta, myös small talkista. Tykkään puhua suurillekin joukoille, mutta saatan joskus poistua vaikkapa virallisilta kekkereiltä puhumatta kenenkään kanssa. Ambivertti näet.

Tietenkin kaikki saavat olla sellaisia kuin haluavat. Mutta vinkiksi, että jos olet tosi ujo, mutta se ei jotenkin näy päälle (joistain tosi hiljaa puhuvista osaa arvata, että he ovat ujoja), niin minä en voi sitä tietää. Jos et puhu minulle, tai vastaat vain kysymyksiini (miksi ihmeessä suostun haastattelemaan sinua, jos et halua tietää mitään minusta), epäilen, että et pidä minusta. Oletkohan tahallaan epäkohtelias? Tunnen itseni idiootiksi, enkä siksi halua ehkä enää tavata sinua.

<3 

Vierailija (Ei varmistettu)

Monia ujoja voi ahdistaa se, että uusi tuttavuus alkaa tentata heti heidän koko elämäntarinaansa. Jos tämä "haastattelu" ei tunnu luonnistuvan, voi yrittää puhua myös hieman yleisimmistä aiheista. Kaikki kun eivät mielellään puhu itsestään kenelle tahansa, etenkään jos on ongelmia opiskeluiden, töiden, perheen ym. kanssa.

Pyjama
Pyjamapäiviä

Eikä pelkästään ujoja. Mautonta ja huonoa käytöstä kysellä tuntemattomilta henkilökohtaisuuksia, jos se ei liity asianyhteyteen millään tavalla.

ästee (Ei varmistettu)

Kirjoitit että ujous on luonteenpiirre. Oikeastaan ujous liittyy ihmisen temperamenttiin ja on suurelta osin fysiologinen ja perinnöllinen ihmisen käyttäytymistä ohjaileva ominaisuus. Suosittelen lukemaan Liisa Keltikangas-Järvisen temperamenttia käsitteleviä kirjoja, hän puolustaa ujoja ja introvertteja! Loistavaa kirjallisuutta, jos tahtoo ymmärtää itseään ja muita hiukan paremmin.

tinndy

Olin just tulossa myös suosittelemaan Keltikangas-Järvisen teoksia. Hän vastustaa esimerkiksi sitä, että kouluissa palkitaan aktiivisuudesta ja rangaistaan siitä jos ei viittaa - kyseessä on silloin temperamenttipiirteiden asettaminen paremmuusjärjestykseen, mitä tiede ei millään tavalla tue.

Oon ite sieltä ääriekstrovertista päästä, mutta tykkään ujoista ihmisistä, kun ne ei koko ajan keskeytä ja puhu päälle. :D

Toimitus
Toimitus

Kiitti vinkistä, pitää tutustua noihin teoksiin. Ja hah, ihanaa, että arvostat, että ujoille saa hölistä ilman, että tulee keskeytetyksi. Mä tykkään kuunnella :) - Mia

nimimerkitys (Ei varmistettu)

Muistan, kun peruskoulussa piti tehdä sellainen lappunen itsestään, johon kaikki sitten saivat käydä kehumassa kyseistä henkilöä. Itseäni joka ainoa kerta inhotti, kun joku laittoi "rauhallinen". Teki mieli alkaa kiljumaan, että EN OLE RAUHALLINEN! Kuulostaa varmaan hassulle ihmisistä, joilla ei tätä ongelmaa ole, mutta siis itestä se tuntuu vaan synonyymiltä tylsälle. Kun eihän tuo rauhallisuus oikeasti kerro mitään ihmisestä; rauhallisuudella yleensä tarkoitetaan sitä, että ihminen ei ole aina suuna päänä kaikkialla tai että ei ilmaise tunteitaan koko kansalle. Se ei ole mikään luonteenpiirre, vaan käyttäytymistapa eri tilanteissa. Oikeastihan tämän "rauhallisen" sisällä voi riehua vaikka millainen liekki, mutta hän ei vain osaa tai halua tai koe sitä hyvätapaiseksi ilmaista sitä muille tms.

Toi on oikeasti asia, joka hämmentää muut ihan totaalisesti, kun ne oikeasti tutustuu muhun. Ne luulee, että oon joku kiltti tyttö tai tylsimys; oikeasti mun elämä on ollut keskimääräistä rankempi ja mielikin niin musta, että muille ei edes voisi koskaan pulpahtaa mieleen sellaisia asioita.

