Vuoden kehutuin keikka, pisin kahvijono ja muita festaritotuuksia

Toimitus

Tämän vuoden Flow on juhlittu, ja on yhteenvedon aika. Yksi monista epävirallisista festaritotuuksista, olkaa hyvä:

Vuoden:

Kehutuin keikka: pysäyttävä ja paatoksellinen Nick Cave.

Yleisöryntäys: yllättävä tungos Haimin keikalla ja Alicia Keysin johdolla loppuunmyyty perjantai.

Festariasuste: kukkapannat ja valkoinen virkattu pitsi (missä tahansa vaatteessa tai asusteessa).

Pettymys: Solangen peruminen.

Hottis: Kendrick Lamar.

Hyviksi todetut ruokatiskit: muun muassa Sandro, Tokio Girl ja Sunn.

Päiväbileet: Public Enemy paahteisessa sunnuntai-iltapäivässä.

Juoma: positiivisesti yllättänyt valkoviini.

Jono: Fafasiin (päivään tai kellonaikaan katsomatta).

Lyhin keikka: korkeintaan puoli tuntia soittanut Angel Haze, jonka keikka oli ohi ennen kuin osa yleisöstä ehti edes paikalle.

Pisin kahvijono: Brooklyn Cafessa.

Tunnelmointi: hauras ja liikuttava Beach House pimentyneessä lauantaiyössä.

Uutuus: laajennetut anniskelu- ja liikkumismahdollisuudet. Peukku tälle, kaljakarsinoita tuskin kaipaa kukaan.

Sympaattisin: Of Monsters & Men. Islantilaisyhtye pakahduttaa niin ilossa kuin surussa. Täydellistä musiikkia herkkään sunnuntaioloon.

Tanssittaja: perjantai-illan dj-maraton (Hang the DJ, Sounds like kotibileet ja Lauantaidisko) samppanjabaarissa.

Paluu tulevaisuuteen: Kraftwerkin 3D-spektaakkeli. Pahvisiin 3D-laseihin pukeutunut yleisö näytti todennäköisesti juuri siltä, miltä 70-luvulla kuviteltiin 2010-luvun festareilla näyttävän.

Vaihtoehto: DJPP All Starsin härskit lauantaitanssit eli My Bloody Valentinen varjobileet.

Ääni: Austran vahvasti Florence And The Machinelta kuulostanut Katie Stelmanis. Välittömät kylmät väreet!

Biisit: Alicia Keys: Girl On Fire, Loost Koos: Helsinkii, Of Monsters & Men: Your Bones, Austra: Home.

Olitko festareilla? Mitä jäi mieleen?

Teksti ja kuvat: Emmi, joka tykkäsi eniten Beach Housesta, Of Monsters & Menistä ja Kendrick Lamarista

Share

Kommentit

annemi

Brooklyn Cafen kuppikakku - ja kahvijonosta selvisi hyvin, kun oli hakenut Chjokosta praliinilajitelman ja kylmän suklaajuoman pitämään seuraa jonotuksen ajaksi ;) Ihana FLOW! ja iso peukku laajemmille anniskelualueille!

Susannah

Angel Hazen keikka oli yksi mielestäni festareiden ehdottomista parhaista anneista. Haze pahoitteli, että joutui lopettamaan keikan lyhyeen ja sanoi syynkin, se vain jäi kuulematta. Mutta mielummin otan intensiivisen puolen tunnin biletyksen kuin ei mitään. Tunnelma oli katossa jo siinä ajassa taattu.  

Kommentoi