Vaihtoehtofaktoja kansalle, jota eivät tyhmät nykyfaktat kiinnosta!

Toimitus

 

Mediassa on nykyään kuulemma ongelma. Siellä ei nimittäin esitetä tarpeeksi konservatiivisia vaihtoehtofaktoja niille, joita eivät tyhmät nykyfaktat kiinnosta. Siksi syntyy vaihtoehtojulkaisuja, jotka kertovat asioista niin kuin itse haluavat. Ainakin näistä asioista ne kertovat niin kuin konservatiivin mielestä oikein on.
 

Konservatismi – Ensin tietysti pitää määritellä tämä peruskäsite, joka menee helposti sekaisin konservatorion, posetiivin, krematorion ja konservoinnin kanssa. Konservatiivi on sellainen, jonka mielestä maailma oli valmis 1950-luvulla, vaikkei hän silloin ollut vielä syntynytkään. Mutta hän on kuullut juttuja ja nähnyt makeita kuvia.
 

Arvot – Ihmisten ei pidä saada elää niin kuin he itse haluavat, koska se loukkaa konservatiivia. Konservatiivin mieleen voivat yhtäkkiä pullahtaa vegaanit ja homoliitot juuri silloin, kun hän syö heteroavioliitossaan lihapäivällistään. ”Tykkäisinkö sittenkin quornista, himottaisiko kikkelin hively”, alkavat hänen aivonsa kelata, ja siinä on sekunnissa pilattu koko konservatiivin huolellisesti rakennettu elämäntapa.
 

Seksi – Konservatiivi ei puhu seksistä, koska sikariklubilla on yhdessä jätkien kesken sovittu, että Timo Hännikäinen hoitaa sen. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö konservatiivi osaisi heiluttaa peittoa kurtisaanin budoaarissa.
 

Rajat – Asiat pitää rajata aidoilla ja muureilla lokeroihin. Erilaiset ihmiset, maat, tavat ja kravatit lajitellaan kaikki omiin laatikoihinsa, sillä jos ne sekoittuvat keskenään, meillä on käsissämme homoquornsoppaa.
 

Liha – Konservatiivi ei ainoastaan syö lihaa, vaan myös kirjoittaa lihansyönnistään kirjoja, kolumneja ja ylipitkiä Facebook-päivityksiä, koska häntä niin kovasti ärsyttävät kasvissyöjät, jotka kailottavat kasvissyöntiään kaikille.
 

Ulkomaalaiset – Konservatiivi on hyvin sivistynyt mies. Hän on lukenut ihan tosi ison pinon kirjoja ja tietää kaikesta kaiken paremmin kuin kukaan muu. Siksi konservatiivi kelailee ulkomaalaisista, että yäk, ei ne varmaan edes käy uimahallissa suihkussa ennen altaaseen menoa.
 

Sukupuolten väliset erot – Kuten kaikesta edellä on jo käynyt ilmi, konservatiivi on mies. Jo 1950-luvulla Don Draper antoi yhteiskunnan hoitamisen miehelle, koska mies näyttää paremmalta puvussa. Myös naisilla on paljon tärkeitä tehtäviä, kuten kahvin keittäminen, joka ei tosiaankaan joka ämmältä onnistu.
 

Ilo, onni, hauskuus – Konservatiivi on asiamäen mies, joten naisten ja lasten on syytä hoitaa kaikki tällainen turha ja naurettava ylitunteilu sillä aikaa, kun perheenpää on poissa.
 

Ympäristönsuojelu – Sanokaa mitä sanotte, mutta Don Draper antoi konservatiivimiehelle tehtäväksi kuluttaa maapallo loppuun, ja sen pituinen se.
 

Isänmaallisuus – Liberaalissa yhteiskunnassa tästäkin päivänselvästä käsitteestä kiistellään, vaikka konservatiivi kyllä tietää, että isänmaallisuus on sitä, kun seistään natsien kanssa Eugen Schaumanin haudalla.
 

Kansan hiljainen enemmistö – Saattaa kuulostaa hieman epämääräiseltä käsitteeltä, mutta ei hätää, keski-ikäinen, suomalainen konservatiivimies kyllä tietää, mitä mieltä kansan hiljainen enemmistö on. Ai mitenkä se sen tietää? No munaskuissaan tuntee.
 

Ai niin, konservatiivi vastustaa pakkoruotsia, koska se rajoittaa hänen valinnanvapauttaan oman elämänsä suhteen.
 


Lue myös nämä Virpi Salmen kolumnit:
 
Tiedämme nykyään paremmin kuin asiantuntijoiksi itseään nimittävät pellet
 
Suomalainen, parhaat paritumisneuvot juuri sinulle

 

 

Share

Kommentit

Satunnainen Tarkkailija (Ei varmistettu)

Huoh, tämä muka-hauska ja muka-nokkela aivoripuli on aivan yhtä tyhjänpäiväistä kaikukammiohöpinää, kuin se edellinenkin vastaava yritelmä. Kirjoittele vaikka niitä meikkivinkkejä, kun ei mikään haastavampi näytä onnistuvan.

N. (Ei varmistettu)

Osuko pilkka omaan nilkkaan? ;)

Satunnainen Tarkkailija (Ei varmistettu)

Ei, kun tämä kirjoitus oli yksinkertaisesti ihan vaan p***a.

mystery
Vision One

Ei sitä sen enempää tarvii määrittää kun kyllä sen vaan tuntee niissä munaskuissaan!

Kommentoi