Lissukka (Ei varmistettu)

Olen ujo, hiljainen ja hitaasti lämpenevä. Uusien ihmisten tapaminen suurissa joukoissa on pahinta ja juurikin verkostoitumistilanteet. Ei sillä, etten uskaltaisi puhua vieraille, mutta en keksi mitään sanottavaa. Varsinkin, jos ei ole kunnolla aihetta, mistä jutella, niin aivoni lyövät ihan tyhjää. Puolitutuillekin jutteleminen on yhtä hankalaa, kun ei vaan yksinkertaisesti keksi, mitä sanoa. Kavereiden kanssa ja varsinkin kotona minua pyydetään välillä olemaan hiljaa :P

Itselläni ujoudessa ärsyttää myös se, kun ei halua tehdä itsestänsä numeroa. Kuvitteellinen esimerkkitilanne: minulla ja työkaverillani särkee päätä. Työkaveri kertoo sen jokaiselle työpaikallamme ja valittaa koko ajan asiasta. Minä mainitsen asiasta ehkä yhdelle läheisimmälle työkaverille. Sitten jos me molemmat pääkipuiset käyttäydymme ärtyisästi, niin kaikki tietävät, mistä se sillä toisella johtuu, mutta ihmettelevät minun käytöstä.

Mia K.
Voi taivas

Ujous on kaunista, herkkyyttä vaistota asioita syvemmin! ♡♡♡♡

Tomi
Tomi Mustikka

Kiitos Mia tästä tekstistä! Älyttömän tärkeä aihe. 

enja (Ei varmistettu)

Hieno juttu! Mutta mikä on ujoutta, mikä jotain muuta? Olen itse melkoisen hiljainen, vähän sulkeutunut, epävarma ja introvertti, mutta en mielestäni ujo. Pienempänä olin, en enää nyt aikuisena. Mielestäni ujo ei uskalla tehdä asioita (esim. esiintyä) tai ainakin ne jännittävät - introverttityyppi ei taas halua tehdä ko. asioita, koska ne eivät häntä kiinnosta. Monissa meistä tietenkin on useampaa tyyppiä - eiköhän me suomalaiset olla melkein kaikki vähän smalltalk-vastaisia :)

ebss (Ei varmistettu)

Olen myös miettinyt ujoutta todella paljon, erilaiset ääripäät ihmisissä ovat mielenkiintoisia. Koen, että ujoutta on montaa erilaista tyyppiä ja mielestäni ujous on väärä tapa määritellä ainakin sellaisia ihmisiä, jotka vain luonnostaan ovat rauhallisempia ja haluavat pohtia asioita enemmän. Minua ainakin ärsyttää, jos joku kokee minut ujoksi siitä syystä, että saatan harkita sanojani hieman enemmän; en kuitenkaan ole ujo! Päinvastoin! Ihmisen persoonallisuutta vaan määritellään liian usein pintasosiaalisuuden kautta :D

En ajattele, että oikea ominaisuus ihmisessä on supersosiaalinen höpöttäjä, mutta joskus mietityttää, jos ihmiset liian vahvasti ottavat identiteetikseen ujouden (en tarkoita tällä kirjoittajaa vaan yleisesti) ja sitten rajoittavat itseänsä liian paljon sen takia. Itse olen aina ihannoinut sanavalmiita ihmisiä ja jossain vaiheessa tajusin, että sosiaalisetkin taidot ovat vain opittavissa ja halusin kulkea sitä kohti. Kaikki eivät tietenkään tajua ja ymmärrän sen, mutta jos joku kokee samaa halua, niin ei kannata aina keksiä itselleen tekosyitä "olen ujo, en pysty tuohon", koska joskus sekin voi olla vain ympäristöstä opittu mielen lukko :)

Mutta kaikenkaikkiaan kaikki saavat olla lukkoineen ja piirteineen sellaisia kuin ovat, tietty :)

Laululintu (Ei varmistettu)

Ujo ei ole sama asia kuin introvertti, eikä ujous ei ole ekstrovertin vastakohta.

lokki (Ei varmistettu)

Aivan. Ekstrovertti voi myös olla ujo.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.